Rakkaudesta elokuvaan

  Kutkuttava otsikko. Kierros lähtee liikkeelle puutaloalueilta, mukana myös Riihimäen tehtaalla valmistettuja koottavia  ja rintamamiestaloja Ja sitten hypätäänkin Kouvolaan Menemme ulkomailla arvotetun Juha Leiviskän suunnittelemaan kaupungintaloon.. Se on "kivitalo", kun loppu ohjelmasta kertoo että puu on yksi tyypillinen ja nouseva suunta Suomessa. Mutta on Kouvolan talossa valoa ja tilaa, Ja siihenkin sopii julkisen rakentamisen yksi piirre: se on avoimen kilpailutuksen tulos. Mainitaan myös että suomalaisuuteen kuuluu varovaisuus ja jopa askeettisuus arkkitehtuurin alati vaihteleviin suuntauksiin. Mutta "Katajanokan laituri", siinäpä varsinainen kaunis ja meriympäristöön sopiva "puucolosseum". Oikein ei selvinnyt käyttötarkoitus eikä Uspenskin katedraalikaan lähes naapuriksi, mutta olihan sen tyyli muutenkin ristiriidassa jopa naapurin laatikkovirastojen kanssa Ja sauna Lonnan saaressa. Ulkoseinät taisivat olla ainakin kiveä, mutta sisustu...

Olof, Sven ja Karin Sigtunassa 1932   Kun luin kirjan, sen päähenkilöksi mielessäni oli Karin. Asetun varmaan automaattisesti heikomman ja väärin kohdellun puolelle. Elokuvassa tuntuu, että olen jättänyt kirjailijan ja minäkertojan Alexin sivuosaan, . Hän ei onnistu pelastamaan Karinia eikä katkaisemaan Sven Stolpen julmuutta, mutta ilmeisesti pelastaa oman avioliittonsa uhkaavalta tuholta ja katkaisee tavallaan ainakin kolme sukupolvea hallinneen "pahan" kierteen. Sven Stolpe - Alexin äidin isä, ahkera ja luettu kirjailija, synti. 1907. Olof Lagergrantz , runoilija pari vuotta vanhempi, myöh DN:n päätoimittaja, poika David L. Karin , minäkertoja eli kirjailija Alex, omistaa kirjan Karinille isoäidilleen Sven ja Karin menevät naimisiin vuonna 1932 , Karin tekee abortin ennen avioliittoa. Isä jää tuntemattomaksi Kirjan minäkertoja Ale x - siis kirjan kirjoittajan ja isoäidin Karinin ja vaarin Svenin välillä on sukupolvi Alex voi avioliitossaan Amand...

  Turun Tuomiokirkosta luonnollisesti aloitetaan, tosin ennen juuri nyt alkavaa remonttia, jolloin parvekkeeltani näkyvä Martin kirkko, ottaa sen tehtävän. En itse kuulu kirkkoon, mutta kauneus on totuuden ja hyvyyden jälkeen antiikin kolmas arvo. Miettiköön jokainen tykönänsä, miten kirkko kahta em. antiikin arvoa noudattaa Ja täytyy myöntää että Ulla Kukkapuro on onnistunut valinnoissaan, Valoisuudellaan ja monikäyttöisyydellään lumoavat Tikkurila kirkko ja Myyrmäen kirkko, joka oli mennä piloille sisäilmaongelmien takia. Kirkon kanttori ja rakennuttaja-arkkitehti Juha Paukkeri otti kuitenkin ohjat ja projektipäällikön tehtävät käsiinsä. Tässä ohjelmassa hän toivotti toimittajan tervetulleeksi upealla urkusoololla. Paljon keskusteltiin ainakin kirkon kannalta aikaa ja maailman muutoksia kestävistä satoja vuosia kestävästä kirkoista. Myös mainittiin että kirkon pitää toimia keskellä "kylää", mutta erottua rakennustyyliltään. Vaan keskellä kylää ei toteuta Ikhtys el...

