Rakkaudesta elokuvaan

  Käsite tulee kreikan sanoista uudelleen ja raaputtaa. Eli vanhoja tekstejä kirjoitettiin uudelleen vanhan päälle Tässä elokuvassa sillä tarkoitetaan, että sopivaksi katsottaville vanhuksille annetaan mahdollisuus nuortua ja elää elämänsä uudelleen. Tarinan molemmat vanhukset ovat molemmat - Telle ja Juhani - syntyneet vuonna 1939. He asuvat jossakin sairaalan tai tutkimuslaitoksen huoneistossa yhdessä ja ovat yli 80 -vuotiaita, kun nuoreneminen vähitellen alkaa: Sitten siirrytään Juri Gagarinin elävöittämään aikaan vuoteen vuoteen 1969. Silloinkin he asuvat aluksi vielä yhdessä, mutta sitten erlaisista taustoista tulevina päätyvät vähitellen eri ratkaisuihin. Telle (loistava Krista Kosonen , jonka olen nähnyt Anna Kareninana ensi kerran elävänä ja hurjana Turun kaupunginteatterissa) haluaa jatkaa nuorenemista, mutta Juhani lopettaa hoidon. Pitkäaikainen nuorentumisystävyys on kasvattanut heitä vastuullisuuteen. Telle ehdottaa että Juhani adoptoisi hänet ja niin myös ta...

  Ärsyttävällä tavalla mielenkiintoinen ohjaajan itsestään ja aikaisemmasta elokuvastaan ja sen seksikohtauksesta tekemä itseriittoinen elokuva. Onneksi kesti vain 91 minuuttia kaikenmoisine tekotaiteellisine omituisuuksineen. Ohjaaja on itse sanonut, että elokuva on ironinen. Se ehkä osin pelastaa ohjaajan alteregon mielivaltaisen oikuttelun näyttelijöitten, avustajien ja teknisen väen kanssa. Ainakin minua suututti tuollainen ohjaajan diktatuuri.No tässä vastustajana oli miespääosan itseään täynnä oleva komeahko nuori mies, ja hänelle seksikohtausta varten kiinnitetty stondaava penis. Elokuvassa ohjaajana esiintyvän keskustelut ovat ristiriitaisuudessaan ja samassa lauseessa itsensä kumoavuudessa huonoksi väännettyä ranskalaista älykästä keskustelua. mitä ei ironiakaan pelasta mauttomuudeltaan. Elokuva on katsottavissa Cineastissa

  Antti J. Jokinen: Kätilö (2O15) ***½ Nimiosan esittää Kri s ta Kosonen , ohjaajan puoliso ja heidän lastensa äiti, jota elokuvassa on nimeltään Helena, punaäpäräksi mainittu. Hänen "velipuolenaan" viinatrokari Jounina esiintyy uskomattoman upeasti maskeerattu Pirkka Pekka Peteli u s . Helena rakastuu ehdottamalla rohkeudella ja antaumuksella Lauri Tilkasen esittämään saksalais-suomalaiseen Johannekseen keskellä julmaa sotaa ja vanhat sotamuistot henkisenä painolastinaan. Navetta- nimisessä yksikössä tehdään arveluttavia, lääketieteellisiä ihmiskokeita, ja yksikköä johtaa murtaen suomea puhuva Herman Gödel, jota esittää uskomattoman inhottavasti Tommi Korpela . Elokuva perustuu Katja Ketun palkittuun samannimiseen romaaniin. Kovasti tykkäsin elokuvan ihmissuhteitten kuvausta, mutta "sota-allergikkona" mietin eikö näin vahvoja, ehdottomia, hurjia, julmia ja arveluttaviakin tunteita ja tekoja esiinny ilman raakoja pommituslentoja ja joukkohautoja. Yllä mainitu...

