Rakkaudesta elokuvaan

Tytär yrittää auttaa isäänsä   Tehdessään tämä mestarillisen yhteiskunnallisen, poliittisen, psykologisen ja ennen kaikkea työläiselokuvan Ken Loach oli 80- vuotias - saman ikäinen kuin tämän kirjoittaja nyt. Ensimmäiseksi opettelin mitä tarkoittaa alustatalous tai alustatyöntekijä. Niin - ensimmäinen on suurin piirtein  automatisoitu, digitalisoitu, ohjelmoitu kapitalismin moderni teknologinen kehitystuote, joka riistää ihmiseltä itsenäisen yrittäjyyden harhaluulossa kaikki ajankäytön vapaus. Se toimii yhteiskunnassa, missä pankkikriisi on vienyt perheeltä omistusasunnon mahdollisuuden, missä vaimo hoitaa tolkuttomilla työajoilla vanhuksia ja vammaisia heidän kotonaan, murrosikäinen poika näkee systeemin läpi ja ajautuu vaikeuksiin niin koulun kuin poliisin kanssa ja pikkusisko yrittää olla varaäiti, joka  pelastaa pehmeydellä ja avuliaisuudella perheen. Vaan kun se ei onnistu, kätkee isän työauton avaimet estääkseen tätä tuhoamasta itseään ja perhensä tekemällä mieletöntä ja orjuu

 Tänään minulta jäänee otsikossa manitut elokuvat katsomatta, Vadelmavenepakolainen uuden kerran ja Miehen tie käsittääkseni eka kerran Ensinmainitun löytänee blogitekstini kirjoittamalla elokuvan nimen hakuun. Miehen tie taitaa juuri mennä televisiossa, mutta onneksi sen näkee myöhemmin Areenassa. Sen esittelyssä mainitaan, että saattaa aiheuttaa ahdistusta. Tapiovaaran kuoltua rintamalla sen saattoivat loppuun Mirjami Kuosmanen, Erik Blomberg ja Esko Hytönen, Jos lienee Miehen tie katsomisen arvoinen, niin saman voi kertoa myös Aleksi Salmenperän elokuvasta Miehen työ. Miehen tie ei ole katsottavissa Areenassa. Miksiköhän?

  Jäi arvoitukseksi ainakin loppu, ja itse asiassa koko se osa mitä ymmärsin, tuntui jyrkkyydessään epäuskottavalta. Mutta laitan tämän jotta saisin apua tulkintaan, kun mukana oli jopa Seela Sella. Olisi mukava lukea tulkintoja

Isä ja tytär    Pitkästyttävän viikonlopun pelastus: ruotsalaista, uskottavaa 13 -vuotiaitten elämää ja perhedraamaa, jota myös komediaksi mainitaan. Mitkä ovatkaan tuon ikäisen tytön oikeita tapoja suhtautua äitinsä itsemurhaan ja vakavan isän jatkuvaan suremiseen, on elokuvan avainkysymys. Tyttö - Sasha - syyttääkin äitiä, joka luki vain kirjoja ja jolla oli samanlainen kaunis tukka kuin Sashalla. Niin Sasha leikkauttaa tukkansa "siiliksi" ja kärrää kaikki kirjansa pois kotoa. Äiti kun pakeni kanssakäymistä ja pakeni kirjoihin. Sasha päättää myös olla koskaan huolehtimasta mistään elävästä olennosta. Tärkeintä tavoite on saada isä hymyilemään ja nauramaan, joten viimein askel on tulla koomikoksi. Miten käy, jääköön kertomatta, mutta isän ja tyttären rakkaus ja taistelu on hienovireisesti ja herkästi kerrottu. Jopa yhteiset käynnit terapeutin luona ovat luontevia. Sashan paras ystävä on kypsä antamaan loukkaukset anteeksi ja lopulta erilaisten tuttujen avulla Sasha saa ko

  Hajallaan olleen viiden miehen tanssiorkesterin bändin yksi jäsen on kuollut. Hänen viimein tahtonsa on, että muut tulisivat soittamaan hänen hautajaisiinsa. Seurauksena hymyilyttävän hauska ja yhtä aikaa kaihoisa tarina niin tekopyhyydestä kuin kestävästä ystävyydestä Matti Ijäksen tyyliin. Vanhan puukirkon urut ovat kauan olleet rikki, ja niinpä tuo neljän miehen, joista on kirkon pappi, soittaa ja laulaa urkuparvelta Come priman, jonka yksi miehistä vielä laulaa italiaksi. Muutenkin elokuvan musiikki on kaunista ja osuvaa. Välillä Olavi Virta laulaa "Viiltää, viiltää, nyt sydän suruja niin viiltää". Tärkeää on kuitenkin, ettei hautajaistenkaan - saatikka elämän - tarvitse olla tosikkomaisen vakavaa. Niinpä pidetään hauskaa vainajan perinnöksi antamilla naamareilla. Myös vainajan molemmat elossa olevat vaimot pistävät viinin avulla tanssiksi keskenään. Risto Salmi - tuttu Turun kaupunginteatterista, Perse-Arskana Raidista ja torikauppias Jormalaisena Aika hyvä ihmisen

  Nyt tiedän, minkä maan pääkaupunki on Biskek. No, Kirgisian tietenkin. Vajaa 40 -minuuttinen elokuva kertoo kidnappauksesta, pakkonaittamisesta, neitseyden menettämisestä, vanhoista, jopa taikinan vatkaamiseen liittyvistä taikauskon tapaisista ennustuksista tulevalle avioelämälle syrjäisessä vuoristokylässä, Sezim - nuori nainen haluaisi päästä opiskelemaan Biskekiin, karkaa sinne pääsykokeisiin ystävänsä Aksanan luo, saa työpaikankin ja odottaa pääsykokeen tuloksia. Vaan seuraukset ovat länsimaisten arvojen kannalta käsittämättömiä. Hänen kidnapataan ja pakkonaitetaan. Tietenkin tulee mieleen, miten kauan on kulut vastaavasta. Tai mitä muita rakkauteen perustuvan avio- tai parisuhteen tilalle on syntynyt - ja kuinka paljon niissä uskontoon, valtaan, rahan ja perinteisiin luokkarajoihin liittyviä. No, onneksi niitten ei ole pakko kestää, vaikka tosin usein jonkin sateisina kärsijöinä ovat lapset Ohjaaja Maria Brendle on saksalais-sveitsiläinen ja vuonna 1983 syntynyt.

