Rakkaudesta elokuvaan

Paul ja Marcy   New Yorkin Sohoon 1980-luvulla sijoittuva, mikä voi elokuvana olla muka hauska. Samalla kertoo niin sekopäisistä, kummallisista, haavoittuneista, kovettuneista ja toki rikollisistakin ihmisistä, että vähempikin olisi minulle riittänyt. Paul (Griffin Dunne) on kyllästynyt tekstinkäsittelijä, joka monen edellä kuvatun, ( mm. Marcy) naisen ja miehen kautta jää kiipeliin osin rahojen puutteessa Sohoon. Varsinkin elokuvan naiset tuntuvat mieskatsojasta ja varmaan Paulistakin tosi häilyviltä, ja ajavat Paulin pakenemistilanteisiin, jotka tulevat nekin yhä uskomattomammiksi. Häntä epäillään alueella tapahtuvista varkauksista, ja toisaalta ainakin häntä jahtaavia voi jotenkin ymmärtää. Mutta niin sekaista jenkkikamaa elokuva on, että millään en ainakaan voinut missään vaiheessa tykätä sen katselemisesta. Ihan loppuratkaisu - paluu tietokoneen viereen tuntui helpottavalta. Pitää siis varmaan olla ns. elokuva-asiantuntija antaakseen enemmän tähtiä, vaikka toki vakavi...

Kari H, Tommi K, Laura B. ja Kaija P.   Lähdin ilman mitään ennakkomuistia katsomaan elokuvaa. Ensimmäinen ajatus: Voi, taasko nuo iänikuiset Tommi Korpela ja Laura Birn. No onneksi Korpelalla tarpeeksi inhottava rooli, eikä Kari Heiskasen vuorosanatkaan kauhean kypsiltä kuulostaneet. Vähitellen eloukuvan juoni paljastaa, että taitaa olla kysymys taiteilijoitten itseironiasta ja ehkä ripaus ammatin vaativuudesta julkisuus- ja menestymispaineessa. Myös kustantaja ja kritiikki saa kapuloita kinttuihinsa. Toisaalta halu ymmärtää, vaikka ei toki aina hyväksyä saa minusta lopulta lempeän otteen. Vahvimmät rooli kuuluavat Kaija Pakariselle ja Hannu-Pekka Brörkmanille

Elias ja Lyyti   F.E. Sillanpää aloittaa ja lopettaa elokuvan. Se perustuu hänen romaaniinsa Elämä ja aurinko - sitä kuinka pitkälle , en osaa sanoa. Kun pari päivää sitten on katsonut Valentin Vaalan mestariversion Ihmiset suviyössä, kalpenee tämä sen rinnalla. Ehkä syy on tarinassa, mutta  enemmmmänkin naispääosien teatteripari Eila Peitsalo ja ja Tea Ista ovat joskus keinotekoisen teatraalisia liikkeissään ja ilmeissään. Kun Olga eli Peitsalo on tulla raiskatuksi, tulee automaattisesti mieleen, että esittääkö Olgaa silloin sijaisnäyttelijä - niin raisuksi ja eläväksi Olga äkkiä muuttuu. Toivottavasti mielenjohtumani on väärä. Teatraalisesti hauska kohta toki on, kun Olga hihittää tavatessaan tulevan miehensä varatuomarin (Ture Junttu) aamutakissa ja hampaita pesemässä. Tea Istan Lyytissä kyllä silmä lepää. Miespääosan Eliaksena Perti Weckström on minulle raikas tuttavuus. Lukiolaisena biologian tunnilla hän tiesi solun jakautumisesta täsmälleen yhtä vähän kuin minä. Var...

