Rakkaudesta elokuvaan

  Olen nähnyt elokuvan varmaan sen ilmestymisaikaan. Muistan hämärästi, että siinä oli jotakin hurjan tarkasti osuvaa niin yhteiskunnallisesti kuin psykologisesti, seksuaalisuus ehkä ydinteemana..Olen yrittänyt lukea siitä arvosteluja, mutta en ole saanut sanoman päästä kiinni.. Voisiko joku auttaa? Ja mistä voisi elokuvan ehkä katsoa uudelleen? Sen verran ymmärsin, että marioneteillä tarkoitetaan sätkynukkeja, joita muut elämän tapahtumat - esim. liike-elämä - kuin he itse hallitsevat, oman tahtonsa menetttäneet. Mutta miten se kerrotaan, en muista

  Stalin kuoli maaliskuussa 1953. Kurjet lentävät on sen jälkeen tehty pasifistinen neuvostoelokuva, minkä sanoma on sodan julmuus kaikkia, ei vain tämän elokuvan rakastavaisia nuoria, Veronikaa ja Borista kohtaan. Mutta tähän väliin kysymys tässäkin blogissa kerrotusta elokuvasta. Missä elokuvassa käänne kohti ns. onnellista loppua tapahtuu pian Stalinin kuoleman jälkeen ja ilmeisesti myös sen takia. Takaisin Moskovan yli lentäviin kurkiin. Elokuva sai Cannesissa 1958 pääpalkinnon eli Kultaisen palmun. Mustavalkoinen kuvaus on häkellyttää pitkine otoksineen. Jatkosodan loppupuolella suomalainen nainen solmi rakkaussuhteita liittolaisen, natsi-Saksan miehen kanssa ja hänet leimattiin ehkä loppuelämäkseen huoraksi. Tästä kertoo riipaisevasti Tommi Kinnusen toistaiseksi viimeinen mestariteos Ei kertonut katuvansa. Tosiasiassa tuo suomalainen nainen teki usein sodassa tehtävänsä esim. haavoittuneitten auttajana ja kuolleista huolehtijana. Vaan heistä tehtiin pettureita, ja mi

Näin elokuvakriitikko Pekka Eronen kysyy tänään Turun Sanomissa - ehkä jossakin muussakin mediassa. Hänelle se on Buster Keatonin mykkäelokuva Kenraali. Se vei kertaheitolla häneltä myös ennakkoluulot vanhoja elokuvia, tassä tapauksessa vuodelta 1957 kohtaan. Sattumoisin samalta vuodelta on Kurjet lentävä Neuvostoliitosta, jonka Yle näytti viime viikolla. Se voitti aikanaan Cannesin pääpalkinnon. Sattumat jatkuvat, sillä Eronen kertoo myös Aarne Tarkaksen elokuvista, ei tosin siitä, minkä ehkä yhtenä monista valitsen avainelokuvakseni. Se on vuodelta 1954 Olemme kaikki syyllisiä. Olin silloin 12 -vuotias ja ehkä näin sen jonkin verran myöhemmin. Avainelokuvalla Eronen tarkoittaa elokuvaa, joka tekee ihmisestä todellisen filmihullun. Oletankin että tämänkin blokin seuraajat ja osallistujat ovat jonkin asteisia filmihulluja tuon alan legendaarisen aikakauslehden nimen mukaan. Kuten Tarkaksen elokuvan nimestä voi päätellä, se kerttoo nuoren miehen epätoivoisen teon yhteiskunnallisesta ja

  On kiusaus lainata lukemiani asiantuntijakriitikoiden tekstejä ja on täysi työ pysyä sen sijaan ideassani välittää tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Katselin yksin elokuvaa kotona. Tunteet ja ajatukset heittivät häränpyllyä. Mitä uskoa, mitä toivoa, mitä ei. Häntänsä, vaan ei vaistojaan menettäneet peikkoihmiset tai ihmispeikot Tina tai Reva (Eva Melander) ja Vore (Eero Milonoff) vyöryttänyt uskomattomalla intensiteetillä tunteita. Rationaalinen minä haluaa asettua Tinan puolelle, joka lähtökohdistaan riippumatta on kasvanut ruotsalaisessa yhteiskunnassa ja hajuaistinsa avulla paljastaa tullivirkailijana ihmisten pahuuden ja häpeän rikoksistaan. Mutta toisen skandinaavisen peikon Voren elämäntarina on erilainen. Luonnonvoimat saavat Tina rakastumaan Voreen, ja sellaista seksiä en ole ennen nähnyt kuin korkeintaan antiikin mytologian maalauksissa, mutta nyt elävien olentojen toimena. Vore myös paljastaa Tinalle tämän lähtökohdat, jota tämän hyvää tarkoittava isä yrittää viimeiseen

