Jean-Luc Godard: Viikonloppu (1967) ***

Vain pientä ylilyöntiä

 

Todennäköisesti kaikki asiantuntijaelokuvakriitikot antaisivat Viikonlopulle *****. Se kuuluu ns. uuden aallon klassikkoihin ja on varmaan länsimaisen, porvarillisen elämäntavan ilkikurinen, terävä ja tietoisesti ylilyövä kritiikki.

Omiin muistoihini palautuu samaa aihetta käsittelevä Louis Bunuelin Porvariston hillitön charmi (1972). Godardin Viikonloppu on historiallisesti taaksepäin ja nykyhetkeä syyllisyydestä muistuttava ja samalla tulevaisuutta ennustava dystopia. Se on samalla symbolisesti raaka liikennekuolemineen, raiskauksineen ja jopa kannibalismeineen minun makuuni kuvottava. Tosin sen pitkät ajot paljastavat kuuntelijalle yhteiskunnallisia ja poliittisia suuntauksia ja taiteellisia näkemyksiä niin naurettavuuksineen kuin oivalluksineen. Muistaakseni Godard oli noihin aikoihin maolainen.

Sen sijaan Bunuelin hillitty charmi on hauska, hihityttävä, mutta samalla itse peiliin eteen pakottava tarina, joka kertoo niin Cinemassa ( Godardia kutsuttiin Cinema Godardiksi) kuin katsojan todellisuudessa porvarin unista ja painajaisista. Ehkä se ero näiden yhteiskuntakritiikkien välillä voidaan kärjistää adjektiivien raaka ja hillitty avulla

Tulipa mieleen, että pitää kaivaa katsottavaksi tuo charmi