Matti Oravisto ja Eila Pehkonen   Jos F.E. Sillanpää on kirjallisuuden nobelisti, niin taitaa Valentin Vaala olla ensimmäinen, joka tekee Taatan teoksesta realistisen elokuvan ilman teatraalisia kaunistuksia. Ja on se myös Martti Katajiston taidon näyte hänen ollessaan 22 -vuotias. Se tunteenpurkaus, jonka hän esittää vanginvartijalle tapettuaan miehen, on raju. Siinä myös hänen esittämänsä Nokia viittaa elämäntuskansa salattuihin syihin, ja se on suomalaisen elokuvan ensimmäinen kerta. Ehkä roolinimi keertoo jotakin. Elokuvan rooleissa on täysi rivi tuttuja tähtiä - Emma Väänänen, Eero Roine, Matti Oravisto ja Eila Pehkonen. Heistäkin Valentin Vaala saa - ehkä Sillanpään ja Lea Joutsenon käsikirjoituksen ansiosta todellisia ajan ihmisiä. Tarinan mukaan Vaala oli kysynyt, kuka on elokuvan pääosassa, ja Sillanpää oli vastannut: Suviyö. Vaan näyttelijöistä läpimurron voimallaan tekee Katajisto. Mainittakoon, että Aarne Tarkaksen elokuvassa Nina ja Erik Katajisto esittää 34 -vuoti...

  1. Kuka on säveltänyt Kuolleet lehdet, jonka mukaan Aki Kaurismäki on nimennyt samannimisen elokuvansa? Kuka laulaa sen lopputekstien yhteydessä? Joseph Kosma, Olavi Virta 2. Kuka on ohjannut (1994) elokuvan Chungking Express, joka kertoo Hongkongista ja kahden poliisin vaikeudesta uskoa mahdollisuuksiinsa rakkaudessa? Wong Kar-Wai 3. Tässä kotimaisessa elokuvassa influencer -äiti pakottaa nuorta tytärtään täydellisyyteen, mikä on mahdotonta. Tytön on tukahdutettava tunteensa, ja hän alkaa hautoa pahaa ja kostoa. Seuraukset ovat hirvittäviä, mutta fiktiossa psykologisesti uskottavia. Mikä ja kenen ohjaaman elokuva vuodelta 2022? Hanna Bergholm Pahanhautoja 4. Minkä nimisestä ja kenen ruotsalaisen kirjailijan samannimiseen dekkariin perustuvasta elokuvasta/sarjasta on kyse. Elokuvan tapahtumat perustuvat tositapaukseen Svartvattnet-nmisellä paikkakunnalla Jämtlandissa ja elokuvassa esiintyy myös suomalainen Alma Pöysti Tapahtui veden äärellä Kerstin Ekman 5. Mikä Itä-Ukrainaa...

Alina ja Sasa Chileläinen agentti Epätäydellinen tytär Väkivaltaa kohtaava ja sitä käyttävä nainen Kuva hoksnokasta, pojan roolinimi on Eero

17 -vuotiaat Elvis ja Onerva   Kunnioitettava yritys kertoa tärkeästä asiasta: valheella on pitkä varjo. On ihan luonnollista, että minunkin ikäinen katsoja alkaa muistella ja vertailla kokemuksiaan tyttöjen kanssa. No, ei minulla ollut kondomeita taskussa eikä tarvetta kertoa olemattomista kokemuksista. Siinä mielessä tämän elokuvan traagisuus, valehtelu, kostaminen, tuomitseminen - ja lopulta uskottavuuden rajoilla oleva anteeksianto ja kahden nuoren uskallus kertoa ja sopia - ja ennen kaikkea luottaa toisiinsa on kunnioittamisen arvoinen tarina. Minulla on aina ollut tapana kertoa omaomakohtaista kokemuksista, mutta ne eivät varmaan koskaan ole tarinoita siitä miten "kova jätkä" miesten mittapuulla olen. Pikemminkin niissä voi olla ripaus erilaisesta miehen mallista, vaikkei sananmukaisesti ihan totta olisikaan.

                                                              Elokuvan historiallista symboliikkaa Sen verran jo olen elokuvienkin ansiosta oppinut toisen maailmansodan vastakkainasetteluista, että pysyin jotenkin kärryillä asetelmista. Toki sekään, mistä kukin haki itselleen turvaa tai puolensa ei näyttänyt pitävän paikkansa. Luullut ystävä olikin kenties vihollinen. Siltä näytti ainakin kuusivuotiaan tytön näkökulmasta, mistä pitkälle elokuvassa edetään. Elokuvan ohjaajaveljesten omat kokemukset ovat neorealistisen fiktion pohjana. Tarina etenee sotatilanteen etenemisen myötä. Muutama valaiseva takauma tuo ymmärrystä yksilöiden valintoihin, ja vaikuttaa että raaka ja epäinhimillinen sotatilanne riisuvat ihmisistä moraalin ja ihmisyyden. Siitä huolimatta en jaksa hyväksyä sellaista toisen ihmisen tappam...