  Ei vieläkään päästy Turkuun vaikka täälläkin kaikki rakennushankkeet tuottavat "unelmia" ainakin mainoksien mukaan. Keskustelin eilen hyvän ystäväni kanssa sarjasta, ja yhdessä kehuimme jo 1950-luvun ensimmäistä turkulaista lähiötä Patterihakaa, sen sopiva korkeita tai matalia taloja, ei mitään pröystäilevää, mutta ihmisen kokoista ihmisen kokoista ja ilmeisen toimivaa. No sarjan lähiöunelmien paikoista olen käynyt useammassa jopa yli yön yli viihtyen; Vuosaaressa, Hervannassa, Käpylässä, Roihuvuoressa. Pihlajamäen kallioilla jaakasimme yhtä Lemmilän vastaanottokodista karannutta poikaa, joka siten vain nauroi kun hänet löysimme. Vuosaareen ååkasimme Metrolla ja Käpylään ja Hervantaan tietenkin spåralla ja ratikalla. Ehkä Turusta kirjoitetaan vasta kun on puhe historiasta tai unelmasta nimeltä "Kolmosen raitiovaunu" Toimittajan ja turkulaissyntyisen arkkitehdin Panu Savolaisen viisasta ja historiasta oppivaa, eteenpäin kehittävää keskustelua on hyvä kuunn...

  Olen koko ikäni asunut kaupungissa, alkuelämän Turussa, työelämän ajan Hyvinkäällä ja nyt loppuelämää taeTurussa, joka kolmen vuoden päästä täyttää 800 vuotta. Yhteiskunnan kehityksestä - tai ainakin muutoksesta kiinnostuneena ja politiikkaan osallistuvana arkkitehtuuri luonnollisesti kiinnostaa. Ei ainoastaan grynderismin ja rahan, vaan myös viihtyvyyden ja kauneusarvojen kannalta. Sarjan ensimmäinen osa käsittelee toimittaja Ida Kukkapuron johdolla pilvenpiirtäjiä. Vain yhdessä jaksossa esitetyssä rakennuksessa olen käynyt, siellä hotelli Tornin yläkerran ravintolassa. Olin silloin 26-vuotias ja vapautuneena lapsuuden kodin suojaavista kahleista piti mennä ihailemaan nykyistä pääkaupunkia, joka oli silloin työnantajani, vaikka työpaikkani oli Ridasjärven rannalla Hyvinkäällä. Silloin minulla ei ollut sellaista korkean paikan kammoa kuin minullenkehittyi myöhemmin. Dokumentissa Ida Kukkapuro keskustelee asiantuntijoiden kanssa korkeiden talojen ideologiankin muutoksista...

Kamelin aelkä vapauttaa Ingeborgia   "Vain aavikolla, erämaassa voin limboilla", on pantu kuuluisan runoilijan suuhun jo alkutekstissä ikään kuin elokuva yhdeksi, osuvaksi avainlauseeksi. Vähitellen sen merkitys avautuu minulle ja tuo elävästi mieleen myös Bernardo Bertoluccin elokuvan Suojaava taivas. Toisenkin Ingen lauseen nostan avainlauseeksi kuvaamaan hänen arvojaan: "Inhoa n kaikkia laillisia (pari)suhteita" Eikä hän niihin lopulta antaudukaan, vaikka jo vanhemmalle, menestyneelle kirjailijalle Maxille lupautuu. Max on kuitenkin yhtä aikaa kateellinen Ingeborgin menestyksestä ja mustasukkainen tämän erilaisista miesystävistä. Ingeborg toki kärsii ja sairastuu sanojen vaihtamisen jumalattarena ja porvarillisen arjen välissä . Nuoren, aloittelevan elokuvaohjan kanssa hän lähtee erämaahan, hän uskaltaut uu kamelin selkään, kertoo haluavansa rakastella nuorten, ulja i de n miesten kanssa , ja saakin erämaassa toteuttaa toiveensa kauniilla tavalla. ...

