Rakkaudesta elokuvaan

Tytär yrittää auttaa isäänsä   Tehdessään tämä mestarillisen yhteiskunnallisen, poliittisen, psykologisen ja ennen kaikkea työläiselokuvan Ken Loach oli 80- vuotias - saman ikäinen kuin tämän kirjoittaja nyt. Ensimmäiseksi opettelin mitä tarkoittaa alustatalous tai alustatyöntekijä. Niin - ensimmäinen on suurin piirtein  automatisoitu, digitalisoitu, ohjelmoitu kapitalismin moderni teknologinen kehitystuote, joka riistää ihmiseltä itsenäisen yrittäjyyden harhaluulossa kaikki ajankäytön vapaus. Se toimii yhteiskunnassa, missä pankkikriisi on vienyt perheeltä omistusasunnon mahdollisuuden, missä vaimo hoitaa tolkuttomilla työajoilla vanhuksia ja vammaisia heidän kotonaan, murrosikäinen poika näkee systeemin läpi ja ajautuu vaikeuksiin niin koulun kuin poliisin kanssa ja pikkusisko yrittää olla varaäiti, joka  pelastaa pehmeydellä ja avuliaisuudella perheen. Vaan kun se ei onnistu, kätkee isän työauton avaimet estääkseen tätä tuhoamasta itseään ja perhensä tekemällä miele...

 Tänään minulta jäänee otsikossa manitut elokuvat katsomatta, Vadelmavenepakolainen uuden kerran ja Miehen tie käsittääkseni eka kerran Ensinmainitun löytänee blogitekstini kirjoittamalla elokuvan nimen hakuun. Miehen tie taitaa juuri mennä televisiossa, mutta onneksi sen näkee myöhemmin Areenassa. Sen esittelyssä mainitaan, että saattaa aiheuttaa ahdistusta. Tapiovaaran kuoltua rintamalla sen saattoivat loppuun Mirjami Kuosmanen, Erik Blomberg ja Esko Hytönen, Jos lienee Miehen tie katsomisen arvoinen, niin saman voi kertoa myös Aleksi Salmenperän elokuvasta Miehen työ. Miehen tie ei ole katsottavissa Areenassa. Miksiköhän?

  Jäi arvoitukseksi ainakin loppu, ja itse asiassa koko se osa mitä ymmärsin, tuntui jyrkkyydessään epäuskottavalta. Mutta laitan tämän jotta saisin apua tulkintaan, kun mukana oli jopa Seela Sella. Olisi mukava lukea tulkintoja

Isä ja tytär    Pitkästyttävän viikonlopun pelastus: ruotsalaista, uskottavaa 13 -vuotiaitten elämää ja perhedraamaa, jota myös komediaksi mainitaan. Mitkä ovatkaan tuon ikäisen tytön oikeita tapoja suhtautua äitinsä itsemurhaan ja vakavan isän jatkuvaan suremiseen, on elokuvan avainkysymys. Tyttö - Sasha - syyttääkin äitiä, joka luki vain kirjoja ja jolla oli samanlainen kaunis tukka kuin Sashalla. Niin Sasha leikkauttaa tukkansa "siiliksi" ja kärrää kaikki kirjansa pois kotoa. Äiti kun pakeni kanssakäymistä ja pakeni kirjoihin. Sasha päättää myös olla koskaan huolehtimasta mistään elävästä olennosta. Tärkeintä tavoite on saada isä hymyilemään ja nauramaan, joten viimein askel on tulla koomikoksi. Miten käy, jääköön kertomatta, mutta isän ja tyttären rakkaus ja taistelu on hienovireisesti ja herkästi kerrottu. Jopa yhteiset käynnit terapeutin luona ovat luontevia. Sashan paras ystävä on kypsä antamaan loukkaukset anteeksi ja lopulta erilaisten tuttujen avulla Sasha saa ko...

