Tekstit

Maunu Kurkvaara: Ei enää eilispäivää (!955)*****

-
Kuva
Birte Aino-Maija Tikkanen   Ehkä viisi tähteä on korvaus päivän aikaisemmasta kolauksesta saamassani kohtelussa. Mutta toisaalta elin ehkä kauneinta, surullisinta ja minulle uskottavinta Maunu Kurkvaaralta, joita olen viime aikoina katsonut muistaakseni niin monta, etteivät yhden käden sormet siihen riitä. Viime sodat ovat elokuvan taustalla sekä Suomen ja Neuvostoliiton suhteet. Otsikko voi tarkoittaa sotaa, mutta konkreettisemmin matkustuskieltoa rakkansa luo Suomenlahden eli Lounameren yli Rääveliin Olavi ( Olavi Reinikka ) hän tapaa ja ihastuu paikalliseen Birteen, iki-ihanaan ( Aino-Maija Tikkaseen ). Olavi joutuu sotaan, saa kirjeen, josta saa tietää että Birte on kuollut. Olavi ajautuu tahallaan tilanteeseen, missä haavoittuu vakavasti, eikä lääkärin mukaan tokene. Räävelin matkalta tuttu baskeripäinen ystävä Jaska (Sakari Vaara) ehkä auttaa häntä selviytymään. Alkaa takauma jakso, josta lienee elokuva Onnen Saari. Se kertoo Olavin ja Birten mahtavan pitkistä käve...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ralf Rubin ja Urho Ilmari: Kesäyön lapset (1955) **½

-
Kuva
                                                                             Nuorempi pari Tekijöistä ainoa tuttu nimi on Kauko Heloviirta, joka ensin hurmaa tumman tytön ja menee sitten toisen kanssa vihille. Jos oikein ymmärrän Antin (Helovirta) näköinen poika ihastuu Antin vaaleaan tyttäreen, ja hänestä toinen tummaa tyttö on mustasukkainen, liekö ensimmäisen tumman tytön sukua- tytär kenties. Yksinkertainen tai sitten ei kansanrunoon perustuva tarina, komeaa musiikkia näyttelijöitten osittain laulamanakin juhannustanssien tunnelmissa kauniissa järvisuomessa, missä tehdään töitä, mies soutaa voimakkaasti ja kaksi naista ui alastomana sulavasti Tämänkin elokuvan nimi voisi olla englanniksi The Beauty of Error, mutta eri merkityksessä kuin Kappale kaun...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Jukka Kärkkäien: Kappale kauneinta Suomea. ***

-
Kuva
Yölinjalla?   Suomalaisen iskelmän nimen mukaan otsikoitu elokuva ei oikein osu koko ikänsä etelä-Suomen kaupungeissa ja vielä Helsingissä sijaitsevien työantajien luomaan ajatusmaailmaani. Ehkä elokuvan iskelmien sävy on pikemminkin jatkoa ryysyrantameiningille tai itsemurha-ajatteluakin (Yölinjalla) suunnittelevan juopon isän ja hänen poikansa kuullen. Vaan tarinan pelastavat pojan, Henrin, ymmärtävät isovanhemmat ja uusi tyttöystävä Alina, joka saa Tero-isän koiransa kanssa tekemään tilaa nuorelle parille. Aluksi tuotti vaikeuksia pysyä mukana, kun en tuntenut nimi-iskelmän ideaa saatikka englanninkielestä alaotsikko The Beauty of Error . Ja olihan minun mentävä peilin eteen tarkastelemaan omaa alkoholin käyttöäni, varsinkin kun sitä syntiä itsekin harrastan. Onneksi elokuvassa on suomenkielinen tekstitys, kuten Areenan kotimaisissa filmeissä yleensä.
2 kommenttia
Lue lisää