Rodolfo ja Mimi   Kuvittelin etten ole nähnyt tätä elokuvaa, vaan ei kulunut kuin pari minuuttia muutama minuutti tai niin kauan taidemaalari Rodolfo (Matti Pellonpää), runoilija Marcel Marx (Andre Wilms) ja säveltäjä Schaunard (Kari Väänänen) tapasivat ja puhuivat ranskaa. Lumoavin hahmo elokuvassa on Mimi (Evelyne Didi). Hän kuolee kuten ehkä Le Havressa Arletta (Kati Outinen). Miesten luonnollinen ystävyys erityisesti välttämättömän toimeentulon hankinnassa juuri sellaista, mihin heidän asemansa Pariisin todellisuus heidän pakottaa. Samoin pahikset, vuokraisännän, poliisit ja maahanmuuttoviraston pomon kasvoton kapitalismi pakottaa tai oikeuttaa tekemään työnsä oman työpaikkansa ja toimeentulonsa taatakseen. Kun vielä sokeritehtailija Blanceronia (Jean -Pierre Leaud) esittää Truffautin elokuvasta tuttu hahmo peilin edessä hokemassa Antoine Doinel varmaan 20 kertaa, olen myyty. Myös ohjaajan Laika-koira lämmittää mieltä. E lokuva tempasi minut täydellisesti mukaan...

  Sota-aikana eli 1942 syntyneenä muistan ainakin muutaman elokuvan dokumentista . Toki en ole niitä nähnyt mainittuina vuosina, vaan uusintoina televisiossa: Ihmiset suviyössä, Niskavuoren nuori emäntä ja Minä elän. Kaikki siis kertovat tunnetuista kirjailijoista tai heidän teoksistaan. Valentin Vaala ohjasi yhtiölle 39 vahvaa draamaa ja hänestä dokumentti antaa kimmokkeen lukea ohjaajasta lisää, samoin Lea Joutsenosta ja Rauli Tuomesta.. Tuttuja näyttelijöitä mainitaan tai näytetään useita kymmeniä. Haastatteluissa pisimmät puheenvuorot saavat Tarmo Manni ja Irma Seikkula. Yhtiön tuotannonjohtaja ja ohjaaja Risto Orko saa arvokkaat taloutta koskevat puheenvuorot. Hyvinkäällä asuessani tutustuin myös elokuvahistorioitsija Kari Uusitaloon. Häneltä ilmestyi kirja Umpikuja, joka kertoi suomalaisen elokuvan vaikeista vuosista 1964 -69. Hänen kanssaan väittelimme paikallisen lehdenkin palstoilla kunnallisesta elokuvateatterin tarpeellisuudesta. Hävisin - jos tuloksilla mitataan. Doku...

Bernard ja Marion Jälleen kerran on tunnustettava, että tämänkin elokuvan käänteitten ymmärtämistä olisi auttanut parempi toisen maailmansodan tuntemus. Gestapo tai natsit pitävät valtaa Pariisissa. Jotkut yrittävät selviytyä hännystelemällä, vastarintaliike yrittää toimia nimensä mukaisesti, varaton teatterikin miettii keinoja voidakseen jatkaa toimintaansa, ja lisäpainolastina on sen legendaarinen ohjaaja, juutalainen mies Lu c as (Heinz Bennent). Elokuvan alussa teatteriin palkattava näyttelijä Bernard (Gerard Depardie) joutuu allekirjoittamaan lausunnon, ettei hänellä ole mitään juutalaisia juuria. Teatterin juutalainen ohjaaja piiloutuu teatterin kellariin, ja hänen vaimonsa Marion (Catherine Deneuve) jatkaa näytelmän Kadonnut johtamista ja pääosan esittämistä. Henkilökohtaisemmalla tasolla valta- ja ihmissuhteet liittyvät teatteriin. Voisi väittää, että teatteri on elokuvan pääosassa. Katsojaa tulee yllätetyksi kuvitellessaan tapahtumien olevan todellisuutta, mutta kyseessä...