  Kun en ole lukenut palkittua kirjaa, mihin elokuvan tarina perustuu, mietin kovasti, mikä on avainlause tms. Merkitsevätkö nuo kolme samaa sanaa vaikkapa huolenpidon tarpeesta elämänhalun säilyttämiseksi? Elokuvan varsinainen tapahtuma-aika on vuosi 1986. Silloin perjantaina 28.2. Olof Palme murhattiin Sveavägenin ja Tunnelgatanin risteyksessä Tukholmassa. Huhtikuun 26.2. päivänä, kahden kuukauden kautta edellisestä tapahtui Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus (Pohjois)-Ukrainassa, silloisessa Neuvostoliiton kansantasavallassa. Se on silloin 14-vuotiaitten Mariian ja Mimin ajankohtainen elämänvaihe, mihin Mariia sitten 20 vuotta myöhemmin palaa muistelemaan syyllisyyttään Mimin ratkaisusta. Se on ehkä elokuvan tiukinta kamaa Itse olin vuonna 1986 keväällä 43 ja lapseni yhdeksän ja viiden vuoden ikäisiä, joten vaikea samaistua tyttöjen kokemusmaailmaan toistuviin Tsernobyl -viittauksiin . No Mariia ja Mimi - eri yhteiskuntaluokan jälkeäiset iste ovat luontevia myös alkavass...

  Perustuslain jälkeen pidän Suomen tärkeimpänä lakina Yhdenvertaisuuslakia, Ja mikä sen hienompaa, että elokuvan päätähteä Juulia ( Alma Pöysti ) esittää elokuvassa Yhdenvertaisuuspuolueen kansanedustajaa ja tulevaa puheenjohtajaa ja häntä alkuasetelmana pettävää miestä, kirkkoherra Matiasta ( Eero Milonoff ) nuoremman naisen, yksinhuoltaja Ennin ( Oona Airola ). Ja mikä loistava on Juulian ratkaisu tilanteen ja samalla koko elokuvan rakenteeksi. "Me avaamme avioliittomme", ehdottaa hän kun Ennikin on kutsuttu mukaan ratkomaan Juuia ensin syvästi loukanneen uskottomuutta. Häm kutsuu sitä polyamoriaksi, mistä allekirjoittaneellakin on haparoivia, vaatimattomia kokemuksia. Juulia kuvaa, että avoimuus tarkoittaa, että osapuolet tietävät missä mennään. Hän antaa anteeksi Matiakselle ja Ennille. Samalla se kuin sattumalta antaa hänellekin mahdollisuuden tutustua ja rakastua nuoreen Miskaan ( Pietu Wikström ) Suomen kristillisessä avioliittomoraalissa elokuvan polyaforia...

   Missähän olin ja mitä puuhasin vuonna 1984, kun tuo elokuvan taustapäähenkilö Ohjus putosi Inarinjärveen: noin puolet nykyiästä, elin lasteni ja heidän äitinsä kanssa Hyvinkään Paavolassa ja opetin luottamusmiehiä Kilvan opistolla pitämään puoliaan yhdessä työntekijöiden kanssa. Ehkä juuri tuona vuonna ainakin osan em. ihmisten kanssa osallistuimme rauhan marssiin Uudenmaankadulla ja lauloimme "yksi pieni elefantti marssi näin". Muistelen myös elokuva, missä Ohjuksen Niina esittää oikean elämän lastentarhanopettaja Raijaa, tulevan kihlattunsa, oikean elämän nyrkkeilijän Ollin, molemmat Kokkolasta, elokuvassa Hymyilevä mies. Ja Raija opettaa Ollia toteuttamaan enemmän omia kuin valmentajaansa oikean elämän Eliaksen unelmia. Siitä asti olen kunnioittanut Oona Airolaa, ja hänet näin elävänä viime keväällä Turun konserttisalissa laulavan Chydenius -konsertissa. Mutta ei hän ollut minua huomaavinaankaan, vaikka nousi jopa seisomaan ja taputtamaan konsertin päättyessä. ...

  Tähdet tulevat ohjaajalle ja Hanna Schygullalle, hänen "lempinäyttelijälleen. Ohjaajaan ihastuin television ääressä koripalloharjoitusten jälkeen Hyvinkäällä televisiosarjasta Berlin Alexaderplatz ja Hanna Shygullaan lopullisesti juuri Maria Braunina - kauniina, arvoituksellisena, viisaana ja rohkeana oman tiensä kulkijana. Nyt katsoin elokuvan uudestaan, ja opin ymmärtämään jotain maailman politiikan suurten tapahtumien yhteydestä yhteyksistä elokuvan teemaan : Hitlerin Saksasta, toisesta maailmansodasta ja "talousihmeestä". Elokuvan aihe tai idea on Fassbinderin ja sen toteutus:: jonkin verran hänen esimerkkinään pitävää Douglas Sirkiä, hänkin alun perin saksalainen ja Fassbinderin omalle uskollisuudelle saksalaisiin aiheisiin. Elokuva lopun räjähdysherkkyyden aavisti ja näki pitkin matkaa joitakin yksittäisiä välähdyksiä. En osaa yksityiskohtaisemmin perustella saatikka arvostella. Katsoin elokuvan cineastista