Joanna Hogg: Ikuinen tytär (2022) ****

-
Kuva
Tytär tai äiti ja Louis-koira   Tilda Swindon loistavassa kaksoisroolissa sekä äitinä että tyttärenä äidin entisessä asunnossa, nykyisessä kolkossa ja hiljaisessa hotellissa. Aluksi nousee pelko ja ahdistus, kun ainoa työntekijä poistuu yöksi hotellista, ja alkaa kuulua kummallisia ääniä varsin tyttären korviin ja mieleen. Äidin koirakin, Louis, vaistoaa jotain ja karkaa ulos ja palaa yhtä salaperäisesti. Vähitellen äiti alkaa kertoa, mitä talossa on tapahtunut hänen nuoruudessaan, ja tilanteita kerrotaan puolitiehen, myöskään tytär ei kerro, miksei hän saa aikaan mitään elokuvakäsikirjoituksensa suhteen. Sen pitäisi käsitellä äidin ja tyttären suhteita. Kuvioon liittyy myös vanhempi mies, jonka ristiriitaiset muistot koskevat samaa rakennusta, jonne hän on jäänyt ikään kuin muistojensa vangiksi. Äidin syntymäpäivänä äidin ja tyttären välit kiristyvät lounaspöydässä. Enää ei tarvitse ihmetellä tai pelätä mitä ankeassa talossa tapahtuu, vaan mitä äidin ja tyttären välillä o...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Takehito Satamoto: Vuokraperheet (2023) ***½

-
Kuva
Mikami, Sakura ja äitinsä   Japanin asukastiheys on yli 20-kertainen Suomeen verrattu ja asukkaita yhteensä Japanissa lähes 130 miljoonaa. Ehkä moinen johtaa kehittämään erilaisia, luovia ratkaisuja tiiviisti asuttuihin ja monikerroksisiin miljoonakaupunkeihin. Ehkä moinen vilinä tarkoittaa myös, että uutta tuttua, sukulaista tai perheenjäsentä voi pitää ikään kuin maksusta ja salassa kaikilta läheisiltä. Tällaista vuokratoimintaa ylläpitää Kenta Mikami, joka on itse 25 perheessä vuokraisä. Hän käy niissä perheissää harvemmin tai useammin, niin että perheen lapselle on järkytys, kun totuus selviää: kotoa matkatöistä tai muusta syystä vuokraisä paljastuukin epäaidoksi. Näin käy alakouluikäiselle Sakuralle, kun oikea isä, jota hän ei muista, tulee yllättäen kotiin isänä, Lukioikäisen Nakanan luona Mikaa on käynyt seitsemän vuoden ajan. Äiti on raatanut kahta työtä maksaakseen palvelusta, mutta kuolee sitten yllättäen ylirasitukseen. Todellisuus paljastuu, Nakana vaipuu epätoiv...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Wim Wenders: Perfect Days (2025) ****½

-
Kuva
Niko ja enonsa Hiraiama   Wim Wenders: Perfect Days (2025) ****½ Eksistentialististen mm. road movien saksalaisalkuperäinen maailmankansalainen Wim Wenders (s. 1945) palauttaa Tokiossa tehdyllä Perfect Days elokuvallaan mieleeni automaattisesti tai pakonomaisesti vuonna 1984 jenkkeihin sijoittuvan Paris, Texas t arinan. M olempien elokuvien avainlauseeksi sopii Tokiossa kaupungin ylellisiä vessoja siivoavan keski-ikäisen miehen Hirayaman ja hänen ja tämän sisarentyttären Nikon pyöräilemässä toistamaa ”nyt on nyt ja toiste on toiste” . Toki jonkin verran minun mielessäni tuo avainlause viittaa jo kliseeksi muuttunutta ”carpe diem”, sanontaa. Itse asiassa Horatiuksen Oodeist a (23 eaa) poimittu lause menee näin ”Carpe diem quam minimum cre du la postero”. Mikä kääntyy suomeksi: Tartu tähän päivään ja luota mahdollisimman vähän tulevaan. Mutta tuo ”toiste on toiste” tarkoittaa niin myös ajassa taakse- kuin eteenpäin ja ehkä sen oppimisesta. Mieti Hirayaman suhdetta n...
2 kommenttia
Lue lisää

