Rakkaudesta elokuvaan

Emmi ja Ali Mukavan tapaamisen johdosta  muokkasin jonkin verran muistoja elokuvasta.  Kaikkea en ymmärtänyt Fassbinderin Berlin Alexanderplatzista - enkä toki otsikon elokuvastakaan. Näin sen kuitenkin Turun kaupunginteatterin näyttämöllä, missä - muistaakseni leskeksi jäänyt siivooja - Emmi (Irma Junnilainen) ja marokkolainen siirtotyöläinen Ali (Kimmo Rasila) rakastuvat Emmin sukulaisten kauhuksi. He saavat - niin elokuvassa kuin kaupunginteatterin Sopukassa - eurooppalaisen rasismin kaikkein ahtaimmat ja myös aggressiiviset reaktiot osakseen. On ehkä syytä muistuttaa tässä yhteydessä että Suomi - ja Turkukin - kuuluvat Eurooppaan. Fassbinderin elokuva ansaitsee minun asteikollani arvosanan mestariluokka - samaa voisi sanoa Sopukan tulkinnasta. Tässä on kysymyksessä ennen kaikkea se, miten elokuva on vaikuttanut omaan maailmankatsomukseeni - eikä vain elokuvan taiteellisesta toteutuksesta. Siinä minun pistekriteerini. Elokuvahan on viimeisen pääälle työväenluokan elokuva ja v

Michele Morgan   Muistan itse, miten oma lapsuuden ihannemaailma särkyi osin aikuisten salaisuuksiin ja valheisiin - ja olen kirjoittanutkin siitä ehkä pisimmän tekstini, joka kertoo 11 - 14 - vuotiaan ainoan lapsen kokemuksista. Toisaalta tätä Graham Greenen romaaniin perustuvaa elokuvaa katsellessa tulee vääjäämättä mieleen Peltirumpu. Tosin tässä elokuvassa pojan tarinaa ei kerrota sen pitemmälle kuin elokuvassa, ehkä korkeintaan 10-vuotiaaksi. Ja kenties valehtelu vastaa Peltirummun soittamista. Ohjaajan osaa kuitenkin tehdä näkökulman ihan Phil-pojan näkökulmasta, vaikka sen valheet ja salaisuudet tuntuvat joskus katsojalta vähintään oudoilta. Ja kun poika sitten lopulta puhuu totta, se ilmenee turhaksi. Vaan otteestaa tarinan jatkoon elokuva ei katsojaa päästä. Tulee myös mieleen, miten vahingollisia aikuisen ehdottamat kahdenkeskiset salaisuudet lapsen kansa ovat. Ehkä sellaisia tehdään juuri pedofiliassa. Niin - ja missähän muussa kuin vallankäytön ja strategioitten juonitt

  Pääsiäisenä on toivottavasti aikaa. Niinpä laadin sen kulumiseksi tällaisen ns. hoksnokkavisan. Siinä pitää päätellä vastaus eri kielellisten vihjeitten perusteella. Vihjeet voivat olla myös tuttujen kielien tunnettuja ilmaisuja. otetaan esimerkki. Kuka suomalainen, edesmennyt ohjaaja? Alussa shakkipelin loppu, sitten kantoväline, loppuun italian kielen feminiiniä tarkoittava artikkeli Vastaus: Matti Kassila No niin, sitten kysymyksiin, joita voi miettiä porukallakin ja lähettää blogiinkin. 1.Mikä Matti Kassilan ohjaama elokuva? Alussa pääväri ja lopussa seitsemän päivää V: Sininen viikko 2. Mikä palkittu, tuore kotimainen elokuva? Alussa laivoissakin tuttu, sitten lyhenne ja loppuun välttävä V: Hytti n:ro 6 3. Mikä Auli Mantila elokuva, perustuu Anja Kaurasen saman nimiseen romaanin? Vahvan tunteen oppiaine V: Pelon maantiede 4. Mikä vuoden 2018 elokuva? Pakolaistarinassa ihmiset yrittävät paeta fasist

Leviathanin voimat vievät Koljan  Ehkäpä Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuo ajankohtaisuutta elokuvaan. Enemmänkin voisi ajatella, että se kertoo kuten yhteiskuntafilosofi Thomas Hobbes (1588 - 1679) samanniminen teos kuvaa  suvereenia yhteiskuntaa, missä kansalaisella ei ole isoakaan saumaa petomaisen koneiston kourissa. Vastassa on muodollista demokratiaa edustava, vaaleihin valmistautuva pormestari, ortodoksinen kirkko, väkivaltakoneisto, korruptio.  Koljan, hänen poikansa Roman ja uuden vaimonsa Liljan kalastusyritys ja kotinsa on kunnallispamppu Vadimin intohimon kohteena jäämeren rannan pikkukaupungissa. Lakimies Dmitri Moskovasta, Koljan ystävä tulee heidän avukseen, mutta faktat eivät auta oikeudessa kun korruptio ja väkivalta peittävät Vadimin omat rötökset. Vodkaa juodaan niin lasista kuin pullon suusta enemmän kuin tarpeeksi.  Noin 12-vuotiaan Roman silmissä uskottomuuteen eksyvä Lilja on pahin ja syypää perheen kohtaloon. Mitä pitäisikään päätellä, kun Lilja kuolee ja tappajaks