  Tosi hätkähdyttävä valokuvan, elävän kuvan, liikkuvan kuvan ja digikuvauksen "kehityksestä" - mahdollisuuksista ja uhista - kuten kaikista tekniikan kehityksestä. Se kertoo erityisen kohteen eli katsojan - minun ja kenet muutkin - näkökulman puutteesta kuvien manipulaation mahdollisuuksiin johtaa useimmiten taloudellisten, kaupallisten ja myös poliittisten vaikukuttamisten mahdollisuuksien voimaan. Sattumoisin oli aamupäivällä kommentoinut kokoomuslaisen kansanedustajan ja sotatieteilijän mielipidekirjoitusta Turun Sanomissa mahdollisuudella kirjoittaa samasta teemasta eri näkökulmasta, esim. humanistin näkökulmasta. Se mielestäni osuu edes jotenkin tämän dokumentin sanomaan. Paljon jäi näkökulmani puutteesta dokumentista ymmärtämättä,.Siihen toivon apua muilta dokumentin katsonneilta, sen verran haastava tuo Yle Areenasta vielä muutama päivä katsottavissa oleva kertomus näkyy. Kiitos dokumentista vihjanneelle

  Ei uskoisi saman miehen ohjaamaksi kuin "Mies joka ei halunnut nähdä Titanicia"- En ole minä sitäkään nähnyt, ja ellei elokuva- ja muu ystäväni, nainen, olisi suositellut sahdin hurmaa, en tätäkään Ohjaaja olisi ensin halunnut sahtiorjiksi miehet, kuten yleensä viinan kanssa riehuvat yleensä ovat ja ehkä tappavatkin jonkun, vaikkapa mustasukkaisuudessaan vaimonsa. Mutta hän on sitten löytänyt kaksi jostakin kummallisesta syystä sopivaa naista Elina Knihtilän ja Pirjo Lonkan . Mutta onhan sukupuolten välisen tasa-arvon nimissä tehty muutakin arveluttavaa kuin viinan litkiminen ja varastaminen yhtä vahingollisesti kuin tässä löperössä tarinassa. Naiset voivat osallistua ampumaan ja sotimaan armeijassa, he voivat papin kaavussa levittää yhtä sujuvasti taikauskoa ja läpiä päähänsä kuin kirkkoherrat, he voivat kerätä rankinpisteitä kone- ja isku-urheilussa ja heitä näkee yhä enemmän myös rikos- ja väkivaltatilastoissa. Raastavaa ja mieleni pahoittavaa oli hyvää p...

  Helsingin kaupungissa ovat sijainneet elämäni pitkäaikaisimmat työnantajat - Helsingin kaupunki ja SAK, Mutta ehkä onneksi ei sentään kaksi varsinaista työpaikkaa, Lemmilän vastaanottokoti kaisloittuneen Ridasjärven rannalla Hyvinkäällä ja Kiljavan ammattiyhdistysopisto Nurmijärvellä lähdepohjaisen ja puhdasvetisen Sääksjärven rannalla. Kumpikin noin tunnin automatkan päässä Helsingistä. Pääosan dokumentista tarjosivat kuitenkin Helsingin Pasila, Fredriksberg ja Merihaka, missä lähellä SAK:n päämajaa monet keskusjärjestön ammattiliitot pitivät toimistojaan. Ainakin entinen Puu-Pasila olisi ennen "rumimman kaupunginosan" mainetta voinut yhtä hyvin kehittyä Käpylän vertaiseksi kaunottareksi. Vaan siitä tulikin tekniikan onnela. Se kuten sitten Merihakakin toteutettiin jakaen liikenteen kaksikerroksiseksi.- autoliikenne maan alle ja ihmiset maanpäälle . Koneromantiikkaa robottivisioineen ja liikenne- ja jalkakulkukieltomerkkeineen jakaa niin asukkaitten kuin ulkopuo...

