Anna Paavilainen: Play Rape (2020) *****

 

Yksittäistapaus-sarjan jälleen kerran hurja, ahdistava ja inhottava tarina siitä. miten näyttelijä valmistautuu ties kuinka monennetta kertaa raiskattavaksi. Ja miehenä tietenkin ajattelen, että miten valmistautua näyttelemään raiskaajaksi. Mitkä kenties häpeän nuo roolit jäljet se jättää?

Raiskauksen ja sen rikokseksi määrittely on muuttunut vuosien mittaan. En ihmettelisi, jos nykyisen rikoslain mukaisen määrittelyn mukaan varsin moni mies olisi syyllistynyt raiskaukseen tai sen yritykseen. Siksi lisään tähän rikoslain tekstin.

Raiskaus

Joka on sukupuoliyhteydessä sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti, on tuomittava raiskauksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

Henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei ole pidettävä vapaaehtoisena, jos:

1) hän ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti;

2) hänet on pakotettu sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkauksella; tai

3) hän ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan tiedottomuutensa, sairautensa, vammaisuutensa, pelkotilansa, voimakkaan päihtymistilansa, heikentyneen tajunnantilansa, tilanteen äkillisyyden, erityisen valta-aseman vakavan väärinkäytön tai muun näihin rinnastettavan syyn vuoksi.

Yritys on rangaistava.

Haluan lisätä tuon siksi, että raiskatuksi tulemista pidetään häpeällisenä ja toki myös raiskaamista. Ja erityisesti elokuvan tarkoitus siis lienee panna pohtimaan, mitkä jäljet se jättää näyttelijään, ja kohdistetaanko jo sen näyttelemiseen samoja vapaaehtoisuuden ylittäviä keinoja kuin todelliseen tapahtumaan. Viides tähti tulee nimenomaan tästä.

Ja elokuvan katsojana muistuu vahvasti mieleen Antti Litja raiskaajana elokuvassa Lain ulkopuolella. (Visa Mäkelä :1987) Väkisinkin se kunnioitus Antti Litjaa kohtaan, mikä minussa oli hänen aikaisemmista, mm. Risto Jarvan elokuvista syntynyt, sai väliaikaisen lommon.