Syksyllä kaikki on toisin

 

Syksykllä kaikki on toisin


Kesällä on ollut hiljaiseloa, mutta nyt illat pimenevät ja pääsee ilman suurempia rajoituksia oikein elokuvateattereihin. Blogiinkiin tulee toivottavasti enemmän liikettä. Ehkä tuo otsikon elokuvan nimen toisin voisikin kirjoittaa paremmin.


Aloitetaan visailulla. Tai oikeastaan on kysymys kevyestä oppitunnista. Itsekin halusin kerrata elokuvien nimen perusteella jotain tekijöistä ja aiheistakin. Jokaisen kysmyksen elokuvan nimeen liittyy jokin vuodenaika, kuukausi tai viikko.


Idea ei ole siis kilpailla - sitäkin voi harrastaa kotona tai kavereitten kesken - enemmänkin pinnistellä muistia ja vaikkapa ottaa vihjeitten perusteella selvää. Laitan jatkoksi mm. kuvia perään kuulutetuista henkilöistä, jotka kelpaavat vastauksiksi.


Minun ei ole tärkeätä saada oikeita vastauksia, kun olen itse yrittänyt ottaa niistä selvää. Sen sijaan on mukava taas saada kommentteja itse visailusta, joistakin elokuvista ja kysyä tai kertoa jostakin vaikka lisää. Sana on vapaa


Syysvisa


1. Kuka on ohjannut elokuvan Syksyllä kaikki on toisin? (1978) Pääosaa pankinjohtaja Haapasta esitti elokuvan ohjaaja, mutta kuka on tämän rakastajatarta.


2. Entä kuka ohjasi Kesäyön hymyilyä (1955) ja kuka siinä esttää palvelija Petraa, joka flirttailee papiksi opiskelevan Henrikin kanssa


3 a.Kenen tekstiin perustuu elokuva Elokuu vuodelta 1956, kuka on sen ohjannut ja ketkä kaksi näyttelijälegendaa tekevät siinä mestarilliset pääroolit avioparina


3 b. On myös toinen suomalainen samanniminen elokuva Elokuu vuodelta 2011. Kuka sen on ohjannut?


4. Kenen ohjaajan elokuvatrilogian päätösosa on Huhtikuu on kuukausista julmin (1983) ?


5. Kuka on ohjannut elokuvan Pitkä kuuma kesä (1999) ja minkä musiikkigenreen synnystä se kertoo? (1999)


6. Kenen romaaniin perustuu ja kuka on ohjannut elokuvan Talvisota (1989).


7. Entä kuka ohjasi mykkäeloelokuvan Lokakuu? Minkä vuoden lokakuusta se kertoo?


8. Vuodelta 1963 on erään elokuvaohjaajamme esikoisohjaus Kesällä kello viisi. Kenen?


9. Syksyn jälkeen saapuu kevät (2020) on siitä erikoinen elokuva, että sen pääkielenä puhutaan liivinkarjalaa. Kuka on sen ohjannut ja mikä elokuvan teema aiheuttaa liivinkarjalan kielen?


10. Sininen viikko on vuodelta 1954. Sen ohjasi yksi tuotteliaimmista ohjaajista, jonka poikakin (s. 1953) on ohjaaja. Elokuvan avioparia esittävät suomenruotsalainen nainen, joka kuoli 90 -vuotiaana 2014 Alzheimerin uuvuttamana ja jo aiemmin kysytty mies, joka kuoli 70 -vuotiaana 1979.


Tässä visassa oikea vastaus kahteen elokuvaan


 

Nainen esiintyi myös Jörn Donnerin elokuvassa Anna, mies on naapurimaasta

Petti elokuvassa aviomiestään


Yhden kysytyn ohjaajan Hyvinkäällä kuvattu elokuva


 Ohjaaja naapurimaastamme


Ohjasi myös naisen nimellä




Kommentit