  Nimestään huolimatta ohjaaja on nainen. Hän kaivelee rapistuvan hyvinvointivaltion murusia kuin Lukas Moodysson elokuvissa Fucking Åmål ja Lilja 4-ever , ehkä kuitenkin pehmeämmin ja usein hilpeämmin. Alkukielellä elokuvan nimi on Paradiset brinner Kolme sisarusta Laura 18, Mira 12 ja Steffi 7 vuotta asuvat keskenään, vanhemmista ei paljon tietoa ja sossu uhkaa tulla käymään. Elokuva pursuaa kohtauksia, joissa tytöt elävät ikäänsä sopimattomalla tavalla - tupakkaa, alkoholia, aikuisten kapakassa viihtymistä, valvomista, huumeita. Laura yrittää pitää tolkullista huolta pienemmistä, mutta etsii seuraa aikuisesta parisuhteessa elävästä, mutta eksyksissä harhailevasta Hannasta. Välillä ihmetellään, alkaako Miralla jo kuukautiset, ja mistä saisi sopivankokoisia siteitä, Steffi yrittää elää reilusti vanhempien siskojensa mallin mukaan. Montaakaan vastuuntuntoista jos yhtään vastuuntuntoista aikuista ei elokuva tarjoa ja eriarvoisuus asunnoissa ja uimapaikoissa hyppii silmi...

  Ruudun urheiluohjelmien katsojana tartuin dsteen katsomssn tätäkin pelleiyä. Pohdin kunnioittaminiäni Kati Outisen, Tuija Ernamon ja Vesa Vierikon tehtäviä elokuvassa, ja ennen kaikkea näyttelijöitten työoloja ja mahdollisuuksia saada kunnontöitä. Tämä monet rimat alittava juttu, missä Tampere, upea kaupunki Pispaloineen pääosissa. Onneksi jaksoin seurata, kun Tuija Ernamo ja Kati Outinen selvisivät osistaan kunnialla taidoillaan

Enpä olekaan nähnyt tätä suosikkiohjaajani erikoista elokuvaa. Kaksi tuntia, ei yhtään miesnäyttelijää, kaikki tapahtuu samassa huoneessa, kuusi naista. J a heistä yhtä, nuorta Saksaan muuttanutta 23-vuotiasta Karinia esittää ohjaajan takuunäyttelijä Hanna Schygulla. Enpä ollut tuntea Pääosan Petra on jo keski-ikäinen menestynyt muotisuunnittelija, joka kahden epäonnistuneen avioliiton jälkeen asuu pitkäaikaisen palvelijansa Marlenen kanssa. Elokuva rakentuu pitkistä otoksista. Ensimmäisessä on Petran ja Marlenen lisäsi Petran ystävä Sidoney ja hänen jälkeensä Petralle tuntematon Karin, jonka kanssa Petra yrittää epätoivoisesti rakentaa rakkaussuhdetta, mutta joka takuuvarmasti on tuomittu epäonnistumaan. Karin kertoo Petralle kovia juttuja niin vanhemmistaan kuin mustasta isoisokyrpäisestä ja kyltymättömästä miehestä, eikä Petra tiedä miten suhtautua ja ovatko ne totta. Lopulta Petran syntymäpäiville tulevat myös Petran tytär ja äiti. Tilanne kärjistyy riidoiksi, Petra ...

  Kaksitoista vuotta kestänyt koulukaveruus on tilanteessa, missä koulukaverini asuu Seinäjoella, mutta hänellä on kakkosasunto Turussa, yhteisessä lapsuuden- ja nuoruuden kaupungissamme, missä ikäisiksimme seuraamme tapahtumia, keskustelemme ja väittelemmekin maailman menosta. Ruma Suomi dokumenttisarjan otsikko Seinäjoen osan otsikko on haastava ja härnäävä. Onhan tämä Alvar Aalto, Seinäjoen Aalto-keskuksen ja Lakeuden ristin luoja on Turkuunkin jättänyt funktionalismin ja modernistisen arkkitehtuurin jalanjälkensä yhdessä Erik Bryggmanin kanssa. Dokumentissa pohditaan aluksi, ovatko mahtipontiset rakennukset yksinvaltiuden heiniä ja kuvissa esiintyi pari Pohjanmaan isoa miestä, taisivatko olla Kosola ja Rannanjärvi tai Isotalo. Mutta se jäi omaan sivuheiton arvoonsa. Aalto-keskuksen julkisen yhteiskunnan rakennukset muodostavat ainoan Aallon kokonaissuunnitelman, joka on toteutunut kokonaisuutena. Toisaalta se ainakin dokumentin valmistumisaikana oli jäänyt jotenkin auti...