Delia, Ivana, toinen pojista ja teinikäinen tytär   Italialainen naisen ohjaama mustavalkoinen on lähes täysosuma yhteiskunnallisen ajan ja tilanteen ja toisaalta ihmisten arkitodellisuuden, asenteitten ja valtasuhteitten välisistä suhteista. Kahteen sotaan osallistunut Ivana on oikeutettu pahoinpitelemään kotia ylläpitävän vaimonsa Delian. Heidän teini-ikäinen tyttärensä rakastuu eri "luokan" poikaan, haukku äitinsä kodin lattiamatoksi, mutta saa kihlauksen jälkeen huomata sulhasensa aikovan järjestää hänelle saman kotiäidin passaajan asemaa, koska "sinä olet nyt minun". Delia ensin riemuitsee tyttärensä "onnesta", hänellä riittää aitoja ystäviä ja kadehtijoitakin. Nuoruuden rakastettu Nino haluaisi Delian mukaa, mutta samaan aikaan sattuma puuttuu tapahtumien kulkuun. Ivanan isä kuolee ja ennen Delian sunnittelemaa lähtöä Ninon luo ja pidetään kaksipäiväiset vaalit, joissa naiset saavat äänestää - 40 vuotta myöhemmin kuin Suomessa. Lähes 90 prosentti...

Leif Wager (2.vas), Mikk Mikiver(oik.),muita en tunnista   Pompöösi, mahtipontinen, sota-, aika- ja paikkakliseinen, suuruudenhullu ohjaajaa myöten, tuotantokustannuksissa aikansa huippu, 18,5 milj. markkaa, suomettumisen vaiheita, kauniita naisia ja arvokkaasti asemastaan ja vallastaan taistelevia ja nöyristeleviä miehiä, ylipitkä Mukana mm. Leif Wager ja Kari Rydman ja alkuperäisen tekstin kirjoittaja Joni Skiftevik Kuorolauluja, väkivaltaisia valtataisteluja, alastomuutta, synnytyskohtaus, rooliluettelossa viisi ilotyttöä, kaksi napatanssijaa ja yksi naistaikuri. Kuvatkoon em. luettelo Veikko Aalt o se n Dinosaurus -dokumentin Rauni Mollbergina ja itsekin hyväksymäänsä suuruudenhulluutta ainakin tämän elokuvan osalta. Siinä nikkeli- japatruunatehtaaomistaja Arno Jumala - ( Mikk Mikiver )viettää suureellisia syntymäpäiväjulliaan samanaikaisesti kun vaimonsa Lisa Jurmala ( Stina Ekblad ) käyttää huumeita. Joni Skistesfvik tyrmistyi aikoinaan, miten "Molle...

Kumpi pääosassa - ihminen vai erämaa?   Pitää varmaan kirjoittaa mahdollisimman vähän, ettei paljasta ymmärtämättömyyttään. Anna Eriksson oli ainakin vuoden verran Turun Sanomien kolumnisti. Luin varmaan kaikki hänen oivalluksensa. Lehdessä oli helppo lukea monet omasta mielestäni hänen upeat näkemyksensä uudelleen, mutta nekään eivät jääneet mieleen, kun en kirjoittanut niitä paperille. Nyt tuntuu että niitä on elokuvassa kymmenittäin ja vihjaavat myös salaperäisesti politiikan suurmiehiin, ehkä -naisiinkin. Ehkä niistä joskus muodostuu jokin tärkeä osa maailmankuvaani. Uskallan kuitenkin sanoa, että kuiva erämaa ja myyttisen kauniit dyynit tuovat mieleen ilmastonmuutoksen tylyn lopputuloksen niin luonnolle kuin ihmiselle osana luontoa. Ihmiset pitävät selvitäkseen kaksinainaisroolinsa piirteistä pinnan eli vaatteensa selvitäkseen elävänä itse tuottamasta todellisesta, pitämällä kiinni osasta sitä mikä on ehkä tuon kaksinaismoraalin toinen, oleellinen osa. Seksikin elää enää...

Eilen keskustelimme Martinrantaseuran elokuvapiirissä voimalla seitsemän hengen Matti Kassilan vahvan näytön taidoistaan ohjanneen Elokuun, jonka olivat kaikki ainakin joskus katsoneet - monet useammankin kerran. Elokuu aiheutti varsinaisen keskusteluryöpyn, ja myös muistot, tunteet ja tiedot nousivat pintaan.  Samoin F.E. Sillanpään loistavien luonto- ja ihmiselämän vaihtelu ja jatkuminen tulivat kiitoksen - etten sanoisi ylistyksen kohteeksi. Jopa ohjaajan suoraa  kirjailijan tekstin lukemista pidettiin onnistuneena. Ylivetona näyttelijätyönä moni hehkutti Toivo Mäkelän alkoholisoituneen kanavanvartijan Viktor Sundvallin roolia, inohimoa niin viinan kuin entisen naisystävänsä perään.  Mietimme, myös oliko Toivo Mäkelä näytellessään oikeasti humalassa. "Mitä sillä väliä", ainakin itse mietin, ja muistelin Kassilan haastatatelua, missä hän kertoi, ettei ollut mitenkään harvinaista, että näyttelijät - ja hän itsekin - saattoi olla "pienessä". Ehkä on hyvä muistella...

