Rakkaudesta elokuvaan

  Miksi sanomaltaan hienon melodraaman ja amerikkalaisen yhteiskunnan kaksinaismoralistisen kuvauksen pitää näyttää tai sisältää väkivaltaa ja yhden taponkin? Onko mahdotonta tehdä melodraamaa ja yhteiskuntakuvausta tai -kritiikkiä ilman fyysistä väkivaltaa ja peräti tappamista. Vai onko 1960-luvun USA jotenkin herkullinen kasvualusta moiselle, mietin tietämättä vastausta. Joka tapauksessa prostituoiden Kellyn yritys irrottautua taustastaan on välillä sentimentaalisesti, välillä rujosti kuvattu elokuva. Se kertoo oikeutettua hyvitystä toisten, jopa lapsen hyväksikäyttäjistä ja heidän taloudellisista taustavoimistaan, totuuden kertomisen vaikeudesta, poliisin horjuvuudesta ja lopulta oikeuden ja yleisen mielipiteenkin hyväksymästä toisen väärinkäyttäjän tappamisesta. Riittää siinä etiikasta kiinnostuneelle miettimistä. Constance Towers Kellynä

 Hei Tässäkin blogissa on käsitelty Alzheimeriä ainakin kolmessa elokuvassa. Muistako missä ja mitä muita samaa teemaa koskevia tiedät. Kerro. Onko kotimaisia. Turun kaupunginteatterissa esitettiin vuonna 2019 vahvasti koskettava  Alzheimeria käsittelevä näytelmä Katoava maa Satu Rasilan ohjaamana. Mainittakoon vielä, että näytelmän miespääosassa esiintyi vielä joulukuussa 2019 Juha Muje.ja hän menehtyi helmikuussa 2020. Juha Muje esitti Turun kaupunginteatterissa "Kotkien aikana" Seitsemässä veljeksessä Eeroa ja hänen vahvoja elokuvaroolejaan oli mm. pornokauppiaana. Raidissa.

Tulee mieleen, että voiko Juho Kuosmanen ohjata vielä sympaattisemman elokuvan kuin Hymyilevä mies. Tai ehkä sympaattinen on huono käsite tähän. Miltä maistuisi lämpimämpi tai humaanimpi? Ehkä sellaista olisi lupa odottaa ainakin Jarkko Lahden eli Olli Mäen ja kihlattunsa Oona Airolan eli Raija Jängän viimeisistä vuorosanoista Hymyilevässä miehessä, kun oikeat Olli ja Raija mäki tulevat heitä vastaan. Pitänee vain odottaa, että tulee aika nähdä. Olen lukenut Rosa Liksomin kirjan, ja minulle ei jäänyt kuten Liksomin teksteistä yleensä, mikään erityisen innostunut mieliala.. Tiivis tunnelma hytissä toki tuntui usein vallitsevan. Mutta hienoa, että elokuvassa puhutaan venäjää. Siitä iso kunnia ohjaajanlle, joka ei ainakaan itse päässyt sen takia helpolla. Mutta tulokseen se vaikuttaa varmaan yhtä myönteisesti kuin Zaida Bergrothin Toven ruotsinkieli. Odotukset koskevat paitsi päähenkilöitten suhdetta myös sitä miten pitkä juna ja sen läpikulkema matka saadaan mukaan tunnelmaaan tai niitte

 On ollut hiljaiseloa minun taholtani. Oma ja kumppanini elämäntilanne ovat helteen ja koronan takia vieneet niin fyysisiä kuin henkisiäkin voimavarojani. Viime viikon olinkin ikäihmisten kuntoutuksessa Kankaanpäässä. Se oli mukava kokemus ja toi ilmeisesti ainakin väliaikaisia voimavaroja. Tänään  Teemalta voi nähdä yhdeksän Oscar-pyttyä voittanut Anthony Minghellan Englantainen potilas vuodelta 1996.. Olen nähnyt sen, ja pidin kovasti, vaikka en oikein muista miksi. Siinä kuitenkin toinen maailmansota ja rakkaudet muodostavat kehikon. Mukana on niin intialainen sikhi, unkarilainen arkeologi, kanadalaisia ja englantilaisia. Jotenkin minulle tulee mieleen väkisinkin myös Casablanca, Ingrid Bergman ja Humphrey Bogart Arvelen että en jaksa katsoa kahden ja puolen tunnin mittaista elokuvaa. Toivottavsti joku jaksaa ja kirjoittaa siitä kommentin tämän jatkoksi. 

