Rakkaudesta elokuvaan

  Nimestään huolimatta ohjaaja on nainen. Hän kaivelee rapistuvan hyvinvointivaltion murusia kuin Lukas Moodysson elokuvissa Fucking Åmål ja Lilja 4-ever , ehkä kuitenkin pehmeämmin ja usein hilpeämmin. Alkukielellä elokuvan nimi on Paradiset brinner Kolme sisarusta Laura 18, Mira 12 ja Steffi 7 vuotta asuvat keskenään, vanhemmista ei paljon tietoa ja sossu uhkaa tulla käymään. Elokuva pursuaa kohtauksia, joissa tytöt elävät ikäänsä sopimattomalla tavalla - tupakkaa, alkoholia, aikuisten kapakassa viihtymistä, valvomista, huumeita. Laura yrittää pitää tolkullista huolta pienemmistä, mutta etsii seuraa aikuisesta parisuhteessa elävästä, mutta eksyksissä harhailevasta Hannasta. Välillä ihmetellään, alkaako Miralla jo kuukautiset, ja mistä saisi sopivankokoisia siteitä, Steffi yrittää elää reilusti vanhempien siskojensa mallin mukaan. Montaakaan vastuuntuntoista jos yhtään vastuuntuntoista aikuista ei elokuva tarjoa ja eriarvoisuus asunnoissa ja uimapaikoissa hyppii silmi...

  Ruudun urheiluohjelmien katsojia tartuin dsteen dsttuedds kstdomssn tätäkin pelleiyä. Pohdin kunnioittminiäni Kati Outisen, Tuija Ernamon ja Vesa Vierikon tehtäviä elokuvassa, ja ennen kaikkea näyttelijöitten työoja ja mahdollisuuksia saada kunnontöitä. Tämä monet rimat alittava juttu, missä Tampere, upea kaupunki Pispaloineen pääosissa. Onneksi jaksoin seurata Tuija Ernamo ja Kati Outinen selvisivät osistaan taidoillaan

Enpä olekaan nähnyt tätä suosikkiohjaajani erikoista elokuvaa. Kaksi tuntia, ei yhtään miesnäyttelijää, kaikki tapahtuu samassa huoneessa, kuusi naista. J a heistä yhtä, nuorta Saksaan muuttanutta 23-vuotiasta Karinia esittää ohjaajan takuunäyttelijä Hanna Schygulla. Enpä ollut tuntea Pääosan Petra on jo keski-ikäinen menestynyt muotisuunnittelija, joka kahden epäonnistuneen avioliiton jälkeen asuu pitkäaikaisen palvelijansa Marlenen kanssa. Elokuva rakentuu pitkistä otoksista. Ensimmäisessä on Petran ja Marlenen lisäsi Petran ystävä SSidoney ja hänen jälkeensä Petralle tuntematon Karin, jonka kanssa Petra yrittää epätoivoisesti rakentaa rakkaussuhdetta, mutta joka takuuvarmasti on tuomittu epäonnistumaan. Karin kertoo Petralle kovia juttuja niin vanhemmistaan kuin mustasta isoisokyrpäisestä ja kyltymättömästä miehestä, eikä Petra tiedä miten suhtautua ja ovatko ne totta. Lopulta Petran syntymäpäiville tulevat myös Petran tytär ja äiti. Tilanne kärjistyy riidoiksi, Petra...

  Kaksitoista vuotta kestänyt koulukaveruus on tilanteessa, missä koulukaverini asuu Seinäjoella, mutta hänellä on kakkosasunto Turussa, yhteisessä lapsuuden- ja nuoruuden kaupungissamme, missä ikäisiksimme seuraamme tapahtumia, keskustelemme ja väittelemmekin maailman menosta. Ruma Suomi dokumenttisarjan otsikko Seinäjoen osan otsikko on haastava ja härnäävä. Onhan tämä Alvar Aalto, Seinäjoen Aalto-keskuksen ja Lakeuden ristin luoja on Turkuunkin jättänyt funktionalismin ja modernistisen arkkitehtuurin jalanjälkensä yhdessä Erik Bryggmanin kanssa. Dokumentissa pohditaan aluksi, ovatko mahtipontiset rakennukset yksinvaltiuden heiniä ja kuvissa esiintyi pari Pohjanmaan isoa miestä, taisivatko olla Kosola ja Rannanjärvi tai Isotalo. Mutta se jäi omaan sivuheiton arvoonsa. Aalto-keskuksen julkisen yhteiskunnan rakennukset muodostavat ainoan Aallon kokonaissuunnitelman, joka on toteutunut kokonaisuutena. Toisaalta se ainakin dokumentin valmistumisaikana oli jäänyt jotenkin auti...