Maunu Kurkvaara: Rottasota (1968)***

-
Kuva
Tapio Kouki ja Thelma Ramström   Elonetin sivuilla lähes kaikista Kurkvaaran (1925-2023) mainitaan ”yhteiskunnallinen” ja kenties ”draama”. Siin on jotain rehtiä ja suoraa. Toisaalta ihmettelen, ettei lähes kaikista esim. Risto Jarvan, Mikko Niskasen, Auli Mantilan, Pirjo Honkasalon ja Aki Kaurismäen – vain muutamia mainitakseni - elokuvia voi antaa samat epiteetit. Ensimmäinen.,jonka kohdalla tämän huomasin on Aarne Tarkaksen elokuva Olemme kaikki syyllisiä (1954). Se on vaikuttanut humanististen aineiden opiskelu- ja työuraani, asettua johdonmukaisesti kiistan ratkaisemiseksi ns. heikomman osapuolen näkökulmaa painottamaan. Ja mietitäänpä tämän viikonlopun kahta kotimaista televisiosta katsottavaa: Hanna Bergholmin Pahanhautojaa ja Kurkvaaran Kesäkapinaa , joista on tekstit tässä blogissa. Onko ainakin näissä mukana jotakin ajalle tyypillistä yhteiskunnallista ilmäpiirriä Rottasodan katsoin Elonetistä
Lähetä kommentti
Lue lisää

Rikhard Linklater: Nouvelle Vague (2025) *****

-
Kuva
                                                      Nouvelle Vague Pariisissa   Pitäähän minunkin antaa Uudelle aallolle viisi tähteä, muuten eivät monetkaan jaksa lukea muistojani, tunteitani ja ajatuksia katsomistani elokuvista.. Harvoin nautin niin paljon kuin mielikuvituksellisesta Jean-Luc Godardin elokuvan poskettoman hauskasta elokuvan Viimeiseen hengenvetoon tekemisestä kuin nyt. Mukana on ohjaaja, pääosan esittäjäpari, tuottaja ja rahoittaja kuvaaja ja pari editoijaa ja tietenkin rikos ja Pariisi. Taustalla näytetään uuden aallon todella suuria nimiä Truffaut, Resnais, Varda, Rohmer, Chabrol, Lead ja Malle oikein nimi alla ja monia minulle tuntemattomia. Voi kun muistaisi osankin ohjaajan esittämistä absurdeista ja anarkistisista vastauksista jotka hän antaa varsinkin tuottajalle ja pääparille, miksi he...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Åke Lindman :Jengi (1963) **

-
Kuva
Esko Salminen ja Tarja Nurmi   Sensuurin takia paljon kohua ja turhaa mainetta herättänyt mustavalkoinen. Mielenkiintoista on ajaen vanhanaikaisella, isolla autolla ympäri Helsinkiä nuorisojengi kyydissä ja poliisitkin perässä. Sinänsä melko uskomaton juoni viinoineen ja miesten tappeluineen naisista ja muista kohelluksista. Näyttelijät elokuvassa olivat 1963 muutaman vuoden minua vanhempia ja pari heistä Turussa syntyneitäkin. Ville-Veikko Salminen (1937-2006) ja kaksi vuotta Miss Suomena viettänyt Tarja Nurmi (1938 ) sekä Esko Salminen (1936 ) ja Liana Kaarina (1937-). Esko Salmisesta ol tiin varmaan jo silloin tekemässä uutta Tauno Paloa (1909-82)  joten hän voitti Jengissä sukunimikaimansa kiistassa entisestä missistä, jonka kanssa Ville-Veikko puolestaa n oli myöhemmin oikeassa elämässä joskus myöhemmin kihloissakin, vaikka Esko siitti elokuvassa Tarjalle jo lapsen.  Esko-poika valloitti puolestaan Liana-Kaarinan Kuu on vaarallinen (1961) tarinassa suosi...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Uusi tulkinta: Le Havre