  Hajallaan olleen viiden miehen tanssiorkesterin bändin yksi jäsen on kuollut. Hänen viimein tahtonsa on, että muut tulisivat soittamaan hänen hautajaisiinsa. Seurauksena hymyilyttävän hauska ja yhtä aikaa kaihoisa tarina niin tekopyhyydestä kuin kestävästä ystävyydestä Matti Ijäksen tyyliin. Vanhan puukirkon urut ovat kauan olleet rikki, ja niinpä tuo neljän miehen, joista on kirkon pappi, soittaa ja laulaa urkuparvelta Come priman, jonka yksi miehistä vielä laulaa italiaksi. Muutenkin elokuvan musiikki on kaunista ja osuvaa. Välillä Olavi Virta laulaa "Viiltää, viiltää, nyt sydän suruja niin viiltää". Tärkeää on kuitenkin, ettei hautajaistenkaan - saatikka elämän - tarvitse olla tosikkomaisen vakavaa. Niinpä pidetään hauskaa vainajan perinnöksi antamilla naamareilla. Myös vainajan molemmat elossa olevat vaimot pistävät viinin avulla tanssiksi keskenään. Risto Salmi - tuttu Turun kaupunginteatterista, Perse-Arskana Raidista ja torikauppias Jormalaisena Aika hyvä ihmisen...

  Nyt tiedän, minkä maan pääkaupunki on Biskek. No, Kirgisian tietenkin. Vajaa 40 -minuuttinen elokuva kertoo kidnappauksesta, pakkonaittamisesta, neitseyden menettämisestä, vanhoista, jopa taikinan vatkaamiseen liittyvistä taikauskon tapaisista ennustuksista tulevalle avioelämälle syrjäisessä vuoristokylässä, Sezim - nuori nainen haluaisi päästä opiskelemaan Biskekiin, karkaa sinne pääsykokeisiin ystävänsä Aksanan luo, saa työpaikankin ja odottaa pääsykokeen tuloksia. Vaan seuraukset ovat länsimaisten arvojen kannalta käsittämättömiä. Hänen kidnapataan ja pakkonaitetaan. Tietenkin tulee mieleen, miten kauan on kulut vastaavasta. Tai mitä muita rakkauteen perustuvan avio- tai parisuhteen tilalle on syntynyt - ja kuinka paljon niissä uskontoon, valtaan, rahan ja perinteisiin luokkarajoihin liittyviä. No, onneksi niitten ei ole pakko kestää, vaikka tosin usein jonkin sateisina kärsijöinä ovat lapset Ohjaaja Maria Brendle on saksalais-sveitsiläinen ja vuonna 1983 syntynyt.

  Arvoituksellinen, pääosan esittäjän Alina Tomnikovin omiin kokemuksiin perustuva lyhytelokuva. Helposti mieleen tuleva selitys olisi, että kullan kauniiksi muuttuneen tai muokatun naisen sydän lakkaa lyömästä ja mitä se symboloi. Elokuva kertoo miten Aurinkoinen - rooliniminen päähenkilö yrittää ratkaista mistä tämä johtuu. Ehkä jo roolinimessä voi aavistaa vanhempien osuuden ja lapsuuden kokemukset. Tarinassa nähdään myös aviomies, lääkäri ja vanhempi pariskunta, jotka mainitsevat jotain naisen  kauneudesta. Elokuva sai Risto Jarva -seuran palkinnon. Kun olen itse saanut pitää lyhyen puheenvuoron Jäniksen vuoden ensi-iltana tapahtuneen mestariohjaajan järkyttävän ja ennenaikaisen kuoleman johdosta, niin se kenties kuvaa minun tekstieni ja antamieni tähtien henkilökohtaisuutta =subjektiivisuutta.

Sarah ja Kati Outinen   Vanhojen tarujen mukaan keijut yms. voivat vaihtaa lapsia, niin ettei äiti ei enää tunnista omaa poikaansa, kun tämä alkaa käyttäytyä kummallisesti. Yleensä pahaan suuntaan. Kun vielä vanha (Kati Outinen) omaan historiansa tällaista alakouluikäisen Chrisin äidille tällaista väittää ja sitten kuolee, on asetelma valmis. Alun salaperäisyys ja vihjeet isän väkivaltaisuuteen, yksinäinen talo jne. pitävät katsojaa otteessaan. Niin ja, kuvan pimeys Loppu on pitkitettyä harhaa, missä toivo jo tarinan jollakin tavalla nopeammin selkiytyvän. Tuleepa mieleen aikoinamme kurssilaisille luettamaamme Elvi Sinervon kirjaa Viljami Vaihdokas. Jos elokuva on sairaskertomus, Sinervon kirja on puhdasta yhteiskuntapolitiikkaa, ei niillä ole kyllä mitään tekemistä toistensa kanssa