  Onkohan tämä runollinen indie -elokuva nykyajan western, niinkö on sekä USA että onneksi osan sen elokuvatuotannostakin muuttunut. Nomadeja - kannattaa etsiä käsitteen alkuperää ja nykymerkityksiä - on tämän elokuvan merkityksessä kymmeniä ellei satoja tuhansia - useimmat aika iäkkäitä kapitalismin käänteiden, seurauksien, syrjäytettyjen ja kenties itsekin systeemistä syrjäytyneiden ihmisten hajallaankin asuva, mutta elämänkokemuksen yhdistävä joukko. Elokuvan nomadit elävät pitkin laajoja autiomaita, vaihtavat entisen elämänsä kokemuksia ja tavaroita, usein kuten päähenkilö Cern, 50-60 -kymppinen nainen kuluneissa asuntovaunuissa, Rahaa ei paljon ole eikä turhaa kulutusta, yhteistä vegaanikeittoa nautitaan ekologista kestävyyttä Linda Mayn , o ikean nomadin avulla ja vaeltavan kansanosan henkisen gurunsa Bob Wellsin väljän filosofian suojaamina, turvallisina, ilman kuoleman pelkoa. "Nähdään jossain" sanotaan jonkun lähtiessä, ei koskaan hyvästi. Jossakin va...

  Olen lukenut Claire Keeganin kirjan, Foster eli Kasvatti sekä ruotsiksi että suomeksi. Hiljainen tyttö elokuva perustuu kirjaan ja kirjan Peton on elokuvassa Cait, 9-vuotias köyhän, monilapsisen perheen tytär. Samalla hän kirjan kertojaminä ja elokuvan näkökulma. Biologinen isä Dan on "liemiruoan" käyttäjä ja juovuspäissään menettänyt korttipelissä perheen hiehon. Cait sijoitetaan kesäloman ajaksi vanhemman serkkuperheen parempiin oloihin. Tämän perheen äiti, Eibhlin huomaa, että Cait kaipaa hiukan enemmän välittämistä ja huonepitoa ja vähitellen isä San ja Cait löytävät toisensa. Tällä pariskunnalla on ollut nuorena hukkunut poika, mutta sitä ei kerrota Caitille. Sen kertoo tytölle ilmeisen kateellinen naapurin rouva, joka näin paljastaa, ettei Eibhlin toistama "meidän perheessä ei ole salaisuuksia" ei pidä paikkansa. Kesän aikana Cait kumminkin oppii kesä-äidin ja -isän perheessä inhimillisyydestä ja lämmöstä verrattuna omaan perheeseensä, mihin k...

 PK on maakunta, missä olen edesmenneen opettajan ja rakkaan ystäväni Erkki Toivasen avulla tutustunut PK:n kirkonkyliin, maaseutuun, Pieliseen ja Heikki Turusen Simpauttajaan, Kivenpyörittäjään ja Joensuun Elliin. Nyt olen saanut jatkaa hänen vanhimpien lasten avulla ja pokani ja hänen vaimonsa kanssa tuota "rakkauttani". Erityisesti Lieksa on tullut tutuksi, Kelvä ja Vuonislahti, Kylänlahti ja Bomba - niin oli Koli unohtua. Vaan niitä ei harmikseni dokumentissa näytetty. Toki kaikissa esitellyissä paikoissa Juukassa, Ilomantsin maalikylässä, Hattuvaarassa ja Polvijärvellä sekä Nurmeksessa ja sen Porokylässä on tullut sopivasti käytyä. Enkä varmaan ilman Erkki Toivasen kertomuksia olisi osallistunut seminaariin missä Heikki Turunen kerto näkemyksistään ja "iski" siinä sivussa naisystävää itselleen. Toki paljon sain tässäkin dokumentissa kuunnella paikallisten kansanihmisten ja arkkitehtienkin varteenotettavia näkemyksiä muuttoliikkeestä, kyläkeskuksien...

