Rakkaudesta elokuvaan

 Valto Tynnilän Niin pieni ihmissydän - on sopii kuvaamaan tämän järisyttävän elokuvan sanomaa, missä lopulta äiti ja tytär pelastavant elämän kauneuden ja merkityksen. Tätä kohtaa sodanaikaisesta laulusta tarkoitan - ja erityisesti sen viimeistä säettä. Niin pieni ihmissydän on Niin avara ja pohjaton S e kätkee suuret unelmat Ja vihan, lemmen maailmat  Vuonna 1955 syntynyt Veikko Aaltonen on suomalaisen elokuvan ehkä suurelle yleisölle hieman tuntematon ohjaaja. Hän kulkee Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran jalanjälkiä. Tulee kuitenkin mieleen vaikkapa Rakkaudella Maire, Juoksuhaudantie ja dokumentti Dinosaúrus. Isä meidän on moraalinen draama vanhanaikaisessa, mutta minulle hyvässä mielessä. Siinä on kysymys oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta ja mika parhainta myös kauniista ja rumasta, kostosta tai anteeksiannosta. Sitä jäin miettimään, olisiko draama ollut yhtä vakuuttava ilman pistoolia. Suomalaisen elokuvahistoian kannalta sen tekee merkittäväksi Martti Katajis

Luice ja Eccu   Elokuvaversio Kjell Westön Finlandia -palkitusta romaanista on leikattu verso kuusiosaisesta sarjasta. En ole nähnyt pitempää sarjaa ja kirjan ruotsinkielellä lukemisestakin on aikaa, joten välillä olivat henkilöt mennä sekaisin. Westön näkemys ja tapa kuvata sitä, miten historialliset tapahtumat ja yhteiskunnallinen ilmapiiri muuttavat yksilöitä on kuitenkin taitava ja suorastaan vakuuttavan uskottava. Toiset hajoavat mieleltään, toiset kasvavat ja oppivat raakuuksista muutakin kuin koston. Elokuvan aika ja paikka on 1906 - 1944 ja Helsinki. Tsaari syöstään vallasta, herää toive itsenäisyydestä, mutta rikkaitten ja köyhien välinen taloudellinen juopa on syvä, 1918 ensin kosto ja voittoa havittelevat punaiset ja saksalaisten avulla voittaneet valkoiset kansalaissodan julmuuksista ja joukkoteloituksista vastaavat elokuvan yhden päähenkilön Cedin (Oskari Pöysti) johdolla valkoiset. Cedin radikaali ja villi sisar Luice (Jessica Grabowski) uskaltaa toimia niin punai

Pikkusisko Nora ja isoveli Abel   "tulee mieleen omien kouluvuosien varjoisat päivät", kirjoittaa Turun Sanomien Pekka Eronen. Edellisenä yönä olin nähnyt syyllisyys/kykenemättömyysunia pitkäaikaisesta työpaikastani Lemmilän vastaanottokodista. Sielläkään henkil ö kunta ei suinkaan aina onnistunut pääsemään kiinni poikien keskinäisen hierarkian juurisyihin ja keskinäiseen kiusaamiseen ja väkivaltaa n . Jo siitä, että elokuva on kielletty alle 16-vuotiaita ja että siinä pääosissa esiintyvät alle 10-vuotiaat lapset, kertovat elokuvan rankkuudesta. Väkisinkin alkaa miettiä, mikä on oma osuus siinä muutoksessa, mikä saa ihmiset jo pienestä pitäen käyttäytymään yhä väkivaltaisemmin toisiaan kohden .. Ja kun on kysymyselokuvablogista, niin minun elokuvamaailmassani tapahtui jotain käänteentekevää jo 1954. Silloin ilmestyi Aarne Tarka k sen ohjaama Olemme kaikki syyllisiä ja kuusi vuotta myöhemmin Nina ja Erik . Olen jonottamassa Iida Rauman teosta Hävitys. Olen kuul

