Rakkaudesta elokuvaan

  Huh huh. Tämä kauhu ja fantasia kuuluu ns. Midnight movies - sarjaan. Minulle se merkitsee, ettei sitä ainekaan kannata katsoa ennen nukkumaan menoa - kuten nyt itse tein. Saa nähdä mitä unissa tapahtuu Ja sanon vielä, ettei kannata katsoa jos on tulossa äidiksi tai isäksi. Niin paljon elokuvan mutanttilapsi herättää kauhua, jopa inhoa. Eikä vain lapsi, vaan kokonaistilanne Blue Velvet on minun Lynch--suosikkini. Siinä inhottavuudet tapahtuvat hiljaisessa, hyvinvointiin nukkuvassa keskiluokkaisessa pikkukaupungissa - tehty värielokuvaksi. Erasorhead on mustavalkoinen ja hämärä, ja tapahtuu hylätyssä, sanottaisiko huono-osasten kaupunginosassa. Elokuvaa on hyvin vaikea analysoida. Se on Lynchin (1946 - 2025) ensimmäinen pitkä elokuva ja sen tekeminen taloudellisistakin murheista johtuen kesti yli kuusi vuotta. Kannattaa lukea Ylen sivuilla julkaistu arvostelu vuodelta 2018 taustoista. Miksi lapsi syntyy mutanttina, jaa fantasian varaan ja arvoitukseksi. Ehkä kannattaaki...

  Suffragette on peräisin latinan äänestämistä, valitsemista, kannattamista tarkoittavasta sufragor -sanasta. Elokuva käsittelee naisten äänioikeustaistelua Lontoossa 1910-luvulla. Elokuvan vahvuudeksi voi mainita yhden nuoren äidin, pesulatyöntekijä Maud Wattsin herääminen ja voimaantuminen - ja sanoman kertomisen sitä kautta. Toisaalta kokonaisvaltainen poliittinen tilanne Englannissa jää taka-alalle. Maudin silmät aukeavat vähitellen, sattumien ja henkilöhistoriansakin kautta, ensin hänet vedetään ja pian hän alkaa oma-aloitteisesti osallistua itsensä ja henkensäkin likoon panevien naisten vastarintaliikkeeseen. Näin hän tekee miehensä ja työyhteisönsä kauhuksi ja joutuu eroon näin myös lapsestaan, kuusivuotiaasta Georgesta. Noin vuosisata elokuvan tapahtumien jälkeen olen vain viikon viettänyt Lontoossa. Kuitenkin elokuvan lavastus ja sen antama ajankuva tuntuvat äärettömän tosilta - ja peräti tutuilta. Samoin yksityiskohdat naisten aliarvioimisesta ja miesten "itses...

  Tapahtumat sijoittuvat lähinnä Puolan ja Valko-Venäjän rajalle Venäjän Ukrainaan kohdistuvan hykkäyssodan aikana. Syyrialaisperhe, vanhemmat, kolme lasta ja ukki sekä afgaaninainen Leila laskeutuvat Minskiin. Perheen päämääränä on Ruotsi. Nopeasti selviää miten he joutuvat ihmssalakuljettajien käsiin. He joutuvat synkkään, suoperäiseen metsään, ja alkaa armoton pallottelu Puolan ja Valko-Venäjän rajavartioiden ja armeijoiden välillä rahastuksineen: mustanpuhuva elokuva tapahtuu pitkälti pääosin metsässä. Nöyryytykset ja väkivalta ovat koko ajan läsnä. Maahanmuuttajat tai pakolaiset ovat Puolan viranomaisten mielestä osa "Putinin aseita". Ja toisaalta Lukasenka kostaa EU:lle sen pakotteista ja täyttää Euroopan huumeilla. Pakolaisia tulevat metsään auttamaan myös vapaaehtoiset aktivistit, mutta he eivät osllistua kuljetusapuun, koska silloin heitäkin syytettäisiin salakujetuksesta, Psykiatriksi opiskeleva Julia on aktivistien keskeinen hahmo. Elokuva tuo väkisinkin ...

