Rakkaudesta elokuvaan

Saaren nuoripari - ovatko aikansa,  v. 1742 oloisia ?   Tuhlattu tilaisuus historialliselta (v.1742) seikkailulta tai jopa draamalta. Silloin - siis hattujen sodan ja pikkuvihan aikaan Venäjä haluaa irrottaa Suomea Ruotsista, ja tässä tarinassa Venäjän sekaantuminen Ruotsiin aiheuttaa kalastajan terveen pojan joutumaan Seilin tapaiselle saarelle spitaalisten ja mielenvikaisten saareen Turun saaristoon. Toki elokuva on kuvattu Napesaaressa Keilan edustalla Eestissä. Mustavalkoinen elokuva voisi olla vertauskuva vuosituhannen vaihteen yhteiskunnalliseen tilanteeseen, misshyväosaiset saarella, josta on vaikea paeta, käyttävät häikäilemättömästi sairaita ja seonneita hyväksi, se on kuitenkin niin vauhdikas sekava, ettei oikein pysy mukava saaren hierarkioissa saatikka miksi jotkut ovat siellä ja jotkut haluavat pysyä siellä. Aikansa uskonnollisuus oli vahvasti esillä, eikä ainakaan myönteisesti. Pääosien esittäjät ovat amatöörejä tai näyttelijäopskeiijoita, mutta mukana ova...

Maud yrittäa saada apua   Jos ei tietäisi, että elokuva perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin aivoverenvuoden seurauksista, niin kirjoittaisi, että elokuvan tapahtumat ovat epäuskottavia, Mutta nyt kunnioitus ainakin Isabelle Huppertille elokuvaohjaaja Maudina, joka puoliksi halvaantuneena haluaa tehdä uuden elokuvan, mihin hän haluaa partneriksi tunnetun ja kuuluisan huijarin, joka on istunut 12 vuotta vankilassa teoistaan, ja elää ikään kuin maineensa siivellä Vilkona (Look Suen ), joka saa Maudin pauloihinsa. Kumma kyllä välillä aloin ihmetellä, kumpi tässä käyttää toisen heikkoutta hyväksi, huijari vai varakas elokuvaohjaaja. Sen voi laskea kummankin tyypin roolien ja niitten esittämisen ansioksi. Toinen toistaan suurempien shekkien kirjoittaminen on kuitenkin niin toistuvaa, että uskottavuus horjuu. Maud yrittää säilyttää arvokkuutensa ja kontrollinsa, eikä hänellä näy olevan turvapuhelinta. Kun minulla sairauteni ja ikäni takia sellainen on, ja olen joutunut sitä...

  Lyhytelokuva, dokumentti ja animaatio kertoo sisarusten - pojan ja tytön välisestä väkivallasta. Tyttö on ohjaaja, käsikirjoittaja ja päähenkilö itse. Hän kertoo, että hänen on pakko kertoa, ja apuna on isoveljen tekemä itsemurha ja tämän jättämät videot joita käytetään elokuvassa. Toisaalta elokuvassa on mukana animaatiota, jotka helpottavat väkivaltaisimpien kohtausten näyttämistä. Elokuvassa ei paljoakaan kerrota perheen taustasta, muuttivat kuulema usein, eli aina tuli uusia kavereita. Itselleni tilanne on sikäli outo, että olen ainoa lapsi, ja asuimme samassa sen aikaisessa turvallisessa työläis- ja puutaloyhtiössä 16 ensimmäistä elinvuottani ja ainoana lapsena. Paras lapsuuden ystäväni. myös ainoa poikalapsi sattui soittamaan katsoessani tätä elokuvaa. Pitääkin jututtaa häntä. Itse en ainakaan ole fyysisesti väkivaltainen enkä usko sitä hänestäkään. Jos uskoo animaatio-osiin, niin yhteiskunnaltakaan ei saa apua - ainakaan nämä sisarukset. Rohkea ja kunnioitettava te...

