Eino Ruutsalo: Viheltäjät (1964) ****

Heidän rakkautensa päättyy surullisesti

 

Elokuvaa on haukuttu - ehkä turhaan  - "ulkokohtaiseksi Ranskan uuden aallon matkimisesta", kirjoitan, koska minä en ole genre- asiantuntija. Ranskankielinen ja Pariisiin ja sijoittuva elokuva, on varmaan toimintajännäreistä pitävien kauhistus. He pitäisivät sitä tekotaiteellisena eikä heidän mielestään tapahdu oikein mitään. Minä tykkäsin pitkistä otoksista ja niin kauniista, tyylikkäistä naisista, parrattomista, komeista miehistä kuin ranskalaisista autoista kuten Peugeot 403 ja 404, Renault Dauphine ja Citroen ID.

Minut elokuva teki surulliseksi. Lopultahan siinä käy niin, että näyttelijöitten onneton työtilanne ja rahattomuus ajavat kauniin ja onnelliselta vaikuttavan rakkauden kohtalokkaaseen päätökseen. Elokuvan lopussa on yksi toiminnallinen kohtaus, missä kaksi miestä tappelevat. Senkin olisi voinut tehdä toisin. Ystäväni kertoi, että Ruutsalolla oli pakkomielle näyttää elokuvassa naisten rinnat tai itse asiassa nännit. Sekin yhdistyy tuossa lopputappelukohtauksessa. Yhtä turhaan kuin tuo tappelu.

Täytin 22 vuotta 1964, ja se pani minut muistelemaan, millaista oma elämäni oli silloin. Se taisi olla täynnä naivia elämänuskoa, innokasta opiskelua ja myös onnelliselta ja pysyvältä tuntuva rakkaussuhde. Vaan sekin päättyi ennen aikojaan.