-
Kuva
Le Havre   Tänään 25.10. lapsuudenystäväni Piku täyttäisi 84 vuotta. Vaan hän menehtyi vajaa kolme kuukautta sitten rakkaansa ja meren lähellä Kustavissa. Pikun tulkinnan mukaan pääroolin Marcel Marxin vaimo Arletty (Kati Outinen ) sairastui kuolemanvakavasti. Elokuvassa näytettiin herkkä kohta, missä valkokukkaiset kirsikat olivat Arlettyn kanssa osa tapahtumaa. Pikun tulkintana kirjoitinkin että juhla metafora hyvä ihmisen menehtymiseen. Ikuisen romanttisena ajattelen, että Arletty selvisi hengissä. Tai niin että muistotilaisuudessa puhutaan ihmisestä hyvää ja lohtua läheisille. Muistan myös lukeneeni jotain samansuuntaista Aki Kaurismäen sanoneen eli katsoja ja kokija saa itse valita tulkintansa.
2 kommenttia
Lue lisää

Joona Berghäll ja Mika Hotakainen: Miesten vuoro (2010) ***½

-
Kuva
  Joissakin elokuvan  Miesten vuoto arvioissa mainitaan, että vihdoinkin miehet saavat puhua. Yksinkertaisesti tulee mieleen, että kumman sukupuolen arvoja ja asenteita, tapoja ja lausumattomia sääntöjä esimerkiksi ihmisten välisiä ristiriitoja kotomaassamme käytännössä ratkaistaan, ainakin enne ne viedään virkavallan tai oikeuden ratkaistavaksi. En kerro omaa näkemystäni. No näissä saunoissa ympäri Suomea melko iäkkäät miehet uskaltautuivat puhumaan, joskus jopa pitkään jatkuneen yksinäisyyden pelastavista tekijöistä kuten lapsista. Mutta miksi jonkin synkän tapahtumasarjan takana ovat miesten fyysiset, tekniset ja paremmin palkatut matka- ja ylityöt jotka jo sinänsä erottavat ja hajottavat perheen jäseniä toisistaan. Itse ole varmaan yli kymmenen vuotta käynyt vakituisesti Turussa Petreliuksen pienehkössä uimahallissa, ja totta vie kyllä sielläkin miehet puhuvat niin lauteilla kuin pukuhuoneessa muustakin kuin formuloista ja jääkiekosta. Varsinkin sairaudet ovat tu...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Teuvo Tulio: Sensuela (1973) *

-
Kuva
  Hän  ei ole Sensuela Muistan latvialaistaustaisen ohjaajan vahvan ja jopa kestävän erotiikan rohkeana esittäjänä, mutta tässä tulee hänen viimeinen ja todellinen limbo. Se kertoo niin mauttomasti ja taustoja avaamatta erilaisia parisuhteita päätapahtumapaikkoina ovat sänky, sauna ja maksullisetkin paikat, missä naiset ovat ilman rihman kiertämää. Ja Sensualan kohdalla jopa alapään mustaan karvoitukseen sekaan miehen sormen pääsevät koskettelemaan. Niin sitä edetään kauniista Lapin maisemista sodan päätyttyä syntiseen pääkaupunkiimme ja varmaan vielä Hampuriinkiin. Seksistä tienaamaan. Vaan Sensuelan kunnon isä ja poromies seuraa perässä, ei tiedä aina mikä tyttären ja kaverinsa puheissa on satua ja mitä totta. Jonkun tarina mukaan isä seuraa vieressä rohkeimpia tilanteita ja joistakin versioista on jotain raakattu, kunnes palataan ihanaan Lappiin sodassa alas pudonneen lentäjän kunniaksi tehdylle komealle ristille. Katsoin elokuva Elonetistä
Lähetä kommentti
Lue lisää

Rebecca Zlotowski: Yksityinen elämä (2025)****

-
Kuva
                                                             Psykiatri ja silmälääläri Ehkäpä elokuvan nimen itsestään selvä selitys on, että yhteisössä ihminen ei voi elää yksityisesti. Ei edes nauhoitettuihin haastatteluihin, kliinisiin tarkkuuteen ja koviin faktoihin tukeutunut psykiatri tai hänen entinen miehensä silmälääkäri sille tielle ajautuvat uudelleen toisensa löytäessään. Psykiatri naispotilas on tehnyt itsemurhan, joka liittyy ajallisesti hänen äitinsä kuolemaan ja perintöön. Potilaan mies ja tytär sopivat molemmat syyllisiksi, ja psykiatrinkin historiasta kaivetaan esiin vaihtoehtohoitojen ja hypnoosin avulla natsisaksan historiaan liittyviä epäselvyyksiä ja tapahtuman jälkiselvittämiseen osuvia peittely-yrityksiä. Kannattaa olla tarkkana, ettei helposti usko, kuka puhuu totta. Ehkäpä ain...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Park Shan Wook: No other choice:(2025)**