  Kerrankin oltiin rakennuksessa, missä nyt uudelleen Turussa asuessani käyn suurin piirtein viikoittain eli Turun kaupunginkirjaston 2007 vuonna valmistuneessa "modernin arkkitehtuurin"laajennusosassa. Sen kunniaksi ei lakkautettiin Martin ja Mikaelin lähikirjastot, mitä ei ohjelmassa mainittu,. Pääkirjaston vanha osa on Rettigin suvun lahjoittama ja valmistui vuonna 1903. Miten osat arkkitehtonisesti sopivat yhteen roomalaisarkkitehti Vitruviuksen kauneus, kestävyys, käyttökelpoisuus kriteerein, niin pitänee ainakin viimeksi mainitun kodalla paikkansa. Jos oikein muistan, se tai kirjastotoimi on kaikkein arvostetuin kaupungin palveluista. Sieltä on helppo löytää paikkansa niin lainaaja, lehdenlukija, opiskelija kuin tutkijakin. No sitten hypätään taas pääkaupunkiin ja minullekin jonkin verran tuttuun Kallioon virastoineen ja ja ravintoloineen. On kyseessä kolmen rakennuksen kokonaisuus eli Lyyra-kortteli. Se sijaitsee Siltasarenkadulla, joka laskeutuu Kallion kirkolta...

  Rakkain, kaupunki arkkitehtuurisarjan toimittaja Ida Kukkapuro on myös äitinsä sisar sen jälkeen kun hänen isovanhempansa Yrjö ja Irmeli Kukkapuro adoptoivat Idan. Jostakin luin tämän hyvältä tuntuvan historian enkä ihmettele Idan luovaa ja luontevaa otetta ohjelmasarjassa. Toki sen yhtenä puutteena pääkaupunkikeskeisyys. Tämän osan pääosassa ovat Helsingin kaupungin omistama vuokrayhtiö Käärmetalo Käpylässä, Elie l Saarisen suunnittelema ja 1912 valmistunut Lahden kaupungintalo ja Annalan huvila vuodelta 1832 Helsingin Vanhassakaupungissa lähellä Arabianrannassa. Niitä on kohdannut onnellinen korjaus. Kaikki purkutuomiokertomukset olen alitajuisesti unohtanut. Ilmeisesti kaupungin omistamassa yhtiössä on helpompi päättää, mitä tehdään korjauksen tarpeessa olevalle kiinteistölle ja jos se on saanut suojelupäätöksen, mutta oli syy mikä tahansa niin tulokset viehättävät ainakin, vaikka Käärmetalossakin vuokrat nousivat reilusti pitkän korjauksen jälkeen. Lahden ...

  Tästä osasta odotin paljon, onhan kauneus yksi kolmesta antiikin hyveistä. Petyin, kun huomasin ettei koristelu ollut edes arkkitehtuurissa läheskään sama kuin kauneus eikä sama kuin taidekaan. Vaikka väitetään että kauneus on kasojan silmissä, en jaksa siihen uskoa. Kyllä on mielestäni jotain yleispätevää, lähes universaalista - sanottaisiko inhimillistä taidetta - värejä, lämpöä, pehmeyttä, sopusointua, vaihtelua, - ei ainakaan mustaa tai mustavalkoista (arvo)valtaa tai virallisuutta paitsi yksityisissä surutilaisuuksissa. Vähän sekalainen oli tarjonta. Ihailimme Erottajalla vanhoja rakennuksia kauniine koristeineen ja Pikkuhuopalahden elävää asuntorakennusmateriaalia. Suljettu Lastenlinnna oli eniten minun mieleen kotkaemo poikasiaan hoivaamassa muistaakseni ulkokuoren 22 teoksessa. ja sitten palattiin edellisen jakson betoni Itä-Pasilaan, jota ei ole luovuttu elävöittämästä koristen, joiden avulla kuulemma perille. Mielenkiintoista on toteuttaa taiteen ja tehokkaan k...

  Arvoituksellinen lyhytelokuva nuoresta naisesta, Marjukasta, joka elää todellisuuden sijaan toiveissa, niin tai mielikuvitusmaailmassa Ehkä hattukauppiasäiti ja säveltäjätäti yrittävät estää häntä rakastumasta. Vaatimaton, mutta omalla tavallaan yksinkertaisen kaunis tarina, jota kirjoittaja mietiskelee F.E. Schuma c herin "pieni on kaunista" -ajattelu takaraivossa. Tulee myös mieleen, että kun ohjaajalla ja pääosan esittäjällä on sama sukunimi mahdollisuus, että siinä on ohjaajan ja käsikirjoittajan jotain omakohtaista - saada pääosan esittäjä puolisokseen, vaan voivathan he olla sisaruksiakin. Minullakin on rikas mielikuvitusmaailma. Loppuelämän rakkaani sain itselleni kirjoittamalla hänen veljelleen kirjeen, kun en muistanut muroruuden rakastettuni ja tulevan elämäntoverini silloista sukunimeä. Sopii mukavasti katsoa ennen nukkumaan menoa Yle Areenasta.