  Martinrantaseuraan on perustettu elokuvapiiri Maanantaina 2.2. klo 18 piiri kokoontuu osoitteessa Martinkatu 7, katutaso, A-rapun oikealla puolella. Keskustelemme Matti Kassilan ohjaamasta elokuvasta Elokuu, joka perustuu F.E. Sillanpään tekstiin. Se on katsottavissa mm. Yle Areenassa. Piirissä ei katsota elokuvaa, vaan keskustellaan se herättämistä muistoista, ajatuksista ja tunteista. Piirissä ei versinaisesti pisteytetä elokuvia, vaan mietitään esim. miten ne vaikuttavat omaan elämänkatsomukseen vai ovatko ne vain ajankulua. Jatkossa elokuvat valitaan yhdessä ja päätetään kokoontumisajoista ja -paikoista. Elokuvien tulisi olla katsottavissa Yle Areenassa tai Vaski-kirjaston Cineast - listalla. Toki jokainen voi katsoa ne mistä tahansa. Ryhmän vetäjänä toimii Leo Lindstedt, joka pitää yllä myös elokuvablogia. Linkki https://rakkaudesta-elokuvaan.blogspot.com. Mainittakoon että vuoden 1956 elokuvaan on jälkeenpäin laitettu tekstitys suomeksi ja sen pituus on tun...

  Hyvinkäälle - 38-vuotiseen "väliaikaiseen" kotikaupunkiini sijoittuu 20-minuuttinen osuva tarina äidin ja tyttären suhteesta. Tunnistin elokuvateatteri Kinoman ja ilmeisesti sen vieressä sijaitsevan "äidin" omistavan valaisinliikkeen. Kinomassa sain kerran pitää lyhyen nekrologin Risto Jarvasta. kun Kinomassa esitettiin hänen viimeiseksi jäänyt Jäniksen vuosi. Lyhytelokuvaksi Isän mäyrä ristiriitoineen on uskottava tarina isän, äidin ja aikuisen tyttären suhteesta kaikkine suhteineen. Kun vielä hämärästi tutut paikat ja elokuvat sairaudet kolkuttivat itseäni, kohtaan ehkä tapahtumat jonakin lähiyönä unessani-

                                                                                Mirjami Kusmanen Suomen ja sen (elokuva)historian klassikko. Tekijöinä talvisota, Nobel-kirjailijamme F.E.Sillanpää, sodassa kuollut ohjaaja Nyrki Tapiovaara ja niin Valkoisen peuran avioparin, ohjaaja Erik Blomberg ja pääosan Pirita, Mirjami K uosmanen . Voiko minun ikäisen elokuvanharrastaja enempää toivoa. Mustavalkoinen - tai pikemminkin harmaasävyinen eri vuodenajat Taatan tapaan ihmisten mielialoihin niin upeasti ja aavistuksenomaisesti sopiviksi. Ja hiukan perinteisesti vastakkain olivat myös Sillanpään maaseudun ankara ja pinnallisesti viaton elämäntapa ja kaupungin, tässä tarinassa Tampereen rietaskin meno. Siellä kuitenkin Vormiston Alma ja Ahro...