 Tänään ma 5.7.. TV 2 näyttää illalla EM-jalkapallopelien sijasta nyrkkelyä. Saattaa toki olla niin, että kaikki tämän blogin ystävät ovat nähneet Juho Kuosmasen elokuvan Olli Mäestä, joka ei päässyt Rooman olympiakisoihin1960, koska edusti Kokkolan Jymyä, TUL:n seuraa. Elokuvassa Hymyilevä mies Olli Mäki häviää ammattilaisena tyrmäyksellä Davey Moorelle, mutta on onnellinen, kun on samana päivänä mennyt kihloihin rakkaansa Raijan kanssa. Elokuvan loppu on sykähdyttävä, Ollia ja Raijaa vastaan tulee iäkäs pariskunta, Raija kysyy suunnilleen näin: Luuletko tai uskotko, että me olemme vielä tuossa iässä yhtä onnellisesti yhdessä? Vastaavia oivalluksia on nähty Aki Kaurismäeltä, missä .jo kuollut Matti Pellonpää esiintyy mm. valokuvissa. Jäämme tietenkin odottamaan Juha Kuosmasen tulevaa elokuvaa Hytti nro 6 . Se perustuu Rosa Liksomin samannimiseen romaaniin, joka sai Finlandia-palkinnon 2011. Oona Airola, Raija ja Jarkko Lahti, Olli

  Odotin hermoraunion partaalla edellisen illan koronatestin tulosta. Se viipyi ja viipyi. Jotain ajatukset muualle siirtävää piti keksiä. Onneksi on Ylen Areena. Hatara muistikuva kertoi minulle, että Jörn Donnerin elokuva Anna ei ole puolipornahtava tarina, missä ohjaaja itse on miespääosassa., vaan pikemminkin vakavasti otettava draama. Kun se vielä on kuvattu Turussa ja Kustavissa, meren rannalla juhannuksen tienoilla, niin valitsin sen. Nimihenkilö Anna Kivi (Harriet Andersson) väittelee lääketieteen tohtoriksi ja työskentelee TYKSissä anestesialääkärinä. Hän on eronnut ja hänellä on noin kymmenvuotias tytär Liisa ja kotiapulaisena Helena (Marja Packalen). Anna on keskittynyt uraansa ja työhönsä, vaikuttaa lähinnä asialliselta ja tunteettomalta, mutta ei saa suhdettaan Arvoon (Ulf Törnroth) toimimaan. Kustavin mökilläänkään hän ei jätä tutkimustyötään ja käy juuri ennen juhannusta vielä työkeikalla TYKSissä. Kun Arvo lopulta saapuu kesämökille, hän kertoo Annal

  Aloin pakolliseksi ajankuluksi masentuneena katsella blogissa suositeltua elokuvaa. Pitkään ajattelin, että oli virhe siinä mielentilassa katsoa vankilan samassa sellissä lojuvia huonosti keskenään toimeentulevia antisankareita.ja lohduttomia, mustavalkoisia suomaisemia. Vaan pakko heidän oli tulla toimeen keskenään italialaisen, amerikkalaiseen menon ihastuneen turistin, Roberton elin Bobin ja suomalaiselle mörököllille samastumiskohteiksi sopivien kahden elämässään pettyneen ja epäepäonnistujan amerikaanon, Jackin ja Zackin, Jonkinmoinen ystävyyskin syntyy ajoittain. He onnistuvat pakenemaan, eikä turhaan näytetä miksi ja miten ja ajautuvat lopulta toivottoman loputtomalta tuntuvaan suomaastoon Eikä käsikirjoittaja ja ohjaaja myöskään turhaan selitä, miten on mahdollista, että loppupuolella Bob vielä rakastuu ja saa jopa onnellista vastarakkautta Nicolettalta ehkäpä noin puolen tunnin tuntemisen, syömisen ja viinin maistelemisen jälkeen. Ja eikö vain rakkauden toinenk