  No löytyyhän yksi tuttu haasteltavakin, Mikko Laaksonen Turusta ja vielä Martinrantaseuran jäsen. Hänet toimittajaoppaamme Ida Kukkapuro saa mukaansa betonibrutalismiseksi kutsuttuun Sibelius Museoon. Sieltä alkaa kierros betonin määrään, eri tyyleihin ja ennen kaikkea lajeihin ja ongelmiin. . Betoni on eniten käytetty rakennusmateriaali maailmassa, noin kymmen miljardia kuutiometriä, joka päällekkäin pantuna riittäisi kuuhun saakka. Luvuissa voi olla virheitä. Betonilla on juurensa Antiikissa, mutta vauhtiinsa se pääsi 1800-luvulla. Vilja- ja rehusiilot ovat osa huoltovarmuutta, toisaalta Suomessakin syntyy betonijätettä kaksi miljoonaa tonnia vuodessa. Lähiöt ympäri maata ovat betonia, Parkourit esim. Itä-Pasilassa käyttävät betonia ihan uusiin tarkoituksiin, betonia on heidän jaloissaan ja käsissään pehmeätä tai kovaa, betonia käytetään mahdollisuutena, ei rajoituksena. Toki kaikki tuntuvat korostavan betonit luonnonvarakustannukset ja hiilidioksidipäästöt,...

  Kutkuttava otsikko. Kierros lähtee liikkeelle puutaloalueilta, mukana myös Riihimäen tehtaalla valmistettuja koottavia  ja rintamamiestaloja Ja sitten hypätäänkin Kouvolaan Menemme ulkomailla arvotetun Juha Leiviskän suunnittelemaan kaupungintaloon.. Se on "kivitalo", kun loppu ohjelmasta kertoo että puu on yksi tyypillinen ja nouseva suunta Suomessa. Mutta on Kouvolan talossa valoa ja tilaa, Ja siihenkin sopii julkisen rakentamisen yksi piirre: se on avoimen kilpailutuksen tulos. Mainitaan myös että suomalaisuuteen kuuluu varovaisuus ja jopa askeettisuus arkkitehtuurin alati vaihteleviin suuntauksiin. Mutta "Katajanokan laituri", siinäpä varsinainen kaunis ja meriympäristöön sopiva "puucolosseum". Oikein ei selvinnyt käyttötarkoitus eikä Uspenskin katedraalikaan lähes naapuriksi, mutta olihan sen tyyli muutenkin ristiriidassa jopa naapurin laatikkovirastojen kanssa Ja sauna Lonnan saaressa. Ulkoseinät taisivat olla ainakin kiveä, mutta sisustu...

Olof, Sven ja Karin Sigtunassa 1932   Kun luin kirjan, sen päähenkilöksi mielessäni oli Karin. Asetun varmaan automaattisesti heikomman ja väärin kohdellun puolelle. Elokuvassa tuntuu, että olen jättänyt kirjailijan ja minäkertojan Alexin sivuosaan, . Hän ei onnistu pelastamaan Karinia eikä katkaisemaan Sven Stolpen julmuutta, mutta ilmeisesti pelastaa oman avioliittonsa uhkaavalta tuholta ja katkaisee tavallaan ainakin kolme sukupolvea hallinneen "pahan" kierteen. Sven Stolpe - Alexin äidin isä, ahkera ja luettu kirjailija, synti. 1907. Olof Lagergrantz , runoilija pari vuotta vanhempi, myöh DN:n päätoimittaja, poika David L. Karin , minäkertoja eli kirjailija Alex, omistaa kirjan Karinille isoäidilleen Sven ja Karin menevät naimisiin vuonna 1932 , Karin tekee abortin ennen avioliittoa. Isä jää tuntemattomaksi Kirjan minäkertoja Ale x - siis kirjan kirjoittajan ja isoäidin Karinin ja vaarin Svenin välillä on sukupolvi Alex voi avioliitossaan Amand...