  Paljon on virrannut vettä Aurajoessa ja Turussa tapahtua julkaisuvuoden 2009 jälkeen. Olin muuttanut takaisin entiseen kotikaupunkiini pari vuotta aikaisemmin. En muista oliko Linnankadun Sininen talo jo purettu, mutta muistan jo kuolleen, entisen koripallokaverini joka, sanoi haastattelussa uuden, laatikkorakentamisen puolestukseksi, ettei yksityisillä tai köyhillä ole varaa kalliiseen rakentamiseen. Jääköön se Turun rikkaitten ja vaikutusvaltaisen sekä gryndereitten sloganiksi. Itse olin mukana Pro Kirjastoliikkeessä ja keräsin yksityisautoilua suosivan toriparkin vastustamiseksi nimiä. Viipurissa ja suomalaisten rakenntamassa hotelli Druzba eli Ystävyys -hotellissa majoituimme kaksi kertaa. En siis tiedä mitä siellä on vuoden 2005 jälkeen. Onneksi seurueemme vaaleatukaiset naiset onnistuivat toki selviytymään innokkaista ahdistelijoistaan, kun menime hiukan sivummalla olevaan, kauniisti ränsistytneeseen ravintolaan. Tätä sarjaa en tuntenutkaan se paremmin, mutta aion k...

  Ystäväni vihjasi "huumorimielessä" tämän elokuvan Areenasta maistelemaan Lakritsi Pizzaa. Se taitaa olla symbolinen nimi elokuvan sisällölle - tiedä häntä. Eletään taas jenkeissä ja elokuvamaailmassa keskellä 1970-luvun öljykriisiä Tuleva 15-vuotias liikemies Cary ja 25-vuotias kouluvalokuvaaja Alana mittaavat toistensa ajatusmaailmoja ja tunteita. Alanalla riittää ottajia elokuvatähteä ja nousevaa poliitikkoa myöten, toki Caryllakin. Mustasukkaisuuskin pilkistää esiin, ja välillä on Caryn hulvatonta vesisänky- ja flipperibisnestä Alanan tyhjällä polttoainetankilla takaperin alamäkeä hurjastelemista. Oli pakko miettiä, onko tämä huumoria, ja jos niin tykkäsinkö. Sen verran vierasta taitaa tuon jenkkien sisäilmapiiri minulle olla, etten oikein tiedä. Ehkä Trump on nostanut vastenmielisyyttä amerikkalaismenoa kohtaan. Siksi en osannut ainakaan nauttia elokuvan varsin hektisestä menosta. Alana on ikään kuin hyvinkin tietoinen maailman tilanteesta ja liikemaailman p...

 Taas saan itseni kiinni siitä, että huumori ei ole minun lajini, Tämänkin osan alaotsikko olisi voinut olla yhtä hyvin nainen ja mies, Hoksaan  myös että kun ohjelma on rakennettu pitkälti tv- sketseistä ja niiden pätkistä, joita en vahingossakaan ole katsonut, niin huumori jää usein tajuamattomaksi. Niin, olen vakavaluonteinen ja minulle tuttu huumori on lähes läpikotaisin jotakin osapuolta alentavaa, halventavaa,  - rasistista, maskuliinisia alapään juttuja, muita kansoja ja ihonvärejä pilkkaavia, häviäjiä mollaavia, niin ei minusta saa helposti moisen ystävää, niin ei mene jakeluun. En tarkoita että tämä osa olisi tätä, vaan minulle tuntematonta ja pätkissä tarjottuna kysymysmerkeiksi jääviä.

  Ei mennyt minulle kunnolla jakeluun. Työyhteisöjä ja ammatteja kuvaava huumori oli useammin kuin ohjelmassa mainittiin sisäpiirijuttuja, joista ei päässyt hyvälle ja niitä kommentoivat kuvauksetkaan eivät aina auttaneet, Tai sitten ne olivat niin ylitse ampuvia kuten hoitajista ja lääkäreistä kertovat, että pikemminkin puistattivat. Insinööreistä ja basisteistakin olen kuullut paljon "kateellisempia" tai osuvampia vitsejä. Politikkajattuja analysoi ainakin yksi toimittaja hyvinkin onnistuneesesti. Mannerheimin mahdollinen homous sai ylisuuren annoksen lähetysaikaa, mutta tuoreempia valtakunnan päämiehiä mollattiin tai seliteltiin aika tasapainoisesti, mitä politiikkaa selvästi seurannut piti tietysti epätasapainoisena. Suomen Sosiaalideodoranttisesta Puolueesta en ollut aiemmin kuullutkaan. Ehkä en ole paljonkaan seurannut Velipuolikuuta yms. ohjelmia. Kun näkee pätkän kokonaisuudesta, ei pääse jyvälle. Seuraavasta osasta Sielu ja ruumis odotan enemmän