-
Kuva
No other Choice   Olen varmaan liian vanha ymmärtääkseni kapitalismin ja markkinatalouden kärjistettyä kriittistä elokuvaa, missä yksi sen pitkäaikaisista paperitehtaan ammattilaista irtisanotaan tehtävistään Etelä-Koreassa. Niinpä hän valitsee pahimmat kilpailijat tuhotakseen heidät tieltään vaarantaakseen niin perheensä ja taitavan muusikkolapsensa tulevaissuun. En pysy oikein juonessa saatikka sen moraalissa mukana, vaikka toki henkilötkin menevät välillä sekaisin. Ja mahdottomilta tuntuvat ylilyönnit - niin ihmisten ampumiset kuin heidän kaivamiset maahan ja puiden istuttamiset heidän päällensä. Ratkaisustakaan en tiedä mitä ajatella. Sellonsoittajatytön isä saa lopulta työpaikan täydellisen yhteiskuntakoneiston digitekoälyn työpaikalle yksin kilometrien pitkässä jonossa paperirekkojen jonossa. Väistelee koneita ja hallitsee tuotantoa jne. Ehkä olen niin iäkäs, etten osaa nauttia enkä kuvitellakaan moisia ristiriitoja ennen kuin ne koskevat henkilökohtaisesti its...
2 kommenttia
Lue lisää

David B. Bergen: Agnes against the World (2026) ***

-
Kuva
Agnes ja Hansi   Onneksi katsoin nuorempien elokuvaystävien kanssa. He osasivat luontevammin paikata itselleni avoimeksi jääneitä käsikirjoituksesta jätettyjä aukkoja, ei millään ”totuuksilla”, vaan mahdollisuuksilla. Agnes ja Hansi asuvat Oslon lähelle pystytetyssä leirissä ja tienaavat jonkinlaiseen kumppanuuteen perustuen Hansin valmistaman viinan hinnalla laitonta rahaa. Lääkärin tarkastuksessa Agnes saa kuulla, että täysi raitistuminen mahdollistaa, että hän saisi tavat noin 10 vuotiaan tyttärensä, Leahin. Agnes onnistuu raittiudessa, mutta ei ymmärrä varhain alkanutta vaskulaarista dementiaansa. Se tuottaa hänelle täydellisen shokin Leahin kohdalla Hansikin on unohtanut tai joka tapauksessa jättänyt postittamatta Agneksen viranomaisille kirjoittamansa anomuksen. Kun Leahin kohtalo selviää, Agnes ja Hansi lopulta jatkavat ilmeisesti elämäänsä toisiinsa tukien. Katsoimme elokuvan Cineastista
Lähetä kommentti
Lue lisää

Maunu Kurkvaara : Naiset (1964) ****

-
Kuva
  Sinikka Hannula Minusta tuntuu vahvasti, että katsoisin vaikka kuinka monta elokuvaa, missä yhdessä pääosassa esintyy Sinikka Hannula.Niin luontevasti ja hänelle sopivassa roolissa tuo nainen, ainakin jossakin vaiheessa ohjaajan puoliso ja keiden lapsi olikaan Naiset elokuvan taapertaja Pikku-Heikki. No, elokuvassa äidin nimi Ritva Ja miten suurimmat osat saivatkin lapsi ja äiti. Onkohan elokuva saanut nimensä niin erilaisista naisista ja onneksi pääosassa rakastamani näyttelijä Sini kka Hannula. Tässä elokuvassa ei päästä merelle, ja pahiksena ja pyssy kädessä koheltaa Ritvan entinen aviomies ( Kaj Lind ), ja siinäkin Ritva pelastaa miesystävänsä Kalen ( Ossi Ahlapuro ). Ja miten kaikki tapahtuu väkivallattomasti, ilman väkeviä viinoja ja uskottavasta. Ex-mies kuulee lapsen itkua ja lähtee, Kaleakaan ei heti kuulu takaisin, vaan Ritva palaa itkevän Pikku-Heikin luo, ottaa tämän syliinsä ja rauhoittelee vuoteeseen. Voi miten kaunis loppu! Eivät edes liikkeitten jouluik...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Maunu Kurkvaara: Rakas.. (1961) ****