  Turun Tuomiokirkosta luonnollisesti aloitetaan, tosin ennen juuri nyt alkavaa remonttia, jolloin parvekkeeltani näkyvä Martin kirkko, ottaa sen tehtävän. En itse kuulu kirkkoon, mutta kauneus on totuuden ja hyvyyden jälkeen antiikin kolmas arvo. Miettiköön jokainen tykönänsä, miten kirkko kahta em. antiikin arvoa noudattaa Ja täytyy myöntää että Ulla Kukkapuro on onnistunut valinnoissaan, Valoisuudellaan ja monikäyttöisyydellään lumoavat Tikkurila kirkko ja Myyrmäen kirkko, joka oli mennä piloille sisäilmaongelmien takia. Kirkon kanttori ja rakennuttaja-arkkitehti Juha Paukkeri otti kuitenkin ohjat ja projektipäällikön tehtävät käsiinsä. Tässä ohjelmassa hän toivotti toimittajan tervetulleeksi upealla urkusoololla. Paljon keskusteltiin ainakin kirkon kannalta aikaa ja maailman muutoksia kestävistä satoja vuosia kestävästä kirkoista. Myös mainittiin että kirkon pitää toimia keskellä "kylää", mutta erottua rakennustyyliltään. Vaan keskellä kylää ei toteuta Ikhtys el...

  Ei vieläkään päästy Turkuun vaikka täälläkin kaikki rakennushankkeet tuottavat "unelmia" ainakin mainoksien mukaan. Keskustelin eilen hyvän ystäväni kanssa sarjasta, ja yhdessä kehuimme jo 1950-luvun ensimmäistä turkulaista lähiötä Patterihakaa, sen sopiva korkeita tai matalia taloja, ei mitään pröystäilevää, mutta ihmisen kokoista ihmisen kokoista ja ilmeisen toimivaa. No sarjan lähiöunelmien paikoista olen käynyt useammassa jopa yli yön yli viihtyen; Vuosaaressa, Hervannassa, Käpylässä, Roihuvuoressa. Pihlajamäen kallioilla jaakasimme yhtä Lemmilän vastaanottokodista karannutta poikaa, joka siten vain nauroi kun hänet löysimme. Vuosaareen ååkasimme Metrolla ja Käpylään ja Hervantaan tietenkin spåralla ja ratikalla. Ehkä Turusta kirjoitetaan vasta kun on puhe historiasta tai unelmasta nimeltä "Kolmosen raitiovaunu" Toimittajan ja turkulaissyntyisen arkkitehdin Panu Savolaisen viisasta ja historiasta oppivaa, eteenpäin kehittävää keskustelua on hyvä kuunn...

  Olen koko ikäni asunut kaupungissa, alkuelämän Turussa, työelämän ajan Hyvinkäällä ja nyt loppuelämää taeTurussa, joka kolmen vuoden päästä täyttää 800 vuotta. Yhteiskunnan kehityksestä - tai ainakin muutoksesta kiinnostuneena ja politiikkaan osallistuvana arkkitehtuuri luonnollisesti kiinnostaa. Ei ainoastaan grynderismin ja rahan, vaan myös viihtyvyyden ja kauneusarvojen kannalta. Sarjan ensimmäinen osa käsittelee toimittaja Ida Kukkapuron johdolla pilvenpiirtäjiä. Vain yhdessä jaksossa esitetyssä rakennuksessa olen käynyt, siellä hotelli Tornin yläkerran ravintolassa. Olin silloin 26-vuotias ja vapautuneena lapsuuden kodin suojaavista kahleista piti mennä ihailemaan nykyistä pääkaupunkia, joka oli silloin työnantajani, vaikka työpaikkani oli Ridasjärven rannalla Hyvinkäällä. Silloin minulla ei ollut sellaista korkean paikan kammoa kuin minullenkehittyi myöhemmin. Dokumentissa Ida Kukkapuro keskustelee asiantuntijoiden kanssa korkeiden talojen ideologiankin muutoksista...

