Miia Tervo: Ohjus ****
Missähän olin ja mitä puuhasin vuonna 1984, kun tuo elokuvan taustapäähenkilö Ohjus putosi Inarinjärveen: noin puolet nykyiästä, elin lasteni ja heidän äitinsä kanssa Hyvinkään Paavolassa ja opetin luottamusmiehiä Kilvan opistolla pitämään puoliaan yhdessä työntekijöiden kanssa. Ehkä juuri tuona vuonna ainakin osan em. ihmisten kanssa osallistuimme rauhan marssiin Uudenmaankadulla ja lauloimme "yksi pieni elefantti marssi näin".
Muistelen myös elokuva, missä Ohjuksen Niina esittää oikean elämän lastentarhanopettaja Raijaa, tulevan kihlattunsa, oikean elämän nyrkkeilijän Ollin, molemmat Kokkolasta, elokuvassa Hymyilevä mies. Ja Raija opettaa Ollia toteuttamaan enemmän omia kuin valmentajaansa oikean elämän Eliaksen unelmia. Siitä asti olen kunnioittanut Oona Airolaa, ja hänet näin elävänä viime keväällä Turun konserttisalissa laulavan Chydenius -konsertissa. Mutta ei hän ollut minua huomaavinaankaan, vaikka nousi jopa seisomaan ja taputtamaan konsertin päättyessä.
Vuonna 1984 elettiin vielä YYA -sopimuksen aikaa, virallisesti vaiettiin tai valittiin tarkasti sanamme itänaapuristamme, mikä tekee elokuvan myös ajankohtaiseksi. Niina on kahden lapsen yksinhuoltaja, ja elokuva onkin melkoisen osuva kuvaus hänen elämänsä sekamelskasta kodin, ihmissuhteitten ja Ohjuksen todellisuudesta selvää ottavan toimittajan keskellä. Väkivaltainen ex-mieskin palaa muka paremmaksi oppineena ja toisaalta Niina löytää nuoresta paikalle komennetusta armeijan yksiköstä uuden rakastetun
Niinpä elokuva onkin parhaimmillaan uskottava Niinan kasvukertomus. Ja sen toteuttaa Oona Airola verrattomasti opettelemalla vanhemman naisen neuvon mukaan sanomaan ei - ensin peilin edessä ja sitten kasvotusten.
Elokuva on katsottavissa Yle Areenassa
Olipa hauska sattumus - juuri huomasin tuon leffan Areenassa ja ajattelin, että täytyy katsoa, Miia Tervolla on muutama oikea helmi.
VastaaPoistaItselläni ei tuosta joulukuun lopun ohjustapahtumasta ole ihan selkeää muistikuvaa - saattaa johtua siitä, että alettiin Hannan kanssa seurustella saman vuoden lokakuussa, on saattanut häiritä nuoren miehen kykyä havainnoida ympäristöä... 😁
Hauskaa sattumusta jatkaa toivottavstai elokuva Neljä pientä aikuista, jota juuri aloin katsomaan, mutta jatkan vasta huomennä. Siinä ovat muka "polyamoria -suhteessa Oona Airolan lisäksi Alma Pöysti, tuttu jopa Zaida Bergrothin ja Aki Kaurismäen upeista elokuvista Tove ja Kuolleet lehdet
VastaaPoistaJännää aikaa itselle oli tuo 1984 loppu. Minusta tuli tuolloin ensimmäistä kertaa virallisesti turkulainen: muutimme Köydenpunojankadulle. Varsinaissuomalainen toki olen, jalat syvällä Vakka-Suomen savessa. Kylmää oli Turussakin, hyytävän kylmää. Sellaiseksi en turkulaisuutta ole koskaan kokenut Tampereella ja Helsingissä asuttuani ja evakon tyttären kanssa elämäni elettyä. Ihmisen metsä vastaa aina niin kuin sinne huudetaan.
VastaaPoistaKiitos Juha - olet oivaltanut blogin idean - voi kertoa mieleenmuistumia. Ne voivat kertoa taas lukijalle mitä tahansa. Elokuva on osa elämää.
VastaaPoistaSiitä huolimatta luin pari kolme kertaa Kylmää -sanalla ja Sellaiseksi -sanalla alkavat lauseet lauseet, ennen kuin arvelen ymmärtäväni ne kuten tarkoitat