Rakkaudesta elokuvaan

  Elokuvan ohjaaja (1936 -2004) ja pääosan esittäjä Siiri Angerkoski (1902 -1971) menehtyivät samanikäisinä eli 68 -vuotiaina. Itse muistan heidät mestarillisina huumorihahmojen tekijöinä, vaikka en sinänsä ole ainakaan pelkkien komedioiden ystävä. Vaan heidän yhteinen luomuksensa Aliisa on kaikkea muuta. Aulikki Oksasen (s.1944) tekstiin perustuva yhteiskunnallinen draama vuodelta 1970, jolloin Angerkoski jo sairasti syöpää ja kuoli seuraavana vuona ja saa postuumisti elämäntyö- ja pääosajussin Aliisasta, menee rajusti omiin elämänkatomuksiini heikommassa asemassa olevien puolustamiseksi. Tosiasioihin perustuva elokuva koskettaa syvältä. Oma lapsuuteeni 25 vuotta aiemmin kertoi samanlaista asumisolosuhteista, mutta uutta oli minulle tuo ns. modernin ajan asuntopula ja kansaneläke, jota ei saanut työeläkkeellä lisätä. Erityistä lämpöä oli kuitenkin kahden vanhan naisen ystävyys ja toisen elämäntilanteen ymmärtäminen. Miehistä en paljon inhimillisyyttä kaivamallakaan löytänyt.

Näkemiin Neuvostoliitto   Koskettava tragedia ihmisyydestä ja järjestelmistä. Kannattaa huomata, että ohjaaja on vuonna 1981 Tartossa syntynyt, joten elokuvassa on paljon autenttisuutta. Mutta minun näkökulmani pitivät olla siis nostalgisia ja tunnereaktioita. Ja nyt on pakko sanoa myös nykyhetkeen sijoittuvia. Aloitan muistoista ihmisestä. Vuonna 1978 vietin Hyvinkään ystävyyskaupungissa Kostromasssa kymmenisen päivää. Paitsi että meitä ei päästetty leiriltä vapaasti itse kaupunkiin, niin tapasin ehkä elämäni kauneimman - jos vielä niin saa sanoa - naisen, jonka kanssa ennakkoluuloistani ja omasta elämäntilanteestani johtuen emme tehneet mitä uskon että molemmat halusimme. Minun on vaikea kuvitella, että tuo muutenkin niin viehättävä pianon soiton taituri Samarasta kannattaisi Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Mutta elokuvaan. Se koskettaa ja avaa näkökulmia ihmisenä kasvamisen lähtökohdista niin syntymiskokemuksista, varhaisen lapsuuden tragedioista, yhteiskunnallisista r

  Veikkaan että täytyy kuulua nuorempaan somesukupolveen, jotta ymmärtäisi kaikea sitä nuoren tiedostava sukupolven ironiaa, joka ilmeisesti osuu somettajiinkin. Faktat ja fiktiot sekoittuvat ainakin katsojan mielessä, ilmeisesti ei tekijöiden, ei ainakaan ohjaajan ja pääosan esittävän Hannan mielessä, joka vetää ilkikurisen elokuvantekemiselokuvaa kaikista naruista. Täytyy olla monipuolinen ilmestys. Sitä vahvisti myös Ekvallan uimarannalla tapaamani 44 -vuotias mies, joka tunsi Hannan henkilökohtaisesti ja kehui vuolaasti. Olen kuullut, että Hanna on myös osallistunut Hyvinkään kehitysmaayhdistyksen toimintaan, mikä ei ainakaan vähennä hänen arvostustaan minun silmissäni. Itse olen vetänyt tuota pientä yhdistystä, mutta se oli ennen Hannaa se.