Jontti (Walter Gröhn)   Minun on kerrottava omasta lapsuudestani. Se oli kiltteyttä, viattomuutta ja tasapainoista onnellisuutta ainakin siihen elokuvan Jontin ja Länkin eli yhdeksän vuoden ikään. Minut oli kasvatettu hyvään ja oikeaan, ja ehkä vasta 15-vuotiaan siihen tuli ensimmäinen kolaus. Äitini eli koko aikuisikänsä 85-prosenttinen näköinvalidina ja isäni avioliiton ulkopuolella syntynyt, toiseen perheeseen kasvattilapseksi annettu. Varmaan tuo heikomman puolelle asettumin tuli myös poliittisesti tiedostavan isäni - ja äitini - kouluttamattoman työntekijän asemasta. Niinpä elokuvaan Olemme kaikki syyllisiä hatarasti liittyen aloin opiskella käyttäytymistieteitä, ja päädyin ns. epäsosiaalisten poikien vastaanottokodin johtajaksi. Yritin varmaan johtaa sitä tuolla uskolla hyvään ja oikeaan, mikä ei läheskään aina onnistunut. Enpä uskalla veikata miten Jontin ja Länkin olisi siellä käynyt. Niinpä katselin tätä rujoa yhdeksänvuotiaitten poikien elämää siten, että minun ...

Kev ja  Black   Puoli pistettä jää antamatta. Se kuvaa lähinnä sitä, etten voi antaa täysiä pisteitä, kun niin paljon jää ymmärtämättä. Vain aavistaa, että tässä on jotain yhtä aikaa surullisempaa ja lämpimän viisasta mustan pojan kasvamisesta seksuaalisesta suuntautumisesta epävarmaksi, ehkä homoseksuaaliseksi aikuiseksi. Elokuvan keskeisissä osissa ei taida olla yhtään valkoihoista, ellei sitten Chironia eli ensimmäisen osan Rääpäleen koulukiusaajien joukossa. Rääpäle saa apua ja tukea diileriltä ja tämän tyttöystävältä Teresalta. Vartuttuaan Chiron alkaa jo vihata huumeriippuvaista äitiään Paulaa ja samalla ystävystyy ja kokee seksuaalisen kosketuksen Kevin kanssa. Viimeisessä osassa edelleen haavoittuvainen ja huumediileriksi ajautunut Chrison onkin Black. Hän tekee tiliä hoitopaikkaan ajautuneen tai päässeen äitinsä kanssa. Kev soittaa hänelle ja lopussa Chiron tai Black ja Kev tapaavat, muistelevat nuoruutensa seksuaalista kokemusta ja oppivat ehkä ymmärtämään, mitkä...

  Olipa iloinen, etten sanoisi suloinen yllätys tämä  ihmis- ja työsuhteitten niin pinta- kuin syvissäkin vesissä sujuvasti ja lopulta uskottavastikin etenevä - niin jotkut sanovat komedia, minä kallistuisin draaman puolelle. Elokuvan avainlause tulee tohtori Dreyfuksen suusta kun hän neuvoo naapuriaan kasvamaan "kunnon ihmiseksi", ja mitä tämä lopulta tekeekin, Täydet kaksi tuntia elokuva naulitsi ainakin minut, yleensä jenkkifilmeihin jotenkin nuivasti suhtautuvan katsojan ihailemaan hissityttö Kubilekiin sydänsuruja ja niistä irtoamisesta. Olipahan hieno roolityö Shirley MacLainelta eikä sovi moittia arveluttavin keinoin urallaan etenevää Bud Baxteriaakaan (Jack Lemmon). New York ja yli kolmenkymmentuhan työntekijän vakuutusyhtiökin tuntuivat tutuilta, ja varsinkin joiden työntekijöiden tulevaisuuden kuva reikäkortteina