  Olen huono kertomaan vitsejä ja pyrkiä huumorin avulla ylläpitämään tunnelmaa. Olen kuten olen aikaisemminkin maininnut vakavana pidetty. Niinpä tämä ensimmäisen osan alaotsikko jo kertoo syy siihen. Se kertoo huumorista ja vitseistä, jotka perustuvat toiseuden, erilaisuuden ivaamiseen tai pilkkaamiseen. Jo itse pilkka-sanan etymologia viittaa esim. kirveellä kaadettavan puuhun tehtyä merkkiä tai esimerkiksi pilkkasiiven väriläiskän erilaisuutta. Pilkkaaja on pilkattavaa parempi. Kun puhutaan ihmisistä, niin valkoihoiser ovat muun ihonväriä, esim. "neekereitä tai mutakuonoja" parempia, suomalaiset parempia kuin venäläiset ja ruotsalaiset, muunkieliset huonompia kuin äidinkieliset, homot huonompia kuin "normaalit" heterot, turkulaiset huonompia kuin pääkaupungin väki. Suomessa on tehty ihan tosissaan mustalaisia ja saamelaisia alentavia tai pilkkaavia elokuvia ja kristinuskon nimissä muita alentavaa ajattelua Sitä kuulen - kaikenlaista rasismia - n...

  "Frankyn päässä on kuin hotelli, jota asuttavat hänen neljä persoonallisuuttaan", alkaa jokin netissä oleva kuvaus tästä huippuhauskasta ja tosin surrealistisen vaikeasti psykologisesti käsitettävästä kasvukertomuksesta. Kun en moista kuvausta kunnolla ymmärtänyt, niin tempauduin Frankyn (Lena Urzendowsky) ilmeikkääseen, vauhdikkaaseen, kylpyammeessa, uima-altaassa, Bremenin halki virtaavassa Weserjoessa viihtyvässä nuoren naisen elämään milloin yksin, ystävänsä Katjan poikaystävän Hasin kuin Romanin kanssa. Ei moinen innokas seksuaalisuuden etsiminen ja neitsyyden menettämismatka helppoa ollut. Mutta Franky on elokuvassa valloittavan hauska, vauhdikas, jopa välillä itkettävänkin liikuttava. Hänen ja hänen ihmissuhteittensa solmujen ja niitten avaamisten varaan tällä kertaa elokuvanautinto perustuu. Elokuvassa riittää komediaa, draamaa ja tragediaakin - ehkä joskus hiukan epäuskottavasti, mutta taitavasti ja nopeatempoisesti. En yrittänytkään ratkoa psyko...

  "Oletko sinä aina noin vakava", on minulta kaksi naista kysynyt ihan tosissaan. Toinen Ghanan pääkaupungissa Accrassa ja toinen alan miesten kapakassa Martinkadulla Turussa. Nyt kirjoitan tämän blogitekstin sen mukaan, että vastaisin myönteisesti kysymykseen. Elokuva on ylivauhdikkaan holtiton, analysoimatta sen tarkemmin Sherwoodin Robin Hoodin sankaruutta kuin Seitsemän veljeksen aikansa suomalaismiehiä näitä mielikuvituksellisesti ja muka hauskasti kuvaileva ja posketon tarina. Se on tehty aikana, jolloin ei montakaan suomalaista laatuelokuvaa tehty. Ilmestymisvuonna näki päivänvalon 12 uutta kotimaista pitkää elokuvaa. Niistä Peter von Baghin Suomalaisen elokuvan kultainen kir j a kertoo erikseen kolmesta. Niiden joukossa ei ole Veljeksiä, joka sai tuona vuonna noista eniten katsojia. Saman kirjoittajan, minun elokuvan yliminäni Suomen taiteen lähihistorian teoksessa Sininen laulu itse Pertti Pasasesta eli Spedestä Jaakko Pakkasvirta mainitsee mm. " P...