  Onkohan tämä runollinen indie -elokuva nykyajan western, niinkö on sekä USA että onneksi osan sen elokuvatuotannostakin muuttunut. Nomadeja - kannattaa etsiä käsitteen alkuperää ja nykymerkityksiä - on tämän elokuvan merkityksessä kymmeniä ellei satoja tuhansia - useimmat aika iäkkäitä kapitalismin käänteiden, seurauksien, syrjäytettyjen ja kenties itsekin systeemistä syrjäytyneiden ihmisten hajallaankin asuva, mutta elämänkokemuksen yhdistävä joukko. Elokuvan nomadit elävät pitkin laajoja autiomaita, vaihtavat entisen elämänsä kokemuksia ja tavaroita, usein kuten päähenkilö Cern, 50-60 -kymppinen nainen kuluneissa asuntovaunuissa, Rahaa ei paljon ole eikä turhaa kulutusta, yhteistä vegaanikeittoa nautitaan ekologista kestävyyttä Linda Mayn , o ikean nomadin avulla ja vaeltavan kansanosan henkisen gurunsa Bob Wellsin väljän filosofian suojaamina, turvallisina, ilman kuoleman pelkoa. "Nähdään jossain" sanotaan jonkun lähtiessä, ei koskaan hyvästi. Jossakin va...

  Olen lukenut Claire Keeganin kirjan, Foster eli Kasvatti sekä ruotsiksi että suomeksi. Hiljainen tyttö elokuva perustuu kirjaan ja kirjan Peton on elokuvassa Cait, 9-vuotias köyhän, monilapsisen perheen tytär. Samalla hän kirjan kertojaminä ja elokuvan näkökulma. Biologinen isä Dan on "liemiruoan" käyttäjä ja juovuspäissään menettänyt korttipelissä perheen hiehon. Cait sijoitetaan kesäloman ajaksi vanhemman serkkuperheen parempiin oloihin. Tämän perheen äiti, Eibhlin huomaa, että Cait kaipaa hiukan enemmän välittämistä ja huonepitoa ja vähitellen isä San ja Cait löytävät toisensa. Tällä pariskunnalla on ollut nuorena hukkunut poika, mutta sitä ei kerrota Caitille. Sen kertoo tytölle ilmeisen kateellinen naapurin rouva, joka näin paljastaa, ettei Eibhlin toistama "meidän perheessä ei ole salaisuuksia" ei pidä paikkansa. Kesän aikana Cait kumminkin oppii kesä-äidin ja -isän perheessä inhimillisyydestä ja lämmöstä verrattuna omaan perheeseensä, mihin k...

 PK on maakunta, missä olen edesmenneen opettajan ja rakkaan ystäväni Erkki Toivasen avulla tutustunut PK:n kirkonkyliin, maaseutuun, Pieliseen ja Heikki Turusen Simpauttajaan, Kivenpyörittäjään ja Joensuun Elliin. Nyt olen saanut jatkaa hänen vanhimpien lasten avulla ja pokani ja hänen vaimonsa kanssa tuota "rakkauttani". Erityisesti Lieksa on tullut tutuksi, Kelvä ja Vuonislahti, Kylänlahti ja Bomba - niin oli Koli unohtua. Vaan niitä ei harmikseni dokumentissa näytetty. Toki kaikissa esitellyissä paikoissa Juukassa, Ilomantsin maalikylässä, Hattuvaarassa ja Polvijärvellä sekä Nurmeksessa ja sen Porokylässä on tullut sopivasti käytyä. Enkä varmaan ilman Erkki Toivasen kertomuksia olisi osallistunut seminaariin missä Heikki Turunen kerto näkemyksistään ja "iski" siinä sivussa naisystävää itselleen. Toki paljon sain tässäkin dokumentissa kuunnella paikallisten kansanihmisten ja arkkitehtienkin varteenotettavia näkemyksiä muuttoliikkeestä, kyläkeskuksien...

