Rakkaudesta elokuvaan

Harriet Andersson siirtää katseensa kameraan   Muistutan että viisi tähteä eivät tule elokuvan ns. laadusta, vaan sen herättämistä lämpimistä muistoista. Turkulaisena, jonka monta sukulaista muuttivat elokuvan tekoaikoina Tukholmaan, ei voi olla ihastelematta Tukholman pihoja ja nuorten rakastuneitten merimatkaa siltojen alitse saaristoon - pakoon ja vapauteen. Ja Monika - loistava Harriet Andersson - on kuin ADHD -nuori, jonka tyyppiseen Maijaan minäkin olin aikoinani pihkassa, itse hiukan samantyyppisenä arkajalkana kuin Harry - Lars Ekborg, ja tekee mielettömän elämäniloisen ja lopulta kypsymättömän ja vastuuttomaksi kääntyvän roolin. No, emme harrastaneet sellaista seksiä 15 -vuotiaina, että siitä olisi voinut seurata jälkikasvua. Kummasti kuitenkin elokuva nyt uudelleen katsottuna muutti kaikki Maijaan liittyvät muistot ymmärrettäviksi ja suloisiksi kuin Monika haaveillessaan. Kun Monika - vai pitääkö kirjoittaa Harriet Andersson - siirtää katseensa suoraan kameraan, siis

Robert Redford - Viimeinen herrasmies   Kun ei nukuttanut, niin katsoin tämän loppujen lopuksi aika sympaattisen pankkiryöstöelokuvan, missä ei onneksi ammuskeltu, vaikka aseita oli niin poliiseilla kuin päähenkilön, hymyilevän pankkiryöstäjän (Robert Redford) taskussa kuin auton hansikaslokerossa. Ryöstöistä ja vankilapaoista on tullut miehelle elämäntapa, mitä viehättävä leskirouvakaan ei pysty kesyttämään. Sellainen olisi liian tylsää. Puoliväkisin katsoja alkaa sympatiseerata kohteliasta pankkiryöstäjää ja vähintään helläsydämistä poliisia. Häntä hoitaa ja paijaa suloisen oloinen tummaihoinen nainen. Kaiken kaikkiaan elokuva oli minulle iloinen yllätys. Totesin itsekseni, että onneksi en kompastunut sanaan pankkiryöstö.

  Elokuva tuo auttamattomasti mieleen Bruno Bettelheimin kirjan Satujen lumous vuodelta 1975. Kirja on tarkoitettu aikuisten luettavaksi kuten tämä elokuvakin aikuisten katseltavaksi. Yksinkertaistettuna satujen tarkoitus on opettaa lapset itsenäistymään ja selviytymään hyvän ja pahan, oikean ja väärän taistelussa elämän ja maailman todellisuudessa. Räsynukessa ovat vastakkainen ainakin rakkaus ja viha, hirviö ja hyvä haltija, ehkäpä Vanhan testamentin kiivas Jumala ja Uuden testamentin Jeesuksen armo. Itse lukemistani saduista elävimmin tulee mieleen saksalainen kansansatu Hannu ja Kerttu Grimmin veljesten satukokoelmasta. Aikuinen katselija saattaa päätellä minkälainen loppu elokuvalla on. Kuitenkin tuo päättely alkaa horjua mustavalkoisen tarinan uskomattoman hienosti ja hurjasti kuvatussa etenemisessä. Ihan tosissaan alkaa pelätä pahinta, mutta onneksi hyvällä haltijalla on rohkeutta ja välineitä taistelussa hirviötä vastaan.

The Ram    Onneksi Matti Ijäksen mestariteos Painija on niin kaukana tästä show- tai vapaapainin ihmishurjimuksesta - tai pitäisikö sanoa -kurjimuksesta, ettei niitä voi tai kannata verrata. Samaa voi sanoa Ijäksen tragikomediasta Haaveiden kehä, sillä siinäkin todellisen ja arkipäivän elämän kamppailulaji rakkaus voittaa nyrkkeilyn. Ehkä samaan kotimaisten elokuvien ketjuun voi lisätä vielä Juho Kuosmasen Hymyilevän miehen Ammattilaisshowpainija The Ram tai Randy on järjettömän raa´an lajin ja sen mukanaan tuomien lieveilmiöitten kuten laittomien hormonien, isojen otsikoiden tuoman huumaavan julkisuuden, maineen ja menestyksen vanki. Sellaista on elämä, kun sen rakentaa yhden asian varaan. Randy menettää otteensa ns. normaaliin ja sen myötä suhteensa niin tyttäreensä Stefanieen kuin rakastettuunsa, strippari Cassidyyn eli Pamiin. Hänelläkin ikänsä takia ehkä viimeiset ajat "fantasia-ammatissaan", mutta myös yksityiselämänsä, jonka osaa pitää erillään strippikapakasta.