  Toista kymmentä vuotta vanha dokkari vertailee Pohjanmaan Kokkolaa ja Pietarsaarta. Toivonpa että ikä- ja koulutoveri Tuula joka on tehnyt osan elämän työstään Kokkolassa ja on ehkä palaamassa Turkuun katsoo dorkakin. Hyvin siinä selvitetään että hyvin säilyneen Pietarsaaren ruotsalaisuudessa on säilynyt puutalokortteleiden viehätysvoima. Toisaalta kuvataan kasvukäyrästä nauttiva kokkolaistuminen suomalaisen työvoimaan ja kieli- ja poliittisten voimasuhteitten muutos on tuonut nykyaikaistumista - on se sitten hyvää vai ei. Itse olen pitkälti konservatiivi ja entisen, tyylikkyyden säilyttämisen kannalla varasinkin Hesarin keksimässä Turun taudin arkkitehtuurissa. Muutos on eri asia kuin kehitys, Katso Yle Areenassa

Ivan 12 vuootta   Perustuu teokseen Ivanin lapsuus. Elokuva on subjektiivinen kuvaus, missä väistämätöntä sotaa tulkitaan12-vuotiaan Ivanin sisimmästä. Hän on menettänyt sodassa jo vanhempansa ja surun lisäksi oikeutettu tunne hänellä on tunne, vaikka vanhemmat sotilaat väittävät hänelle, ettei sota ole hänen ikäisten poikien asia. Subjektiivinen näkemys on vaikea ymmärtää maailmassa, missä "tieteellistä" objektiivisuutta pidetään lähes suurimpana totuutena,. Kannattaa palata omaankin lapsuuteen, mistä parhaiten muistaa kokemukset ja elämykset vahvoina subjektiivisesti.. Tarkoitan ehkä sitä, että se auttaa jaksamaan katsoa tätäkin ohjaajansa ensimmäistä elokuvaa. Ivan muistuttaa ehkä kunniatohtoriksi vihittävää Isak Borgia Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka - elokuvassa vuodelta 1957, ehkä saanut siitä vaikutteitakin. Aito venäläisenä se jää kuitenkin mystisemmäksi ja mustavalkoisena tai itse asiana harmaana vaikeaselkoisemmaksi kuin ruotsalainen suosikkini. Sodista s...

Yksi mies ja Carol   Roman Polanski (s.1933) on minun filmihulluuteni alkuajan ehdoton suosikki. Vaikkapa Chinatown, Rosemaryn painajainen, Vampyyrintappajat ja Pianisti - niin erilaisia kuin ovatkin - piirtyvät helposti mieleeni. Inhon olen nähnyt joskus 1960-luvun lopulla. Olen lukenut myös joitakin arvosteluja Inhosta, Niissä puhutaan perversiosta ja puhkeavasta skitsofreniasta päähenkilön, nuoren ja kauniin naisen, Carolin yksilöllisenä tarinana ilman yhtäkään elämänkokemusta niiden takana. Yksilöpsykologiaa puhtaimmillaan. Lienevät miesten kirjoittamia, kun eivät kerro mitään mahdollisista miesten osuudesta, joita elokuva on tulvillaan. Elokuvassa näytetään pariin kolmeenkin otteeseen kuvan Carolin lapsuuden perheestä. Sen voi tulkita vaikkapa pedofiliaksi . vai miksikö se toistetaan vahvasti ja pitkästi elokuvan lopussa. Ja kuinka monta miestä ovat kiinnostuneita hänestä kuka - mistäkin syystä - kiinnostus muuttuu jokaisella uteliaisuudeksi, olevinaan...

Isä ja tytär   Olen suurin piirtein samanikäinen kuin elokuvan "isäni" ja minulla on noin samanikäinen tytär kuin elokuvan Ines, joten vaikka urat ovat erilaisia niin kosketuspintaa riittää. Mutta toisaalta vaikeaa sanoiksi pukea. Elokuvassa kuitenkin kepposia harrastava isä matkustaa urakonsultti tyttärensä luo Bukarestiin neuvottelemaan ison firman ulkoistamisesta. Isä kepposteleekin itsensä Saksan suurlähettilääksi ja tyttärestä tulee hänen sihteerinsä. Isä suostuu uusien tuttavuuksiensa kaikkiin ehdotuksiin saadakseen olla tyttärensä seurassa, jallittaa tämän jopa laulamaan kyläpaikassa säestämällä itse pianolla. Ines joutuu aina vai kummallisempiin ja uraohjuksen kautta omituisempiin tilanteisiin. Tytär on suunnitellut järjestämään työkavereilleen myös keventävän cocktail-tilaisuuden työn vaativuuden keskellä, mutta siitä aikaisemmat isän kummalliset tempaukset saavat aikaan hermoromahduksen. Coctail-kutsuista tuleekin nakubileet, joissa Ines itse on pääosassa....