  Puoli tähteä jää antamatta. Johtunee siitä, että tiedän aivan liian vähän Tunisiasta, se historiasta ja 2000-luvun vallankumouksesta, islamista, huiveista ja hijabeista, radikalisoitumisesta, Isiksestä - ja suurimman osan siitäkin länsimaisen median silmälasien läpi, toki joittenkin arabimaissa tuotettujen elokuvien monipuolistamana. Neljä tytärtä - ikäjärjestyksessä Gofrane, Rahma, Tayssir ja Eya sekä äiti Olfa tekevät elokuvasta rankan kokemuksen. Elokuvan rakenne on erikoinen. Kahta vanhinta tytärtä, Isiksen myötä kadonneita, esittävät ammattinäyttelijät, kaksi nuorinta ovat itse mukana ja äiti on itse mukana, mutta ahdistavimmissa kohdissa näyttelijä, joskus kuvauksissa molemmatkin keskustelemassä oikea äidin tunteista ja miten niitä esittäisi. - Todella kekseliäs ja onnistunut ratkaisu. Välillä kysytään jopa jotain ohjaajaltakin ja ollaan huolissaan äänittäjän kuuloaistista. Kaiken kaikkiaan elokuvaa katsoessa ei todella aina pysy mukana, todellisuudessa ja draama...

  Alaotsikko osuu: Pohjantähden alla. Lisäksi se on oman elämäni tapahtumarikasta aikaa, antoisaa ja vaikeaa opettajan työtä Kiljavan ammattiyhdistysopistossa. Siitä monet nykyiset unenikin kertovat - painajaisia myöten. Opiston täyttäessvuonna 2000 puolivuosisataa yhdeksi muusikoksi oli kutsuttu Ralf G othoni , mistä en tiennyt kuin nimen. Toisen dokumentissa esiintyneen, Tommy Tabermannin olin kutsunut Kiljavalle junan ravintolavaunussa puhumaan "oikeudesta ja kohtuudesta". Hän muistutti, että jälkimmäistä ei kannata noudattaa rakkaudessa Kiljavan Kevätpajaan onnistuin saamaan dokumentin Juha Siltalan . Hän tuli minuutilleen paikalla moottoripyörällään ja puhui tunnin verran ilman muistiin panoja, papereita saatikka ATK-laitteita sellaisia yhteiskunnallisia ja sosiaalipsykologisia viisauksia, että pois tieltä. Mutta itse dokumenttiin , sen henkilöihin ja muistoihin ja tunteisiin. Minulle, vanhalle elokuvamiehelle lämpimiä henkilöitä olivat Aki Kaurismäki, Kati ...

  Viittaakohan elokuvan nimi Raamatun Gomorraan, jota Sodoman lisäksi pidetään paheen, tuhon ja turmion symboleja? Se ainakin tulee katsoessa tuota tärkeätä elokuvaa mafian syistä, käytännästä ja seurauksista Napolissa. Viittako se anontaan "nähdä Napoli ja kuolla". No se kauNeudesta voisi elokuvan mukaan N olla H, sillä eli niin suuri määrä Gomorran eli paikallisen mafian Camorran seurauksena kuolla tappamisen ja murhaamisen eli lähinnä ampumisien uhrina. Gomorra on kauheata katsottavaa. Sitä ei voisi uskoa, ellei lukisi taustoista että se on totta. Sitä on vaikeaa seuratakin juuri tuon uskomattoman julmuuden ja vaihtoehdottomuuden, mikä aukeaa Napolin esikaupunkialueen nuorille jo teini-ikäisinä: kaksi poikaystävää keskustelevat ja toteavat - jos te voitatte, sinä tapat minut, tai sitten päinvastoin. Sellainen on heidän todellinen lakinsa. Elokuvan kokonaisuus koostuu näennäisesti yhteen kuulumattomista asioista: kokaiinista, kiinalaisesta orjatyövoimasta ja muodist...