Anna ja Adam   On tietääkseni saanut erinomaisia arvosteluja. Ehkä ne ovat elokuvataiteen oivalluksista, mutta minulle ei ilmeisesti läheskään kaikki aukene. Puolalainen, vähintään keskiluokkainen aviopari Anna ja Adam saapuvat täydellistämään parisuhdettaan luksuslomalle aurinkoiselle Italian saarelle. Kaikki ei suju kuitenkaan hyvin, kun uima-altaassa ei ole vettä, ja paikallinen nuori italiano tulee sitä kunnostamaan. Ehkä yksi keskeinen teema on hyväosaisten ihmisten vieraantuminen työtätekevän ihmisen todellisuudesta. Edes vakavan hädän hetkellä heillä ei riitä kykyä eikä edes tahtoa toimia ja auttaa. Anna ja Adam joutuvat valheen, vaikenemisen ja syyllisyyden tielle, missä heitä auttaa luksushuvilan omistaja ikään kuin varmistaakseen rahalliset saatavansa. Elokuvan lopussa on symboliikkaa, mitä en oikein tajua. Ensin Adam lopettaa italianon kärsivän koiran ja hautaa koiran. Lopussa Anna ja Adam jatkavat ja nauttivat elintasolleen ja luokalleen sopivan laadukasta illallist

  Viiden seksityöläisen, naisen haastatteluin perustuva dokumentti. Heti tulee mieleen käsite prostituutio. Se tulee latinan kielestä ja voi tarkoittaa esim. panna esiin, panna julki, asettaa tai asettua myytäväksi. Jopa näyttäytyä julki/alastomana aiheuttaakseen erektion, kuten yksi lähde kertoo. Haastattelut ovat kovaa kamaa monessa mielessä. Varmaan moni saa kuulla näkökulmia - ainakin minä - joita koskaan ei ole tullut ajatelleeksi. Jos olet palkkatyöläinen, ja ajattelee, että seksityöläinen, joka myy palveluja tarvitseville, ja on sitä mieltä, että seksityöläinen myy itseään. Silloin on hyvä kysyä, oletko myynyt itseäsi työssä. Vai jos tuotteet, joiden valmistamisesta liikevoittosi kasvaa, niin tuottaako se saatetta vai puhtautta, onko pelastusalan työntekijän työ vaarallisempaa kuin seksityöntekijän. Omakin etiikka seksityötä kohtaa alkaa horjua dokumenttia katsoessa, ja automaattisesti huomaa ymmärtävänsä lähes kaikki seksityöläisten puheenvuorot. Hyväksyminenkin tuntu

Tytär ja isä   Will - isä on rajujen sotakokemusten runtelema levoton sielu ja Tom, hänen tyttärensä. He elävät villin erämaan keskellä vapaina yhteiskunnan säännöistä. Heidät paljastetaan ja viedään maaseudulle, missä heille jää toki ajattelun, mutta ei tekemisen vapaus. Will osallistuu tehotuotantoon ja Tomia kutsuu koulu ja ystävyys. Willin levottomuus pakottaa heidät matkaan luonnon viidakkoon. Tom kysyy yhä kinkkisempiä kysymyksiä isältään, mutta heidän välisensä kiintymys ja rakkaus kestävät -  enemmän isän ehdoilla. Ehkä yhteistä taivalta pitkittää isän loukkaantuminen. He saavat yhteiskunnan vaatimuksista vapaan asunnon yhteisössä, jota vanha, elämänviisas ja luotettava nainen johtaa. Vaan isä haluaa taas liikkeelle ja Tom lähtee mukaan. Lopulta Tom kasvaa irti isästään kipeitten ja hellien jäähyväisten myötä. Hän lähtee toiseen suuntaan, ja isä jatkaa takaisin metsään. Hienoimpia isän ja tyttären välistä suhdetta kuvaa se miten ja kuinka monta kertaa elokuvassa Tom san

