Rakkaudesta elokuvaan

Stanley Kubrick   Kun taas kerran lukee, miten perfektionisti ohjaaja on rääkännyt jopa lapsinäyttelijöitä pisteeseen, minkä seurauksena esim. pikkupoikaa näytellyt Sammy Duval on kertonut menettäneensä, ei voi kuin ihmetellä käsitettä elämää suuremmat elokuvat.  Tulee jotenkin mieleen myös Veikko Aaltosen Dinosaurus ja sen Rauni Mollberg, ja Milka -elokuvan seuraukset alastomana esiintyneelle alaikäiselle Irma Huntukselle. Anna Paavilaisen Kaksi ruumista rannalla, minkä sanoma on kirkas: ei näyttelijän elämää voi uhrata elokuvataiteen milloin minkäkin genren alttarille. Muistaakseni toinen rannalta löytynyt ruumis eli Laura Birn sanookin jotenkin niin, että onneksi tosielämä ei ole niin kamalaa kuin monet elokuvat. En missään tapauksessa katso Hohtoa uudelleen enkä anna sille tähtiäkään, vaikka useimmat kriitikot antavatkin täydet viisi. Entä tämän tyyppisten elokuvien seuraukset epätoivon partaalla jo elävien ihmisten tulevaisuudelle, mietin. Veikko Aaltonen: Dinosaurus (2021) Ann

  Odotin enemmän kun sain irti. Ehkä vertasin lemppari-Ijäkseeni, Painijaan. Siinä Esko Hukkanen ja Soli Labbart ottivat minut lämpimään, suloiseen syleilyynsä. Suosittelen katsomaan Painijan Yle Areenasta. Pohjoiseen sijoittuvassa elokuvassa häiritsee kovuus ja pahuus, mikä tuntuu Ijäksen elokuvassa epäuskottavalta, mutta ehkä kuluneen Tommi Korpelan Ismossa uskottavalta. Sen sijaan Aurora Kuusisto Suvina ja Lauri Romakkaniemi Esapoikana ovat luontevia. Suvi tasapainoisena ja Esapoika kovia kokevana pelastavat monessa tilanteessa tarinan, Suvi toivomani, Esapekka toivottomaan suuntaan. Kun aikajana on epäselvä, niin pääosanaisen Krista Kososen Ansa hyppäys norjalaismiehen puolisoksi on melkein käsittämätön. Sampo Sarkola Topina on ehkä tyypillisin Ijäs-hahmo, aidosti - tai naivisti - yrittävä surullisen hahmon ritari, joka ei tahdo tai pahaa kenellekään.

  Nyt - Venäjän raa´an Ukraina-hyökkäyksen aikana - toiseen maailmansotaan sijoittuva pakoelokuva panee väkisinkin ajattelemaan, miten itse toimisi sodan aikana ja pakomatkalla täpötäyteen ahdetussa junassa, missä milloin tahansa voi päästä hengestään. Ottaisiko riskejä pelastaakseen sekä itsensä että muut, rakasteliko viimeisen päälle, riehuisiko ja joisi viiniä, uskaltaisiko rakastua toiseen naiseen kuin omaan raskaana olevaa puolisoon ja vielä valehdella tälle,. Ja miten reagoi saksalaisjuutalainen nainen, joka pelkää paljastaa henkilöllisyytensä eikä pakolaisleiritaustansa takia halua asua väliaikaisesti edes SPR:n majoitustiloissa. Romy Schneider (1938-1982) ja Jean-Louis Trintignant (1930 -2022) ovat ovat vahoja pääosissa, ja heidän rooliensa ratkaisujaan on pakko puntaroida yöunissakin Elokuva perustuu Georges Simenonin humaaniin tekstiin ja ohjaajan 13-vuotiaana kokemiin tapahtumiin ja mustavalkoiset arkistofilmit järkyttävät sodan raakuuksilla. Elokuvan loppu on ahd

  Oli pakko lukea jotain palkitun lyhytelokuvan (19 min.) taustasta. On siis kysymys siitä, millaista olisi elää todellisuudessa, jos se olisi sellaista kuin elokuvat kertovat. Vaikkapa rikoselokuvien nainen, joka elokuvan alussa löydetään raa´asti murhattuna. Tai mies tympääntyneenä astronauttina lähtemään pelastamaan maailmaa. Yksi elokuvan avainlause lienee: fiktiosta tulee faktaa. Tosi lyhyt elokuva oli ahdettu täyteen suomalaisia suosikkinäyttelijöitä: Laura Birn, Rea Mauranen, Kaarina Hazard, Tommi Korpela, Pekka Strang, Antti Holma ja samoin elokuvatyyppejä: parodioita westernistä sotaelokuvien ja scifin kautta taide-elokuvaan jos jotain ymmärsin. Pitäisikö katsoa uudelleen, mietin

