Veikko Aaltonen : Isä meidan (1993) *****

 Valto Tynnilän Niin pieni ihmissydän - on sopii kuvaamaan tämän järisyttävän elokuvan sanomaa, missä lopulta äiti ja tytär pelastavant elämän kauneuden ja merkityksen.

Tätä kohtaa sodanaikaisesta laulusta tarkoitan - ja erityisesti sen viimeistä säettä.

Niin pieni ihmissydän on

Niin avara ja pohjaton

Se kätkee suuret unelmat

Ja vihan, lemmen maailmat 

Vuonna 1955 syntynyt Veikko Aaltonen on suomalaisen elokuvan ehkä suurelle yleisölle hieman tuntematon ohjaaja. Hän kulkee Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran jalanjälkiä. Tulee kuitenkin mieleen vaikkapa Rakkaudella Maire, Juoksuhaudantie ja dokumentti Dinosaúrus.

Isä meidän on moraalinen draama vanhanaikaisessa, mutta minulle hyvässä mielessä. Siinä on kysymys oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta ja mika parhainta myös kauniista ja rumasta, kostosta tai anteeksiannosta. Sitä jäin miettimään, olisiko draama ollut yhtä vakuuttava ilman pistoolia.

Suomalaisen elokuvahistoian kannalta sen tekee merkittäväksi Martti Katajisto. Tuo vaalea, komean salskea mies esiintyi 34 -vuotiaana Aarne Tarkaksen Nina ja Erik -elokuvassa noin 18 - vuotiaan Erikin roolissa. Isä meidän -elokuvassa hän on itse 67 -vuotias ja esittää dementoitunutta isää Einoa, joka on pahoin pidellyt ja käyttänyt hyväkseen poikaansa Juhania. Tämä (Hannu Kivioja) palaa kotikylään tehdäkseen selväksi välit isänsä kanssa. Takaumat kertovat historiasta. Muttä kylän muut tapahtumat ja Marja (Turussa 1956syntynyt Elina Hurme) tyttärensä kanssa auttavat kypsyydelllään  ja tytär aidolla viattomuudellaan etsimään Juhanille viisaan ratkaisun isänsä suhteen ja kypsymään ainakin vastuullisen oman isyyden alkumetreille.