Satu ja Sebastian   Olen varmaan sellaista ikäluokkaa, josta vain ani harva, tai ei ehkä kukaan ole viettänyt elokuvan vauhdin mukaista ja viinan juomisen täyttämää viikonloppua. Huokaisin helpotuksesta kun monen, ehkä noin kymmenen nuoren sekava - en oppinut erottamaan heitä toisistaan - kuvakulmista, lähikuvista, huutamisesta täyttyvä pitkän pitkä vaihe päättyi. Ja alkoi seesteisempi vaihe, jonka samainen porukka rakensi ja tuki - kahden nuoren, Satun ja Sebastianin - kaksin kohtaamisen. Mutta tätä kaikkea en olisi hoksannut, ellen olisi lukenut sen sortin juonesta jostakin elokuva-arvostelusta. Se oli minun mielialalleni sopivampaa ja seesteisempää - ja jopa harmaan eri sävyjen sijasta värikkäämpää ja ehkä mielekkäämpää sisällöltään kuin alun sekamelska. Ja varastetun omena yhteinen rouskuttaminen toi mieleen jopa Eevan ja Aatamin syntiinlankeemuksen kielletyn hyvän ja pahan tahdon puun hedelmän syömisen. Elokuvan voi katsoa Areenasta.

Atte ja Virginie   Elokuvan päähenkilöiden, taidemaalari Albert Ed e lfe ltin ja hänen mallinsa Virginien kiihkeä rakkaussuhde 1880-luvun Pariisissa oli minulle aivan uusi tu ttavuus. Se perustuu Anna Kortelaisen tekstiin ja samaa aihetta käsittelee Eppu Nuotion ja entisen naapurini Pirkko Soinisen tiivistunnelmainen, toisaalta hauska kirja Nainen parvekkeella . Elokuvan pääteemana vaikuttaisivat olevan naisten heiveröiset oikeudet niin yhteiskunnassa kuin parisuhteessa miehen kanssa sekä aikansa Pariisissa että nykyajan Helsingissä. Ihmeelliseltä tai oudolta tuntuu, että kaikissa Pariisissa tapahtuvissakin otoksissa puhutaan vain suomea. Niin taidemaalari Edelfelt kuin kuin yliopistotutkija Lauran aviomies Ilkka (?) eivät ole kovinkaan kiinnostuneita naistensa urasta, toki naiminen maistuu, ja Ilkka yrittää saada vaimoaan jäämään kotiin ja äidiksi. No Ilkka repii Lauralle tulevat kirjeet, jotka auttaisivat tätä tutkijan työssä, ja lopulta jättää itsenäistyvän naisen. Virgini...

Johnny ja Nelly Phoenix on kaupunki ainakin Arizonassa ja elokuvassa toisen maailmansodan aikainen cabareyökerho Saksan jossakin kaupungissa, missä länsiliittoutuma valvoo ja pitää valtaa. Sinne saapuu pahasti kasvoiltaan haavoittunut Nelly natsien vallan jäljiltä. Häntä auttaa juutalainen Lene, joka tuntee natsien juutalaisiin kohdistuneet julmuudet keskitysleireillä. Nelly etsii miestään, pianistia Johnnya, joka on ollut pidätettynä, mutta päässyt vapaaksi ottamalla avioeron Nellystä, kuten myöhemmin itsemurhan tehneen Lenen löytämistä papereista selviää. Nelly - kasvot leikattuina - löytää Johnnyn, mutta Johnny ei tunnista tätä ex-vaimokseen. . Hän haluaa opettaa ja muuttaa naista entisen vaimon kaltaiseksi, jotta pääsisi tämän suureen perintöön kiinni. Alkaa Nellyn ja Johnnyn läpitunkematon peli. Siinä ei osaa sanoa mikä on petosta ja mikä itsepetosta. Nelly tietää suhteen historian ja Johnny ehkä ei, vaan haluaa uskoa että oikea Nelly on kuollut haavoihinsa, hän haluaa saada...