  Matti ijäs ja Sulevi Peltola ovat sielun - ja ehkä minunkin - veljiä, niin ainakin uskallan ajatella. Odotin ja laskin kokoajan suudelmia. Ensimmäinen - suudelma kuolleelle äidilleen - kääntäen kuin  äitini kuolleelleni isälleni. Ja oma suudelmani rakkaalle elämänkumppanilleni myös kuin muistoja kahden minut joskus ihmeellisistä syistä hyvyksyneeltä. Niinpä päähenkilö oli filosofian- ja historian lukion opettaja. Sitä tai jotain vastaavaa minäkin olisin halunnut olla, ehkä hiukan sainkin toteuttaa auikuisopettajana. Hieno ajan kuva, ehkä hieman ennen ilmestymisvuottaan, ja ehkä sopii poikani (s, 1980) koulukokemuksiin. En ole puolueeton kun näen nimet Matti Ijäs, Sulevi Peltola ja Kristiina Elstelä. Eikä elokuvan kynttilänvalossa laulettu Kaj Chydeniuksen Jos rakastat minua muuta kuin vajoaaa minut tuolillani muistelemaan.

 Tämämkin elokuvan katsoin Cieastista Valitsin elokuva nimen perusteella. Ajattelin että se on jokin puolidokumentti ansioituneista ja tunnetuista naisista. Sitäkin selvemmäksi tuli, että hiukan historiaa ja Yhdysvaltojen kulttuuria taaksepäinkin kuvaava fiktio voi täyttää elokuvan nimen korkeat vaatimukset, ellei ole tosikko. Niinpä 50-vuotias äiti Dorothea , 15-vuotias poikansa Jamie , heidän kotiaan remontoiva ja siellä asuva William sekä kaksi nuorta naista Julie ja Abbie lataavat täyslaidallisen itsensä etsimis- ja kasvudraamaa vuonna 1979 Kalifornian Santa Barbarassa. Julie ja Jamie nukkuvat osin salaa samassa sängyssä. Juliella on seksitaustansa, Jamiella ei. Minusta kaikkein opettavaisin ja kypsin on heidän suhteensa ratkaisu. Toisaalta Annette Beningiä Jamien äitinä, hänen ilmeitään, eleitään ja äänenpainojaan ihailee välittömästi, niitä ei tarvitse eikä ehkä pystykään muistelemaan. Dorothea pyytää Abbieta ja Julieta kasvattamaan Jamieta kasvamaan kunnon t...

 Poikani opastamana olen viime aikoina katsellut ja kirjoitellut blogitekstejä Turun kirjaston, joka kuuluu Vaskiin eli Varsinais-Suomen kirjastopalveluun, digitaaliseen ilmaispalvelun elokuvia. Ainakin elokuvat Barbara ja Punainen taivas olen katsonut Cineastista.  Toki en tiedä onko kaikilla kirjastoilla tällaista palvelua eikä varmaan eri kirjastoilla samoja elokuvia tarjolla. Ainakin Vaskin palvelu on näin vanhallekin digitaalipalvelun käyttäjälle helppo. Käsittääkseni on myös jokin raja, kuinka monta elokuvaa voi kuukaudessa palvelusta katsoa

  Lääkäri Barbara haluasi muuttaa Berliinistä länteen, mutta saakin kommennuksen Ita-Saksan sydänmaille vuonna 1980. Hänen tuleva työtoverinsa Andre - niin onko hän sopeuttaja vai ammattitaitoinen, omista ristiriidoistaan taisteleva, ammattinsa osaava lääkäri. Barbaralla on rakas mies lännestä, jolta saa rahaa, rakkautta tai ainakin seksiä ja suunnitelman paete länteen, Sairaalassa kaksi potilasta työleirin nuori tyttö Stella ja parvekkeelta hypännyt Franciscus. Itä-Saksan alkeellisuus niin asuntoja kuin sairaalavälineitä kuvataan sekä inhottavat vakoilut ruumiintarkastuksia myöten. Toisaalta Andren tunnollisuus keitä tahansa, luusereitakin kohtaan ja - tiukkuuskin Barbaraa kohtaan murtaa ainakin osin Barbaran tylyyden. Epäselväksi jää miten paikallisen vakoilupäällikönkin sanat pitävät paikkansa ja miksi Stella, vaan ei Barbara pakenee riskillä länteen. Mikään maailmassa ei ole pelkästään hyvää tai pahaa, oikeata tai väärää, ei edes länsi tai itä, on ehkä elokuvan "ope...