Colinin osassa Tom Courtenay   Yhtenä syynä viiteen tähteen on oma, yli kymmenen vuotta kestänyt työ ns. epäsosiaalisten poikien vastaanottokodin johtajana. Toki sen paikan pojat olivat 11-14 -vuotiaita, kun taas elokuvan pojat pikemminkin lähes kaksikymppisiä koulukodin tai nuorisovankilan kundeja. Itse olen kasvanut ainoana lapsena ns. kunnollisessa työläiskodissa äidin "kilttinä Leo-poikana". Isä oli kaikissa lapsuuden ja nuoruuden harrastuksissa tukenani ja meille sai aina tuoda kavereitani. Sen sijaan sen aikaiseen lastensuojeluun oli vasta tulossa mahdollisuus, että vastaanottokodin työntekijä olisi nähnyt sinne tulevan pojan todellisuutta kotona Helsingissä. Mutta tämä mustavalkoinen elokuva oli rakenteeltaan erinomainen. Työväenluokkaisen pääosan Colin on armoton juoksija ja koulukodin johtaja tarjoaa hänelle vapauksia ja suosikkiaseman. Samalla hän maalaa Colinille kuvaa jopa olympiamitaleista kestävyysjuoksussa. Välillä näytetään takautumia köyhästä kodista,...

Tätäkin voi arvuutella mistä tosiasiassa on kysymys   Olipa hauska ja opettavainen viisitoistaminuuttinen, missä nähdään välillä peräkkäin ja välillä rinnakkain kahtena näyttönä dokumentti siitä, miten meille tehdään todellisuudelta näyttävä illuusio fiktiivisestä tapahtumasta Kokonaisen linnan tuhoutuminen tulipalossa näyttää todelliselta, vaikka ...no katsopa miten se syntyy. Miten ehkä 20 sentin mittainen leikkilentokone lentää ties kuinka korkealla ja miten laskuvarjohyppääjä putoaa maan kamaralle. Ja kun elokuva on lyhyt voi useammalla katsomalla tajuta muita animaatioilla ja yksinkertaisilla ja omaperäisillä tehosteilla toteutettuja sankaritekoja.

Isabelle Huppert eli Elle   Jätän yhden tähden antamatta ainakin siitä syystä, että eloluvan voi niin monella tavalla käsittää väärin - eikä hoksaa sitä itse. Lukija voi puuttua minun väärinymmärryksiini, varsinkin kun pääroolissa on nainen eli Elle. Elle on väkivaltavideofirman johtaja ja menestyvä alan kilpailussa. Tuotettaviin videoihin sisältyy tietenkin myynninedistämiseksi myös julmaa ja ällöttävää seksiä. Vaan sitten Elle tulee naamioituneen miehen raiskaamaksi. Hän ei reagoi kuten törkeimmän alistusteon uhrin jo tutkimusten mukaan pitäisi. Hän jatkaa elämäänsä ja työtänsä kuten ennenkin, mutta yrittää samalla selvittää raiskaajaan henkilöllisyyttä. Hän myös varustautuu uuden raiskauksen varalta sitä varten pippurisumutusten yms. avulla. Mutta teot toistuvat, ja samalla paljastuu Ellen synkkä menneisyys sarjamurhaajan tyttärenä. Tärkeämpää kuitenkin on mielestäni ura menestyvänä liikkeenjohtajana, jonka on kestettävä kova maailma raiskauksia myöten. Äärimmäisyyksi...

Esko Salminen, Tea Ista ja Sari Siikander   Ensimmäiseksi katsottuani elokuvan kysyn automaattisesti: kuka on elokuvan hyväntekijä. Entisenä kehitysyhteistyöaktiivin tulee mieleen lääkäri Juhani, lääkäri ilman rajoja. Mutta hänen työstään ei elokuvassa näy konkreettisuuden häiväkään. Niinpä luonnolliseksi ratkaisuksi nousee Alma. Hänkin keski-ikäinen, eronnut yksinhuoltajaäiti, ravintolan tarjoilija, ja jonka vanhemmat alkavat yhä enemmät tarvita hänen huolenpitoaan. Toki muitakin ehdokkaita hyväntekijäksi on. Vaan sitten minun ikäiseni katsojan mielenkiinto kohdistuu näyttelijöihin. Alman äitiin, minua kymmenen vuoitta vanhempaan Tea Istaan ja isään Esko Sa l miseen, minua kaksi vuotta vanhempaan. Elokuvan valmistusvuosi on sama kuin Tea Istan kuolinvuosi ja elokuvassakin hän makaa kuolinvuoteellaan sairastettuaan Alzheimeria. Kyllä pysäyttää ainakin minut. Mutta ei jää roolityös s ään vanho ista mestareistaan yhtään jälkeen Almana Sari Siikander , minua 22 vuotta nuorem...