-
Kuva
Jaska ja Sini   Ohjaajan puolison ja kotimaisen uuden aallon ja hänen trilogiansa päähenkilön, Si ni kka Hannulan mielestä hän on tuoreimmillaan tässä elokuvassa, missä on kirjailija/taiteilija Jaakko P akkasvirran rakastettu, odottaa tämän lasta, ja minunkin on pakko ihastua hänen oikealle puolisolleen ehdottamaan teemaan: oman ylioppilaslakkipiirin ja se elämään. Taiteilija Jaskan ja meren tyttären Sinin tarina jatkuu trilogian kolmannessa ja ainoassa värielokuvassa Meren juhlat. Ei ole kyllä mahdotonta ymmärtää jatkumoa, kun hoksaa Jaskan taiteilijasielua ja siihen tarrautumista sekä hänen ilmeistä miehistä viehätysvoimaansa nuorissa naisissa. Vaan kun luen, että vuonna 1937 syntynyt Sinikka Hannula elää vieläkin, tulee minulle nyt kummallinen kaipuu saada tietää mitä hänelle kuuluu, sillä muistan nähneeni nuo kolme elokuvaa silloin 1960-luvulla – ja nyt uudelleen – kolmena päivänä peräkkäin Elonetissä
Lähetä kommentti
Lue lisää

Maunu Kurkvaara: Yksityisalue (1962) ***½

-
Kuva
Sinikka Hannula ja Jarno Hiilloskorpi   Keskimmäinen ”uuden aallon” yhden perustajaohjaajan trilogian Rakas … , (1961) Yksityisalue, (1962) ja Meren juhlat (1963) elokuvista, pääkaupungin keski- tai yläluokan elämästä niin mantereella kuin karussa saaristossa, mutta komeaksi rakennetussa kesähuvilassa. Onhan kysymyksessä arkkitehdin luomus. Itse asiassa arkkitehdin itsemurha keskeinen teema saattaa olla ajankohtainen arkkitehtuuri tai sen kritiikki: sen muodot ja saavutettavuus arjen ahertajille. Sattumoisin minun vanhempani hankkivat elokuvan valmistumisvuonna ensimmäisen vesivessalla ja kaukolämmityksellä varustetun 61 neliön vaatimattoman, mutta käytännöllisen kerrostaloasunnon Turussa rauhallisen raitiovaunupysäkin vieressä, mistä saatoimme kaikki kolme kulkea niin töihin tai opiskelemaan. Yksityisalueessa arkkitehti kulkee Helsingin ruuhkassa pitkässä yksityishenkilöautossa modernisti sisustetusta kodistaan isoon työtilaansa ja lähes kaikki miehet pukuun ja solmioo...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Mauno Kurkvaara : Meren juhlat (1963) ****½

-
Kuva
                                                                               Meren juhlat   Elokuva täyttyy merimuistoista, sillä molemmilla pitkäikaisilla elämänkumppaneilla on ollut paikkoja meren äärellä. Jälkimmäisen muistokirjoituksessa mainitsen hänet ”meren lapseksi ja saariston tyttäreksi”. Ja yhtä ketterästi ja kätevästi kuin hän käsitteli venettä, hyppi siihen ja siitä ja sieltä pois, yhtä sutjakkaasti Meren juhlien Sini (Sinikka Hannula) ja hänen exänsä Jaska (Jaakko Pakkasvirta) hoitavat hommansa Se näytettiin elokuvassa monta kertaa. Minun ja kumppaneitteni merikokemukset liittyvä Turun ja rehevään saaristoon, elokuvan puolestaan Helsingin kallioiseen ja harvaan saaristoon, mutta täysin elin sen tunnelmissa mukana, vaikka en tekst...
Lähetä kommentti
Lue lisää