  Käsittääkseni stalker voi tässä tilanteessa kääntyä vaikka kielletylle vyöhykkeelle tunkeutujaksi. Tuntemattoman luonnontapahtuman seurauksena pikkukaupungin lähelle on jäänyt suljettu ja tiukasti vartioitu alue. Sinne entinen vanki, perheen isä ja työtön alkoholisti vie tällä kertaa Professorin ja Kirjailijan. Voi toki olla, että elokuvaharrastajalla on pakkomielle katsoa ylistetty kaksi ja puolituntia kestävä elokuva samoin kuin kirjoja rakastavan lukea Volter Kilven yli 800 sivuisen Alastalon salissa. Mutta täytyy myös myöntää, että lähes mahdotonta on ymmärtää saatikka pukea sanoiksi kaikkea mitä tunteita tai muistoja kolme 50-60 -vuotiaat miehet loputtomalta tuntuva etsiminen käsittämättömässä ympäristössä tuo mieleen. Ehkä ainakin joitakin uniani, joissa ajaudun tilanteisiin, mitkä vihjaavat tilanteiin, joissa tosielämässä olisin voinut valita toisin Kaiken kaikkiaan katson voittaneeni itseni, kun sitkeästi ja koko ajan valppaana katsoin kolmea miestä ja heidän peru...

  Ystäväni Tuijan ehdottama elokuva. Ehkä hän on  sen verran minua nuorempi että ei minua niin paljon naurata kuin häntä. Tosin itse ole opettanut jotenkin saman tapaisen "henkisen kasvun" kurssilla, mutta ei Turun saaristossa vaan enimmäkseen luokassa, hiukan illanvietossa, saunassakin , vaan ei muistaakseni yhteissellaisessa. Mutta samoja teemoja - uskonto, ekologia, maailman parantaminen,itsensä löytäminen, eroon menneestä, ikääntymisen myöntäminen ja ties mitä. Hyviä, osuvia kohtauksia ja vuorosanoja. Vanhempien naistenkin keskinäistä lämpöä, viisautta myötätuntoa ja viisautta. Kaupallisen ja vääristetyn mainonnan avulla kerätty, keskenään tuntumaton porukka, joka niljakkaan vetäjän poistumisen jälkeen löytää omin avuin hyväksymään seksiä ja samppanjaakin. Katsoin elokuvan Via Playsta

  Hauska ja yllättäväkin lyhytelokuvan niin maahanmuuttaja ja suomalaisen kohtaamisesta, tavoista ja kulttuureista ja vieläpä elokuvan tekemisestä , kun siinäkin käsikirjoitus ja tapahtumat kuvauksissa menevät solmuun. Tosi ymmärtävä ja virkistävä näkökulma, kun eri kulttuurin ihmisen tavat yrittää miellyttää vastakkain toista sukupuolta ja ruokatottumuksia edustavaa ihmistä. Viimeinen repliikki jatkaa yllätyksiä. 12 minuuttia kestävän elokuvan voi katsoa Yle Areenassa

  Muistutan aluksi, että 1942 syntyneenä kuulun ns. tango- eli joko tai sukupolven. Olet joko oikeassa tai väärässä, hyvä tai paha. Et voi olla molempia- ainakaan yhtä aikaa. Samaa voidaatietenkin ajatella kiristinuskosta ja sen ohessa joulusta, jolloin lasten pitää olla kilttejä, jos haluavat saada pukilta lahjoja. Sama koskee elokuvan teemaa - evakon ja pienviljelijäpienviljelijän oikeustajun ja taloudellisen hyödyn ja itsekkyyden välillä. Elokuva on kuin karjalaisevakon joutsenlaulu yhä rankemman kvartaalitalouden vauhdissa. En yhtään ihmettele, että siitä on tullut yksi television jouluelokuvien perussymboliksi. Jos tai kun joulun sanoma ymmärretään jotenkin näin, niin elokuva on kauneudessaan ja traagisuudessaan täysosuma. Samaa voidaan sanoa jo Käpy selän alla -filmistä tuttu Pekka Autiovuoren roolista karjalaissiirtolaisena ja Koskelan Akselina tutusta Aarno Sulkasesta hänen ystävänään ja toisena kuusivarkaana. Tai sitten tämä kaikki on pelkkää vanhan miehen...