  Arvoituksellinen, pääosan esittäjän Alina Tomnikovin omiin kokemuksiin perustuva lyhytelokuva. Helposti mieleen tuleva selitys olisi, että kullan kauniiksi muuttuneen tai muokatun naisen sydän lakkaa lyömästä ja mitä se symboloi. Elokuva kertoo miten Aurinkoinen - rooliniminen päähenkilö yrittää ratkaista mistä tämä johtuu. Ehkä jo roolinimessä voi aavistaa vanhempien osuuden ja lapsuuden kokemukset. Tarinassa nähdään myös aviomies, lääkäri ja vanhempi pariskunta, jotka mainitsevat jotain naisen  kauneudesta. Elokuva sai Risto Jarva -seuran palkinnon. Kun olen itse saanut pitää lyhyen puheenvuoron Jäniksen vuoden ensi-iltana tapahtuneen mestariohjaajan järkyttävän ja ennenaikaisen kuoleman johdosta, niin se kenties kuvaa minun tekstieni ja antamieni tähtien henkilökohtaisuutta =subjektiivisuutta.

Sarah ja Kati Outinen   Vanhojen tarujen mukaan keijut yms. voivat vaihtaa lapsia, niin ettei äiti ei enää tunnista omaa poikaansa, kun tämä alkaa käyttäytyä kummallisesti. Yleensä pahaan suuntaan. Kun vielä vanha (Kati Outinen) omaan historiansa tällaista alakouluikäisen Chrisin äidille tällaista väittää ja sitten kuolee, on asetelma valmis. Alun salaperäisyys ja vihjeet isän väkivaltaisuuteen, yksinäinen talo jne. pitävät katsojaa otteessaan. Niin ja, kuvan pimeys Loppu on pitkitettyä harhaa, missä toivo jo tarinan jollakin tavalla nopeammin selkiytyvän. Tuleepa mieleen aikoinamme kurssilaisille luettamaamme Elvi Sinervon kirjaa Viljami Vaihdokas. Jos elokuva on sairaskertomus, Sinervon kirja on puhdasta yhteiskuntapolitiikkaa, ei niillä ole kyllä mitään tekemistä toistensa kanssa

Jontti (Walter Gröhn)   Minun on kerrottava omasta lapsuudestani. Se oli kiltteyttä, viattomuutta ja tasapainoista onnellisuutta ainakin siihen elokuvan Jontin ja Länkin eli yhdeksän vuoden ikään. Minut oli kasvatettu hyvään ja oikeaan, ja ehkä vasta 15-vuotiaan siihen tuli ensimmäinen kolaus. Äitini eli koko aikuisikänsä 85-prosenttinen näköinvalidina ja isäni avioliiton ulkopuolella syntynyt, toiseen perheeseen kasvattilapseksi annettu. Varmaan tuo heikomman puolelle asettumin tuli myös poliittisesti tiedostavan isäni - ja äitini - kouluttamattoman työntekijän asemasta. Niinpä elokuvaan Olemme kaikki syyllisiä hatarasti liittyen aloin opiskella käyttäytymistieteitä, ja päädyin ns. epäsosiaalisten poikien vastaanottokodin johtajaksi. Yritin varmaan johtaa sitä tuolla uskolla hyvään ja oikeaan, mikä ei läheskään aina onnistunut. Enpä uskalla veikata miten Jontin ja Länkin olisi siellä käynyt. Niinpä katselin tätä rujoa yhdeksänvuotiaitten poikien elämää siten, että minun oli

Kev ja  Black   Puoli pistettä jää antamatta. Se kuvaa lähinnä sitä, etten voi antaa täysiä pisteitä, kun niin paljon jää ymmärtämättä. Vain aavistaa, että tässä on jotain yhtä aikaa surullisempaa ja lämpimän viisasta mustan pojan kasvamisesta seksuaalisesta suuntautumisesta epävarmaksi, ehkä homoseksuaaliseksi aikuiseksi. Elokuvan keskeisissä osissa ei taida olla yhtään valkoihoista, ellei sitten Chironia eli ensimmäisen osan Rääpäleen koulukiusaajien joukossa. Rääpäle saa apua ja tukea diileriltä ja tämän tyttöystävältä Teresalta. Vartuttuaan Chiron alkaa jo vihata huumeriippuvaista äitiään Paulaa ja samalla ystävystyy ja kokee seksuaalisen kosketuksen Kevin kanssa. Viimeisessä osassa edelleen haavoittuvainen ja huumediileriksi ajautunut Chrison onkin Black. Hän tekee tiliä hoitopaikkaan ajautuneen tai päässeen äitinsä kanssa. Kev soittaa hänelle ja lopussa Chiron tai Black ja Kev tapaavat, muistelevat nuoruutensa seksuaalista kokemusta ja oppivat ehkä ymmärtämään, mitkä ulkopuol