Roberto Rosselini: Rooma - avoin kaupunki (1945) *****

Pina - Anna Magnani

 

Jälleen loistava lähihistorian opetuselokuva, joka pakotti tarkistamaan ja paikkaamaan vajavaisia tietojani toisen maailmansodan tapahtumista. Elokuvaa pidetään ns. neorealismin perusteoksena. Katsojalle ei kuitenkaan jää taatusti epäselväksi, keiden puolella ohjaaja on, kun Gestapon porukka jahtaa vapautus- tai vastarintaliikkeen aktiiveja nälän koettelemassa "ikuisessa kaupungissa". Ehkäpä ohjaaja käytti melodraaman vanhoja keinoja kuten oikea ja väärä, hyvät ja pahat.

Itse ajattelen jälleen kerran, että henkilöiden tekojen kautta voidaan osoittaa jotain yhteiskunnallisesti pätevää ja realistista. Kahden ihmisen välinen rakkaus tai sen puute ja mustasukkaisuus voivat olla käänteentekeviä ja historia käänteissä ja myös uskottavia. Toki joku saattaa epäillä katolisen lesken, Pinan ja kommunistisen Francescon välistä rakkautta. Ja että aktiivien välisiä viestejä ja rahoja kuljettaa katolinen pappi Don Pietro, jonka tarkoitus on vihkiä Pina ja Francesco.

Pääjahdattavan Giorgion entinen rakastettu Marina paljastaa aktiivien Giorgion, Francescon ja Don Pietron olinpaikan, kun huomaa ettei Giorgio enää rakasta häntä. Marina kertoo sen Ingridille, joka on Gestapon päällikön Bergmannin apulainen. Gestapo kiduttaa Giorgion kuoliaaksi ja ampuu seuraavana päivänä Don Pietron.

Minua mietityttää erityisesti Gestapon ihmisten roolinimet. Ingrid ja Bergmann. Ainakin Bergmann vastaa kysymykseen mikä pannaan Giorgion kuolinsyyksi ensin selvällä ruotsinkielellä hjärtslag. Ja muistaakseni Ingridilläkin joku vuorosana ruotsiksi. Olisiko näillä nimivalinnoilla jotain tekemistä Rosselinin tulevan vaimon ja lastensa äidin Ingrid Bergmanin kanssa, tai Bergmann liittyisikin Ingmar Bergmaniin, jota on syytetty natsisympatioista