Rakkaudesta elokuvaan

  Helsingin kaupungissa ovat sijainneet elämäni pitkäaikaisimmat työnantajat - Helsingin kaupunki ja SAK, Mutta ehkä onneksi ei sentään kaksi varsinaista työpaikkaa, Lemmilän vastaanottokoti kaisloittuneen Ridasjärven rannalla Hyvinkäällä ja Kiljavan ammattiyhdistysopisto Nurmijärvellä lähdepohjaisen ja puhdasvetisen Sääksjärven rannalla. Kumpikin noin tunnin automatkan päässä Helsingistä. Pääosan dokumentista tarjosivat kuitenkin Helsingin Pasila, Fredriksberg ja Merihaka, missä lähellä SAK:n päämajaa monet keskusjärjestön ammattiliitot pitivät toimistojaan. Ainakin entinen Puu-Pasila olisi ennen "rumimman kaupunginosan" mainetta voinut yhtä hyvin kehittyä Käpylän vertaiseksi kaunottareksi. Vaan siitä tulikin tekniikan onnela. Se kuten sitten Merihakakin toteutettiin jakaen liikenteen kaksikerroksiseksi.- autoliikenne maan alle ja ihmiset maanpäälle . Koneromantiikkaa robottivisioineen ja liikenne- ja jalkakulkukieltomerkkeineen jakaa niin asukkaitten kuin ulkopuo...

  Nimestään huolimatta ohjaaja on nainen. Hän kaivelee rapistuvan hyvinvointivaltion murusia kuin Lukas Moodysson elokuvissa Fucking Åmål ja Lilja 4-ever , ehkä kuitenkin pehmeämmin ja usein hilpeämmin. Alkukielellä elokuvan nimi on Paradiset brinner Kolme sisarusta Laura 18, Mira 12 ja Steffi 7 vuotta asuvat keskenään, vanhemmista ei paljon tietoa ja sossu uhkaa tulla käymään. Elokuva pursuaa kohtauksia, joissa tytöt elävät ikäänsä sopimattomalla tavalla - tupakkaa, alkoholia, aikuisten kapakassa viihtymistä, valvomista, huumeita. Laura yrittää pitää tolkullista huolta pienemmistä, mutta etsii seuraa aikuisesta parisuhteessa elävästä, mutta eksyksissä harhailevasta Hannasta. Välillä ihmetellään, alkaako Miralla jo kuukautiset, ja mistä saisi sopivankokoisia siteitä, Steffi yrittää elää reilusti vanhempien siskojensa mallin mukaan. Montaakaan vastuuntuntoista jos yhtään vastuuntuntoista aikuista ei elokuva tarjoa ja eriarvoisuus asunnoissa ja uimapaikoissa hyppii silmi...

  Ruudun urheiluohjelmien katsojana tartuin dsteen katsomssn tätäkin pelleiyä. Pohdin kunnioittaminiäni Kati Outisen, Tuija Ernamon ja Vesa Vierikon tehtäviä elokuvassa, ja ennen kaikkea näyttelijöitten työoloja ja mahdollisuuksia saada kunnontöitä. Tämä monet rimat alittava juttu, missä Tampere, upea kaupunki Pispaloineen pääosissa. Onneksi jaksoin seurata, kun Tuija Ernamo ja Kati Outinen selvisivät osistaan kunnialla taidoillaan

Enpä olekaan nähnyt tätä suosikkiohjaajani erikoista elokuvaa. Kaksi tuntia, ei yhtään miesnäyttelijää, kaikki tapahtuu samassa huoneessa, kuusi naista. J a heistä yhtä, nuorta Saksaan muuttanutta 23-vuotiasta Karinia esittää ohjaajan takuunäyttelijä Hanna Schygulla. Enpä ollut tuntea Pääosan Petra on jo keski-ikäinen menestynyt muotisuunnittelija, joka kahden epäonnistuneen avioliiton jälkeen asuu pitkäaikaisen palvelijansa Marlenen kanssa. Elokuva rakentuu pitkistä otoksista. Ensimmäisessä on Petran ja Marlenen lisäsi Petran ystävä Sidoney ja hänen jälkeensä Petralle tuntematon Karin, jonka kanssa Petra yrittää epätoivoisesti rakentaa rakkaussuhdetta, mutta joka takuuvarmasti on tuomittu epäonnistumaan. Karin kertoo Petralle kovia juttuja niin vanhemmistaan kuin mustasta isoisokyrpäisestä ja kyltymättömästä miehestä, eikä Petra tiedä miten suhtautua ja ovatko ne totta. Lopulta Petran syntymäpäiville tulevat myös Petran tytär ja äiti. Tilanne kärjistyy riidoiksi, Petra ...