 Otsikon haulla pääsee lukemaan moniosaista Turun iltalukion analyysiä Peltirummusta. Suosittelen tutustumista ennen kuin tänään katsotte elokuvan Yle Teemalta klo 22:35 alkaen

  Bernardo Bertolucci: Suojaava taivas (1990) ****½ Olen kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta en etsi sitä tekstiä. Olen aina pitänyt siitä, liittyneekö Afrikka-suhteeseeni, minkä taustalla kehitysyhteistyötä Tansaniassa ja Ghanassa ja muuta aikaa Keniassa, Gambissa ja Marokossa ja ehkä Albert Camus ja Sivullinen. Mutta tänään elokuva palaa mieleen erityisesti 1940-luvun kolonalisoituneessa ja kuumassa autiomaassa, joka hajottaa vieraitten pyrkijöitten, taitelilijapariskunnan ja heidän liikemiesystävänsä keskinäiset suhteet, mutta toisaalta myös heidät itsensä, yksi kerrallaan. Algeria ja autiomaan todellisuus on liian erilainen amerikkalaisen ja länsimaisen hyvinvointiyhteiskunan ihmisill. Heidän minuutensa tuhoutuu. Muistan itseki, kun Dar Es Salamissa - tyttäreni umpisuolileikkauksen jälkeen - toimin täysin sitä oppimaani moraaliani vastaan, joka ei sitten toiminutkaan. Se osoittautui pelkäksi kuplaksi Jostakin syystä Suojaava taivas nousee aina mieleeni, kun puhut

  Yhteinen tekijä/Yhteiset tekijät Koulut ovat alkaneet, joten ratkaiskaamme ongelmia eli vastatkaamme kysymyksiin. Voi googlata, mutta mieluummin niin, että ensin vastaa blogiin, ja sitten tarkistaa. Kerron ensi viikolla löytämäni vastaukset Mitä yhteistä on seuraavilla kolmikoilla tai nimisarjoilla. Yhteinen voi olla aihe/teema, ohjaaja, elokuva, näyttelijät, valmistusmaa, kirja(ilija) jonka tekstiin perustuu, ehkä jokin muukin 1. Deltajengi, Kuolleitten runoilijoitten seura, Hiljainen vallankumous Radikaali vastarinta koulussa ja opiskelussa viralliselle tarjonnalle 2. Amerikan raitti, Pohjanmaa, Ikitie Perustuvat Antti Tuurin teksteihin 3. Nebraska, Elisabet on kadonnut, Edelleen Alice, Isä Kertovat muistisairauksista 4. Marionettien elämästä, Hyvä tahto, Suden hetki Ingmar Bergmanin ohjauksia 5. Skavabölen pojat, Hyvä poika, Tove Zaida Bergroth ohjannut 6. Carlos Saura, Margarethe von Trotta, Ettore Scala, Douglas Sirk, Wim Wende

  Koulut ovat alkaneet, joten ratkaiskaamme ongelmia eli vastatkaamme kysymyksiin. Voi googlata, mutta mieluummin niin, että ensin vastaa blogiin, ja sitten tarkistaa. Kerron ensi viikolla löytämäni vastaukset Mitä yhteistä on seuraavilla kolmikoilla tai nimisarjoilla. Yhteinen voi olla aihe/teema, ohjaaja, elokuva, näyttelijät, valmistusmaa, kirja(ilija) jonka tekstiin perustuu, ehkä jokin muukin 1. Deltajengi, Kuolleitten runoilijoitten seura, Hiljainen vallankumous 2. Amerikan raitti, Pohjanmaa, Ikitie 3. Nebraska, Elisabet on kadonnut, Edelleen Alice, Isä 4. Marionettien elämästä, Hyvä tahto, Suden hetki 5. Skavabölen pojat, Hyvä poika, Tove 6. Carlos Saura, Margarethe von Trotta, Ettore Scala, Douglas Sirk, Wim Wenders, Andrzej Wadja, Jean-Luc Godard, Rainer Werner Fassbinder - kuka eurooppalaisen elokuvan 78 -vuotias kunin- gatar on esiintynyt kaikkien näitten ohjaajien elokuvissa 7. Vaaleaverikön rakkaus, Palaa,palaa!, Yksi lensi yli käenpesän