  Mennään ajassa taaksepäin. Muistan 1966 eduskuntavaalit. SDP:n vaaliteema oli yksinkertaisesti Nyt SDP. Niinpä eduskuntaan valittiin vasemmistoenemmistö ja hallitukseen myös SKDL. Pääministeriksi tuli SDP:n puheenjohtaja Rafael Paasio ja valtiovarainministeriksi toinen turkulainen eli Mauno Koivisto. Pari vuotta ennen vaaleja Kekkonen oli tehnyt historiallisen teon kulmalla ylittämällä Pitkän sillan sen vasemmiston puolelle ja pitänyt Työväentalolla viikkokausia valmistelemansa puheen. Sitä aiemmin oli ydinsodan uhka eli ns. Kuuban kriisi ja vuotta myöhemmin John. Kennedy murhattiin Neuvostoliitossa Nikita vaihtui Leonidiksi, ja Kekkonen joutui rakentamaan uuden "poliittisen" ystävyyssuhteen. Sisäpolitiikassa hän näytti, että Junnilan ja oikeiston tulee itse kaivautua ylös juoksuhaudoistaan. Vuoden 1968 presidentin vaalien jälkeen Kekkonen kirjoitti päiväkirjaansa: Vuonna 1974 en suostu enää tällaiseen peliin ehdokkaaksi

Kuka tunnistaa paikan?   Ehkäpä Euroopan hullu vuosi 1968 on minunkin poliittisen osallistumisen ja heräämisen vuosi, Kuka ei 25-vuotiaana muistaisi panssarivaunujen vyörymistä Prahaan ja Lieko Zacholalovan itkuun katkennutta raporttia Prahasta. Mutta sellaista en muista, että suomalaiset ostivat Ruotsin laivapaikat täyteen päästääkseen turvaan. Vaan sitten virallinen luottamus - katsokaapa elokuva - ja Kekkonen paini ja näytteli diplomaattisen tasapelin ties keiden neuvostojohtajien. Sitten säädettiin poikkeuslaki muistaakseni äänin 170 -28. Honkaliito - jermut Tuure Junnila ja Veikko Vennamo jäivät avuttomiksi. Koivisto sen sijaan ei koskaan halunnut mennä Kekkosen sisäpiiriin - ehkä sillä saavutti kansansuosionsa ETYKin jälkeen. Itse muutin Turusta Hyvinkäälle 1969, ja vuonna 1973 liityin SDP:n puolueosastoon, joka oli ainakin ne Paasion pari piirua vasemmalla. Mukava on kelata oman poliittisen ajattelun muuttumista tällaisten dokumenttien avulla, joissa haastateltavina o...

  Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin. Eilen katsoessani kesti pitkään ennen kuin hoksasin, että minähän olen tämän nähnyt. Huh huh! Onko farssi tai jopa komedia elokuva, missä tosissaan ihmisten käyttäytymistä ei voi katsoa kuin lähes jatkuvaa myötähäpeää tuntien. Välillä on silmät pantava kiinni, kun ei kehtaa katsoa, mitä tuleman pitää - pelkää, arvaa tai muistaa. Ja kun vielä yksi punastuttavin, on kovasti arvostamani Hannu-Pekka Björkman, jota pari viikkoa sitten ihailin Aleksi Salmenperän Tyhjiössä, missä näyttelijät esiintyivät palkkiotta. No Ihmisen osasta - Björkmanille olisi pitänyt maksaa "mainensa ja kunniansa menettämisen vaaran lisä." Ihmettelen todella, eikö yhteiskunnallisia epäkohtia ja niitten seurauksia yksilöitten elämään, ajatteluun ja tekoihin voi fiktiossa kertoa . Uskomattomat sattumat vievät - niin ne vievät uskottavuutta.