  Muistan hyvin, miten psykologisesti ja henkisesti - ei hengellisesti - raakaa ja tiukkaa oli katsella elokuvaa. Mies irtisanotaan rakennustyöstä, häpeää ja yrittää salata sen vaimoltaan. Hän laatii kaverinsa tukemana ilmoituksen, missä kertoo auttavansa pienissä kotiremonteissa, mutta joutuukin miesprostituoiduksi, joka tienaa parissa tunnissa sen minkä aiemmin kahdessa viikossa. Eri elämäntilanteissa seksiä tarvitsevat naiset jäävät sivuosaan siltä osin, että katsoja kyllä miettii miksi, vaan elokuva ei siihen paljon anna aineksia. Erityisesti vammaisen - voiko näin sanoa - nuoren naisen seksuaalisuus taitaa olla niin tabu, että se tulee nytkin mieleen yhtenä herkkänä ja vaikeana teemana. Niinpä elokuvan pääteemaksi nouseekin jo otsikon perusteella miehen kunnia ja velvollisuus vastata perheen toimeentulosta työllään ansaitsemallaan palkalla. Säästyäkseen irtisanottuna häpeältä toteuttaa tuo velvollisuus päähenkilö (Tommi Korpela) ajautuu tielle, joka johtaa yhä syvempään h

  Nyt taitaa tulla pelkkää nostalgiaa. Ensinnäkin tyttäreni nimi on Elina, osin Täällä Pohjantähden alla Kivivuoren Elina mukaan. Hänestä tuli sitten Akseli Koskelan puoliso, ja häntä esitti Edvin Laineen samannimisessä elokuvassa Titta Karakorpi. Kesäkapinassa Titta on malliksi ja mainosten luoman kulutuspakon väline - ja lopulta myös uhri. Kuluttaminen kun liittyy omistamiseen ja kun ihmissuhteissakin hänet omistetaan, niin ensin hänestä tulee uhri ja sitten oivan pikkuveljensä (Hannu Oravisto) opastamana. Mainosten kritisointi on aina kuulunut haasteisiini. Kun entisen Kirjatyöntekijöitten liiton kursseilla puhuin opettajana teemasta, sain väliaikaisen kiellon liito ylätasolta opettaa heidän kursseillaan. Liiton jäsenistähän suurin osa oli kirjapainoissa yms. töissä. Postiluukussamme on jo yli 30 vuotta lukenut Ei mainoksia ja puoli tosissani olen ehdottanut paikallislehdille, että voisin maksaa vaikka hiukan enemmän tilauksesta, jos saisin lehden ilman mainoksia. Mainosrahoitteis

Tänään 5.8. Yle Teema näyttää jälleen yhden Mestariluokkaan sijoittamani elokuvan. Aiemmin olen kirjoittanut siitä kuten alempana voi lukea.  Vielä voisi muistuttaa, että elokuva on valmistunut lähes 50 vuotta sitten. Sen teemaksi uskallan väittää naisen alistamista/alistumista patriarkaaliseen perhe-elämään ja sen seurauksena mielenterveyden menettämistä. Mutta onneksi elokuva ei tarjoa patriarkaatin mukaisia ratkaisuja, vaan häilyviä, epävarmoja ja varovaisia askeleita toiseen suuntaan. Pääosia näyttelevät ovat vahva osa Mestariluokan arvosanasta. Perhe-elämää ja  parisuhdetta  John Cassavetes: Naisen parhaat vuodet (1974) ***** Vavahduttava ja vangitseva, osin ahdistava ja epätoivoinen elokuva, sopii erityisen hyvin heteroparisuhteen miehille. Kun naisen ja äidin psyyke hajoaa, mitä mies, Nicky, tekee. Yrittää pakottaa tämän rauhoittumaan raivoamalla, lyömällä ja lopulta lähettää vaimon hoitoon. Sitten loistavan roolityön tekevä Peter "Columbo) Falk, Nicky, kielt

Olen 20.12.2020 kirjoittanut elokuvasta pitkähkön henkilökohtaisiin muistoihin ja ystävyyteen liittyvän blogin, Olen sijoittanut elokuvan osin ym. syistäkin mestariluokkaan.  Markku Pölönen on Pohjois-Karjalan mies, syntynyt Enossa ja elänyt Kontiolahdella ja se näkyy hänen ohjaamissaan elokuvissa. Hänen sydämensä on sellaisen maaseudun elämäntapojen ja arvojen puolella, joita ei enää ole - niin hyvine kuin kenties huonoinekin puolineen. Ja siksi hän on myös oikea mies ohjaamaan elokuvan toisen Pohjois-Karjalan miehen Heikki Turusen kirjoittamasta kirjasta. Mutta - ennen kuin toivottavsti katsotte ensimmäisen tai kenties uudemman kerran rakastamani elokuvan, kaivakaa Ylen sivuilta esiin juttu, joka käsittelee köyhyyttä. Sen otsikko menee näin: Elokuvaohjaaja Markku Pölönen menetti kerralla kodin, elannon ja itsetunnon - silloin hänelle selvisi, mitä eroa on niukkuudella ja köyhyydellä.