Klaus Härö: Elämää kuoleman jälkeen (2020)

Minulle tulee ainakin kahdesta syystä mieleen Florian Zellerin elokuva Isä. Ensinnäkin päähenkilö on isä, ja vielä omakohtaisen elokuvan ohjaajan isä. Tämänkin elokuvan nimi olisi itseoikeutetusti voinut olla Isä.

Ja kun Anthony Hopkins sai Oscarin Alzheimeriin sairastuvan isän pääosasta, niin itse antaisin Jussin miespääosasta Peik Stenbergille vaimonsa kuolemaa "väärällä" tavalla surevana miehenä ja yrityksistä estää muiden järjestää isommat hautajaiset.

Elokuva on erinomaisen hienotunteinen ja sydämensivistynyt kuten Klaus Härölle sopii ja häneltä on lupa odottaa. ”Elokuvan henkilöiden ja tilanteiden tunnistettavuus on tarkoituksellista.”  Näin saa katsoja lukea heti aluksi ainakin ruotsiksi, millä onneksi koko elokuva on tehty "tunnistettavuutta" kunnioittaen. Se hämmentää, mutta elokuvan edetessä tulee tunne, että jotain samaa on itsekin kokenut tai tulee ehkä kokemaan. Kaikki haluavat omista lähtökohdistaan jatkaa kuten ennenkin.

Klaus Härölle on mielestäni tyypillistä, että elokuvan lopussa tapahtuu sovitus ja jotain myönteistä. Näin väittäessäni muistelen Näkymätön Elina, Tuntematon mestari, Miekkailija, Postia pappi Jaakobille ja Äideistä parhain -elokuvia.

Isä Nisse (Peik Stenberg) ja poika Stefan (Martin Paul)