Guy ja Rosemary   Elokuvaa on nimitetty myös kirotuksi. Polanskin vaimo Sharon Tate murhattiin, miespääosaan esittänyt John Cassavetes kuoli ja Mia Farrow sai erokirjeen Frank Sinatralta elokuvan valmistumisen Ei ole helppo elokuva katsojallekaan Rosemaryn unet ja painajaiset ja spiritisminaapurit sekoittavat niin elokuvan psykiatrin kuin tarkkaavaisen ja istuimensa selkänojaan vasten hikoilevan katsoja ajatukset ja tunteen. Hän ei osaa enää erottaa ovatko fantasia ja unet todellisempaa kuin muiden, jopa Rosemaryn miehen Guyn hänelle tarjoama keskinäisen rakkauden, tulevan lapsen syntymän ja terveen arkijärjen todellisuus. Ehkä elokuvassa on jotain sellaista kauhua, mitä vain elokuva pystyy rakentaman - klaustrofobiaa ja, pelon sekaista kauhua, joka saa Rosemaryn puolelle luonnollisesti asettuvan katsoja vähitellen menettävän toivonsa. Ehkäpä empaattinen katsoja lopulta sulkee silmänsä, hakee turvaa ystävältään, jonka kanssa on uskaltautunut elokuvateatterin puolipimeään kau

  Minun ikäiseni muistiin Mia Farrow tulee ensimmäiseksi mieleen Peyton Placesta. Sen jäkeen elokuva, jota pelkäsin katsoa uuden tyttöystäväni jallittamana kolmannen kerran. Silmäni sain kiinni, mutta en korviani. Tyttöystäväni nojautui painajaismaisen elokuvan pahimmilla hetkillä, mutta ei ollut minusta mitään turvaa tai tukea. Se on tietenkin Rosemaryn painajainen vuodelta 1968. Vaan elokuvassa elokuvasta Kairon purppuraruusu Mia Farrow on suloisimmillaan. Lämmin, romanttinen ja kekseliäs komedia, missä missä tarjoilija Cecilia katsoo lohdutuksekseen muistaakseni viidettä kertaa hempeä elokuvaa. Silloin sen miespääosan Tom hyppää valkokankaalta ja sanoo jotenkin, että olen nähnyt sinut katsomossa aiemminkin. Elokuva jatkuu ilman päähenkilöä ja katsojat syyttävät elokuvayhtiötä ja vaativat rahansa takaisin. Mutta Cecilia ja Tom rakastuvat He juhlivat rakkauttaan oikein kunnolla ravintolassa. Cecilia kummastelee, miksi shampanja maistuu pikemminkin Pommacilta, ja Tom sanoo, e

Ystävysten riitaantuminen   Kävin elokuvateatterissa viimeksi yli vuosi sitten, ja nyt kahden toisen elokuvien ystävän kanssa. Heidän keskimääräinen ikänsä on noin puolet minun iästäni, ja tiedän että hekin seuraavat tätä blogiani. Niinpä tämänkin tekstin sisältöä on muokannut yhteisen kokemuksen jälkeinen keskustelu. Itsekin naurahdin muutaman kerran, mutta kun jossakin arvostelussa kuvattiin elokuvaa noiksi kirotuiksi genreiksi komedia tai huumori ja draama, en jonkin asteisena vakavamielisenä tosikkona helpostikaan löytänyt paljonkaan huumoria siinä, mitä kahden pitkäaikaisen ystävän välien rikkoutumisesta seuraa. Toinen silpoo toisen kätensä kaikki sormet ja heittää veriset jäännökset toisen oveen, kun tämä ei ymmärrä hyväksyä välien katkaisemista. Lopulta pinnalliseksi kuvattu, mukava "maajussi" sytyttää sormensa katkaisseen "syvällisemmän" taiteen ymmärtäjän ja muusikon talon tuleen. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1923 Irlantiin ja sen kuvittee

Pina - Anna Magnani   Jälleen loistava lähihistorian opetuselokuva, joka pakotti tarkistamaan ja paikkaamaan vajavaisia tietojani toisen maailmansodan tapahtumista. Elokuvaa pidetään ns. neorealismin perusteoksena. Katsojalle ei kuitenkaan jää taatusti epäselväksi, keiden puolella ohjaaja on, kun Gestapon porukka jahtaa vapautus- tai vastarintaliikkeen aktiiveja nälän koettelemassa "ikuisessa kaupungissa". Ehkäpä ohjaaja käytti melodraaman vanhoja keinoja kuten oikea ja väärä, hyvät ja pahat. Itse ajattelen jälleen kerran, että henkilöiden tekojen kautta voidaan osoittaa jotain yhteiskunnallisesti pätevää ja realistista. Kahden ihmisen välinen rakkaus tai sen puute ja mustasukkaisuus voivat olla käänteentekeviä ja historia käänteissä ja myös uskottavia. Toki joku saattaa epäillä katolisen lesken, Pinan ja kommunistisen Francescon välistä rakkautta. Ja että aktiivien välisiä viestejä ja rahoja kuljettaa katolinen pappi Don Pietro, jonka tarkoitus on vihkiä Pina ja Frances