Pikaravintolan myyjä ja poliisi   Minulle tuli vahvasti mieleen Laulu rakastamisen vaikeudesta. Tosin Mikko Niskasen Käpy selän alla (1966) tapahtuu leirintä alueella Suomessa ja tämä rakkauden pohjattoman kaipuun tarina Hongkongissa. Sielä elämän meno - vauhti, tungos ja liikenne - näkyvät myös elokuvassa sekamelskaisina kuvauksina. Alussa mm. petoksen uhriksi joutunut huumeitten salakuljettajanainen tappaa varmuuden vuoksi muistaakseni ainakin miehen, joka välittää enemmän pojastaan kuin tienististä. Elokuva kertoo kahdesta poliisista. Toinen heistä on juuri menettänyt rakastettunsa, ja etsii epätoivoisesti uutta. Hänen etsintäänsä rajoittaa kuitenkin viimeinen käyttöpäivä ennen kuin hän 1.5. täyttäisi 25 vuotta. Ehkäpä tässä kysytään, onko rakkaudella tai peräti tunteilla yleensä viimeistä päivämäärää tai ikärajaa - ehkä myös mitä tapahtuu kun tunteita tukahdutetaan. Elokuvan toinenkin osa kertoo jätetystä poliisista, mutta osat liittyvät yhteen vain teemaltaan - ra...

Liisamaija Laaksonen vuonna 1965 Tämän elokuvan nimi voisi olla Naiset naiset naiset. Sen verran varttuneempia elämää kokeneempia ovat Anja Pohjola, Eeva-Maija Haukinen, Kaija Pakarinen ja erityisesti myös sivuosassa esiintyvä käsikirjoittaja Liisamaija Laaksonen kuin Tytöt tytöt tytöt. Elokuva on myös mestarinäyte siitä, mitä Ylen televisioteatteri ja erityisesti sen elämää kokeneet naiset voivat saada aikaan. Lumikeissa on pelkästään naisia, eri syistä sairaalan naistenosaston potilaita ja hoitajia. Yöhoitaja pesee hiljaisena hetkenä potilaiden sukkahousuja, kunnes huone vitosen kaksi potilasta hakevat hänet tositoimeen, nuori, lasta odottava hoitaja pelastaa viimeisellä työvuorollaan yhden Lumikin hyppäämästä ikkunasta. Pääosissa ovat kuitenkin Lumikkien keskustelut ja yksinpuhelut, väärinkäsitykset, haukkumiset, anteeksipyynnöt. Myös tarinat erilaisista miehistä, parisuhdekokemuksista, vastuusta lapsista, onnettomuuksista ja äidin kaipuusta ovat vahvoja, liikuttavia ja uskottav...

Mitch ei vastaa Marlenen rakkauteen   Käsittääkseni elokuva perustuu johonkin 1930-luvun skandaaliin. Samalla se on amerikkalaisen menon ja ökyrikkaitten rakkaudettomuuteen ja perusteettomaan kostonhaluun loistava melodraama. Äkkiä katsoessani nyt elokuvaa kaikki alkoi tuntua lämpimästi tutulta. Ehkä se johtuu siitä, että öljypohattojen onton tai rahalla ja vallalla täytetyn elämän hienovarainen, mutta vakuuttava kritiikki osuu omaan maailmankatsomukseeni. Minua alkoi kiinnostaa, että mainoksissa näyttelijöitten luettelo alkaa Rock Hudsonilla (Mich) ja Laureen Bacallilla (Lucy) No, he olivat varmaan mukana olevista tunnetuimpia tähtiä. Minulle tärkeintä ja tarinan koskettavinta roolia (Marlene) näyttelee Dorothy Malone intohimoisimmin ja vakuuttavimmin traagiseen osaansa eläytyen. Jos aidon ja avoimen rakkauden ja vastarakkauden puute tekee hänestä Oscar-raadin mukaan nymfomaanin, niin ollaan ehkä oikeilla jäljillä, mutta käsite on kuvottavan moralisoiva. Marlenen vielä...