Kun katsoin Veikko Aaltosen dokumentin Dinosaurus ohjaaja Mollbergista, ei tee  varmasti mieli edes kauniin, alastoman naisen näkemisen takia katsoa elokuvaa uudestaan. Kuten Veikko Aaltonen muistaakseni sanoo, ihmistä/näyttelijää ei pidä uhrata elokuva(taitee)n alttarille Milka on toinen Mollbergin ohjaama Timo K. Mukan tekstiin perustuva elokuva. Veikko Aaltosen sanoma koskee niin Maa on syntisen laulun Maritta Viitamäkeä kuin Milkan Irma Huntusta. Enkä oikein tiedä miten suhtautua Timo K. Mukkaankaan. Toisaalta ei siinäkään suhtautumisella, minkä Irma Huntus sai osakseen elokuvan jälkeen kotipaikkakunnallaan Kaustisilla ole paljonkaan tolkkua. Ja mitkä näitä kohtuuttomuuksia muukaan yhdistää kuin ahdas uskonto ja nuoren, vielä kypsymättömän naisen vietteleminen kaupallisuudenkin alttarille. Jos yhdellä adjektiivilla kuvaisi muistoja tai tunnetta Milka-elokuvaa, niin se voisi olla kuvottava tai sitten Irma Huntusta, niin kaksi sanaa sääli ja empatia.

Romu-Mattila ongella   Muista että tämä ei ole 26 minuuttia kestävän mustavalkoisen, lähes kokonaan mykän elokuvan asiantuntija-arvostelu. Tämä on tunne ja muisto. Löysin tämän elokuvan sattumalta Areenasta. Muistot vievät Juho Kuosmaseen, Hymyilevään mieheen, Olli ja Raija Mäkeen, Työväen Urheiluliittoon, Oona Airolaan ja hänen sukuunsa ja perinteen kunnioittamiseen. Osansa antamista tähdistä saa luonnollinen samaistuminen elokuvan henkilöitten ikään, meren rantaan ja tunnelmiin. Alan miesten kapakassa kerätään kolehtihaavilla rahaa kotinsa menettävän Romu-Mattilan olutpullolliseen. Ykspihlajan bändi soittaa ja kaunis nainen laulaa, ennakkoluuloiset kyläläiset levittävät juoruja ja ikkunaverhot sulkeutuvat. Uskollinen koira katsoo, kun vanha mies viettää aikaansa kädessään puinen onkivapa ja siima, jonka päässä ei ole koukkua saatikka matoa. Kaunis nainen istuu hänen viereensä. Ykspihlaja, tai ainakin Kokkola tuo mieleeni myös koulutoverini, johon olin pihkassa, ja joka si

Hongsu, Haemi ja Ben Vastakkainasettelun aika ei totta vie ole ohi ainakaan Etelä-Koreassa. Tulee mieleen vanhat kotimaiset, missä vastakkain ovat viaton, yksinkertainen maaseutu ja syntinen, epäluotettava kaupunki. Edellistä edustaa pientä tilaansa hoitava ja kirjailijan urasta haaveileva Jongsu ja jälkimmäistä ties mistä salaperäisestä rahansa saanut Ben. Sattumoisin Jongsun kodista näkee Pohjois-Korean vuorille, kun taas Ben asuu hulppeasti Soulissa, missä tämän modernit ystävät pilkkaavat kiinalaisia. Vastakkainasettelu jatkuu kolmiodraamana, kun Jongsun rakastama Haemi tuo Afrikan matkalta tuliaiseksi Benin. Jonkin aikaa kolmikon ystävyys jatkuu, mutta kun Haemi katoaa, on Hongsu varma, kuka on katoamisen takana. Hongsun teoille annetaan tavallaan isältä peritty ominaisuus, ei lopulta pysty hillitsemään itseään. Hän ei saa myöskään selvää vastausta lapsuuden tapahtumiensa aukoista. Katsojan sympatiat - tai ainakin minun - ovat Hongsun puolella, ja siksipä pidän elokuvan l

  Filosofian ja käyttäytymistieteitten opiskelijana vapaan tahdon ongelman on koko aikuisikäni kiehtonut minua. Elokuvassa kunnioittamani Claes Andersson kiteyttää ongelman viittaamalla, että rationalismin jälkiviisaudella voi näin päätellä. Mutta sitten hän jatkaa, että jo pikkulapsi vaistonvaraisesti asettuu puolustamaan pienempiä ja heikompia. Petyin. Itse ajattelen, että lapsi on osittain jo syntyessään aiemman historian tuote ja vain vanhempien antama heikomman suojelu- ja määrätietoinen kasvatus tekee lapsesta kenties heikomman suojelijan. Lapsi on siis alusta - jo ennen syntymäänsä ja syntymästä alkaen - kokemustensa tuote. Seuraavat kokemukset - menestymisessä ja häviämisessä - muokkaavat häntä ja toki on niin, että saadut geenit säätävät pitkälti menestymistä/häviämistä ihmisten ylläpitämässä kilpailussa. Toki mitä enemmän ihmisellä on mahdollisuuksia ja vapauksia, sen enemmän myös vastuuta taistella typerää menestymiskilpailua vastaan. Elokuva on hieno kertom