  Pääsiäisvisa Pääsiäisenä on toivottavasti aikaa. Niinpä laadin sen kulumiseksi tällaisen ns. hoksnokkavisan. Siinä pitää päätellä vastaus eri kielellisten vihjeitten perusteella. Vihjeet voivat olla myös tuttujen kielien tunnettuja ilmaisuja. otetaan esimerkki. Kuka suomalainen, edesmennyt ohjaaja? Alussa shakkipelin loppu, sitten kantoväline, loppuun italian kielen feminiiniä tarkoittava artikkeli Vastaus: Matti Kassila No niin, sitten kysymyksiin, joita voi miettiä porukallakin ja lähettää blogiinkin. 1.Mikä Matti Kassilan ohjaama elokuva? Alussa pääväri ja lopussa seitsemän päivää 2. Mikä palkittu, tuore kotimainen elokuva? Alussa laivoissakin tuttu, sitten lyhenne ja loppuun välttävä 3. Mikä Auli Mantila elokuva, perustuu Anja Kaurasen saman nimiseen romaanin? Vahvan tunteen oppiaine 4. Mikä vuoden 2018 elokuva? Pakolaistarinassa ihmiset yrittävät paeta fasisteja, mihin elokuvan nimikin viittaa Sen toisell

 Hei Olen lähettänyt tutuilleni ja niille joiden tiedän tai arvelen seuraavan elokuvablogiani jäljempänä seuraavan viestin. Sen tarkoitus on auttaa blogin seuraamista ja ehkä välttää turhia hakuja silloin kun ei ainakaan uusia blogitekstejä ole saatavilla. En kuitenkaan voi tietää kaikkia blogin lukijoita. Niinpä laitan tuon tutuille lähettämäni viestin itse blogiin siltä varalta tai siinä toivossa, että joku muukin kuin ne parisenkymmentä tuttuani, voisi kertoa halukkuutensa saada tiedon heti uudesta blogitekstistä kertomalla minulle sähköpostiosoitteensa. Siitä ei liene mitään haittaa, vaan hiukan apua. Hyvä vastaanottaja! Olemme ehkä puhuneet niin kahdestaan, pienissä ryhmissä, puhelimessa tai vaihtaneet viestejä elokuvista. Niinpä tiedät, että olen alkanut ylläpitää Rakkaudesta elokuvaan -elokuvablogia. Ehkäpä olet lukenutkin blogitekstejäni ja jopa kommentoinut niitä. Ajatukseni olisi nyt auttaa blogin seuraamista. Lähettäisin sinulle ja muille kiinnostuneille ja luvan antane

Tämä teosta Konvalescent eli Toipilas ei muistaakseni näytetä elokuvassa    Antti J. Jokinen: Helene (2020)**** Neljäs tähti tulee Helene Schjerfbeckille, ei niinkään elokuvalle. Taiteilijalle voisi toki antaa täydet viisikin tähteä Maalauskuvataide ei ole kuulunut elämässäni suurimpiin kiinnostuksen kohteisiin. Sattumoisin asuin Hyvinkäällä paikassa, minkä naapuritalon seinän kyltti kertoi, että Helene Schjerfbeck on asunut paikalla sijainneessa talossa - ilmeisesti äitinsä kanssa, jolla myös on tärkeä osansa elokuvassa. Ehkä se johdatti minut tutustumaan Helenen taiteeseen. Ateneumissa sai kerran äänestää maalauksesta, mistä pitää eniten tms. Silloin annoin ääneni taiteilijan realismin ajan teokselle Toipilas, ostin kymmenen teoksesta tehtyä postikorttia, joita lähetin ystävilleni ja latasin tietokoneeni näytölle taustakuvaksi saman. Elokuva keskittyy lyhyeen rajattuun vaiheeseen rakastetun taiteilijan elämästä. Siinä se onnistuu välttämään pikakelaukset Helenen pitkän eläm