  Kaksitoista vuotta kestänyt koulukaveruus on tilanteessa, missä koulukaverini asuu Seinäjoella, mutta hänellä on kakkosasunto Turussa, yhteisessä lapsuuden- ja nuoruuden kaupungissamme, missä ikäisiksimme seuraamme tapahtumia, keskustelemme ja väittelemmekin maailman menosta. Ruma Suomi dokumenttisarjan otsikko Seinäjoen osan otsikko on haastava ja härnäävä. Onhan tämä Alvar Aalto, Seinäjoen Aalto-keskuksen ja Lakeuden ristin luoja on Turkuunkin jättänyt funktionalismin ja modernistisen arkkitehtuurin jalanjälkensä yhdessä Erik Bryggmanin kanssa. Dokumentissa pohditaan aluksi, ovatko mahtipontiset rakennukset yksinvaltiuden heiniä ja kuvissa esiintyi pari Pohjanmaan isoa miestä, taisivatko olla Kosola ja Rannanjärvi tai Isotalo. Mutta se jäi omaan sivuheiton arvoonsa. Aalto-keskuksen julkisen yhteiskunnan rakennukset muodostavat ainoan Aallon kokonaissuunnitelman, joka on toteutunut kokonaisuutena. Toisaalta se ainakin dokumentin valmistumisaikana oli jäänyt jotenkin auti...

  Onkohan tämä runollinen indie -elokuva nykyajan western, niinkö on sekä USA että onneksi osan sen elokuvatuotannostakin muuttunut. Nomadeja - kannattaa etsiä käsitteen alkuperää ja nykymerkityksiä - on tämän elokuvan merkityksessä kymmeniä ellei satoja tuhansia - useimmat aika iäkkäitä kapitalismin käänteiden, seurauksien, syrjäytettyjen ja kenties itsekin systeemistä syrjäytyneiden ihmisten hajallaankin asuva, mutta elämänkokemuksen yhdistävä joukko. Elokuvan nomadit elävät pitkin laajoja autiomaita, vaihtavat entisen elämänsä kokemuksia ja tavaroita, usein kuten päähenkilö Cern, 50-60 -kymppinen nainen kuluneissa asuntovaunuissa, Rahaa ei paljon ole eikä turhaa kulutusta, yhteistä vegaanikeittoa nautitaan ekologista kestävyyttä Linda Mayn , o ikean nomadin avulla ja vaeltavan kansanosan henkisen gurunsa Bob Wellsin väljän filosofian suojaamina, turvallisina, ilman kuoleman pelkoa. "Nähdään jossain" sanotaan jonkun lähtiessä, ei koskaan hyvästi. Jossakin va...

  Olen lukenut Claire Keeganin kirjan, Foster eli Kasvatti sekä ruotsiksi että suomeksi. Hiljainen tyttö elokuva perustuu kirjaan ja kirjan Peton on elokuvassa Cait, 9-vuotias köyhän, monilapsisen perheen tytär. Samalla hän kirjan kertojaminä ja elokuvan näkökulma. Biologinen isä Dan on "liemiruoan" käyttäjä ja juovuspäissään menettänyt korttipelissä perheen hiehon. Cait sijoitetaan kesäloman ajaksi vanhemman serkkuperheen parempiin oloihin. Tämän perheen äiti, Eibhlin huomaa, että Cait kaipaa hiukan enemmän välittämistä ja huonepitoa ja vähitellen isä San ja Cait löytävät toisensa. Tällä pariskunnalla on ollut nuorena hukkunut poika, mutta sitä ei kerrota Caitille. Sen kertoo tytölle ilmeisen kateellinen naapurin rouva, joka näin paljastaa, ettei Eibhlin toistama "meidän perheessä ei ole salaisuuksia" ei pidä paikkansa. Kesän aikana Cait kumminkin oppii kesä-äidin ja -isän perheessä inhimillisyydestä ja lämmöstä verrattuna omaan perheeseensä, mihin k...