Kaaos alkaa kännykästä   Näen elokuvan nimenomaan mobiili-, kännykkä- teknomaailman älykkäänä kritiikkinä. Osa elokuvan puheluista on ohjaajan eli elokuvan äidin tyttären nauhoittamia. Elokuva on kaoottinen, hiukan absurdi tarina, miten mobiilimaailman turhan helppo kännykkäautomaatin näppäily voi johtaa sen kohteen, auttamishaluisen äidin arkielämän ja mielen sekasortoon. Eikä tarina tunnu edes liioiteltulta. Yle Areenalta voi katsoa loistavia lyhytdokumentteja - yhtä aikaa hauskoja ja vakavia, ajankohtaisia ongelmia käsitteleviä. Eikä ihme, että ne ovat lähes kaikki naisten tekemiä

  Ilmeisesti Vaasassa kuvattu elokuva herättää kirkkoon kuulumattomassa ja uskonnottomassa ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita. Mietin tässäkin, että miksi sekoittaa Jumalaa ja kirkkoa varsin yleiseen tarinaan miehestä, joka on kahden naisen pauloissa, toisen kanssa naimisissa ja toiseen, lapsuuden ystäväänsä rakastunut. Mutta sitten muistuu mieleeni Samuli Parosen aforismi; Ei kirkosta voi Suomessa erota, se on täällä kaikkialla. Niinpä - nyt Kristillisdemokraatit menevät ehkä hallitukseen vartioimaan kansakunnan kaikkein ahtaimpia moraalisääntöjä. Toisaalta mediaakin sosiaalista mediaa myöten on vaikea välttää. Kyllä sielläkin tunnettuja ihmisiä käsitellään ensin ylistävin ja sitten jostakin yksityiselämään liittyvästä syystä armottomalla moralisoinnilla. Yhteenvetona tarinasta olisi voinut tehdä uskottavamman ilman Jumalaa. Ihmisyksilöillä - tässä tapauksessa naisilla - on salaisuuksia, joitten kertominen tai käsitteleminen on patriarkaalisessa maailmassa lähes m...

Vain pientä ylilyöntiä   Todennäköisesti kaikki asiantuntijaelokuvakriitikot antaisivat Viikonlopulle *****. Se kuuluu ns. uuden aallon klassikkoihin ja on varmaan länsimaisen, porvarillisen elämäntavan ilkikurinen, terävä ja tietoisesti ylilyövä kritiikki. Omiin muistoihini palautuu samaa aihetta käsittelevä Louis Bunuelin Porvariston hillitön c harmi (1972). Godardin Viikonloppu on historiallisesti taaksepäin ja nykyhetkeä syyllisyydestä muistuttava ja samalla tulevaisuutta ennustava dystopia. Se on samalla symbolisesti raaka liikennekuolemineen, raiskauksineen ja jopa kannibalismeineen minun makuuni kuvottava. Tosin sen pitkät ajot paljastavat kuuntelijalle yhteiskunnallisia ja poliittisia suuntauksia ja taiteellisia näkemyksiä niin naurettavuuksineen kuin oivalluksineen. Muistaakseni Godard oli noihin aikoihin maolainen. Sen sijaan Bunuelin hillitty charmi on hauska, hihityttävä, mutta samalla itse peiliin eteen pakottava tarina, joka kertoo niin Cinemassa ( Godardi...