Kamelin aelkä vapauttaa Ingeborgia   "Vain aavikolla, erämaassa voin limboilla", on pantu kuuluisan runoilijan suuhun jo alkutekstissä ikään kuin elokuva yhdeksi, osuvaksi avainlauseeksi. Vähitellen sen merkitys avautuu minulle ja tuo elävästi mieleen myös Bernardo Bertoluccin elokuvan Suojaava taivas. Toisenkin Ingen lauseen nostan avainlauseeksi kuvaamaan hänen arvojaan: "Inhoa n kaikkia laillisia (pari)suhteita" Eikä hän niihin lopulta antaudukaan, vaikka jo vanhemmalle, menestyneelle kirjailijalle Maxille lupautuu. Max on kuitenkin yhtä aikaa kateellinen Ingeborgin menestyksestä ja mustasukkainen tämän erilaisista miesystävistä. Ingeborg toki kärsii ja sairastuu sanojen vaihtamisen jumalattarena ja porvarillisen arjen välissä . Nuoren, aloittelevan elokuvaohjan kanssa hän lähtee erämaahan, hän uskaltaut uu kamelin selkään, kertoo haluavansa rakastella nuorten, ulja i de n miesten kanssa , ja saakin erämaassa toteuttaa toiveensa kauniilla tavalla. ...

Delia, Ivana, toinen pojista ja teinikäinen tytär   Italialainen naisen ohjaama mustavalkoinen on lähes täysosuma yhteiskunnallisen ajan ja tilanteen ja toisaalta ihmisten arkitodellisuuden, asenteitten ja valtasuhteitten välisistä suhteista. Kahteen sotaan osallistunut Ivana on oikeutettu pahoinpitelemään kotia ylläpitävän vaimonsa Delian. Heidän teini-ikäinen tyttärensä rakastuu eri "luokan" poikaan, haukku äitinsä kodin lattiamatoksi, mutta saa kihlauksen jälkeen huomata sulhasensa aikovan järjestää hänelle saman kotiäidin passaajan asemaa, koska "sinä olet nyt minun". Delia ensin riemuitsee tyttärensä "onnesta", hänellä riittää aitoja ystäviä ja kadehtijoitakin. Nuoruuden rakastettu Nino haluaisi Delian mukaa, mutta samaan aikaan sattuma puuttuu tapahtumien kulkuun. Ivanan isä kuolee ja ennen Delian sunnittelemaa lähtöä Ninon luo ja pidetään kaksipäiväiset vaalit, joissa naiset saavat äänestää - 40 vuotta myöhemmin kuin Suomessa. Lähes 90 prosentti...

Leif Wager (2.vas), Mikk Mikiver(oik.),muita en tunnista   Pompöösi, mahtipontinen, sota-, aika- ja paikkakliseinen, suuruudenhullu ohjaajaa myöten, tuotantokustannuksissa aikansa huippu, 18,5 milj. markkaa, suomettumisen vaiheita, kauniita naisia ja arvokkaasti asemastaan ja vallastaan taistelevia ja nöyristeleviä miehiä, ylipitkä Mukana mm. Leif Wager ja Kari Rydman ja alkuperäisen tekstin kirjoittaja Joni Skiftevik Kuorolauluja, väkivaltaisia valtataisteluja, alastomuutta, synnytyskohtaus, rooliluettelossa viisi ilotyttöä, kaksi napatanssijaa ja yksi naistaikuri. Kuvatkoon em. luettelo Veikko Aalt o se n Dinosaurus -dokumentin Rauni Mollbergina ja itsekin hyväksymäänsä suuruudenhulluutta ainakin tämän elokuvan osalta. Siinä nikkeli- japatruunatehtaaomistaja Arno Jumala - ( Mikk Mikiver )viettää suureellisia syntymäpäiväjulliaan samanaikaisesti kun vaimonsa Lisa Jurmala ( Stina Ekblad ) käyttää huumeita. Joni Skistesfvik tyrmistyi aikoinaan, miten "Molle...

Kumpi pääosassa - ihminen vai erämaa?   Pitää varmaan kirjoittaa mahdollisimman vähän, ettei paljasta ymmärtämättömyyttään. Anna Eriksson oli ainakin vuoden verran Turun Sanomien kolumnisti. Luin varmaan kaikki hänen oivalluksensa. Lehdessä oli helppo lukea monet omasta mielestäni hänen upeat näkemyksensä uudelleen, mutta nekään eivät jääneet mieleen, kun en kirjoittanut niitä paperille. Nyt tuntuu että niitä on elokuvassa kymmenittäin ja vihjaavat myös salaperäisesti politiikan suurmiehiin, ehkä -naisiinkin. Ehkä niistä joskus muodostuu jokin tärkeä osa maailmankuvaani. Uskallan kuitenkin sanoa, että kuiva erämaa ja myyttisen kauniit dyynit tuovat mieleen ilmastonmuutoksen tylyn lopputuloksen niin luonnolle kuin ihmiselle osana luontoa. Ihmiset pitävät selvitäkseen kaksinainaisroolinsa piirteistä pinnan eli vaatteensa selvitäkseen elävänä itse tuottamasta todellisesta, pitämällä kiinni osasta sitä mikä on ehkä tuon kaksinaismoraalin toinen, oleellinen osa. Seksikin elää enää...