  Kosketuspintoja on osan nimi ja osuus kuin naulapäähän omaan elämääni. Se on aika, jolloin jouduin tai sain rakentaa elämänkatsomustani. Toki se pohjana oli lapsuudenkodin ja ainoanlapsen kokema turvallinen lapsuus ja nuoruus. Tämä dokumentti on täynnä tapahtumia ja jollakin tavalla tuttuja taiteilijoita ja kulttuurivaikuttajia. Yritin kirjoittaa nimiä muistiin katsoessani. Huomasin, että olipa paljon ruotsinkieliä nimiä ja vasemmistolaisia - ainakin omasta mielestäni. Loppusanojen aikana Reijo Frank, joka vieraili usein Kiljavan opistolla, pitkäaikaisimmalla työpaikallani, Christer Kihlman, Ralf Långbacka ja Kalle Holmberg Turun kaupunginteatterissa, Claes Andersson. Ja sitten sanoo joku, että tehokkain tunnepikamuisti ja erityisesti musiikin osalta, minun kohdaltani myös sanojen. Heikki Aaltoila Akselin ja Elinan häävalssi, Juicen Viidestoista yö, M.A. Nummisen, joka kävi Kiljavallakin pelastamassa huipputerävillä näkemyksillään järjestämäni väittelytilaisuuden ja RUK-a...

  Suomen historian myytit ***½ Varsinkin suomen kielen yhteys "Volgan mutkan, Suomen kansana geenien ja alkuperä yhdistäminen rap-artisti Palefacen musiikkiin ja sanoituksiin on jo sinänsä mielenkiintoinen ja minulle ennalta arvaamaton yhdistelmä. Mukana ovat Lönnrot , Kalevala , Runeberg , Turusta yliopiston mukana Helsinkiin muuttanut Lauantaiseura, fennomaanit, E.N. Setälä. Yhteenvetona Suomi kuvataanniin kielellisesti geneettisesti kuin kansana idän ja lännen välisenä sulatusuunina. Dokumentin lopussa keskusteltiin myös suomen kielen ja suomalaisuuden tulevaisuudesta. Annettiin jopa ohje suomen kielen säilyttämiseksi nro 1. Se kuuluu: Leiki kielellä! Se pitää kielen, elävänä, ei vain virallisena ja hallinnon kielenä. Niinpä harjoittelen Hannun handut hametta haparoivat, hamuilevat haaroja, housuja, häpykieltä. Kertun käsi koskettelee keskikokoista kovenevaa kalua Noita noituu nuorten nokkeluutta, palaa pahojen pihoille

  Vuonna 1966 eduskuntavaaleissa vasemmisto sai kolmannen kerran enemmistön 103-97. SDP sai suuren voiton Rafael Paasion "pari piirua vasemmalla" -politiikallaaan. Vanhempani kanssa kävimme yhdessä Martin koululla varmistamassa SDP:n voittoa. Niinpä ajattelin että "Liekehtiväksi ajaksi" nimitetty jakso jotenkin käsitteli tuota poikkeuksellista vaalitulosta. Mutta ei. Sen sijaan voi ajatella, että jakson ilmapiiri on jotenkin seurausta vasemmiston voitosta. Tiedä häntä, tehköön katsoja omat päätelmänsä. Toki jo edellisessä jaksossa näytetty kohtaus Mikko Niskasen suurtyöstä Kahdeksan surmanluotia valmistui vasta 1972, mutta sopii mielestäni erinomaisesti teemaan liekehtivä aika. Oopperan nousu, loppuunmyydyt Savonlinnan oopperajuhlat, Aulis Sallisen Ratsumies ja J oonas Kokkosen V iimeiset kiusaukset saavat ansaitsemansa huomion. Kaiken kaikkiaan 10. osassa vilisee niin hurjasti tapahtumia ja henkilöitä. Minua tietenkin koskettaa Risto Jarva , joka ...

  Elokuvan päähenkilö on kirjailija Andrei Gortsakov, joka lähtee Italiaan. Hän on tavalla tai toisella on ohjaajan alter ego, jos oikein ymmärrän. Ohjaajahan tunnetaan runollisena mestarina, ja elokuva aika alussa ha jo kertoo nuoremmalle, italialaiselle oppaalleen Eugenialle, ettei runoja jo kääntää toiselle kielelle. Ei siis ihme, etten minäkään ymmärtänyt oikein mitään elokuvan runollisuudesta tai sanomasta. Hämärästi muistan, että kun elokuva tehtiin pääasiassa Italiassa, ei ohjaajalla sen jälkeen ollut paluuta kotimaahansa. Mutta miksi? Arvailen tai kysyn. Oliko useita vuosia perhettään vankina kotona hulluna pidetyn Domenicon symboli Neuvostoliitto. Uskallan jopa ajatella, että Domenico-nimi on miehen erisnimi italian ja latina sanasta dominus, joka tarkoittaa herraa, johtajaa, isäntää ja omistajaa. Ja mitä tarkoittaa kun italialainen, oppinut ja komea nainen kertoo Gortsagoville, että häntäkin yritti omistaa itseään intellektuelli mies. Ja miksi Eugenia sanoi ristiriita...