  Olen niin koulutukseni ja ihmiskeskeisen työn kautta kiinnostunut ihmisiä riivaavista sairauksista ja esim. anoreksiasta myös ystävien välityksellä. Tänään 15.5.22 katsoin Teemalta dokumentin aikuisena, 39 -vuotiaana syömishäiriöön sairastuneen Marian rankan selviytymistarinan. Kaikki eivät selviydy. Elokuvan ennakkotiedoissa käytetään mm. käsitteitä peilikuva ja sisäinen demoni, joka oli syy hänen sairauteensa. Vaistomaisesti hätkähdän ja kavahdan, kun esille nostetaan puhtaasti ja vain yksilöpsykiatrisia tai -psykologisia käsitteitä. Missä on muut ihmiset, ympäristö, yhteiskunnalliset arvot ja niiden muutokset? Ehkäpä ne ovat mukana dokumentissa, vaan eivät ennakkotiedoissa. Tärkeätä että nähdään selviämistarina, mistä voi oppia, mutta varoa yleistämästä. Tärkeä on kuitenkin muistaa, että anoreksiallakin on yhteisiä piirteitä ja taustoja, mutta kuitenkin jokainen sairaus ja siitä mahdollinen selviäminen on yksilöllinen. Usein anoreksiaan on yhdistetty esim. ylikriitt

  Olen niin koulutukseni ja ihmiskeskeisen työn kautta kiinnostunut ihmisiä riivaavista sairauksista ja esim. anoreksiasta myös ystävien välityksellä. Tänään voi Teemalta katsoa dokumentin aikuisena, 39 -vuotiaana syömishäiriöön sairastuneen Marian rankkaan selviytymistarinaan. Kaikki eivät selviydy. Elokuvan ennakkotiedoissa käytetään mm. käsitteitä peilikuva ja sisäinen demoni, joka oli syy hänen sairauteensa. Vaistomaisesti hätkähdän ja kavahdan, kun esille nostetaan puhtaasti ja vain yksilöpsykiatria tai -psykologisia käsitteitä. Missä on muut ihmiset, ympäristö, yhteiskunnalliset arvot ja niiden muutokset? Ehkäpä ne ovat mukana dokumentissa, vaan eivät ennakkotiedoissa. Tärkeätä että nähdään selviämistarina, mistä voi oppia, mutta varoa yleistämästä. Tärkeä on kuitenkin muistaa, että anoreksiallakin on yhteisiä piirteitä ja taustoja, mutta kuitenkin jokainen sairaus ja siitä mahdollinen selviäminen on yksilöllinen.

Tätä en muista Delta-jengistä   Pakko aloittaa teksti muistuttamalla, että se ei ole asiantuntija-arvio, vaan juttu siitä, mitä ajatuksia, muistoja ja tunteita se tuo mieleen. Olen nähnyt Delta-jengin kolme kertaa aikuisopiskelijoitteni kanssa ikään kuin opetus- tai oppimismielessä. Katsoimme sen kahtena vaihtoehtona yhdistystoiminnasta. Delta-jengi kuvaa alhaalta päin, ihmisistä itsestään lähtevää tekemistä ja Omega hierarkkista, ylhäältä ohjautuvaa menestysten metsästämisistä. Erityisesti muistan keskustelut, missä väiteltiin anarkismista ja terrorismista. Monien mielestä ne ovat lähes sama asia. Deltahan kuvasi järjestäytymätöntä, spontaania tekemistä ja se kuvasi tiedostettua anarkismia, joka lieveilmiöineen näytti aika hurjalta menolta. Itse yritin väittää, että rautaisin ottein alistettua vaihtoehtoa eli Omegaa johti lähes terroristi tai diktaattori. Johtamiseen käytettiin vallankäytön alimpia keinoja - rankaisemista ja palkitsemista - opintomenestyksen ja uralla etenemisen tai

Hurjat naiset Pirkko Hämäläinen, Emmi Parviainen ja Maria Heiskanen  Yksi suosikeistani kotimaisista elokuvista on Auli Mantilan Pelon maantiede, Se perustuu toisen naisen, Anja Kaurasen saman nimiseen romaaniin. Jokaisen feminismiin eli sukupuolten väliseen tasa-arvoon nurjasti suhtautuvan tulisi katsoa Pelon maantiede.  Olen nähnyt seitsemän osaa Transportista. Sama terävä, lähes säälimätön linja yhteiskunnallisia vääryksiä ja tällä kertaa kansainvälistä rikollisuutta kohtaan on läsnä ohjaajan kirkkaassa näkemyksessä, mikä pala palalta, vähitellen selvenee vanhemmalle mieskatsojallekin.  Näyttelijätkin Auli Mantila on onnistunut innostamaan huikeaan itsensä likoon panemiseen yhtä aikaa inhottavissa, raskaissa, syyllisyyden ja valheitten painamissa ja riskialtteissa rooleissaan. Katsojan on joko vastenmielistä, säälivää, osanottavaa tai toivorikasta eläytyä rooleihin ja näyttelijöitten paneutumiseen ja antautumiseen.  En tiedä miten elokuva päättyy. Siinä naiset piirtävät elintarviker

Antonio Banderas   Kun ei ole nähnyt kuin pari Almodovaria, ei ymmärrä mihin aikaisempiin elokuviin kärsimysten lieventämisyritykset tai kunnian menetysvaarat elokuvassa viitataan. Mielenkiintoinen on ratkaisu, missä näyttelijä Antonio Banderas esittää ohjaaja Salvador Malloa, (Almodovar), joka on aiemmin loukannut Banderasia. Ilmeisesti vain työn tai ammatin kautta tapahtuva anteeksipyyntö on vain väliaikainen paikka sen rinnalla, mitä aito, inhimillinen tunne voisi saada aikaan. Minulle aikuisopettajana jäi mieleen noin kymmenvuotias äidinkielen opettaja, joka halusi lisää tietoa, jotta voisi olla parempi opettaja. Ja sitten sairauksista kärsivä ohjaaja gastroenterologisessa magneettikuvauksessa, missä itse olin sattumoisin edellisenä päivänä. Ennen kaikkea minua koskettivat omat ihmissuhdeloukkaukset ja -menetykset. Itsetarkkailijana niin elokuvan päähenkilön kuin tämän kirjoittajan on kohdattava elämänhistoriansa. Ehkä omat sairauskärsimykset osin hankalat unet vähenevät, kun