Eilen keskustelimme Martinrantaseuran elokuvapiirissä voimalla seitsemän hengen Matti Kassilan vahvan näytön taidoistaan ohjanneen Elokuun, jonka olivat kaikki ainakin joskus katsoneet - monet useammankin kerran. Elokuu aiheutti varsinaisen keskusteluryöpyn, ja myös muistot, tunteet ja tiedot nousivat pintaan.  Samoin F.E. Sillanpään loistavien luonto- ja ihmiselämän vaihtelu ja jatkuminen tulivat kiitoksen - etten sanoisi ylistyksen kohteeksi. Jopa ohjaajan suoraa  kirjailijan tekstin lukemista pidettiin onnistuneena. Ylivetona näyttelijätyönä moni hehkutti Toivo Mäkelän alkoholisoituneen kanavanvartijan Viktor Sundvallin roolia, inohimoa niin viinan kuin entisen naisystävänsä perään.  Mietimme, myös oliko Toivo Mäkelä näytellessään oikeasti humalassa. "Mitä sillä väliä", ainakin itse mietin, ja muistelin Kassilan haastatatelua, missä hän kertoi, ettei ollut mitenkään harvinaista, että näyttelijät - ja hän itsekin - saattoi olla "pienessä". Ehkä on hyvä muistella...

  Martinrantaseuraan on perustettu elokuvapiiri Maanantaina 2.2. klo 18 piiri kokoontuu osoitteessa Martinkatu 7, katutaso, A-rapun oikealla puolella. Keskustelemme Matti Kassilan ohjaamasta elokuvasta Elokuu, joka perustuu F.E. Sillanpään tekstiin. Se on katsottavissa mm. Yle Areenassa. Piirissä ei katsota elokuvaa, vaan keskustellaan se herättämistä muistoista, ajatuksista ja tunteista. Piirissä ei versinaisesti pisteytetä elokuvia, vaan mietitään esim. miten ne vaikuttavat omaan elämänkatsomukseen vai ovatko ne vain ajankulua. Jatkossa elokuvat valitaan yhdessä ja päätetään kokoontumisajoista ja -paikoista. Elokuvien tulisi olla katsottavissa Yle Areenassa tai Vaski-kirjaston Cineast - listalla. Toki jokainen voi katsoa ne mistä tahansa. Ryhmän vetäjänä toimii Leo Lindstedt, joka pitää yllä myös elokuvablogia. Linkki https://rakkaudesta-elokuvaan.blogspot.com. Mainittakoon että vuoden 1956 elokuvaan on jälkeenpäin laitettu tekstitys suomeksi ja sen pituus on tun...

  Hyvinkäälle - 38-vuotiseen "väliaikaiseen" kotikaupunkiini sijoittuu 20-minuuttinen osuva tarina äidin ja tyttären suhteesta. Tunnistin elokuvateatteri Kinoman ja ilmeisesti sen vieressä sijaitsevan "äidin" omistavan valaisinliikkeen. Kinomassa sain kerran pitää lyhyen nekrologin Risto Jarvasta. kun Kinomassa esitettiin hänen viimeiseksi jäänyt Jäniksen vuosi. Lyhytelokuvaksi Isän mäyrä ristiriitoineen on uskottava tarina isän, äidin ja aikuisen tyttären suhteesta kaikkine suhteineen. Kun vielä hämärästi tutut paikat ja elokuvat sairaudet kolkuttivat itseäni, kohtaan ehkä tapahtumat jonakin lähiyönä unessani-