T.J. Särkkä: Naiskohtaloita (1946) ***½

-
Kuva
  Eeva-Kaarina Volanen ja Rauli Tuomi Ranskalaisen Guy de Maupassantin (1850-1893) tekstiin perustuva elokuva on ehkä ohjaajansa paras draama, eikä aikakontekastiin suhteutettuna ole ihme että pääosan esittäjä Eeva-Kaarina Volasta siitä kiitetään ja sitä pidetään hänen läpimurtoelokuvanaan mistä hän sai pääpalkinnon. Enkä ihmettele vaikka pari vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen itsemurhan tehnyt Rauli Tuom i olisi saanut vastaavan miesosan palkinnon, jos elokuvan rakenne olisi vaatinut häneltä yhtä suurta ja vaativaa osaa. Kaiken kaikkiaan samoin tuntuu siltä että näyttelijät joutuivat panemaan sekä tunteensa, ilmeensä, asentonsa että sanomansa tosissaan liikkeelle. Myös tutun oloinen luonto, hevoset ja ratsastaminen olivat vahvasti kuvaaja hallinnassa. Välillä suorastaan pelotti, ettei kukaan tosissaan kaatunut tai loukkaantunut, vaikka ei sellaista toki ainakaan näytetty. Katsoin elokuvan Elonetin sivuilta. Siinä ei ollut mukana ruotsinkielistä tekstitystä, miten lien...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Jörn Donner: Täällä alkaa seikkailu (1965) ***½

-
Kuva
Toivo ja Anne   Varmaan pettymys seksiä ja paljasta ihoa odottavalle katsojalle Donnerilta. Mustavalkoinen Helsingin keskusta ja saaristo sen sijaan ovat oiva panostus ja lisä Donnerin kotikaupungin ajankuvalle, ja samalla ruotsalaisen Annen ( Harriet Andersson ) vertailulle Tukholmaan ja ehkä muka myös Berliiniin, missä hän oli tavannut arkkitehti Toivon ( Matti Oravisto ). Tämä oli selvinnyt sekä sodasta että syövästä. Mistään ihan seikkailusta ei elokuva kerro, vaan pikemminkin Annen ”sahaamisesta” henkisesti kahden miehen, Toivon ja ranskalaisen liikemiehen välillä, joka oli seurannut Annen mukana tätä Itämerta ja Suomenlahtea pitkin pääkaupungista toiseen. Arkkitehtuurisesti ja ehkä elävimmästi Toivo vie Anne lapsuutensa purkamista odottavaan puutaloasuntoon. Siellä heidät lupsakasti ottaa vastaan vanha nainen ( Senni Nieminen ) ja pihan lapset, joiden suomea Anne ei ymmärrä lainkaan. Annen ja Toivon välillä on kuitenkin paljonkin, ehkä läheisyyttä ja hellyyttäkin, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Michell Franco: Muistot (2023) ****½

-
Kuva
Saul ja Sylvia   Ensin paljon omakohtaista taustaa   Huikean paljon omia muistoja. Ensimmäinen ns. mieskurssi noin 35 vuoden takaa, minä vanhimpana osallistujana, nuorimpana osallistujana pedofili ja kaksi ilmeisesti homomiestä, minä sopivasti vaimon aloitteen tekemän avioerotilanteen jälkeen, mutta samanaikaisesti irtoamasa yksioikoisesta heteroseksuaalisesta parisuhdeajattelusta. Mieskurssin saunat ja miesten keskeiset pesut eivät olleet pelkkiä läpihuutojuttuja, tehtävät ja keskustelut avoimia, haastavia ja lopulta lämpimiä, ehkä mieluummin läheisemmiksi tekeviä kuin toisistamme erottavia, yhtään selkeätä alfa- tai mahcomiestä en kokenut kohtaavani. Mutta erilaisia elämänarvoja ja kohtaloita sitäkin enemmän. Olen myös viettänyt kuukauden opiskelijana Minnesota-hoitoa antavassa alkoholistien hoitopaikassa.  Myöhemmällä iällä olen elänyt rakkauden täyttämässä parisuhteessa naisen kanssa. Hän sairastui muistisairauteen. Ja elokuvassa - voi miten ihmeellisen kau...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Christian Mungiu: R.M.N. Kylmä talvi (2018) ****

