Rakkaudesta elokuvaan

Ainakin kahdessa arvostelussa kriitikot syyttävät ohjaajaa laskelmoidusta sentimentaalisuudesta. Voi voi, pitäisikö sotalapsen, äidin, joka hänet sotalapseksi lähettää ja tämän aluksi pettymyksekseen vastaanottaneen äidin mielenliikkeistä kertoa kylmän rationaalisesti ja puhtaan asiallisesti. Ja liimata päälle muutama tilasto ikään kuin tämä kertomus ei olisikaan itsessään tarpeeksi tunteita herättävä.tai uskottava. Elokuvan teemoja ovat syyllisyys, katumus ja häpeä, sekä lopulta myös sovitus ja anteeksianto. Elämän suuria kysymyksiä on mielestäni mahdotonta kuvata tunteettomasti. Toki myös Eeron ulkopuolisuuden tunne ja kielitaidottomuus on vahvasti mukana. Ehkä em. kriitikot ovat muuttuneet työnsä myötä asiantuntijarooliin jämähtäneiksi, hieman kyynistyneiksi miehiksi (?), joiden sielunmaisemassa ei ole paljonkaan tilaa tunteille ja moraalille. Tässä yksi kohtaus elokuvasta: Sosiaalityöntekijä Grävnäs saapuu noutamaan Eeroa. Hänen on on aika lähteä takasin Suomeen. On hyvästijätön ai...

Suosittu ja arvostettu ohjaaja Klaus Härö täyttää tänään Porvoossa 50 vuonna. Tässäkin elokuvablogissa hänen elokuvansa ovat keränneet paljon lukijoita. Kärjessä on Eestin Haapsaluun Stalin ajan lopussa sijoittuva Miekkailija . Myös Näkymätön Elina , Äideistä parhain ja Tuntematon mestari ovat heränneet tavallista enemmän kiinnostusta. Niille on yhteistä alaikäisten merkittävä rooli niin taustatarinassa kuin toteutttajina. STT on tehnyt hänestä syntymäpäivähaastattelun. Siitäkin selviää tausta hänen elokuviensa laadulle. Ne eivät synny pikavauhtia, vaan kypsyvät ajan kanssa ja tosi työllä. Haastattelun pääsee lukemaan kun googlaa vaikkapa STT Klaus Härö.  Ainakin Turun Sanomat julkaisi haastattelun myös paperilehdessä.

Pienimuotoinen elokuva, missä armahdettu elinkautisvanki saa takaisin auttaessaan ensin vastahakoisesti, suorastaan vastahakoisesti.  Papin uskonnollinen maailmankuvan ei ainakaan edesauta Leilaa, pikkusiskonsa miehen - vai oli heidän isänsä - tappamaa Leilaa ( Kaarina Hazard ). Lopulta papin ( Heikki Nousiainen ) puheissa ja teoissa paljastuu kuitenkin yleisinhimilliset moraalikäsitykset vääryyksistä, niiden psykologista taustoista sovituksesta. Leila jopa hukkaa tahallaan Jaakobille lähetettyjä kirjeitä, kunnes paljastuu,  että niiden joukossa on nippu pikkusiskonsa lähettämiä. Hazard  on rooliinsa sopivasti vähäeleinen ja Nousiainen paneutunut - ja kuolee elokuvan lopussa kuten saman ohjaajan Tuntemattomassa mestarissakin. Ankea syksyinen maisema ja ikivanha, iso maalaistalo sekä kirkko veden äärellä vahvistavat elokuvan  sielunmaisemaa. ****

Elokuva kertoo Tornionjokilaakson kielitilanteesta vuonna 1952 eli samoihin aikoihin kun aloitin lukea ruotsia Karin Miettisen johdolla. Elokuvan Bibi Andersson tekee hienon osan koulun johtajana, joka on ottanut tehtäväkseen kieltää suomen kielen koulussa, mitä se tuolloin Ruotsin puolella olikin. Bibi Anderssonin ja Karin Miettisen olemuksissa on paljon samaa, Bibin opettajaroolissa selvää ylemmyyttä "alkeellisia, köyhiä ja likaisia" suomenkielisiä kohtaan. Luokassa oli kuitenkin mm. Anton, joka ei osannut ruotsia ja Elina joka ajautui opettajan kanssa konfliktiin ja halusi puhua suomea.  Elinan suomalaisen isän kuolema oli Elinalle mysteeri ja muut toimivat sen käsityksen mukaan, että Elina oli samanlainen tuittupää kuin isänsä ja tuli sen takia ajautumaan vaikeuksiin ja kunnan holhoukseen. Elokuva on hyvää kielihistoriaa ja  ajan eri näkökulmien kuvausta, keuhkotaudin uusiutumispelkoa. Viides tähti jäi antamatta hieman liian toiveikkaan tai epäuskottavan ratkaisun takia...

Haapsalun rautatieasema, minne tulee junia vain elokuvissa Yksilöjen kautta koko maailmaan -tarina vailla vertaa. Härön elokuva, mistä itse eniten pidän. Yksi syy liittyy Haapsaluun, missä olen vieraillut neljä kertaa. Viimeisen kerran nähtyäni jo tuon elokuvan ja kertoakseni ystävälleni ja toverilleni kaiken minkä tiedän Haapsalusta ja sen rautatieasemasta. Hänkin on  nähnyt Miekkailijan, ja kun syksyn sateisena iltana  etsimme lämminhenkistä paikallista kapakkaa, näemme mielessämme elokuvan koulun ja kolkkojen tapahtumien pimeät kujat.  Kun korona hellittää, lähden Haapsaluun. Ehkäpä kohtaan jonkun elokuvan koulun tulevista miekkailijoista. Lembit Ulfsak (1947 -2017) isoisänä, joka joutuu elokuvassa kuljetettavaksi ilmeisesti Siperiaan, tekee unhumattoman, ehkä viimeisen roolinsa. Täydennystä Lehtien esittelyteksteisstä voi lukea, että se on elokuva rakkaudesta. Toisaalta voi ajatella että päähenkilön ja nuoren naisen välinen rakastuminenon ympätty siihen ohjaajan tapaa...