Heidän rakkautensa päättyy surullisesti   Elokuvaa on haukuttu - ehkä turhaan  - "ulkokohtaiseksi Ranskan uuden aallon matkimisesta", kirjoitan, koska minä en ole genre- asiantuntija. Ranskankielinen ja Pariisiin ja sijoittuva elokuva, on varmaan toimintajännäreistä pitävien kauhistus. He pitäisivät sitä tekotaiteellisena eikä heidän mielestään tapahdu oikein mitään. Minä tykkäsin pitkistä otoksista ja niin kauniista, tyylikkäistä naisista, parrattomista, komeista miehistä kuin ranskalaisista autoista kuten Peugeot 403 ja 404, Renault Dauphine ja Citroen ID. Minut elokuva teki surulliseksi. Lopultahan siinä käy niin, että näyttelijöitten onneton työtilanne ja rahattomuus ajavat kauniin ja onnelliselta vaikuttavan rakkauden kohtalokkaaseen päätökseen. Elokuvan lopussa on yksi toiminnallinen kohtaus, missä kaksi miestä tappelevat. Senkin olisi voinut tehdä toisin. Ystäväni kertoi, että Ruutsalolla oli pakkomielle näyttää elokuvassa naisten rinnat tai itse asiassa nännit. Se

  Parasiitti eli loinen. Mietin, että tässä elokuvassa, kolme mahdollisuutta tulkita joku tai pikemminkin jotkut olevansa loisia. Päätapahtumapaikalla eli rikkaan Parkin perheen hulppeassa talossa nuo kolme mahdollisuutta asuvat tai sijoittuvat elokuvassa useimmiten kolmessa eri kerroksessa. Kimin perhe Alimpana oleskelee irtisanotun kodinhoitajan mies ja nyt myös tuo petetty kodinhoitaja, keskimmäisessä kerroksessa juonittelemalla työpaikat tai aseman Parkin perheessä, myös kodinhoitajan, saanut Kimin perhe, ja ylimmässä rikas omistajaperhe Park Alimman kerroksen loisii tai lusii kellarissa, minne kodinhoitaja vie hänelle ruokaa ja viihdykettä, Kimin perhe viettää loisii ja juhlii keskikerroksessa, kun Parkin perhe lähtee telttaretkelle, joka sitten sateen takia keskeytyy ja he palaavat kesken Kimin perheen kemujen. Välillä sataa kaatamalla. Rouva Park on iloinen, kun nyt liikenteessä ei ole niin paljon katupölyä, mutta Kimin perheen asunto ja monet muutkin työläisten asunnot täy

  Aikoinani lännen elokuvien inhoajana katsoin tämän elokuvan vasta nyt. Neljä tähteä tulee lähinnä Marilyn Monroelle tai sitten hänen roolihahmolleen. Minusta tuntuu, että tuo rooli on juuri sellainen, jollaisena olen halunnut nähdä Marilynin ihmisenä ja tässä ennen kaikkea naisena. Kauneudestaan riippumatta herkkänä, haavoittuvana, viisaana, surullisena, vihaisena ja suorastaan enkelinä. Samoin Thelma Ritter Elisabethina on inhimillinen ja käytännön viisas vanhempi nainen, jota kaipasin elokuvan loppupuolella. Niin, mutta elokuvahan perustuu Arthur Millerin, Marilynin aviomieheen 1956 -61 käsikirjoitukseen, joka hienosti kuvaa mitä otsikko tarkoittaa. Se on omaan aikaansa sijoittuva kuvaus siitä, miten yhteiskunnallinen muutos vie pohjan entiseltä elämänmuodolta. Ja tottavie, niin vie varmaan globalisaatio ja digitalisaatiokin pohjan nykypäivänä monilta kestovertokyvyn kansalaisilta ja vanhuksilta. Vaan mikä pelastaisi heidät sopeutumattomuudelta kuten tässä elokuvassa ainak

