Catherine Breillat: Viime kesänä (2023) ****
Theo ja Anne Catherine Breillat: Viime kesänä (2023) **** Elokuvan pääosassa on lastensuojelutyöntekijä Anne, Elokuvassa hän onnistuu hoitamaa ainakin yhden tytön tilanteen kiitoksen arvoisesti. Itsekin olin 13 vuotta lastensuojelutyöntekijä, ja todennäköisesti joskus myös onnistuimme. Samoin niin Anne kuin minä onnistu(i) sotkemaan henkilökohtaiset ihmissuhteensa. Eli tulee tarina hyvinkin lähelle omia kokemuksia. Breillatin tapana on kuitenkin katsoa tilanteita naisen ja varsinkin naisen seksuaalisuuden kannalta. Mikä sovinnaista, mikä turvallista perheen ja perheen lasten kannalta, mikä mikä Tiukasti ohjaaja rakentaa katsojan tuijottamaan kahden ja kolmen hengen välisiä ilmeitä ja keskusteluja. Aikuinen mies ei ole välittänyt pojastaan, eikä tiedä ketä uskoisi, kun yksi osapuoli triangelista kertoo hänelle totuuden, ja toinen kieltää mitään sen mukaista tapahtuneen. Mainittakoon, että Breillat oli filmin valmistuessa 75 vuoden ikäinen. Ehkä hän on seksiaddikti nii...