  "Elämän näyttämöitä" on Peter von Baghin sinisen dokumentin yhdeksäs. Aina eivät vuosiluvut ole täsmällisiä, mutta alaotsikko osuu. Sibeliuksen hautajaiset, Aulikki Rautavaaran lauluääni ja Erik Tavaststjärnan Sibeliuskirja, niistä alkaa matka mitä erilaisempiin suomalaisiin maisemiin. Kaiken kauniin ja ihmislähtöisen asuin - ja kaupunkirakentamisen tilalle nousee arkkitehtien ja grynderien kulmikkaita ja yhä korkeammalle kohoavia laatikoita, jopa Turun Kauppahallin viereen nouseva KOPkolmio pääsee mukaan, vaikka Turku muuten loistaa poissaolollaan. Ei edes Kaupunginteatterin Ralf Långbackan ja Kalle Holmbergin Turun kautta muistella, vaikka miehet ovat toistuvasti teatterista haasteltavina. No, onneksi Väinö Linna kumoaa ammattihistoriankirjoittajat syvällisellä näkemyksellään niin Tuntemattomallaan ja Pojantähtitrilogiallaan ja Pyynikin kesäteatterin voimalla. Ja minulle tuntematon taidemaalari Ismo Hölttö yllättää tilannekohtaisilla maaluksilla"tavallisist...

  Noina vuosina kävin Turun Suomalaista Yhteiskoulua, ehkä hieman tavallista porvarillisempi, yksityinen oppikoulu, missä oli muistaakseni lukukausi- ja ruokailumaksut. Vuonna 1954 ilmestyi Tuntematon sotilas kirjana ja seuraavana vuonna elokuvana. Historian opettajamme puhui käsittääkseni Tuntemattomasta hiukan epäilevään, arvostelevaan sävyyn, ei ainakaan kehunut kiroilevaa ja rahvaanomaista kielenkäyttöä. Itse en ole taas koskaan tykännyt ampumisesta enkä sodasta, en sen paremmin kirjoissa kuin muussakaan taiteessa. Linnan Pohjantähti-trilogiassa pidin eniten ekasta osasta räätäli Halmeesta, Kivivuoren Elinasta ja Koskelan Akselista, ja kaikista, jotka vastasivat ymmärrykseni ja tunteitteni mukaan oikeudenmukaisuudesta, viattomuudesta ja kauneudesta. Mutta Sinisen laulun tässä osassa, Kansan puolella, Väinö Linna oli paljossa mukana ja hänen teoksensa jakoivat kansaa. Ihmiskäsitystä ja filosofiaa - ja Jouko Turkan mukaan Suomen ainoaa työväen kaupunkia - nimi alkaa T-k...

  Särkyneen peilin sirpaleet on osan nimi. Myös taiteessa rikkoutuu isänmaallisuuden ja sodan vakavoittama ote. Alku on dokumentissa voimakas, kun niin Punainen Mylly kuin Esa Pakarisen huumori hypytetään silmille. Niin musiikissa, kirjallisuudessa kuin muotoilussa modernismi ja informalismi saavat vähitellen otteen niin taiteilijoista kuin yleisöstäkin. Ulkomaille voi mennä esittämään muutakin kuin Sibeliusta, muotoilijat kuten Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva sekä kuvataiteilija Sam Vanni nousevat pinnalle eikä V.A Koskenniemikään ole enää kirjallisuuden ylin tuomari. Pian pitää katsoa seuraava viiden vuoden jakso, jolloin aloitan ja lukion. Pidin varmaan suurta osaa taidetta elitisminä, mutta nyt suurin piirtein humanismin ohella vahvimpana maailman pelastamiskeinona.