Meera opettaa muista kastittomia lukemaan ja journalisteiksi   Intialaiset eivät syö lehmänlihaa. Väärin. Intialaiset eivät juo viinaa. Väärin. Intiasta saa elämyksiä ilmaiseksi. Väärin. Mutta ei siinä kaikki. Paljon vakavammin voi kysyä, onko Intia maailman suurin demokratia. Siis maa missä sukupuolinen rodunjalostus, tyttöjen ja naisten syrjintä kohdusta hautaan on arjen todellisuutta ja missä tuloerot ovat kasvaneet niin että Intia pääsee siinäkin tilastossa jo viiden parhaan joukkoon. Ja missä kastilaitos on olevinaan kielletty, mutta missä kastista pääteltävissä elämän ennakoitavuus henkilökohtaisella tasolla nousee. Tai missä avioliitto on kauppatavaraa ja avioliittomarkkinat ovat maailman suurin business. Näin kertoo meille toimittaja ja tietokirjailija Mikko Zenger opinto- ja "riskimatkalla" Keralaan. Tämä tuli heti mieleen, kun luin tästä dokumentista. Uttar Pradesh, vahvasti konservatiivisen hindunationalistisen puolueen hallinnassa, ja dokumentissa

Sokea mies, näyttelijä Petri Poikolainen   Kyllä on elokuva monipuolinen taide! Nytkin katsoin innoissani elokuvan, jonka katsominen välillä tuntui inhottavalta ja sen raaimmat kohdat ensin pitkäveteisiltä. Tähän blogiin se sopii erityisesti siksi, että se kertoo elokuvan suurkuluttajasta ja ammattinäyttelijästä, joka esittää itseään MS-taudin halvauttamana ja sokeuttamana. Ja samalla antaa minun ymmärtää, että kannattaa jatkaa elokuvaharrastusta. Hän, elokuvassa Jaakko, ja toinen vakavasti sairas Sirpa ovat löytäneet toisensa netissä ja rakastuneet. He soittavat toisilleen päivittäin. Jaakon elämän rajoitukset tulevat ilmi jo kotona, ja siihen on hyvä terveen tutustua. Vaan rajumpaa on kohdata, miten kaksi elämässä vinoille raiteille eksynyttä nuorta käyttävät vammaisen avuttomuutta hyväkseen, ja tämä pitkä osuus on sekä julma että venytetty. Olkoonkin välillä epäuskottava, niin kuitenkin. Se sopii elokuvan tyyliin ja minun makuuni, kun mahdollisuuksien rajoihin juuri ja juur

  1920-luvun Espanjaan sijoittuva ärsyttävä ja hämmentävä elokuva. Sen vanhaa holhoojaa ja sovinistista rakastajaa Don Lopea väitetään ohjaajan omaksi kuvaksi, jota hän alkaa vihata. Elokuvassa kuitenkin niin työtä halveksiva vasemmistolaisuus, taiteilijaelämän ylevyys ja orastava feminismi himmenevät. Nuoren Tristanan selittämätön sairaus tulee jotenkin epäuskottavasti väliin ja vielä ihmeellisemmältä tuntuu nuoren rakastajan Horacion ja Don Lopen uusi ystävyys ja yhteinen huolenpito toisen jalkansa menettäneestä Tristanasta, joka alkaa soittaa taas piano ja kuuntelee papin tekopyhiä neuvoja. Lopulta itsenäisyyttä ja vapaata rakkautta etsivä Tristana menee naimisiin Don Lopen kanssa, joka on perinyt kuolleen sisarensa omaisuuden - eikä mene hääyönä edes samaan huoneeseen miehen kanssa. Monissa Bunuelin elokuvissa kummittelee taustalla jokin uni. Niin tässäkin. Ehkä se selittää elokuva kummallisuuksia ja vähintään outoja ristiraisuuksia ihmisten käyttäytymisessä. Tristana ja kuol

Gunda ja porsaat    Sanatonta mestarikuvausta Gunda-emakosta ja sen kymmenestä porsaasta. Mustavalkoisessa elokuvassa ne nauttivat elämästä, auttavat toisiaan. iloitsevat, vähän tappelevat ja imevät nisiä. Ei pysty viattomana, ei edes sivullisena nauttimaan elokuvan herkkyydestä, kauneudesta ja lämmöstä, kun tietää tuotantoeläinten vääjäämättömän kohtalon. Kuinka monta kiloa olenkaan syönyt elämäni aikana sian tai muun tuotantoeläimen lihaa? Viimeksi tänään säilykepurkista tillilihaa. Muistan kirjoittaneeni Aarne Tarkaksen elokuvasta Olemme kaikki syyllisiä (1954) minulle tärkeän näkökulman, missä turvattomuutta ja hoitopaikkojen vaihtoa usein kokenut nuorukainen pikaistuksissaan tappaa tyttöystävänsä. Nyt tulee samanlaisia ajatuksia mieleen, mutta jospa liiallista yksilön syyllisyyttä tuotantoeläinten kohtalosta vähentäisi ajattelu, että lähes jokainen on myös oman kulttuurinsa tuote ja yksi osa tuota ruokaketjua. Ehkäpä tuo Gunda-emakon lohduton ikävä auttaa meitä muutokseen. Ku