  Olin suurimman ajan vuotta 1969 26-vuotias, joten tutulta vaikuttaa elovan tanssipaikan kuusi minuuttia kestävä tunnelma seurauksineen. Nyt vasta luen, että se on kiertnyt maailmaa ja niittänyt mainetta naisnäkökulman pioneerilyhytfiminä. Varmaan koskettaa ainakin omaa ikäluokkaani lähellä olevia naisia ja miehiä. Paljon tulee henkilökohtasia muistoja - niin lämpiä kohtaamisia kuin pettymyksiä -mieleen ns. Kunnan tanssipaikalta Turun yliopistossa, Ruissalosta, Sammon huvipuistosta, Kruunusalista VPK:n talolta ja yliopiston eri osakuntien saleista Hyvä valinta Yleltä näyttää se kansainvälisenä naisten päivänä

  Elokuvavisa Mikä on näitten alkuperäiskielisten elokuvien suomenkielinen nimi ja kuka on niitten ohjaaja? 1. Angst esssen Seele auf Pelko jäytää sielua, Rainer Werner Fassbinder 2. Johnny got his gun Sotilaspoika, Dalton Trumbo 3. Gycklarnas afton Viettelysten ilta, Ingmar Bergman 4. Baisers volés Varastettuja suudelmia, Francois Truffaut Kuvassa roolihahmo Antoine Doinel eli Jean-Pierre Leaud 5. Ghahreman (persiankieli/Iran) Sankari, Aghar Farhadi 6. L á sky jedn é plavol á sky (Tsek) Vaaleaverikön rakkaus, Milos Forman 7. New order Uusi järjestys, Michel Francon 8. Vagabond Kuin taivaan lintu, Agnes Varda 9. Cul de sac Umpikuja, Roman Polanski 10. Sorry we missed you Kiitos tilauksestasi, Kenneth Loach 11. V krag Yöpartio, Stephan Komandarev 12. The Night of the Hunter Räsynukke, Charles Laughton

  Elokuvan päähenkilö Leon, itsekeskeinen kirjailija, lähes pakottaa blogin ylläpitäjän itsevertailuun epäkäytännöllisyydellään, epävarmuudellaan ja miettimisellään, Nadjaan, jota arvelee ensin venäläiseksi, hän rakastuu. Hän vertaa niin Nadjaa, Devidia ja Felixiä itseensä, utelee ja vähättelee heidän töitään, jopa Devidin ansioita. Vertaa omaan, "arvokkaampaan" ammattiinsa. Nadja yrittää avata Leonin sisäistä umpisolmua kiusoitellen, mutta myös rehellisyydellä ja auttamalla. Felix on luonnonlapsi. Hän nauttii sattuman kautta syntyneestä tilanteesta, merestä, uimisesta ja järkevästä käytännön tekemisestä. Kirjakustantamon mies hylkää Leonin kirjan julkaisemisen, hän keskustelee Nadjan kanssa saksalaisesta kirjallisuudesta, katsoja kuulee vertailuja Leonin tekstin teennäisyydestä ja Heinrich Heinen herkästä kauneudesta. Kaikki vain synkistää Leonin tilannetta, ja umpisolmi sen kun tiukkenee. Nadja paljastaa Leonille armottomasti tämän avuttomuuden tosi elämän ymmärtämisestä...