  Paljon on virrannut vettä Aurajoessa ja Turussa tapahtua julkaisuvuoden 2009 jälkeen. Olin muuttanut takaisin entiseen kotikaupunkiini pari vuotta aikaisemmin. En muista oliko Linnankadun Sininen talo jo purettu, mutta muistan jo kuolleen, entisen koripallokaverini joka, sanoi haastattelussa uuden, laatikkorakentamisen puolestukseksi, ettei yksityisillä tai köyhillä ole varaa kalliiseen rakentamiseen. Jääköön se Turun rikkaitten ja vaikutusvaltaisen sekä gryndereitten sloganiksi. Itse olin mukana Pro Kirjastoliikkeessä ja keräsin yksityisautoilua suosivan toriparkin vastustamiseksi nimiä. Viipurissa ja suomalaisten rakenntamassa hotelli Druzba eli Ystävyys -hotellissa majoituimme kaksi kertaa. En siis tiedä mitä siellä on vuoden 2005 jälkeen. Onneksi seurueemme vaaleatukaiset naiset onnistuivat toki selviytymään innokkaista ahdistelijoistaan, kun menime hiukan sivummalla olevaan, kauniisti ränsistytneeseen ravintolaan. Tätä sarjaa en tuntenutkaan se paremmin, mutta aion k...

  Ystäväni vihjasi "huumorimielessä" tämän elokuvan Areenasta maistelemaan Lakritsi Pizzaa. Se taitaa olla symbolinen nimi elokuvan sisällölle - tiedä häntä. Eletään taas jenkeissä ja elokuvamaailmassa keskellä 1970-luvun öljykriisiä Tuleva 15-vuotias liikemies Cary ja 25-vuotias kouluvalokuvaaja Alana mittaavat toistensa ajatusmaailmoja ja tunteita. Alanalla riittää ottajia elokuvatähteä ja nousevaa poliitikkoa myöten, toki Caryllakin. Mustasukkaisuuskin pilkistää esiin, ja välillä on Caryn hulvatonta vesisänky- ja flipperibisnestä Alanan tyhjällä polttoainetankilla takaperin alamäkeä hurjastelemista. Oli pakko miettiä, onko tämä huumoria, ja jos niin tykkäsinkö. Sen verran vierasta taitaa tuon jenkkien sisäilmapiiri minulle olla, etten oikein tiedä. Ehkä Trump on nostanut vastenmielisyyttä amerikkalaismenoa kohtaan. Siksi en osannut ainakaan nauttia elokuvan varsin hektisestä menosta. Alana on ikään kuin hyvinkin tietoinen maailman tilanteesta ja liikemaailman p...

 Taas saan itseni kiinni siitä, että huumori ei ole minun lajini, Tämänkin osan alaotsikko olisi voinut olla yhtä hyvin nainen ja mies, Hoksaan  myös että kun ohjelma on rakennettu pitkälti tv- sketseistä ja niiden pätkistä, joita en vahingossakaan ole katsonut, niin huumori jää usein tajuamattomaksi. Niin, olen vakavaluonteinen ja minulle tuttu huumori on lähes läpikotaisin jotakin osapuolta alentavaa, halventavaa,  - rasistista, maskuliinisia alapään juttuja, muita kansoja ja ihonvärejä pilkkaavia, häviäjiä mollaavia, niin ei minusta saa helposti moisen ystävää, niin ei mene jakeluun. En tarkoita että tämä osa olisi tätä, vaan minulle tuntematonta ja pätkissä tarjottuna kysymysmerkeiksi jääviä.

  Ei mennyt minulle kunnolla jakeluun. Työyhteisöjä ja ammatteja kuvaava huumori oli useammin kuin ohjelmassa mainittiin sisäpiirijuttuja, joista ei päässyt hyvälle ja niitä kommentoivat kuvauksetkaan eivät aina auttaneet, Tai sitten ne olivat niin ylitse ampuvia kuten hoitajista ja lääkäreistä kertovat, että pikemminkin puistattivat. Insinööreistä ja basisteistakin olen kuullut paljon "kateellisempia" tai osuvampia vitsejä. Politikkajattuja analysoi ainakin yksi toimittaja hyvinkin onnistuneesesti. Mannerheimin mahdollinen homous sai ylisuuren annoksen lähetysaikaa, mutta tuoreempia valtakunnan päämiehiä mollattiin tai seliteltiin aika tasapainoisesti, mitä politiikkaa selvästi seurannut piti tietysti epätasapainoisena. Suomen Sosiaalideodoranttisesta Puolueesta en ollut aiemmin kuullutkaan. Ehkä en ole paljonkaan seurannut Velipuolikuuta yms. ohjelmia. Kun näkee pätkän kokonaisuudesta, ei pääse jyvälle. Seuraavasta osasta Sielu ja ruumis odotan enemmän