Tinja  -Siiri Solalinna   Olen aina välttänyt taiteitten genrejä. Pahanhautoja on onneksi sekoitus niitä: kauhu, animaatio, yhteiskunnallinen kannanotto, komedia, fantasia, psykologia - ties mitä. Mitä muodikkaan täydellisyyteen tytärtään ohjaava influencer-äiti saakaan aikaan noin 10-11 vuotiaalle voimistelijatyttärelleen? Kun täydellisyys on mahdotonta, Tinjan on padottava tunteensa. Hän hautoo tunteitaan metsästä löytämässään munassa, joka kasvaa valtaisen suureksi ja siitä syntyy lopulta hirviö, Tinjan sisäinen demoni. Äiti kertoo tyttärelleen uudesta miessuhteestaan ja vannottaa tätä pitämään salaisuuden - "näin tyttöjen kesken". Hirviö tekee hirmutekoja, tappaa Reetan ystävän koiran, ja raatelee lopulta Reettaakin, joka on taitavampi voimistelija. Hirviö ei ole kuitenkaan täydellinen sekään, vaan Tinja alkaa pitää siitä, siitä tulee ikään kuin Tinjan toinen minä. He tykkäävät toisistaan, mutta vähitellen alkavat taistella siitä, kumpi on oikea Tinja. Ja mikä tai...

  Elokuvantekijä Olga palaa Espanjasta 20 vuoden jälkeen isoisovanhempiensa taloon Moldovaan, missä hän lapsena traumatisoitu i . Lyhyt puoli dokumentti palkittiin Euroopan parhaana lyhytelokuvana 2021 . Elokuvassa Olga käy aikuisena katkeria keskusteluja setänsä kanssa, joka on käyttänyt häntä hyväkseen, kun Olga oli vielä alle kymmenvuotias. Tudor -setä pitää kaikkea tapahtunutta luonnollisena ties minkälaisilla perusteilla, Olga haluaisi nähdä setänsä katseessa muutakin kuin välinpitämättömyyttä, mutta sellaisesta ei ole häivähdystäkään. Olgan kokemusta ja tarinaa säestää kaunis, mutta viestiltään katkera laulu, missä elämää sävyttää puolet myrkkyä tai surua. Karu ja koskettava dokumentti, missä lopuksi kerrotaan tilastoja, miten hyväksikäytetyt lapset vaikenevat tai uskaltavat kertoa hyväksikäyttökokemuksistaan.

Hannu-Pekka Björkman ja Jarkko Lahti   En ole elokuvataiteen asiantuntijakriitikko, joka osaisi luetella mihin genreihin tai kuuluisiin ohjaajiin yms. elokuvassa viitataan. Sen verran huomaan, että Aki Kaurismäki tulee välillä mieleen. Osaan myös sivistyssanoja, joista tämän elokuvan kohdalla tulevat mieleen optimisti, absurdi, naiivi ja tragikomedia. Elokuva kuitenkin etenee omaan tahtiinsa ja sen verran nopeasti, että viittaukset, hienoudet ja merkitykset, jotka ehkä voisin tietää, jäävät hoksaamatta. Halua kuitenkin kokea Metsurin tarinan fiktiivisenä draamana Kainuun kokemana rakennemuutoksena, kun Etelän herrat tulevat ajamaan alas "aikansa eläneen" sahan. Ja ennen kaikkea mitä se merkitsee yhteisön ihmisille ja heidän perheilleen. Näköalattomuus valtaa ihmiset, mutta Pepe (Jarkko Lahti) säilyttää "lasi on puoliksi täynnä" - asenteensa, vaikka hän menettää metsurin työnsä, perheensä ja asuntonsa. Hän vaikuttaa jotenkin ulkopuoliselta - jopa tunteettom...

  T.S.Eliotin tunnetusta runosta lainattu nimi houkutteli mintkin nyt 40 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen etsimään sen ja Areenastahan sen bongasin. Ehkä kulttuuriväen - ainakin kirjailijoitten, elokuvaohjaajan ja säveltäjän komedialliseksi itsekritiitiksi elokuva avautuu mainiosti. Ja paljon on  tuttuja ja rakastamiani näyttelijöitä mukana. Antti Litja, Matti Pellonpää, Rea Mauranen, Liisa Halonen, Mikko Majanlahti ja Markku Toikka, joka elokuvan nimeen viitaten hyppää katolta kuolemaan. Nuori Forssan seudulta kotoa karannut tyttö tai nuori nainen liittyy Helsingissä ryyppäävään joukkoon, mutta säilyttää selväjärkisyytensä ja terveenoloisen moraalin. Antti Litjan loistava työ pääosassa on lähes yhtä inhottava kuin raiskaajana Ville Mäkelän elokuvassa Lain ulkopuolella. Taiteilijoitten apurahat ovat syynissä elokuvassa kuten varmaan Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallitusunelmissa.