Rakkaudesta elokuvaan

Delia, Ivana, toinen pojista ja teinikäinen tytär   Italialainen naisen ohjaama mustavalkoinen on lähes täysosuma yhteiskunnallisen ajan ja tilanteen ja toisaalta ihmisten arkitodellisuuden, asenteitten ja valtasuhteitten välisistä suhteista. Kahteen sotaan osallistunut Ivana on oikeutettu pahoinpitelemään kotia ylläpitävän vaimonsa Delian. Heidän teini-ikäinen tyttärensä rakastuu eri "luokan" poikaan, haukku äitinsä kodin lattiamatoksi, mutta saa kihlauksen jälkeen huomata sulhasensa aikovan järjestää hänelle saman kotiäidin passaajan asemaa, koska "sinä olet nyt minun". Delia ensin riemuitsee tyttärensä "onnesta", hänellä riittää aitoja ystäviä ja kadehtijoitakin. Nuoruuden rakastettu Nino haluaisi Delian mukaa, mutta samaan aikaan sattuma puuttuu tapahtumien kulkuun. Ivanan isä kuolee ja ennen Delian sunnittelemaa lähtöä Ninon luo ja pidetään kaksipäiväiset vaalit, joissa naiset saavat äänestää - 40 vuotta myöhemmin kuin Suomessa. Lähes 90 prosentti...

Leif Wager (2.vas), Mikk Mikiver(oik.),muita en tunnista   Pompöösi, mahtipontinen, sota-, aika- ja paikkakliseinen, suuruudenhullu ohjaajaa myöten, tuotantokustannuksissa aikansa huippu, 18,5 milj. markkaa, suomettumisen vaiheita, kauniita naisia ja arvokkaasti asemastaan ja vallastaan taistelevia ja nöyristeleviä miehiä, ylipitkä Mukana mm. Leif Wager ja Kari Rydman ja alkuperäisen tekstin kirjoittaja Joni Skiftevik Kuorolauluja, väkivaltaisia valtataisteluja, alastomuutta, synnytyskohtaus, rooliluettelossa viisi ilotyttöä, kaksi napatanssijaa ja yksi naistaikuri. Kuvatkoon em. luettelo Veikko Aalt o se n Dinosaurus -dokumentin Rauni Mollbergina ja itsekin hyväksymäänsä suuruudenhulluutta ainakin tämän elokuvan osalta. Siinä nikkeli- japatruunatehtaaomistaja Arno Jumala - ( Mikk Mikiver )viettää suureellisia syntymäpäiväjulliaan samanaikaisesti kun vaimonsa Lisa Jurmala ( Stina Ekblad ) käyttää huumeita. Joni Skistesfvik tyrmistyi aikoinaan, miten "Molle...

Kumpi pääosassa - ihminen vai erämaa?   Pitää varmaan kirjoittaa mahdollisimman vähän, ettei paljasta ymmärtämättömyyttään. Anna Eriksson oli ainakin vuoden verran Turun Sanomien kolumnisti. Luin varmaan kaikki hänen oivalluksensa. Lehdessä oli helppo lukea monet omasta mielestäni hänen upeat näkemyksensä uudelleen, mutta nekään eivät jääneet mieleen, kun en kirjoittanut niitä paperille. Nyt tuntuu että niitä on elokuvassa kymmenittäin ja vihjaavat myös salaperäisesti politiikan suurmiehiin, ehkä -naisiinkin. Ehkä niistä joskus muodostuu jokin tärkeä osa maailmankuvaani. Uskallan kuitenkin sanoa, että kuiva erämaa ja myyttisen kauniit dyynit tuovat mieleen ilmastonmuutoksen tylyn lopputuloksen niin luonnolle kuin ihmiselle osana luontoa. Ihmiset pitävät selvitäkseen kaksinainaisroolinsa piirteistä pinnan eli vaatteensa selvitäkseen elävänä itse tuottamasta todellisesta, pitämällä kiinni osasta sitä mikä on ehkä tuon kaksinaismoraalin toinen, oleellinen osa. Seksikin elää enää...

Eilen keskustelimme Martinrantaseuran elokuvapiirissä voimalla seitsemän hengen Matti Kassilan vahvan näytön taidoistaan ohjanneen Elokuun, jonka olivat kaikki ainakin joskus katsoneet - monet useammankin kerran. Elokuu aiheutti varsinaisen keskusteluryöpyn, ja myös muistot, tunteet ja tiedot nousivat pintaan.  Samoin F.E. Sillanpään loistavien luonto- ja ihmiselämän vaihtelu ja jatkuminen tulivat kiitoksen - etten sanoisi ylistyksen kohteeksi. Jopa ohjaajan suoraa  kirjailijan tekstin lukemista pidettiin onnistuneena. Ylivetona näyttelijätyönä moni hehkutti Toivo Mäkelän alkoholisoituneen kanavanvartijan Viktor Sundvallin roolia, inohimoa niin viinan kuin entisen naisystävänsä perään.  Mietimme, myös oliko Toivo Mäkelä näytellessään oikeasti humalassa. "Mitä sillä väliä", ainakin itse mietin, ja muistelin Kassilan haastatatelua, missä hän kertoi, ettei ollut mitenkään harvinaista, että näyttelijät - ja hän itsekin - saattoi olla "pienessä". Ehkä on hyvä muistella...

  Martinrantaseuraan on perustettu elokuvapiiri Maanantaina 2.2. klo 18 piiri kokoontuu osoitteessa Martinkatu 7, katutaso, A-rapun oikealla puolella. Keskustelemme Matti Kassilan ohjaamasta elokuvasta Elokuu, joka perustuu F.E. Sillanpään tekstiin. Se on katsottavissa mm. Yle Areenassa. Piirissä ei katsota elokuvaa, vaan keskustellaan se herättämistä muistoista, ajatuksista ja tunteista. Piirissä ei versinaisesti pisteytetä elokuvia, vaan mietitään esim. miten ne vaikuttavat omaan elämänkatsomukseen vai ovatko ne vain ajankulua. Jatkossa elokuvat valitaan yhdessä ja päätetään kokoontumisajoista ja -paikoista. Elokuvien tulisi olla katsottavissa Yle Areenassa tai Vaski-kirjaston Cineast - listalla. Toki jokainen voi katsoa ne mistä tahansa. Ryhmän vetäjänä toimii Leo Lindstedt, joka pitää yllä myös elokuvablogia. Linkki https://rakkaudesta-elokuvaan.blogspot.com. Mainittakoon että vuoden 1956 elokuvaan on jälkeenpäin laitettu tekstitys suomeksi ja sen pituus on tun...

  Hyvinkäälle - 38-vuotiseen "väliaikaiseen" kotikaupunkiini sijoittuu 20-minuuttinen osuva tarina äidin ja tyttären suhteesta. Tunnistin elokuvateatteri Kinoman ja ilmeisesti sen vieressä sijaitsevan "äidin" omistavan valaisinliikkeen. Kinomassa sain kerran pitää lyhyen nekrologin Risto Jarvasta. kun Kinomassa esitettiin hänen viimeiseksi jäänyt Jäniksen vuosi. Lyhytelokuvaksi Isän mäyrä ristiriitoineen on uskottava tarina isän, äidin ja aikuisen tyttären suhteesta kaikkine suhteineen. Kun vielä hämärästi tutut paikat ja elokuvat sairaudet kolkuttivat itseäni, kohtaan ehkä tapahtumat jonakin lähiyönä unessani-

                                                                                Mirjami Kusmanen Suomen ja sen (elokuva)historian klassikko. Tekijöinä talvisota, Nobel-kirjailijamme F.E.Sillanpää, sodassa kuollut ohjaaja Nyrki Tapiovaara ja niin Valkoisen peuran avioparin, ohjaaja Erik Blomberg ja pääosan Pirita, Mirjami K uosmanen . Voiko minun ikäisen elokuvanharrastaja enempää toivoa. Mustavalkoinen - tai pikemminkin harmaasävyinen eri vuodenajat Taatan tapaan ihmisten mielialoihin niin upeasti ja aavistuksenomaisesti sopiviksi. Ja hiukan perinteisesti vastakkain olivat myös Sillanpään maaseudun ankara ja pinnallisesti viaton elämäntapa ja kaupungin, tässä tarinassa Tampereen rietaskin meno. Siellä kuitenkin Vormiston Alma ja Ahro...

  Toista kymmentä vuotta vanha dokkari vertailee Pohjanmaan Kokkolaa ja Pietarsaarta. Toivonpa että ikä- ja koulutoveri Tuula joka on tehnyt osan elämän työstään Kokkolassa ja on ehkä palaamassa Turkuun katsoo dorkakin. Hyvin siinä selvitetään että hyvin säilyneen Pietarsaaren ruotsalaisuudessa on säilynyt puutalokortteleiden viehätysvoima. Toisaalta kuvataan kasvukäyrästä nauttiva kokkolaistuminen suomalaisen työvoimaan ja kieli- ja poliittisten voimasuhteitten muutos on tuonut nykyaikaistumista - on se sitten hyvää vai ei. Itse olen pitkälti konservatiivi ja entisen, tyylikkyyden säilyttämisen kannalla varasinkin Hesarin keksimässä Turun taudin arkkitehtuurissa. Muutos on eri asia kuin kehitys, Katso Yle Areenassa

Ivan 12 vuootta   Perustuu teokseen Ivanin lapsuus. Elokuva on subjektiivinen kuvaus, missä väistämätöntä sotaa tulkitaan12-vuotiaan Ivanin sisimmästä. Hän on menettänyt sodassa jo vanhempansa ja surun lisäksi oikeutettu tunne hänellä on tunne, vaikka vanhemmat sotilaat väittävät hänelle, ettei sota ole hänen ikäisten poikien asia. Subjektiivinen näkemys on vaikea ymmärtää maailmassa, missä "tieteellistä" objektiivisuutta pidetään lähes suurimpana totuutena,. Kannattaa palata omaankin lapsuuteen, mistä parhaiten muistaa kokemukset ja elämykset vahvoina subjektiivisesti.. Tarkoitan ehkä sitä, että se auttaa jaksamaan katsoa tätäkin ohjaajansa ensimmäistä elokuvaa. Ivan muistuttaa ehkä kunniatohtoriksi vihittävää Isak Borgia Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka - elokuvassa vuodelta 1957, ehkä saanut siitä vaikutteitakin. Aito venäläisenä se jää kuitenkin mystisemmäksi ja mustavalkoisena tai itse asiana harmaana vaikeaselkoisemmaksi kuin ruotsalainen suosikkini. Sodista s...

Yksi mies ja Carol   Roman Polanski (s.1933) on minun filmihulluuteni alkuajan ehdoton suosikki. Vaikkapa Chinatown, Rosemaryn painajainen, Vampyyrintappajat ja Pianisti - niin erilaisia kuin ovatkin - piirtyvät helposti mieleeni. Inhon olen nähnyt joskus 1960-luvun lopulla. Olen lukenut myös joitakin arvosteluja Inhosta, Niissä puhutaan perversiosta ja puhkeavasta skitsofreniasta päähenkilön, nuoren ja kauniin naisen, Carolin yksilöllisenä tarinana ilman yhtäkään elämänkokemusta niiden takana. Yksilöpsykologiaa puhtaimmillaan. Lienevät miesten kirjoittamia, kun eivät kerro mitään mahdollisista miesten osuudesta, joita elokuva on tulvillaan. Elokuvassa näytetään pariin kolmeenkin otteeseen kuvan Carolin lapsuuden perheestä. Sen voi tulkita vaikkapa pedofiliaksi . vai miksikö se toistetaan vahvasti ja pitkästi elokuvan lopussa. Ja kuinka monta miestä ovat kiinnostuneita hänestä kuka - mistäkin syystä - kiinnostus muuttuu jokaisella uteliaisuudeksi, olevinaan...

Isä ja tytär   Olen suurin piirtein samanikäinen kuin elokuvan "isäni" ja minulla on noin samanikäinen tytär kuin elokuvan Ines, joten vaikka urat ovat erilaisia niin kosketuspintaa riittää. Mutta toisaalta vaikeaa sanoiksi pukea. Elokuvassa kuitenkin kepposia harrastava isä matkustaa urakonsultti tyttärensä luo Bukarestiin neuvottelemaan ison firman ulkoistamisesta. Isä kepposteleekin itsensä Saksan suurlähettilääksi ja tyttärestä tulee hänen sihteerinsä. Isä suostuu uusien tuttavuuksiensa kaikkiin ehdotuksiin saadakseen olla tyttärensä seurassa, jallittaa tämän jopa laulamaan kyläpaikassa säestämällä itse pianolla. Ines joutuu aina vai kummallisempiin ja uraohjuksen kautta omituisempiin tilanteisiin. Tytär on suunnitellut järjestämään työkavereilleen myös keventävän cocktail-tilaisuuden työn vaativuuden keskellä, mutta siitä aikaisemmat isän kummalliset tempaukset saavat aikaan hermoromahduksen. Coctail-kutsuista tuleekin nakubileet, joissa Ines itse on pääosassa....

Satu ja Sebastian   Olen varmaan sellaista ikäluokkaa, josta vain ani harva, tai ei ehkä kukaan ole viettänyt elokuvan vauhdin mukaista ja viinan juomisen täyttämää viikonloppua. Huokaisin helpotuksesta kun monen, ehkä noin kymmenen nuoren sekava - en oppinut erottamaan heitä toisistaan - kuvakulmista, lähikuvista, huutamisesta täyttyvä pitkän pitkä vaihe päättyi. Ja alkoi seesteisempi vaihe, jonka samainen porukka rakensi ja tuki - kahden nuoren, Satun ja Sebastianin - kaksin kohtaamisen. Mutta tätä kaikkea en olisi hoksannut, ellen olisi lukenut sen sortin juonesta jostakin elokuva-arvostelusta. Se oli minun mielialalleni sopivampaa ja seesteisempää - ja jopa harmaan eri sävyjen sijasta värikkäämpää ja ehkä mielekkäämpää sisällöltään kuin alun sekamelska. Ja varastetun omena yhteinen rouskuttaminen toi mieleen jopa Eevan ja Aatamin syntiinlankeemuksen kielletyn hyvän ja pahan tahdon puun hedelmän syömisen. Elokuvan voi katsoa Areenasta.

Atte ja Virginie   Elokuvan päähenkilöiden, taidemaalari Albert Ed e lfe ltin ja hänen mallinsa Virginien kiihkeä rakkaussuhde 1880-luvun Pariisissa oli minulle aivan uusi tu ttavuus. Se perustuu Anna Kortelaisen tekstiin ja samaa aihetta käsittelee Eppu Nuotion ja entisen naapurini Pirkko Soinisen tiivistunnelmainen, toisaalta hauska kirja Nainen parvekkeella . Elokuvan pääteemana vaikuttaisivat olevan naisten heiveröiset oikeudet niin yhteiskunnassa kuin parisuhteessa miehen kanssa sekä aikansa Pariisissa että nykyajan Helsingissä. Ihmeelliseltä tai oudolta tuntuu, että kaikissa Pariisissa tapahtuvissakin otoksissa puhutaan vain suomea. Niin taidemaalari Edelfelt kuin kuin yliopistotutkija Lauran aviomies Ilkka (?) eivät ole kovinkaan kiinnostuneita naistensa urasta, toki naiminen maistuu, ja Ilkka yrittää saada vaimoaan jäämään kotiin ja äidiksi. No Ilkka repii Lauralle tulevat kirjeet, jotka auttaisivat tätä tutkijan työssä, ja lopulta jättää itsenäistyvän naisen. Virgini...

Johnny ja Nelly Phoenix on kaupunki ainakin Arizonassa ja elokuvassa toisen maailmansodan aikainen cabareyökerho Saksan jossakin kaupungissa, missä länsiliittoutuma valvoo ja pitää valtaa. Sinne saapuu pahasti kasvoiltaan haavoittunut Nelly natsien vallan jäljiltä. Häntä auttaa juutalainen Lene, joka tuntee natsien juutalaisiin kohdistuneet julmuudet keskitysleireillä. Nelly etsii miestään, pianistia Johnnya, joka on ollut pidätettynä, mutta päässyt vapaaksi ottamalla avioeron Nellystä, kuten myöhemmin itsemurhan tehneen Lenen löytämistä papereista selviää. Nelly - kasvot leikattuina - löytää Johnnyn, mutta Johnny ei tunnista tätä ex-vaimokseen. . Hän haluaa opettaa ja muuttaa naista entisen vaimon kaltaiseksi, jotta pääsisi tämän suureen perintöön kiinni. Alkaa Nellyn ja Johnnyn läpitunkematon peli. Siinä ei osaa sanoa mikä on petosta ja mikä itsepetosta. Nelly tietää suhteen historian ja Johnny ehkä ei, vaan haluaa uskoa että oikea Nelly on kuollut haavoihinsa, hän haluaa saada...

  Käsittääkseni stalker voi tässä tilanteessa kääntyä vaikka kielletylle vyöhykkeelle tunkeutujaksi. Tuntemattoman luonnontapahtuman seurauksena pikkukaupungin lähelle on jäänyt suljettu ja tiukasti vartioitu alue. Sinne entinen vanki, perheen isä ja työtön alkoholisti vie tällä kertaa Professorin ja Kirjailijan. Voi toki olla, että elokuvaharrastajalla on pakkomielle katsoa ylistetty kaksi ja puolituntia kestävä elokuva samoin kuin kirjoja rakastavan lukea Volter Kilven yli 800 sivuisen Alastalon salissa. Mutta täytyy myös myöntää, että lähes mahdotonta on ymmärtää saatikka pukea sanoiksi kaikkea mitä tunteita tai muistoja kolme 50-60 -vuotiaat miehet loputtomalta tuntuva etsiminen käsittämättömässä ympäristössä tuo mieleen. Ehkä ainakin joitakin uniani, joissa ajaudun tilanteisiin, mitkä vihjaavat tilanteiin, joissa tosielämässä olisin voinut valita toisin Kaiken kaikkiaan katson voittaneeni itseni, kun sitkeästi ja koko ajan valppaana katsoin kolmea miestä ja heidän peru...

  Ystäväni Tuijan ehdottama elokuva. Ehkä hän on  sen verran minua nuorempi että ei minua niin paljon naurata kuin häntä. Tosin itse ole opettanut jotenkin saman tapaisen "henkisen kasvun" kurssilla, mutta ei Turun saaristossa vaan enimmäkseen luokassa, hiukan illanvietossa, saunassakin , vaan ei muistaakseni yhteissellaisessa. Mutta samoja teemoja - uskonto, ekologia, maailman parantaminen,itsensä löytäminen, eroon menneestä, ikääntymisen myöntäminen ja ties mitä. Hyviä, osuvia kohtauksia ja vuorosanoja. Vanhempien naistenkin keskinäistä lämpöä, viisautta myötätuntoa ja viisautta. Kaupallisen ja vääristetyn mainonnan avulla kerätty, keskenään tuntumaton porukka, joka niljakkaan vetäjän poistumisen jälkeen löytää omin avuin hyväksymään seksiä ja samppanjaakin. Katsoin elokuvan Via Playsta

  Hauska ja yllättäväkin lyhytelokuvan niin maahanmuuttaja ja suomalaisen kohtaamisesta, tavoista ja kulttuureista ja vieläpä elokuvan tekemisestä , kun siinäkin käsikirjoitus ja tapahtumat kuvauksissa menevät solmuun. Tosi ymmärtävä ja virkistävä näkökulma, kun eri kulttuurin ihmisen tavat yrittää miellyttää vastakkain toista sukupuolta ja ruokatottumuksia edustavaa ihmistä. Viimeinen repliikki jatkaa yllätyksiä. 12 minuuttia kestävän elokuvan voi katsoa Yle Areenassa

  Muistutan aluksi, että 1942 syntyneenä kuulun ns. tango- eli joko tai sukupolven. Olet joko oikeassa tai väärässä, hyvä tai paha. Et voi olla molempia- ainakaan yhtä aikaa. Samaa voidaatietenkin ajatella kiristinuskosta ja sen ohessa joulusta, jolloin lasten pitää olla kilttejä, jos haluavat saada pukilta lahjoja. Sama koskee elokuvan teemaa - evakon ja pienviljelijäpienviljelijän oikeustajun ja taloudellisen hyödyn ja itsekkyyden välillä. Elokuva on kuin karjalaisevakon joutsenlaulu yhä rankemman kvartaalitalouden vauhdissa. En yhtään ihmettele, että siitä on tullut yksi television jouluelokuvien perussymboliksi. Jos tai kun joulun sanoma ymmärretään jotenkin näin, niin elokuva on kauneudessaan ja traagisuudessaan täysosuma. Samaa voidaan sanoa jo Käpy selän alla -filmistä tuttu Pekka Autiovuoren roolista karjalaissiirtolaisena ja Koskelan Akselina tutusta Aarno Sulkasesta hänen ystävänään ja toisena kuusivarkaana. Tai sitten tämä kaikki on pelkkää vanhan miehen...

  Islantilaisen ohjaajan ensimmäinen pitkä elokuva, Toki ympäristö on kaikkea muuta kuin saarivaltiosta on totuttu näkemään. Kaikki tapahtuu yhden talon sisällä, ja otsikko tarkoittaa sen kellarissa sijaitsevaa uima-allasta. Siellä tapahtuu kaikki mystinen paha ja kauhu, joka talon ja perheen historian painonlastina tarina etenee. Osin kyllä lopun ratkaisu ja ainakin minulle myös mystiseksi, mutta kokonaisuus pitää otteensa. Suvun kolme sukupolvea kohtaavat ristiriitoineen ja kumppaneineen ja vuoteessa makaavan sairaan aikuisen miehen kohtalo, onko hän sairas vai myrkytetty ja taloon saapuvan nuorimman polven Liljan ja tämän samannimisen vanhemman sukulaisen aikaisempi kohtalo vahvistavat suljetun tilan painostavaa tunnelmaa kuin aikoinaan Kierreportaissa. Hiukan jää sellainen olo, että tarinasta saisi enemmän irti. Keskimmäisen sukupolven alkoholia nappailevan naisen vahvat syytökset eivät saa voimaa taakseen, eikä häntä itseään tositilanteessa toimimaan. Katsoin eloku...

  Fassbinderin ensimmäinen pitkä ja englanninkielinen elokuva kuvastaa nuoren ohjaajan mieltymystä elämässään hukassa oleviin ihmisiin, jotka eivät ole löytäneet mielekästä tapaa tulla toimeen kuitten kanssa - kolme ihmistä jotka eivät osaa kommunikoida edes keskenään selvitäkseen perinteisinä gangstereina. Arvostelijat kuvaavat sitä komediana. Itse pidän myös moisia arvostelijoita jotenkin hiukan vinosti, kun komediassa sama mies ilmeettömästi ampuu kuoliaaksi viisi jossakin mielessä syytöntä ja sivullista tullakseen sitten itse ammutuksi. Mutta en olekaan kriitikko, vaan kerron tarina herättämistä tunteista, muistoista ja ajatuksista. Onneksi Faasbinderistä kehittyi myöhemmin alansa mestari. Katselin elokuvan cineastista

  Käsite tulee kreikan sanoista uudelleen ja raaputtaa. Eli vanhoja tekstejä kirjoitettiin uudelleen vanhan päälle Tässä elokuvassa sillä tarkoitetaan, että sopivaksi katsottaville vanhuksille annetaan mahdollisuus nuortua ja elää elämänsä uudelleen. Tarinan molemmat vanhukset ovat molemmat - Telle ja Juhani - syntyneet vuonna 1939. He asuvat jossakin sairaalan tai tutkimuslaitoksen huoneistossa yhdessä ja ovat yli 80 -vuotiaita, kun nuoreneminen vähitellen alkaa: Sitten siirrytään Juri Gagarinin elävöittämään aikaan vuoteen vuoteen 1969. Silloinkin he asuvat aluksi vielä yhdessä, mutta sitten erilaisista taustoista tulevina päätyvät vähitellen eri ratkaisuihin. Telle (loistava Krista Kosonen , jonka olen nähnyt Anna Kareninana ensi kerran elävänä ja hurjana Turun kaupunginteatterissa) haluaa jatkaa nuorenemista, mutta Juhani lopettaa hoidon. Pitkäaikainen nuorentumisystävyys on kasvattanut heitä vastuullisuuteen ainakin toistaan. Telle ehdottaa että Juhani adoptoisi hän...

  Ärsyttävällä tavalla mielenkiintoinen ohjaajan itsestään ja aikaisemmasta elokuvastaan ja sen seksikohtauksesta tekemä itseriittoinen elokuva. Onneksi kesti vain 91 minuuttia kaikenmoisine tekotaiteellisine omituisuuksineen. Ohjaaja on itse sanonut, että elokuva on ironinen. Se ehkä osin pelastaa ohjaajan alteregon mielivaltaisen oikuttelun näyttelijöitten, avustajien ja teknisen väen kanssa. Ainakin minua suututti tuollainen ohjaajan diktatuuri.No tässä vastustajana oli miespääosan itseään täynnä oleva komeahko nuori mies, ja hänelle seksikohtausta varten kiinnitetty stondaava penis. Elokuvassa ohjaajana esiintyvän keskustelut ovat ristiriitaisuudessaan ja samassa lauseessa itsensä kumoavuudessa huonoksi väännettyä ranskalaista älykästä keskustelua. mitä ei ironiakaan pelasta mauttomuudeltaan. Elokuva on katsottavissa Cineastissa

  Antti J. Jokinen: Kätilö (2O15) ***½ Nimiosan esittää Kri s ta Kosonen , ohjaajan puoliso ja heidän lastensa äiti, jota elokuvassa on nimeltään Helena, punaäpäräksi mainittu. Hänen "velipuolenaan" viinatrokari Jounina esiintyy uskomattoman upeasti maskeerattu Pirkka Pekka Peteli u s . Helena rakastuu ehdottamalla rohkeudella ja antaumuksella Lauri Tilkasen esittämään saksalais-suomalaiseen Johannekseen keskellä julmaa sotaa ja vanhat sotamuistot henkisenä painolastinaan. Navetta- nimisessä yksikössä tehdään arveluttavia, lääketieteellisiä ihmiskokeita, ja yksikköä johtaa murtaen suomea puhuva Herman Gödel, jota esittää uskomattoman inhottavasti Tommi Korpela . Elokuva perustuu Katja Ketun palkittuun samannimiseen romaaniin. Kovasti tykkäsin elokuvan ihmissuhteitten kuvausta, mutta "sota-allergikkona" mietin eikö näin vahvoja, ehdottomia, hurjia, julmia ja arveluttaviakin tunteita ja tekoja esiinny ilman raakoja pommituslentoja ja joukkohautoja. Yllä mainitu...

Mariia ja Mimi   Kun en ole lukenut palkittua kirjaa, mihin elokuvan tarina perustuu, mietin kovasti, mikä on avainlause tms. Merkitsevätkö nuo kolme samaa sanaa vaikkapa huolenpidon tarpeesta elämänhalun säilyttämiseksi? Elokuvan varsinainen tapahtuma-aika on vuosi 1986. Silloin perjantaina 28.2. Olof Palme murhattiin Sveavägenin ja Tunnelgatanin risteyksessä Tukholmassa. Huhtikuun 26.2. päivänä, kahden kuukauden kautta edellisestä tapahtui Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus (Pohjois)-Ukrainassa, silloisessa Neuvostoliiton kansantasavallassa. Se on silloin 14-vuotiaitten Mariian ja Mimin ajankohtainen elämänvaihe, mihin Mariia sitten 20 vuotta myöhemmin palaa muistelemaan syyllisyyttään Mimin ratkaisusta. Se on ehkä elokuvan tiukinta kamaa Itse olin vuonna 1986 keväällä 43 ja lapseni yhdeksän ja viiden vuoden ikäisiä, joten vaikea samaistua tyttöjen kokemusmaailmaan toistuviin Tsernobyl -viittauksiin . No Mariia ja Mimi - eri yhteiskuntaluokan jälkeäiset iste ovat luontevi...