Stella   Kjell Westön kirjat ovat suosikkejani. Olen lukenut niitä ruotsiksi, ja pitänyt eniten Hägring 38 -romaanista. Suomeksi olen nähnyt siitä Kansallisteatterin pienen näyttämön vahvan tulkinnan. Samassa katsomossa istui myös Pentti Linkola, ja mietin, mitä hän mahtaa ajatella näkemästään. Hägringissä eli Kangastuksessa on kyse kansalaissodassa eri puolilla olleitten tapaamisesta ja kohtalokkaista seurauksista parikymmentä vuotta myöhemmin, kun toisen maailmansodan uhka leijui jopa Olympiastadionin avajaisten 100 metrin juoksun voittajan manipuloinnissa. Maalikuvassa sen voittaa juutalainen Abraham Tokazier, mutta hänet tuomitaan neljänneksi kolmen arjalaisen jälkeen. Rikinkeltainen taivas kertoo myös luokkaeroista. Kirjaa lukiessa oli joskus vaikea pysyä mukana, kun tarinan etenemisen kannalta merkittäviä henkilöitä oli tosi paljon. Kirjan lukeminen on kuitenkin avuksi elokuva seuraamisessa, sillä valkokankaalla päähenkilötkin, rikkaan Rabellin suvun ihana tytär Stella ja

Laszlo ja Patricia   Pitipä hiukan kerrata, mitä ns. ranskalainen uusi aalto tarkoittaa. En tullut paljon hullua hurskaammaksi. Ainakin se muistetaan auteur -käsitteen luomisesta. Ohjaaja on melkein sama kuin koko elokuva. Parhaissa omissa elokuvamuistoissani häärää roolihahmo Antoine Doinel eli Jean-Pierre Leaud, joka esittää useassakin Francois Truffautin elokuvassa alkaen 400 kepposta-tarinasta (1959). Noin 30 vuotta myöhemmin syntyi uusi uusi aalto, kun Jean-Pierre Leaud näytteli Aki Kaurismäen I Hired a Contract Killer. Sodankylässä Leaud kertoikin että Kaurismäki opetti hänet uudelleen näyttelemään. Jos Antoine Doinel on muistoissani myönteinen hahmo, niin samaa en voi sanoa Laszlo Covacsista, jota Jean-Paul Belmondo esittää "viimeiseen hengenvetoon" eli kuolemaan. Onko se oikea seuraus siitä, että hän elokuvan alussa ampuu aika vaatimattomassa tilanteessa poliisin, jää pakostakin miettimään. Sen jälkeen seuraa pitkä jakso, missä hän yrittää saada Patriciaa sä

  Yksittäistapaus-sarjan jälleen kerran hurja, ahdistava ja inhottava tarina siitä. miten näyttelijä valmistautuu ties kuinka monennetta kertaa raiskattavaksi. Ja miehenä tietenkin ajattelen, että miten valmistautua näyttelemään raiskaajaksi. Mitkä kenties häpeän nuo roolit jäljet se jättää? Raiskauksen ja sen rikokseksi määrittely on muuttunut vuosien mittaan. En ihmettelisi, jos nykyisen rikoslain mukaisen määrittelyn mukaan varsin moni mies olisi syyllistynyt raiskaukseen tai sen yritykseen. Siksi lisään tähän rikoslain tekstin. Raiskaus Joka on sukupuoliyhteydessä sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti, on tuomittava  raiskauksesta  vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei ole pidettävä vapaaehtoisena, jos: 1) hän ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti; 2) hänet on pakotettu sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöö