Rakkaudesta elokuvaan

  Nyt etsitään elokuvia, joiden nimessä on jokin väri. Sama väri voi olla useammankin elokuvassa nimessä. Lisäksi peräänkuulutetaan jotakin elokuvan taustaan liittyvää tekijää. Toivotan mukavaa, ehkä hiukan ärsyttävääkin pohtimista ja muistelemista. Samalla toivon itselleni kommentteja, vastauksia ja vastakysymyksiä. 1. Mikä väri ja kuka ohjaaja Kotimainen elokuva, missä ihminen muuttuu eläimeksi, ja tämän muodossa tappaa rakastettunsa tai seksuaalisen himonsa kohteen. Mytologioissa varsin yleinen metamorfoosi ja yleisenä teemana myös pahuus. Elokuva on aikoinaan saanut runsaasti kiitosta ulkomailta. Pääosassa on elokuvan ohjaajan vaimo. Heillä on eri sukunimi. 2. Mikä väri ja kenen samannimiseen kirjaan perustuu Tavallaan kolmiodraama, missä päihtynyt Unto raiskaa puoliorvon Marjatan. minkä tämä salaa. Sitten Marjatta kihlautuu sairaalloisen mustasukkaisen Paulin kanssa. Lopulta Pauli surmaa Unton ja sitten itsensä. Marjatta ottaa tragedian jälkeen itseään niskasta kii

Minulle tulee ainakin kahdesta syystä mieleen Florian Zellerin elokuva Isä. Ensinnäkin päähenkilö on isä, ja vielä omakohtaisen elokuvan ohjaajan isä. Tämänkin elokuvan nimi olisi itseoikeutetusti voinut olla Isä. Ja kun Anthony Hopkins sai Oscarin Alzheimeriin sairastuvan isän pääosasta, niin itse antaisin Jussin miespääosasta Peik Stenbergille vaimonsa kuolemaa "väärällä" tavalla surevana miehenä ja yrityksistä estää muiden järjestää isommat hautajaiset. Elokuva on erinomaisen hienotunteinen ja sydämensivistynyt kuten Klaus Härölle sopii ja häneltä on lupa odottaa. ”Elokuvan henkilöiden ja tilanteiden tunnistettavuus on tarkoituksellista.”   Näin saa katsoja lukea heti aluksi ainakin ruotsiksi , millä onneksi koko elokuva on tehty " tunnistettavuutta" kunnioittaen. Se hämmentää, mutta elokuvan edetes s ä tulee tunne, että jotain samaa on itsekin kokenut tai tulee ehkä kokemaan. Kaikki haluavat omista lähtökohdistaan jatkaa kuten ennenkin. K laus Härölle

  Saan itseni kiinni ties mistä. Olen liian vanha ymmärtääkseni elokuvan kohellusta, vaikka itsekin olen tuon ikäisenä koheltanut. Alkoholin voimalla on rikottu ja rikotaan kunniallisena pidettäviä tapoja ja "in vino veritas" Niinpä Veronika saa kuulla kunniansa nykyisestä täydellisyydestään ja aikoja sitten alkaneesta muitten ihmisten suhteiden järjestelystä, Finlandia-ehdokas kirjailija Juhana ei ymmärrä itsestään ja lähimmäisestään Ullasta oikein mitään, ruotsalainen Mikael on ja pysyy näyttelijänä, Veronikan pikkusisko Mitzi on eronnut ja pysyy pikkusiskona, joka hakee lohdutusta ja Härde on ärsyttänyt ennenkin ja varsinkin nyt. Ehkä pitäisi olla itse nelikymppinen, jotta ymmärtäisin, kun elokuvaa kehutaan syvälliseksi tai ikuisen nuoruuden haaveen särkymiseksi ja kaikkien irrallisilta tuntuvien luontokuvien symboliikkaa. Tai sitten pitäisi katsoa "peli" uudestaan tai hidastettuna kuten jalkapallopelien kiperät ratkaisukohdat: pitäisikö tuosta kampista

Hämärästi muistin yksityiskohtia neljän vuosikymmenen takaa, kun nyt katsoin elokuvan uudelleen ja vertasin nykytilanteeseen.   Jotakin perin nostalgisen tuttua on elokuvan sielunmaisemassa. Kaiken ei tarvitse olla niin ekstreemiä ja supervauhdikasta kuin tänään. Protestit ovat pehmeämpiä ja rauhallisempia, auton hajottamisseremoniaa myöten. "Kylmien asemien yksinäinen mies"- hänkin jutteli rauhallisesti elokuvan tekijöiden kanssa. Vappu Taipale puhui El Salvadorin väkivallasta, murhista ja ihmisoikeusrikoksista, vaadittiin ydinaseetonta Eurooppaa ja maailmaa ja hyvinkääläisen tapetun taksinkuljettajan hautajaisia vietettiin työtovereitten kunnioittamalla saattueella ja pieteetisti. Nousukasmaisuus, amerikkalaisuus, moottoriurheilu ja muotinäytökset puhuivat puolestaan - ei tarvittu kommentteja. Lapsia moiseen opetttiin pienestä pitäen. Kirkkoa vaati yksi mies irti valtiosta valtiovallan läsnäollessa, vaan joutui poliisin pidättämäksi, mutta elämässä eksynyt nuorukainen ei ta

Asuin tuona aikana Hyvinkäällä, meillä oli kaksi pientä lasta ja aika oli minulle yhteiskunnallisen aktiivisuuden vilkasta kautta. Kuuluin perin vasemmalla laidalla olevaan SDP:n paikallisyhdistykseen ja istuin kauden jopa valtuustossa ja sain varoituksen äänestäessäni vastoin ryhmän päätöstä mm. laskettelurinteen rakentamista Kulomäkeen. Hyvät marja- ja sienimaastot saivat kyytiä. Osallistuin myös Hyvinkään elokuvakerhon toimintaan Niinpä elokuvan teemat - kaupallisuuden ja juppiuden  nousu ja vaikkapa yhteiskunnalliset protestit ja rauhan marssit -  koskettavat läheltä. Myös ns. tavallisten ihmisten varsin vaatimaton elämä saa elokuvassa sijansa. Vaihdoin myös työpaikkaa vuoden 1981 lopulla erityislastenkodista SAK:n ammattiyhdistysopistoon, ja yritin siirtää lastensuojelussa oppimaani heikomman ja poikkeavan  puolustamista opetukseeni. Se vielä onnistui työnantajan ja työntekijän välisessä suhteessa, mutta ei helposti ay-liikkeen keskinäisissä väleissä. Sattumoisin dokumentin ohjaaj

Katsoin kuitenkin Psykon. Luulisin, että olen nähnyt sen vain kerran aiemmin noin 60 vuotta sitten.  Mitenkä tässä ottaisi aikakontekstin huomioon? Muistan hämärästi, että jo silloin 1960 -luvulla kuljin vastavirtaan sitä suunnatonta ja yksisilmäistä kehumista ja ylistystä vastaan, minkä elokuva sai. Myös nyt jopa Ylen tarjonnassa oli ties minkälaista pyöritysta ja tulkintaa elokuvasta. Siitä tietenkin selvisi niin juonen etenemistä kuin yksityiskohtia, mikä poisti oikeastaan kaiken jännityksen katsomiskokemuksesta. Varmaan tuon 60 vuoden kuluessa olen keskustellut monestikin elokuvasta, Ja aina se on johtanut tuohon yksilöpykologiseen lapsuuden trauman johtamaan omituiseen ja peräti harvinaiseen psykiatriseti luokiteltuun dissosiaatioseen identitettihäiriöön ja sen oletettuun selitysvoimaan. Jotkut ovat pitäneet sitä nerokkaana oivalluksena, minä yliampuvan ärsyttävänä. Norman Bates on siis tuon sivupersoonansa takia tappanut jo ennen elokuvan tapahtumia ainakin neljä ihmistä, mm. äit

Norman Bates   Elokuva on yksi niistä, missä minua on aina häirinnyt pahojen tekojen äärimmäisyys ja niitten taustalla psykiatrinen häiriö, jonka esiintyvys on hyvi harvinainen eli alle prosentin. Kyseesä on dissosiatiivinen identiteettihäiriö, mitä kutsutaan myös moni- tai sivupersoonahäiriöksi. En halua vähätellä elokuvan muita ansioita tai sen herättämiä mielialojen vuoristoratoja. Kerron vain, että enemmän minua kiinnostavat hiukan tavallisempien ihmisten elämänkokokemukset, joiden taustalla elokuvakin antaa viitteitä yhteiskunnan ja sen valtarakenteitten yhteyteen yksilöiden hyvin- tai pahoinvointiin ja käyttäytymiseen. En ole vielä päättänyt, katsonko Psykon tänään. Kommentteja kaivaten.

Tässä ehkä vähän toistoakin tai kertausta siihen, miten koen elokuvan ja oman elämänkatsomukseni liittyvän toisiinsa. Kirjoitus on julkaistu melkein kymmenen vuotta sitten eli 1.11.2011.  Elokuvat ovat minun ikäluokkani (s.1942) sielunmaiseman muokkaajia. En muista minä vuonna olen nähnyt ensimmäisen kerran Chaplinin Nykyajan (1936). Chaplinin elokuvien voima ei ole pelkästään taiteessa. Ennen kaikkea Chaplin oivalsi yhteiskunnallisia lainalaisuuksia ja niitten merkityksen ja yhteyden ihmisen arkeen. Ehkä Nykyajan myötä syntyi mielessäni viiltävä näkökulma siitä miten merkityksestä riisuttu ja mekanisoitu työ uhkaa mielenterveyttä ja jopa kahden ihmisen välistä rakkautta. Nykyaika Aarne Tarkaksen Olemme kaikki syyllisiä (1954) pu olestaan pani minut ajattelemaan, miten murhaaja ei olekaan tietoisesti paatunut pahantekijä, vaan myös omien elämänkokemuksiensa ja kohtuuttomien vääryyksien tuote. Ehkä se elokuva johti minut opiskelemaan filosofiaa, suojelu- ja parantamiskasvatuso

Nimi kolahtaa ja tuntuu tutulta. Tämän bloginhan aloitin juuri kuten nimikin viittaa rakkaudesta elokuvaan kun korona rajoitti yksin Turun keskustassa asuvan elokuvafriikin sosiaalista elämää.  Näin kävi myös Tukholmassa, Turun "naapurikaupungissa" tunnetulle elokuvakriitikolle ja ohjaajalle, Stig Björkmannille. Hän ohjannut 15 elokuvaa, ja ehkä elokuvaväkeä kiinnostaa erityisesti Ingrid Bergnan - omin sanoin. Miten 82 -vuotias, kirjailijanakin tunnettu mies ratkaisi  uhkaavan mökkihöperyytensä, siitä kertoo Stina Gardellin tänä vuonna ilmestynyt oivallinen "elokuvaelokuva"  näkemys filmihullujen, joita tämänkin blogin seuraajat lienevät, viikolopun päättymisen merkiksi ja mahdolliseksi hyvän unen mahdollistajaksi .   Stig Björkman katselee Tukholmaansa ikkunasta korona takia

  Syksykllä kaikki on toisin Kesällä on ollut hiljaiseloa, mutta nyt illat pimenevät ja pääsee ilman suurempia rajoituksia oikein elokuvateattereihin . B logiinkiin tulee toivottavasti enemmä n liikettä. E h kä tuo otsikon elokuvan nimen toisin voisikin kirjoittaa paremmin. Aloitetaan visailulla. Tai oikeastaan on kysymys kevyestä oppitunnista. Itsekin halusin kerrata elokuvien nimen perusteella jotain tekijöistä ja aiheistakin. Jokaisen kysmyksen elokuvan nimeen liittyy jokin vuodenaika, kuukausi tai viikko. Idea ei ole siis kilpailla - sitäkin voi harrastaa kotona tai kavereitten kesken - enemmänkin pinnistellä muistia ja vaikkapa ottaa vihjeitten perusteella selvää. Laitan jatkoksi mm. kuvia perään kuulutetuista henkilöistä , jotka kelpaavat vastauksiksi. Minun ei ole tärkeätä saada oikeita vastauksia, kun olen itse yrittänyt ottaa niistä selvää. Sen sijaan on mukava taas saada kommentteja itse visailusta, joistakin elokuvista ja kysyä tai kertoa jostakin vaikka

  Onneksi sain kaksi pitkäaikaista ja oman ikäistäni ystävääni mukaan katsomaan Isää. Muuten olisin jäänyt aika ymmälleen ihan elokuvan logiikasta. Siinä kun oli ajallisia siirtymiä ja muistoja, eikä aina tiennyt kenen asunnossa elettiin. Teatterimaisesti toteutettu elokuva sisälsi niin paljon tapahtumia, ettei ei ollut helppoa tajuta, olivatko ne Alzheimeria sairastavan Anthonyn aivojen huteran, mutta ilmeisesti sisäisesti loogisen himmelin tuotosta vai hänen surun täyttämän ja jopa avuttomaksi itsensä tuntevan tyttärensä Annan näkökulman tuotoksia. Valtava oivallus tekijöiltä onkin kertoa ajan- ja todellisuuden menettäneen mielen kokemana todellisuus kuvallisin keinoin. Silloin toki käy katsojalle niin, että kestää hoksata, onko kysymys Annan, hänen miehensä vai Anthonyn kokemuksesta ja näkökulmasta.. Päädyimme kolmestaan - toisiltamme kysyen ja siten muutama solmukohta avaten - ehkä kahteen yhteiseen johtopäätökseen. Alzheimerilla ei voi selittää kaikkea sitä sairastavan

  En muista milloin, mutta kauan sitten olen nähnyt Takaikkunan elokuvateatterissa. Nyt katsoin sen Ylen Teemalta. Yritän välttää kertomasta asiantuntjoiden ylistäviä, elokuvataiteellisia kuvauksia. En lue kuin jonkun ja kun en ymmrrä tai yhdy moneen ylistysperusteluun,  niin antaa olla. Toki ainakin nyt tykkäsin elokuvasta. Erityisesti minua viehätti, että koukuttava tarina kuvattiin ikään kuin samassa huoneessa. Eikä sekään ainakaan minun mielessäni täysin selvinnyt, paloitteliko Lars vaimonsa Annan. Väkivaltainen mies oli, mutta siihenkin elokuvan tapahtumat antavat selityksensä. Sellainen aina piristää jälkikeskusteluja. Toisten ihmisten yksityiselämän tirkisteleminen - ja sen moraali - on elokuvan kokonaisvaltainen teema. Minua yllätti miten yht´äkkiä Lisakin (Grace Kelly) yhtyi rakastettunsa Jeffin (James Stewart) murhaepäilyihin. Ehkä hän siten halusi päästä lähemmäs suhteen vakinaistamista epäröivää miestä. Grace Kelly on tai - oli toki - ulkonaisesti minun nais