  Mikä on näitten alkuperäiskielisten elokuvien suomenkielinen nimi ja kuka on niitten ohjaaja? 1. Angst esssen Seele auf 2. Johnny got his gun Roolinimi Antoinen Doinel 3. Gycklarnas afton 4. Baisers volés 5. Ghahreman (persiankieli/Iran) 6. L á sky jedn é plavol á sky (Tsek) 7. New order 8. Vagabond 9. Cul de sac 10. Sorry we missed you 11. V krag 12. The Night of the Hunter Joistakin alkuperäisnimistä en ole sataprosenttisen varma

  Rakastan tätä elokuvaa, sen tarinaa, merta ja Majan osaa esittävää Amanda Janssonia . Vahva syy tähän on oma puolisen vuotta sitten kuollut rakastettuni "meren tytär ja saariston lapsi" Marja. Hän olisi ihastutut elokuvan tapahtumiin ja maisemiin, mereen ja veneisiin minuakin vahvemmin. Ja Marjassa oli samaa Majan puolensa pitävyyttä ja itsenäisyyttä. Marjakin kasvoi rohkeaksi, omia päätöksiä elämästään tekeväksi naiseksi ja kolmen lapsen äidiksi, saariston ja meren tuntijaksi, ja kaupunkiinkin olosuhteitten viemänä, aika kun oli puolitoista sataa myöhemmin kuin Stormskärissä. Amanda Jansson  on syntynyt Uplandin pienessä Skärplingessä, Uppsalan ja Gävlen puolessa välissä Ruotsissa vuonna 1990. Hänen ilmeensä, eleensä, asentonsa, tekonsa ja äänensä vastasivat mielestäni täydellisesti kaikkia niitä tilanteita, mihin hän elokuvassa pääsi tai joutui. Tai siis niin luonnollista oli eläytyä hänen elämäänsä ja kasvuunsa naisena ja ihmisenä. Erityisen hienosti näkyy - sanoisi...

  En tiedä mitä elokuvan nimi tarkoittaa, ehkä se selviäisi Jari Tervon samannimisestä kirjasta. Tällä kertaa en oikein löydä parasta ja hirtehishumoristisinta Ijästä. Toki veljesten, joita (Kaukoa)esittävät Hannes Suominen ja (Velipoikaa) Vesa Vierikko sekoittaminen saa aikaan uskottavuuden rajoilla liikkuvia sotkuja niin psykiatrisessa sairaalassa kuin lähi-ihmissuhteissa, samoin (Velipojan ja Gunnarin), jota jälkimmäistä esittää jälleen kerralla pokerinaamalla Sulevi Peltola, kun hän yrittää ostaa Velipojan vaimon antamalla velkaantuneelle Velipojalle kaivinkoneensa tämän vaimon hinnaksi. Inhimillisissä naisrooleissa ovat Essi Kaila, Ria Kat a ja, Pirkko Hämäläinen ja Laura Birn , ja ettei yksi omituinen mies vielä mahtuisi joukkoon, niin mainittakoon Martti Suosalo , joka yrittää kovasti omistaa Ria Katajaa. Pienessä sivuosassa on Painijasta tuttu mestari Esko Hukkanen (1927 - 2016). Katsoin elokuvan Yle Areenasta

  Ensimmäinen ei-dokumenttiohjaus ohjaajalta, joka heti herättää uteliaisuutta ja kunnioitusta. Siihen myös elokuva nimi viittaa kuten myöhemmätkin esim. Tuhlaajapoika ja Isä meidän. Myös rakkaudella, Maire ja Juoksuhaudantie ovat varteenotettavia näyttöjä Aaltosen kunnianhimosta kertoa jotakin suomalaisista ihmisistä Suomen todellisuudessa Tilinteossa mietitään, voiko ihminen päästä eroon menneisyydestään, erityisesti sen virheistä. Kaksi miestä - Esko Nikkari (1938 - 2006) ja Juhani Niemelä - ovat yhdessä ryöstänee postiauton kuljettamat rahat, ja toinen aikookin pitää rahat itsellään, toista hän ampuu selkään. Tämä joutuu leikkauksen jälkeen vankilaan, mutta ei koskaan paljasta varsinaisen saaliin vienyttä. Ensimmäisellä lomallaan vankilasta kohtaavat pienellä paikkakunnalla ja on tilinteon aika. Toinen on jo pienen kaupungin johtaja ja ehdokkaana eduskuntaan. Hän tarjoaa paljastumisen pelossa 600.000 markkaa eli osan saaliista rikoksesta vaikenijalle. Ei edes ystävällinen...

