Pedro Almodovar: Kärsimys ja kunnia (2016) ****

Antonio Banderas

 

Kun ei ole nähnyt kuin pari Almodovaria, ei ymmärrä mihin aikaisempiin elokuviin kärsimysten lieventämisyritykset tai kunnian menetysvaarat elokuvassa viitataan.


Mielenkiintoinen on ratkaisu, missä näyttelijä Antonio Banderas esittää ohjaaja Salvador Malloa, (Almodovar), joka on aiemmin loukannut Banderasia. Ilmeisesti vain työn tai ammatin kautta tapahtuva anteeksipyyntö on vain väliaikainen paikka sen rinnalla, mitä aito, inhimillinen tunne voisi saada aikaan.

Minulle aikuisopettajana jäi mieleen noin kymmenvuotias äidinkielen opettaja, joka halusi lisää tietoa, jotta voisi olla parempi opettaja. Ja sitten sairauksista kärsivä ohjaaja gastroenterologisessa magneettikuvauksessa, missä itse olin sattumoisin edellisenä päivänä. Ennen kaikkea minua koskettivat omat ihmissuhdeloukkaukset ja -menetykset.

Itsetarkkailijana niin elokuvan päähenkilön kuin tämän kirjoittajan on kohdattava elämänhistoriansa. Ehkä omat sairauskärsimykset osin hankalat unet vähenevät, kun hyväksyy, ettei ole voinut ymmärtää kaikkia tekemisiään. Tai ainakin ettei joku teko ole synti kuten varmaan niin ohjaajan kuin minun lapsuuden koulussa opetettiin.

Omassa lapsuudessani ja nuoruudessani muistan haaveilleeni myös opettajan työstä. Opiskelinkin yliopistossa tehtävään sopivia aineita, ensin kieliä ja sitten filosofiaa ja käyttäytymistieteitä. Päädyinkin ns. epäsosiaalisten poikien lastenkodin johtajaksi ja myöhemmin aikuisten opettajaksi. Tänään viimeksi parikin Turun yhteisen työväen Vappujuhlan osallistujaa pysähtyi muistelemaan kanssani yhteisiä aikoja Kiljavan opistolla 1990-luvulla.


Kommentit

  1. Tätä surumielistä elokuvaa voi tietysti katsoa autofiktiona, mutta ei katsominen minusta edellytä Almodovarin aiemman tuotannon tuntemista. Sekä vanhenemiseen liittyviin masennukseen, kipuihin ja luopumiseen että ajan kultaamiin lapsuusmuistoihin on helppo samastua. Lapsi näkee vaatimattoman luola-asunnon katosta taivaan; yltäkylläisyydessä elävä aikuinen menettää elämänhalunsa ja -ilonsa, kun tuijottaa vain omaan napaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - ei edellytä, ja voi jopa häiritä, jos rupee miettimään, missä elokuvassa käsiteltiin samaa asiaa. Kärsimys ja kunnia on ihan itsenäinen ja rauhallinen draama, myös tarpeeksi hidas pitkinen henkilö- ja kasvo-otoksineen
      Nyt vain jäin miettimään mitä voi päätella käsiteltävän esim. elokuvissa Kaikki äidistäni, Huono kasvatus ja Naisia hermoromahduksen partaalla jo niiden nimien perusteella. Viimeksi mainitun muistan hersyvän ronskina naisilotteluna, mistä tykkäsin kovati

      Poista

Lähetä kommentti