  Olen huono kertomaan vitsejä ja pyrkiä huumorin avulla ylläpitämään tunnelmaa. Olen kuten olen aikaisemminkin maininnut vakavana pidetty. Niinpä tämä ensimmäisen osan alaotsikko jo kertoo syy siihen. Se kertoo huumorista ja vitseistä, jotka perustuvat toiseuden, erilaisuuden ivaamiseen tai pilkkaamiseen. Jo itse pilkka-sanan etymologia viittaa esim. kirveellä kaadettavan puuhun tehtyä merkkiä tai esimerkiksi pilkkasiiven väriläiskän erilaisuutta. Pilkkaaja on pilkattavaa parempi. Kun puhutaan ihmisistä, niin valkoihoiser ovat muun ihonväriä, esim. "neekereitä tai mutakuonoja" parempia, suomalaiset parempia kuin venäläiset ja ruotsalaiset, muunkieliset huonompia kuin äidinkieliset, homot huonompia kuin "normaalit" heterot, turkulaiset huonompia kuin pääkaupungin väki. Suomessa on tehty ihan tosissaan mustalaisia ja saamelaisia alentavia tai pilkkaavia elokuvia ja kristinuskon nimissä muita alentavaa ajattelua Sitä kuulen - kaikenlaista rasismia - n...

  "Frankyn päässä on kuin hotelli, jota asuttavat hänen neljä persoonallisuuttaan", alkaa jokin netissä oleva kuvaus tästä huippuhauskasta ja tosin surrealistisen vaikeasti psykologisesti käsitettävästä kasvukertomuksesta. Kun en moista kuvausta kunnolla ymmärtänyt, niin tempauduin Frankyn (Lena Urzendowsky) ilmeikkääseen, vauhdikkaaseen, kylpyammeessa, uima-altaassa, Bremenin halki virtaavassa Weserjoessa viihtyvässä nuoren naisen elämään milloin yksin, ystävänsä Katjan poikaystävän Hasin kuin Romanin kanssa. Ei moinen innokas seksuaalisuuden etsiminen ja neitsyyden menettämismatka helppoa ollut. Mutta Franky on elokuvassa valloittavan hauska, vauhdikas, jopa välillä itkettävänkin liikuttava. Hänen ja hänen ihmissuhteittensa solmujen ja niitten avaamisten varaan tällä kertaa elokuvanautinto perustuu. Elokuvassa riittää komediaa, draamaa ja tragediaakin - ehkä joskus hiukan epäuskottavasti, mutta taitavasti ja nopeatempoisesti. En yrittänytkään ratkoa psyko...

  "Oletko sinä aina noin vakava", on minulta kaksi naista kysynyt ihan tosissaan. Toinen Ghanan pääkaupungissa Accrassa ja toinen alan miesten kapakassa Martinkadulla Turussa. Nyt kirjoitan tämän blogitekstin sen mukaan, että vastaisin myönteisesti kysymykseen. Elokuva on ylivauhdikkaan holtiton, analysoimatta sen tarkemmin Sherwoodin Robin Hoodin sankaruutta kuin Seitsemän veljeksen aikansa suomalaismiehiä näitä mielikuvituksellisesti ja muka hauskasti kuvaileva ja posketon tarina. Se on tehty aikana, jolloin ei montakaan suomalaista laatuelokuvaa tehty. Ilmestymisvuonna näki päivänvalon 12 uutta kotimaista pitkää elokuvaa. Niistä Peter von Baghin Suomalaisen elokuvan kultainen kir j a kertoo erikseen kolmesta. Niiden joukossa ei ole Veljeksiä, joka sai tuona vuonna noista eniten katsojia. Saman kirjoittajan, minun elokuvan yliminäni Suomen taiteen lähihistorian teoksessa Sininen laulu itse Pertti Pasasesta eli Spedestä Jaakko Pakkasvirta mainitsee mm. " P...