  Viisi tähteä, vaikka en kaikkea kuullut enkä kaikkea kuulemaani ymmärtänyt. En siis yritäkään kertoa, minkälaiseen ajatteluun käsittämättömän sympaattisen Ida Korhosen näkemys luonnonkadon estämisen ja taloudellisesti kestävän talouden perustuu. Vaistonvaraisesti heikomman eli puolustuskyvyttömän metsän puolelle asettuen olen hänen ja muiden metsäaktivistien kanssa samaa mieltä - keinoja myöten. Ei aseita eikä väkivaltaa, vaan rauhanomaista tiedonvälitystä, passiivista vastarintaa, päättäjien ja tekijöiden kanssa keskusteluja, mielenosoituksia. Ja itse kuvaus mikroskooppisen pienistä kuvakulmista metsän luonnon kauniiseen mahtavuuteen, pitkiä otoksia vedestä ja uimisestakin, ihmisten konkreettisesta läheisyydestä - ja vastakohdaksi välillä keskelle metsää tehdyistä "lentokentistä", jylhien kuusien kaatamista ja koneellista karsintaa ja valtavia tehdaskomplekseja. Varmaan joku ei niin kaupungissa kasvanut kuin minä voisi kertoa vaikka sata yksityiskohtaa, mikä minulla me...

 Tämä on uusi teksti Sokkotanssista. Ehkäpä siksi, että tässäkin yksi merkittävä näyttelijä, vast`ikään menehtynyt Sulevi Peltola (1946-2025) tekee siinä taas yhden niin erilaisen roolin kuin yleensä. Mietinkin, valitaanko hänet usein sellaiseen osaan, mihin ei helpolla löydetä sopivaa esittäjää. Peltolan roolit eivät ole koskaan varsinaisia tähti- tai sankarirooleja, mutta tällä ketaa lähellä omia työteäviä kasvattajana ja opettajana.  Harmillisenkin tuttuja omista kokemuksista tulee ajalta, jolloin toimin ns. epäsosiaalisten poikien  vastaanottokodin niin johtajana kuin joskus opettajanakin hieman elokuvan Jonttia ja Länkiä vanhempien poikien pienessä laitoksessa. En pääse mitenkään selville, missä merenrantakaupungissa Matti Ijäs on koruttoman elokuvan tehnyt. Hän on asunut Jontin ja Länkin ikäisenä pääkaupungissa ja myöhemmin Turussa. Jälkimmäisen maisemia ei minun muistini tavoita, vaikka olen 1950-luvulla asunut siellä. Eikä sillä väliä. Muitakin elokuvan "nimimiehi...

Laura  Monipuolisen ohjaajan yksi minulle vaikeasti avautuva elokuva. Kertoo osasta amerikkalaisesta todellisuudesta noin 30 vuotta sitten jotakin mitä en haluaisi uskoa todeksi, ilmeisesti osana Twin Peaksia. Siitä sarjasta nuorempi polvi kertoo kauhun tunteista, joita pelotti katsoa - ainakin yksinään. Kuuluisan ohjaan suosikkini on Bkue velvet - ja sinisempi oli yö. Vähän samaa teemaa, kauniin ja hiljaisen ulkokuoren kaupungeissa on alla piilossa tapahtuvaa vääryyttä. Nyt näkemässäni "Firessä" Lauran huumeiden käytön yksi syy ehkä paljastuu, mutta sen seurauksena tapahtuva sekopäisyys lähentelee uskomatonta - ainakin Lauraa esittävän näyttelijän hurjassa roolissa. En kuitenkaan voi sanoa pitäväni Firestä. Se kuvaama pahuus ja vääryys seurauksineen jäävät yhteiskunnallisesti selittämättömäksi, kun Lauran isänkin tausta ei minulle ainakaan helposti selkiydy. Syyt ja seuraukset jäävät yksilöpsykologisiksi. Katsoin elokuvan Turun kaupunginkirjaston tarjonnasta  