Victor Sjöström ja Ingrid Thulin   Jos eilen katsomassani Vesku- dokumentissa ei tekijää (Mika K.) näkynyt lainkaan, niin Donnerin dokumentissa, tekijä oli välillä pääosassa. Toki Bergmanista (1918 - 2007) ja hänen ajattelusta olen tosi kiinnostunut. Eikä Donnerin (1933 -2020) itsekeskeinen haastattelu aina pysynyt tolpillaan. Osuvin -siis minulle - kirjoittajalle oli vastaus kysymykseen miksi hän tekee elokuvia: "Haluan pitää ja saada yhteyttä muihin ihmisiin". Dokumentti oli kokonaan puhuttu ruotsiksi, tosi tekstitys suomeksi. Elokuvia mainittiin varmaan toista kymmentä, mutta yhdestäkään ei näytetty vilaustakaan. Jatkan huomenna kun joka toisen sanan saa korjata  Minulta usein kysytään, mikä on mielestäni paras katsomani elokuva. Silloin tulee helposti mieleen Bergmanin Mansikkapaikka (sieinä ovat mukana Bibi Andersson, Victor Sjöström, Ingrid Thulin, Max von Sydov. Bergman kertoo, ettö siinä hän halusi kosta jotakin tuntemalleen näyttelijälle, ja varasi hänell...

Vesa-Matti Loiri (1945 2022)   Kuulun niihin ehkä harvinaisuuksiin, jotka eivät ole katsoneet yhtään Turhapuroelokuvaa, mutta sen sijaan elokuvan Rakastunut rampa. Myönnän että Vesku on suuri taiteilija, ehkä kuitenkin ennen kaikkea laulaja. Niinpä jäin dokumenttia katsoessani miettimään, menettikö Vesku jotain Speden kanssa telmiessään. En vastaa Veskun puolesta, mutta itse osittain nyökkään. No kumpaakaan ei voi osoittaa sen paremmin oikeaksi kuin vääräksi. Minulle uutta olivat nämä Veskun avioliitot ja erot sekä lapset. Eivät ne oikeastaan kiinnostaneet ihmissuhteina, mutta kun Vesku sanoo, että hän rakastaa kaikkia lapsiaan ja he häntä, jään miettimään. Kaiken kaikkiaan dokumentti ei ainakaan minua sytyttänyt, Äänessä ja kuvassa oli useimmiten lihava, epäsiistipartainen mies, joka kuvasi ajatuksiaan elämänsä vaikeina hetkinä, ja sitten hypittiin Speden pöydän ympärillä. Uskottavimmalta äänessä olijalta kuulosti Hannele Lauri

Valkoista funkkista  Katselin nämä yhteensä 23 minuuttia kestävät dokkarit. On myönnettävä että keitaista en montakaan tunnistanut, mutta valkea kaupunki on tietenkin kuin kaupungin ja sen liike-elämän mainos. Vappua viettävät ennen kaikkea ylioppilaat Ullanlinnassa, mutta saavat toki työläisten punaliput ja Pelastusarmeijakin osansa. Onneksi missään ei viivytä turhan pitkään. Taisin olla 13-vuotias, kun ensimmäisen kerran matkustin junalla pääkaupunkiin vanhempieni ja yhden kaverini kanssa. Linnanmäellä ååkasimme kaverini kanssa vuoristoradalla, mitä en tällä hetkellä tekisi. Olen oppinut tykkäämään Helsingistä. Poikani ja kumppaninsa ovat vieneet minut  paikkoihin, joiden tietävät minua kiinnostavan. Tietenkin julkinen liikenne ja raitiovaunut ovat rautaa. Ja elokuvafriikkinä olen katsonut ainakin kaksi kertaa Peter von Baghin Helsinki, ikuisesti.  Areenasta voit katsoa.

Eeva-Maija Litmanen ja Eero AHO   Tulee ikävä Aaltosen Rakkaudella, Maire ja Isä meidän -elokuvia. Niissä Eeva-Maija Litmanen ja Martti Katajisto tekevät mestariosat. Eero Ahon pääosa Matti Virtasen on toki komea, mutta vaikeampi ymmärtää. Elokuvan pääosan onkin varastaa Kari Väänäsen turhautunut kiinteistövälittäjä ja tätä ja muitakin kiusaavan pääroolin psykoosia muistuttava käyttäytyminen. Kirjasta jäi enemmän mieleen myös vaimon Helenen näkökulma, mutta kun tämä paukauttaa, että sinä et ole mies, niin mitta tulee täyteen. Matti Virtanen tekee kuitenkin kaikkensa, huolehtii vuorollaan yhteisestä lapsesta, tekee tarkat suunnitelmat ostaakseen rintamamiestalon. Hän ihailee sotaveteraaneja ja kuvittelee itse olevansa kotirintamamies. Ehkäpä tämä on miesnäkökulma, mutta lopussa vaimo joutunee miettimään, olisi Matti Virtanen ollutkin kunnon perheenisä ja aviomies