                                                                                Mirjami Kusmanen Suomen ja sen (elokuva)historian klassikko. Tekijöinä talvisota, Nobel-kirjailijamme F.E.Sillanpää, sodassa kuollut ohjaaja Nyrki Tapiovaara ja niin Valkoisen peuran avioparin, ohjaaja Erik Blomberg ja pääosan Pirita, Mirjami K uosmanen . Voiko minun ikäisen elokuvanharrastaja enempää toivoa. Mustavalkoinen - tai pikemminkin harmaasävyinen eri vuodenajat Taatan tapaan ihmisten mielialoihin niin upeasti ja aavistuksenomaisesti sopiviksi. Ja hiukan perinteisesti vastakkain olivat myös Sillanpään maaseudun ankara ja pinnallisesti viaton elämäntapa ja kaupungin, tässä tarinassa Tampereen rietaskin meno. Siellä kuitenkin Vormiston Alma ja Ahro...

  Toista kymmentä vuotta vanha dokkari vertailee Pohjanmaan Kokkolaa ja Pietarsaarta. Toivonpa että ikä- ja koulutoveri Tuula joka on tehnyt osan elämän työstään Kokkolassa ja on ehkä palaamassa Turkuun katsoo dorkakin. Hyvin siinä selvitetään että hyvin säilyneen Pietarsaaren ruotsalaisuudessa on säilynyt puutalokortteleiden viehätysvoima. Toisaalta kuvataan kasvukäyrästä nauttiva kokkolaistuminen suomalaisen työvoimaan ja kieli- ja poliittisten voimasuhteitten muutos on tuonut nykyaikaistumista - on se sitten hyvää vai ei. Itse olen pitkälti konservatiivi ja entisen, tyylikkyyden säilyttämisen kannalla varasinkin Hesarin keksimässä Turun taudin arkkitehtuurissa. Muutos on eri asia kuin kehitys, Katso Yle Areenassa

Ivan 12 vuootta   Perustuu teokseen Ivanin lapsuus. Elokuva on subjektiivinen kuvaus, missä väistämätöntä sotaa tulkitaan12-vuotiaan Ivanin sisimmästä. Hän on menettänyt sodassa jo vanhempansa ja surun lisäksi oikeutettu tunne hänellä on tunne, vaikka vanhemmat sotilaat väittävät hänelle, ettei sota ole hänen ikäisten poikien asia. Subjektiivinen näkemys on vaikea ymmärtää maailmassa, missä "tieteellistä" objektiivisuutta pidetään lähes suurimpana totuutena,. Kannattaa palata omaankin lapsuuteen, mistä parhaiten muistaa kokemukset ja elämykset vahvoina subjektiivisesti.. Tarkoitan ehkä sitä, että se auttaa jaksamaan katsoa tätäkin ohjaajansa ensimmäistä elokuvaa. Ivan muistuttaa ehkä kunniatohtoriksi vihittävää Isak Borgia Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka - elokuvassa vuodelta 1957, ehkä saanut siitä vaikutteitakin. Aito venäläisenä se jää kuitenkin mystisemmäksi ja mustavalkoisena tai itse asiana harmaana vaikeaselkoisemmaksi kuin ruotsalainen suosikkini. Sodista s...

Yksi mies ja Carol   Roman Polanski (s.1933) on minun filmihulluuteni alkuajan ehdoton suosikki. Vaikkapa Chinatown, Rosemaryn painajainen, Vampyyrintappajat ja Pianisti - niin erilaisia kuin ovatkin - piirtyvät helposti mieleeni. Inhon olen nähnyt joskus 1960-luvun lopulla. Olen lukenut myös joitakin arvosteluja Inhosta, Niissä puhutaan perversiosta ja puhkeavasta skitsofreniasta päähenkilön, nuoren ja kauniin naisen, Carolin yksilöllisenä tarinana ilman yhtäkään elämänkokemusta niiden takana. Yksilöpsykologiaa puhtaimmillaan. Lienevät miesten kirjoittamia, kun eivät kerro mitään mahdollisista miesten osuudesta, joita elokuva on tulvillaan. Elokuvassa näytetään pariin kolmeenkin otteeseen kuvan Carolin lapsuuden perheestä. Sen voi tulkita vaikkapa pedofiliaksi . vai miksikö se toistetaan vahvasti ja pitkästi elokuvan lopussa. Ja kuinka monta miestä ovat kiinnostuneita hänestä kuka - mistäkin syystä - kiinnostus muuttuu jokaisella uteliaisuudeksi, olevinaan...