Leevi ja Benjamin Sammakko pidätetään   Soli Labbart, Esko Nikkari, Antti Litja, Lasse Pöysti, Mikko Majanlahti, Eila Halonen, Kari Väänänen - niin ja Anssi Tikanmäen kaihoisa Balladi Hectorin sanoin. Siinä yllin kyllin nostalgista sisältöä jo noin 40 vuotta sitten eka kerran katsomalleni kokemuksella, joka nyt vain kirkastui ja syventyi. Ja ennen kaikkea liikutti minua, entistä epäsosiaalisten poikien vastaanottokodin johtajaa. Myös Pispala, suomaisemat, ikivanha puusilta, kaislikot ja mökit lumoavat katsojan silmiä Elokuvan kohokohtia on isoisä Sammakon hautaus, kantajina pojanpojat, joista kaksi toisiinsa käsiraudoilla sidottuinaa, yksi vielä vapaana Ja vielä tulee vainajan poika valtavan ja kauniin kukkakimpun kanssa ja - putoaa se kädessä arkun päälle hautaan. Kuolee ilmeisesti hänkin. Elokuva ei osoittele sormella tai syyllistä, se enemmänkin toteaa, miten elämässä joillekin käy. Huikeimpia puheenvuoroja on yhden Sammakon puolustuspuheenvuoro oikeudessa sek...

                                                           Humphrey Bogard ja Ava Gardner   Tavallaan arvattavissa oleva tarina siitä, miten Hollywood - tuottaja ja ohjaaja tempaavat upean mustalaistaustaisen luonnonlahjakkuuden itsekkäillä ja katteettomilla houkutuksillaan mukaan menoon, joka ei ole "tästä maailmasta" ainakaan pajain jaloinkin tanssivan naisen elämänkokemuksesta katsoen. Varsin nuorena hän menehtyy, ja Hollywood tai kreivi rakentavat hänelle monumentin tunnuksella "Näin tässä (yleensä) käy" tai jotain siihen suuntaan. Osassa elokuvaa elokuvaroolin ohjaaja muistelee haudalla tapahtumia ja ihmetellään, miten nuoren tanssijalahjakkuuden tuhoon johtanut systeemi ja siitä miljoonansa tienaavat nokkamiehet kehtaavat tulla suremaan vainajaa, kunhan pääsevät naamallaan lööppeihin. Elokuvan vu...

Edeaaä Satu , Veera Keskinen ja pöydän päässä Tommi Korpela   Elokuvan nimi tarkoittanee jotain sellaista, että sen keski-ikäisillä ihmisillä on yllätyksekseen tärkeät elämänsä ratkaisut päättyneet keskeneräiseen tai ehkä ratkaisemattomaan tilanteeseen. Tai onkohan niin, että Satu (Veera Kiiskinen), jota muut tenttaavat, on heistä ehkä vähiten kesken. Satun mies on jättänyt hänet toisen naisen takia. Kun kuuntelee Satun vastauksia ja katselee hänen kasvojaan tosi upeissa lähikuvissa, asetun automaattisesti hänen puolelleen, hänen joka yhdessä Pohjantähti-versiossa esittää Koskelan Elinaa, os. Kiviharju. Ja varsinkin kun tentin aloittaa Tommi Korpela. No sivuseikkoja ovat toki nämä omat muistot. Olen katsellut tässä lyhytelokuvia kuten siis tämäkin (30 min.). Muistan lukenee jotain sellaista, että niissä usein ohjaaja pystyy kertomaan jonkun kokonaisuuden pelkistetysti ja kokonaan, kun taas pitkissä kuvissa ydin voi hukkua. Mutta alussa muotoilemani ydin on pelkkää epämääräistä...

                                                                       Sulevi Peltola Ja taas suosikkini Sulevi Peltola - nyt kunnanjohtajana. Eräs upeimmista hänen rooleistaan on merivirtojen tutkijan tehtävä Auli Mantilan elokuvassa Pelon maantiede (2000). Vuonna 1946 syntynyt Peltola -niinpä - hänessä on jotain niin peri suomalaista ja miehekästä monessa. Matti Ijäksen Johanneksen leipäpuussa sitkeänä pienyrittäjänä, joka toki välillä kohtelee alistavasti niin vaimoaan ja tytärtään Pelon maantieteessä perinpohjaisen luotettavana tutkijana ja nyt Kunnanjohtajana harkitsevana, rauhallisena vastuullisena pomona, joka malttaa kuunnella naissihteeriään, jota esittää Rea Mauranen. Ja minkä kutkuttavan hauskan ratkaisun he saavat aikaan pienen kunnan ainakin väliaikaiseksi pelas...

