Woody Allen; Kairon purppuraruusu (1985)****

 

Minun ikäiseni muistiin Mia Farrow tulee ensimmäiseksi mieleen Peyton Placesta. Sen jäkeen elokuva, jota pelkäsin katsoa uuden tyttöystäväni jallittamana kolmannen kerran. Silmäni sain kiinni, mutta en korviani. Tyttöystäväni nojautui painajaismaisen elokuvan pahimmilla hetkillä, mutta ei ollut minusta mitään turvaa tai tukea. Se on tietenkin Rosemaryn painajainen vuodelta 1968.

Vaan elokuvassa elokuvasta Kairon purppuraruusu Mia Farrow on suloisimmillaan. Lämmin, romanttinen ja kekseliäs komedia, missä missä tarjoilija Cecilia katsoo lohdutuksekseen muistaakseni viidettä kertaa hempeä elokuvaa. Silloin sen miespääosan Tom hyppää valkokankaalta ja sanoo jotenkin, että olen nähnyt sinut katsomossa aiemminkin.

Elokuva jatkuu ilman päähenkilöä ja katsojat syyttävät elokuvayhtiötä ja vaativat rahansa takaisin. Mutta Cecilia ja Tom rakastuvat He juhlivat rakkauttaan oikein kunnolla ravintolassa. Cecilia kummastelee, miksi shampanja maistuu pikemminkin Pommacilta, ja Tom sanoo, että mehän olemme elokuvassa. Hiukan suurempia ongelmia tulee, kun Tomin rahatkaan eivät kelpaa laskun maksamiseksi.

Toivoin että Allen olisi mennyt vielä huikeimmille kierteille fantasiassa, mutta tavallaan komedia loppui tragediaan, kun Cecilia palasi ankeaan arkeensa. Liittyiköhän tuo ratkaisu ohjaajan ja näyttelijän väliseen avioliittoon, joka sekin päättyi dramaattisesti.