 Synttärivisa Oikeat vastaukset ovat kaikki naisia. Perustelun hoksaa jälkikirjoituksesta. 1. Kuka esittää karjakko Tyyneä elokuvassa Tummien perhosten koti? 2) Kenen kirjallisuuden nobelistin samanimiseen kirjaan perustuu elokuva Jerusalem? 3) Kuka ohjaansa vakionäyttelijä esittää naispääosan Mariaa elokuvassa Maria Braunin avioliitto? 4) Kuka on ohjannut helsinkiläislähiöön sijoittuvan elokuvan Nousukausi? 5) Kuka näyttelee Aulikki Oksasen käsikirjoittaman televisioelokuva nimipääosaa Aliisa? 6) Kuka 1930-syntynyt Oscar-ehdokkaana elokuvasta Naisen parhaat vuodet esittää pääosan Mabel Longhettiä? Kuvan nainen esittää Mabel Longhettiä 7) Kuka esittää Vivica Bandleria Zaida Bergrothin ohjaamassa elokuvassa Tove? 8) Kuka suomalainen vuonna 1936 syntynyt näyttelijä? Hoksnokka-kysymys. Nimen alussa on alias, sitten avaruustutkimuslaitos ja lopussa pohjoismainen ammattiyhdistyskeskusjärjestö. Vastauksessa sekä etu- että sukunimi, ja keskimmäinen vihje jaka

 Tämä tutkinto on julkaistu suurin piirtein tällaisen Aamuposti-lehdessä noin vuonna 2010. Palkintona oli Peter von Baghin kirjoittama kirja Akista. Nyt palkintona on toivottavasti hyvä mieli. En ole päivittänyt kysymyksiä, joten niissä ei ole mukana tuon vuoden jälkeen valmistuneita elokuvia. Aki Kaurismäki-tutkinto Aki Kaurismäki on syntynyt reilut puoli vuosisataa sitten. Suomalaiseen yleissivistykseen kuuluu tuntea Akin elokuvatuotanto kuin omat taskunsa – tai ainakin olla siitä vahvasti jotakin mieltä. Ja sitten kysymykset Ketkä näyttelijät – isä ja poika – esittävät myös elokuvassa Ariel isää ja poikaa? Mitä elokuvaansa Aki Kaurismäki on kuvannut ”realistiseksi rakkaustarinaksi” ja toisaalta ” vallankumoukselliseksi elokuvaksi”? Kuinka monta näyttelijää esittää Calamari Unionissa Frank-nimistä hahmoa? Missä Akin elokuvassa taustataivaana soi Unto Monosen Satumaa Reijo Taipaleen esittämänä ja taustahelvettinä uutinen

  Sydämellinen - tai niin kuin äitini olisi sanonut - sydämensivistynyt elokuva. Satu Rasilan "alistumaton kiltteys" (TS 4.10.22) osuu tähän Pariisiin sijoittuvaan kolmen miestaiteilijan - taidemaalarin, kirjailijan ja säveltäjän - taloudellisesti ailahtelevaan elämään. Elokuva on täynnä loistavia, osin valkoisiin valheisiin perustuvia, elämästä selviytymään auttavia kohtauksia tarinoita ja samalla anteeksiantoja. Se on ikään kuin oodi hyvyydelle sanan parhaassa merkityksessä. Ehkä juuri siksi, että se perustuu Akin rakkaimmalle kirjalle, jonka Henri Murger on kirjoittanut vuonna 1851. Elokuva on täynnä elämän ylä- ja varsinkin alamäkiä, joissa mestarillisten lyhyitten vuorosanojen myötä kasvaa luottamus ja ystävyys. Alistumattomuus tarkoittaa avun pyytämistä ja saamista samassa epävarmassa tilanteessa olevilta. Matti Pellonpää, Rodolfo ja Kari Väänänen, Shaunard puhuvat ranskaa, auttavat toisiaan, ja Jean-Perre Leaud "taidemesenaattina" pelastaa Rodolfo

Alakoulun poikia Belfastiiin sijoittuvassa dokumentissa   Omaa historiaa sen verran, että vanhempani eivät koskaan kehottaneet minua lyömään takaisin. Ehkä johtui siitä että vaikean hinkuyskän sairastamisen jäljiltä jäin laiheliiniksi ja fyysisiltä voimiltani heikoksi. Jonkin verran minua kiusattiin koulumatkoilla alakoulussa, mutta opin väistämään ja jotenkin selviytymään tilanteista. Isäni oli jonkinmoinen Sokrates. Kun kysyin jotain mitä saa tai ei saa tehdä, hän useimmiten vastasi: "Mitä mieltä itse olet?" Jatkoksi elokuvan teemaan ja sen päähenkilöön, poikakoulun rehtoriin oma historiani kulki niin, että yliopistossa opiskelin kasvatustieteitä, psykologiaa ja käytännön filosofiaa eli etiikkaa. Kun vielä ensimmäinen pitkäaikainen työpaikkani oli ns. epäsosiaalisten poikien vastaanottokodissa, niin kyllä kosketti syvältä Young Plato. Minunkin ajattelussani kaikki vastaanottokodin poikien käyttäytyminen liittyy yhteiskuntaan ja sen ristiriitoihn. Mutta en silloin