Declan McGarth ja NeasaNi Chianain: Young Plato (2021) *****

Alakoulun poikia Belfastiiin sijoittuvassa dokumentissa

 

Omaa historiaa sen verran, että vanhempani eivät koskaan kehottaneet minua lyömään takaisin. Ehkä johtui siitä että vaikean hinkuyskän sairastamisen jäljiltä jäin laiheliiniksi ja fyysisiltä voimiltani heikoksi. Jonkin verran minua kiusattiin koulumatkoilla alakoulussa, mutta opin väistämään ja jotenkin selviytymään tilanteista. Isäni oli jonkinmoinen Sokrates. Kun kysyin jotain mitä saa tai ei saa tehdä, hän useimmiten vastasi: "Mitä mieltä itse olet?"

Jatkoksi elokuvan teemaan ja sen päähenkilöön, poikakoulun rehtoriin oma historiani kulki niin, että yliopistossa opiskelin kasvatustieteitä, psykologiaa ja käytännön filosofiaa eli etiikkaa. Kun vielä ensimmäinen pitkäaikainen työpaikkani oli ns. epäsosiaalisten poikien vastaanottokodissa, niin kyllä kosketti syvältä Young Plato.

Minunkin ajattelussani kaikki vastaanottokodin poikien käyttäytyminen liittyy yhteiskuntaan ja sen ristiriitoihn. Mutta en silloin 1970 -luvulla osannut käyttää antiikin filosofien ajatuksia sillä viisaudella ja sitkeydellä kuin elokuvan entinen väkivaltaan taipuvainen ja Elvis-fani rehtori.

Myöhäisemmällä aikuisiällä kiinnostuin erityisesti aikuisten ihmisten mielenterveysongelmista. Tutustuin mm. ajatukseen, missä psyykkisessä kuntoutuksessa auttaa filosofia, kunhan akuutti kriisi ei ole pahimmillaan. Nyt voisikin toivoa, että opetusministeri Li Andersson haastaisi koululaitoksen teemalla "filosofiaa opetukseen".

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Belfastiin, missä katolisten ja protestanttien tuhoisat riidat ovat vahvasti koulupoikien vanhempien kokemusmuistissa. Mikä olisi Suomessa nykyperuskoululaisten vanhempien vastaava kuin elokuvassa vanhemmilta saatu ohje " lyö takaisin"?

Olisiko se tyyliä " pärjääminen ja voittaminen on a ja o"?