Ingmar Bergman: Kesä Monikan kanssa (1953) *****

Harriet Andersson siirtää katseensa kameraan

 

Muistutan että viisi tähteä eivät tule elokuvan ns. laadusta, vaan sen herättämistä lämpimistä muistoista. Turkulaisena, jonka monta sukulaista muuttivat elokuvan tekoaikoina Tukholmaan, ei voi olla ihastelematta Tukholman pihoja ja nuorten rakastuneitten merimatkaa siltojen alitse saaristoon - pakoon ja vapauteen.


Ja Monika - loistava Harriet Andersson - on kuin ADHD -nuori, jonka tyyppiseen Maijaan minäkin olin aikoinani pihkassa, itse hiukan samantyyppisenä arkajalkana kuin Harry - Lars Ekborg, ja tekee mielettömän elämäniloisen ja lopulta kypsymättömän ja vastuuttomaksi kääntyvän roolin.

No, emme harrastaneet sellaista seksiä 15 -vuotiaina, että siitä olisi voinut seurata jälkikasvua. Kummasti kuitenkin elokuva nyt uudelleen katsottuna muutti kaikki Maijaan liittyvät muistot ymmärrettäviksi ja suloisiksi kuin Monika haaveillessaan. Kun Monika - vai pitääkö kirjoittaa Harriet Andersson - siirtää katseensa suoraan kameraan, siis katsojaan, on tämä enemmän kuin hämmentynyt.


Nyt tuli mieleen, että onko Monikan menettäneessä Harryssa jotain samaa kuin Mansikkapaikan professori Erik Borgilla, joka menetti nuoruuden rakastettunsa Saran -Bibi Andersson - eläväisemmälle veljelleen. Erik Borgin elämättömän elämän pelastivat osin hänen promootiomatkallaan nuoret.


Ehkäpä Harryn ja Monikan lapsi Minka auttaa Harrya tarttumaan kiinni muuhunkin kuin työhön ja pikkuporvarilliseen elämänotteeseen. Monikasta en uskalla ennustaa, mutta Harriet Andersson on tehnyt jatkossakin "vallattomia" työväenluokan naisten rooleja kuten esimerkiksi palvelija Petra elokuvassa Kesäyön hymyilyä.

Kommentit

  1. Katselen aina kun se tulee tv:stä. Hieno elokuva.....hieno tunnelma!

    VastaaPoista
  2. On tosiaan monta tapaa katsoa elokuvia: joskus etsii vahvistusta ajatuksilleen, nauttii tuttuuden tunteesta tai etsii kadonnutta aikaa, joskus haluaa kyseenalaistaa, yllättyä tai tutustua itselleen vieraaseen kulttuuriin. Joka sukupolvella on varmaan leffoja, jotka tarjoavat kiitotien omaan nuoruuteen. Minulla sellainen on Käpy selän alla, jossa varhaisteinin sydämeni sai läpättämään Eero Melasniemen pahan pojan karisma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki elokuvan sisältö vaikuttaa siihen, mitä kussakin katsojassa alkaa tapahtua. Käpy uudisti ummehtunutta kotimaista asetelmaa hyvä maaseutu - syntinen kaupunki. Kävyn ilmestymisvuonna olin 23 -vuotias ja minussa oli jäljellä ikäisekseni paljon kilttiä ja viatonta mammanpoikaa. Niinpä toivoin, että Kirsti Wallasvaara ei olisi suostunut Eero Melasniemen kanssa seksiin. Ehkä osa syy oli, että Kirsti vastasi ulkonaisesti ja elokuvan roolin olemuksessakin minun naisihannettani

      Poista

Lähetä kommentti