Ohjaaja on lukemani mukaan kiinnostunut uskonnoista, yhteisöistä ja nuorista. Mikäpä on silloin osuvampaa kuin tehdä elokuva riparista. Timo Teinikivi Uskontojen uhrien tuesta kirjoittaa (TS 10.8.22.) mm. "ihmisen mieltä on helppo manipuloida .. Tarvitsisimme siksi viimeistään rippikoulussa kuluttajavalistusta, joka kertoisi riskeistä, jotka saattavat liittyä uskonnollisiin ideologioihin ja niitä tarjoaviin yhteisöihin. Nuorille näyttelijöille antaisi neljä tähteä, mutta elokuvan vaarallinen , ulkoa lukeminen ja toistaminen, magiikkaa , rituaaleja ja seremonioita pursuava sisält ö taipuu kasvumurroksessa elävien nuorten manipulimoiseksi uskonnon säätelemän vallan alamais i ksi jollei muuta niin tullakseen hyväksytyksi yhteisöön. Minun nuoruudessani ei ollut ripareita. En muista oliko meitä "piruntorjuntakeskukseksi" kutsutussa rakennuksessa edes sekä tyttöjä että poikia samassa ryhmässä. Mutta rippipappimme Viljo Lehtisen (1904 - 1965) muistan vieläkin. Hän kulki au

 voi tietenkin etsiä katsottavakseen Zaida Bergrothin Toven, missä Alma Pöysti hurmaa katsojat.  Mutta TV Kakkoselta tulee myö  illalla peräkkäin kaksi kotimaista. Ensin Markku Pölösen tunnin mittainen Onnen maa, varsinainen hyvän tuulen elokuva, missä Reijo Taipale laulaa tangoja ja Pertti Koivula yrittää pärjätä niin heinäpellolla ja tanssilavalla kuin Liisamaija Laaksosen tyttären Katariina Kaitueen kanssa.  Tämän jälkeen nähdään puolitoistatuntinen Ulla Heikkilän Eden, joka kertoo uskottavan tuntuisesesti rippikoululeirin etenemisestä

  Seinäjoelle eli Etelä-Pohjanmaalle oman nuoruuteni eli 1950-luvulle sijoittuva vahva tarina tositapahtumaan perustuva fiktio. Siinä on mukana kaikki tärkeä - moraali, yhteiskunta, syntymä, rakkaus, sisaruussuhde, kuolema, ymmärrys, aika, anteeksianto. Kuolemaa lähestyvänä rovastina Esko Nikkari tekee mestarillisen ja uskottavan roolityön. Rovasti osaa luopua kaikesta syntiinlankeemuksen syyllistämisestä, kun häntä sairaalassa auttava Ritva (Saana Hyvärinen) kertoo olevansa löytölapsen synnyttänyt äiti. Vahva on Saana Hyvärisenkin rooli. Synnistä ja syyllistämisestä onkin ehkä assosiaatio elokuvan nimen jälkimmäiseen sanaan. Ehkä se käsikirjoittajan ja ohjaajan tarkoitus, mikä pitänee katsoa aikakontekstin värittämänä. Elokuvan lyhyys - 59 minuuttia - karsii pois sivujuonteet ja Kari Sohlbergin maisemien ja tapahtumien mielialat voimistavat katsojan kokemusta. Minua vaivasi koko elokuvan ajan joku tuttuus. Nyt muistin - Tuija Maija Niskasen elokuva vuodelta 1988,  Anna-Liisa, joka p

  Kyllähän tästä elokuvasta on pakko tykätä. Niin lumoavia kuvia 16 mm:n kameralla kuvattuna röttelöistä, luonnosta, joesta, hirviöistä, köyhistä ihmisistä en taida olla koskaan aiemmin nähnyt. Ja kuusivuotiaan Hushpuppyn ja isänsä Winkin suhdekin on niin värikäs moniulotteinen, että hipoo minun mielessäni uskottavuuden rajoja. Vaan ei häiritse, isällä ja tyttärellä on omat elämänviisautensa täydentämässä toisiaan. Hushpuppyn mielikuvituksen logiikan ja elinolosuhteitten armottoman todellisuuden kohtaaminen eivät avaudu katsojalle turhan helposti, mutta pikkuhiljaa kuitenkin. Pakko on myös pysähtyä miettimään, mitä ohjaaja haluaa elokuvallaan katsojille kertoa maailman nykymenosta. Silloin voisi kompastua helppoihin, ajankohtaisiin päätelmiin. Toki arvelen ohjaajan yleisesti toimivan moton tavoin: Ajattele maailmanlaajuisesti, toimi paikallisesti. Minua lumosi todella eniten kuvaus ja luonteva siirtyminen tilanteissa eteenpäin ilman pitkitettyjä sankaritekoja. Veikkaan ja toivonki