  Suuret suosikkini Matti Ijäs ja Sulevi Peltola kun ovat asialla - ja Tarja Siimeskin, niin tulee pakkomielle katsoa elokuva. Pettymyksiäkin riittää. Joskus ei tahdo erottaa sanoja ja joskus kuvatkin ovat pimeitä. Siitä yksi tähti pois, koska silloin ei ymmärrä kaikkea hirtehistä sarkasmia. Ja vielä on mielenkiintoista nähdä Tommi Korpelan vetelehtijä sivuosan sivuosassa. Mutta tarinan vetovoima ja Ijäksen huumori ovat mestarillista draaman ja komedian yhdistelmää, ja Sulevi Peltolalle pienyrittäjän epäonnistumiset ja sitkeä hahmo on kuin tehty. Tarja Siimes on uskottava uskollisena miehensä tukena, vaikka ottaakin päähän miehen yksinvaltiaan otteet kotona. Kaupungin maisemista ei olisi aineksia Peter von Baghin Helsinki ikuisesti -dokumenttiin, niin rujoa ja masentavaa on elokuvan tapahtumaympäristö, mutta samalla sopiva pienyrittäjän mielenmaisemaan. Voi katsoa Areenasta

Huh huh. Oikein vapisutti ja värisytti yksin pimeässä illassa seurata niin lämmittävää ja suloista tarinaa kuin Aurinkoruusu, johon nimi viitannee. Aurinkoruusu on skitsofreniaa sairastavan Ingerin voimahahmo, jolta hän saa käskynsä, miten toimia. Ja käskyt ovat joskus aivan hulluja yleisen ajattelun mukaan sosiaalinen tilanne huomioon ottaen yhteisellä bussiryhmämatkalla Pariisiin. Silloin tarvitaan hänen sisarensa Ellenin ja tämän miehen Vagnin sosiaalisilta ja henkisiltä kyvyiltä kaikki mahdollinen, jotta matka voisi pysyä edes siedettävästi aikataulussa - ja Inger kunnossa. Inger on ollut nuorempana töissä Pariisissa, oppinut ranskaa ja kokenut elämänsä rakkauden naimisissa oleva Jacquesin kanssa, mutta se on hänen salaisuutensa. Mukana on myös pariskunta, jonka isä suhtautuu täysin kielteisesti "sairaan" ryhmän jäsenen mukanaoloon ja sen tuottamiin ongelmiin. Mutta perheen bussimatkan aikana perheen 13-vuotta täyttävä poika Christian ja Inger paljastavat toisil...

  400 kepposen (1959) jälkeen Antoine Doinel ( Jean-Pierre Leaud), palaa Pariisiin vajaa kymmenen vuotta vanhempana sen liikenteeseen, työttömyyteen ja arvaamattomuuteen. Hänet on poistettu sotilaspalvelusta kohtaamaan aikuistumistaan. Hän tapaa entisen rakastettunsa Christinen, mutta molemminpuolinen epävarmuus vaikeuttaa suhdetta. Muuttuvat epävarmat työt, hotellin vastaanottovirkailija ja sitten kummallisia tehtäviä saava yksityisetsivä tekevät hänet kuin sivulliseksi katsomaan epäonnistuneita ihmissuhteita. Yhden asiakkaan, kenkäkauppiaan vaimoon, Delphineen hän kuitenkin rakastuu, käy sen jälkeen maksullisessa naisessa. Ehkä tuo sivullisuuden osa opettaa häntä kypsymään, Christine kutsuu hänet tekosyyllä luokseen, he löytävät toisensa, kun toinen mies vielä puhuu heille pysyvästä rakkaudesta. Mainiompia kohtauksia on kun Antoine peilin edessä luettelee lausumaan tuttuja nimiä. Oman nimensä hän toistaa kiihtyvässä ainakin 25 kertaa - laskujeni mukaan - ehkä myös Christi...