-
Kuva
Juri ja isä Matthias   Nikolai Ceaucescun aikana kävin ensimmäisen kerran niin etelässä kuin Romaniassa. Olimme ajatelleet seurata miten Varsovan liiton maassa vietetään vappua, joka sattui torstaihin, vaan tuotannollisista syistä vappu siirrettiinkin lauantaihin. Toki lippuja liehui ikkunoista ja Bukarestin keskuspuistossa miehet pelasivat ahkerasti shakkia jo torstaina. Tämä elokuva sijoitu pieneen uskonnolliseen kylään ja nykyaikaan Transylvaniassa. R.M.N tarkoittanee jotain ruumiinavauksen tapaista, jonka kohteena on pieni kylä. Lukija voi itse mielessään sijoittaa tapahtumat mihin päin Suomea oma ajattelu vie. Yhtä kylän miestä, Matthiasta on haukuttu mustalaiseksi Saksassa. Se on hänelle liikaa ja hän palaa kotikylään, missä häntä odottaa sekasortoinen tila niin henkilökohtaisesti kuin sosiaalisesti. Pieni poika Juri, ja tämän äiti Anna, jonka kanssa hän ei elä parisuhteessa, Matthiaksen aivosairas isä sekä entinen panokaveri Csilla. Sosiaalisesti ristiriitoja ylläp...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Toivo Särkkä: Kuu on vaarallinen (1961) ***½

-
Kuva
                                                                       Liana-Kaarina ja Toivo Mäkelä Tähdet on taas annettu pääosin näyttelijöille aikaperspektiiviin suhteutettuna ja muistellen, miten elokuva-alan suomalaiset mogulit ovat yrittäneet tehdä lahjakkaista ja viinaan menevistä näyttelijöistä yhden lajin tyyppejä. ”Kuussa” tämän kohtalon saa kokea Elsi eli Liana-Kaarina ,´(s.1937) jonka Särkkä sai menemään alastomana uimaan juotettuaan tälle konjakkia, ja niin tulee ensi toukokuussa lopulta raitistuneesta seksipommista 90 vuotias. Hiukan samantyylistä kohtelua on saanut kokea saman elokuvan Sten eli Toivo Mäkelä (1909 -1979) , jonka ilmeet peittävät lähes aina jonkinlaisen salaisuuden tai valheen. Elokuvassa sen sijaan kuolee Reino eli Esko Salminen ( s.1940). Hän on...
2 kommenttia
Lue lisää

Anna Eriksson: E (2025) ***

-
Kuva
Eva Volger   Tiedäkö mita tarkoittaa anasyrma, En ainakaan minä tiennyt, mutta nyt selviää että se on naisen sukuelinten paljastaminen katsojille näiden pilkkaamiseksi jostakin nykytodellisuuden ilmiöstä. Elokuvassa sen tekee vihjeistä päätellen Suomen ex-pääministeri Sanna Marin tai tämän kaksoisolento. Tämän jalkeen hän Eva Volger nimisenä harhailee erämaassa ja tapaa alitajunnassa myyttimaailman omituisia hahmoja. En yrittämlläkään ymmärtänyt sen pitemmälle. Sensijaan minulle tulivat mieleen tietyntyyppiset painajaisunet, joiden takaa löydän omia eksymisiä tai perille pääsemättömyyksiä, syyllisyksiä, seksuaalisia onnistumisia ja epäonnistumisia. Mutta vaikka jonkin verran olen tutustunut satujen ja tarinoiden perustyyppeihin , en ole osannut verrata monien uniaiheiden hahmoja niihin. En kuitenkaan halua sellaisia unia kauheasti katsella, joten jääköön molempien – Anna Eriksonin ja Sanna Marinin, joiden upeita puolia ihailen – filosofointi. Elokuvan voi katsoa Yle Aree...
Lähetä kommentti
Lue lisää