Pirjo Hämäläinen    Minulle tulee ensimmäiseksi mieleen Risto Jarvan Kun taivas putoaa. S iinä toimittaja, Erkki Pajala esittää tavallaan Hy m y-lehden Veikko Ennalaa kuten tässä Kari Väänänen toimittaja ja kirjailija Ilkka Kylävaaraa. Taustalla tapahtuma, missä Ilkka Kylävaara lyö Mika Kaurismäkeä viinikarahvilla päähän ja saa siitä myös tuomion. Kylävaara pitää elokuvaa kostona lyömisestä, ja niin se on helposti tulkittavissa, kun roolinimeksi Väänäselle on annettu Ilja Kylävaara. Ja vaikea on kuvitella inhottavampaa miestä kuin tuo Ilja. Ei ole helppo naispääosan Annan (Pirjo Hämäläinen) rooli hyväksikäytettynä ja alkoholisoituneena julkkiksena, mannekiinina ja valokuvamallina. Hän on se henkilö, jonka elämän sensaatiotoimittaja Ilja on tuhota paljastamalla Annan elämän mokat Iltaset-lehdelle samoin kuin Erkki Pajala vammaisen seksiunelmat ja lopulta kumppaninsa (Eeva-Maija Haukinen) tragediat sensaatiolehdelle Jarvan elokuvassa. Pirjo Hämäläisen ja Kari Väänäsen osat...

  Eipä ollut niin muistoja - tai ainakaan niin mielenkiintoisia - kuin edellinen vuosista 1975 -77. Tai sitten olivat haastattelut ja niiden kertomat tiedot sen verran tuoreempia ja siksi helpompia palauttaa mieleen, ettei oikein sytyttänyt. Kekkosen pojanpojan Lenin- ja Mao-kuvat seinillä toki yllättivät. Myös kuvaus siitä, miten Kekkosesta tuli myöhemmin radikaali, mitä kuvasi ehkä eniten SDP:n vasemman laidan ajattelua pani miettimään. Hienoin saavutus oli kuitenkin torjua vaatimukset yhteisistä sotaharjoituksista Neuvostoliiton kanssa vaikenemalla kolahti - siis en muistanut. Maarit Tyrkön ja Kekkosen suhde jää jotenkin kummallisesti auki. Ehkä Tyrkön itsensä suojelemiseksi. Loppu on siten aika surullista kerrottavaa, miten vallasta luopuminen on vaikeampaa kuin sen saavuttaminen - siihen ei auttanut muu kuin sairastuminen ja sen vieneet voimat, jonka toteutti pääministeri Mauno Koiviston majesteettirikos kieltäytymällä presidentin käskystä hajottaa hallitus

 Kun katsoin myös uutiset missä Niinistö juhli Bidenin kanssa yhteistyötä ja Nato-jäsenyyttä ikäänkuin Niinistön kauden supertapahtumana, niin taustalla on saman valtion tai maan - Itäisen naapurimme ja siihen varautuminen. Ja kumpikin aikakontestinsa edellettymä. Lisättäköön Kekkoseen vielä, että toivoi kovasti saavutuksistaan rauhan nobelia. Sen sai kuitenkin Neuvostoliiton toisinajattelija Zaharov, perustelut olivat ehkä ristiriidassa ETYKn kanssa

  Nämä tähdet tulevat ennen kaikkea tämän osan osuvuudesta omiin muistoihini, Jo vuonna 1956 kuuntelin vanhempieni kanssa radiosta "Kekkonen, Kekkonen. Kekkonen, Fagerholm, Fagerholm". Lopputulos 151-149. Tiesin tarkkaan että vanhempani olivat äänestäneet sosialidemokraattien valitsijamiesehdokkaita, todennäköisesti Rafael Paasiota. Dokumentti kertoo Kekkosen vuosista 1975 -1975. Silloin hän nousi suurin piirtein demokraattisen tasavallan kruunaamattomaksi kuninkaaksi. Suurimman kansainvälisen ansion Kekkonen sai kuitenkin ETYKin huippukokouksen järjestämisessä Suomessa. Siihen osallistuivat mm, Neuvostoliitosta Leonid Breznev, USAn presidentti Gerald Ford, jota ei koskaan valittu vaaleilla virkaansa sekä esim. pääministeri Aldo Moro Italiasta ja Olof Palme rakkaasta naapurimaastamme. Mielenkiintoisinta dokumentissa minulle ovat kuitenkin aikalaisten lausunnot Kekkosesta. Henkilökohtaisesti olen tavannut heistä kaksi, Erkki Tuomiojan ja Ilkka Kanervan. Jälkimmäinen k...

Syrjään jäänyt sydän   Sympaattisen oloinen 43-vuotia työtön atk-mies kertoo näennäisen avoimesti yksin jäämisestään. En halua psykologisoida saatikka esittää moraalista näkökulmaa miksi on käynyt niin, ettei hän ole löytänyt kumppania tai edes hiukankin jatkuvaa ihmissuhdetta. Osasyy on dokumentin lyhyys, siinä ei paljon avata tilannetta tai sitten on vaara heppoisiin tulkintoihin Ja ne jos mitkä saattaisivat osua siten, että tuo mies - tai kenties joku läheinen loukkaantuisi. Dokumentin pakotta myös jäädä kolmeen tähteen mutta silti suosittelee sitä. Ja toivottavasti joku tulkitsee jotain

Frank ja  Dorothy   Jospa annan täydet viisi tähteä. Olen varmaan puoli vuotta haaveillut elokuvan katsomisesta uudestaan, siis varsin pitkän ajankuluttua. Palaan vuoteen 1961. Kirjoitin silloin ylioppilaaksi. Englannin käännöskoe oli käsittämättömän vaikea, ja sitä varmaan arvosteltiin ns. suhteellisen arvostelutavan mukaan. Tekstissä oli esim. sana "velvet", jota monikaan ei varmaan osannut suomentaa. Mutta niinpä minäkin sain cumun, vaikka absoluuttisen arvostelun mukaan olisin ansainnut ehkä improbatur plussan. Nyt katselin kaksituntisen elokuvan suoratoistosta (Google, Youtube). Iloinen yllätys oli, että katsomassani versiossa ei olut suomenkielistä tekstitystä. Se mahdollisti kerrankin englanninkielellä laulettujen upeitten laulujen sanojen ymmärtämisen ja osuvuuden elokuvan sanomaan. Elokuva kertoo amerikkalaisesta pikkukaupungista. Siellä kohtaavat lähes täydellinen viattomuus, Sandy ja pahuuden ruumillistuma Frank. Takana on selvittämätön rikos, jonka uhrin...

Mado ja Nina   Nyt on taas vaikea löytää lämpimiä ja osuvia sanoja kahden noin 70 vuotiaan naisen rakkaudesta. Elokuvan nimi on osuva. Nina ja Mado ovat viettäneet yhteistä elämää jo vuosikymmeniä, kunnes Madon aivoinfarkti on jättää Ninan kokonaan Madon elämän ulkopuolelle. Mado ei ole uskaltanut kertoa lapsilleen suhteesta, ja Nina joutuu keksimään ties minkälaisia temppuja päästääkseen lähelle kumppaniaan. Vasta vähitellen Madon tyttärelle Annelle selviää äitinsä elämän todellisuus. Ensin se loukkaa ja hän raivostuu Ninalle ja Mado sijoitetaan hoivakotiin, missä hänen kuntonsa vain heikkenee. Nina saa kuitenkin selville hoitopaikan. Elokuva elää vaativien, mutta vahvojen naisten enemmänkin kehon kielen kuin sanojen voimalla. Minua ainakin välillä ahdisti, välillä liikutti, itkettikin. Pelkäsin, että tarina päättyy surullisesti, ja toivoin että onnellisesti. Elokuva täyttää kirkkaasti Bechdelin testin, jonka kolmannen kriteerin mukaan kaksi naista puhuu keskenään m...