 PK on maakunta, missä olen edesmenneen opettajan ja rakkaan ystäväni Erkki Toivasen avulla tutustunut PK:n kirkonkyliin, maaseutuun, Pieliseen ja Heikki Turusen Simpauttajaan, Kivenpyörittäjään ja Joensuun Elliin. Nyt olen saanut jatkaa hänen vanhimpien lasten avulla ja pokani ja hänen vaimonsa kanssa tuota "rakkauttani". Erityisesti Lieksa on tullut tutuksi, Kelvä ja Vuonislahti, Kylänlahti ja Bomba - niin oli Koli unohtua. Vaan niitä ei harmikseni dokumentissa näytetty. Toki kaikissa esitellyissä paikoissa Juukassa, Ilomantsin maalikylässä, Hattuvaarassa ja Polvijärvellä sekä Nurmeksessa ja sen Porokylässä on tullut sopivasti käytyä. Enkä varmaan ilman Erkki Toivasen kertomuksia olisi osallistunut seminaariin missä Heikki Turunen kerto näkemyksistään ja "iski" siinä sivussa naisystävää itselleen. Toki paljon sain tässäkin dokumentissa kuunnella paikallisten kansanihmisten ja arkkitehtienkin varteenotettavia näkemyksiä muuttoliikkeestä, kyläkeskuksien...

  Paljon on virrannut vettä Aurajoessa ja Turussa tapahtua julkaisuvuoden 2009 jälkeen. Olin muuttanut takaisin entiseen kotikaupunkiini pari vuotta aikaisemmin. En muista oliko Linnankadun Sininen talo jo purettu, mutta muistan jo kuolleen, entisen koripallokaverini joka, sanoi haastattelussa uuden, laatikkorakentamisen puolestukseksi, ettei yksityisillä tai köyhillä ole varaa kalliiseen rakentamiseen. Jääköön se Turun rikkaitten ja vaikutusvaltaisen sekä gryndereitten sloganiksi. Itse olin mukana Pro Kirjastoliikkeessä ja keräsin yksityisautoilua suosivan toriparkin vastustamiseksi nimiä. Viipurissa ja suomalaisten rakenntamassa hotelli Druzba eli Ystävyys -hotellissa majoituimme kaksi kertaa. En siis tiedä mitä siellä on vuoden 2005 jälkeen. Onneksi seurueemme vaaleatukaiset naiset onnistuivat toki selviytymään innokkaista ahdistelijoistaan, kun menime hiukan sivummalla olevaan, kauniisti ränsistytneeseen ravintolaan. Tätä sarjaa en tuntenutkaan se paremmin, mutta aion k...

  Ystäväni vihjasi "huumorimielessä" tämän elokuvan Areenasta maistelemaan Lakritsi Pizzaa. Se taitaa olla symbolinen nimi elokuvan sisällölle - tiedä häntä. Eletään taas jenkeissä ja elokuvamaailmassa keskellä 1970-luvun öljykriisiä Tuleva 15-vuotias liikemies Cary ja 25-vuotias kouluvalokuvaaja Alana mittaavat toistensa ajatusmaailmoja ja tunteita. Alanalla riittää ottajia elokuvatähteä ja nousevaa poliitikkoa myöten, toki Caryllakin. Mustasukkaisuuskin pilkistää esiin, ja välillä on Caryn hulvatonta vesisänky- ja flipperibisnestä Alanan tyhjällä polttoainetankilla takaperin alamäkeä hurjastelemista. Oli pakko miettiä, onko tämä huumoria, ja jos niin tykkäsinkö. Sen verran vierasta taitaa tuon jenkkien sisäilmapiiri minulle olla, etten oikein tiedä. Ehkä Trump on nostanut vastenmielisyyttä amerikkalaismenoa kohtaan. Siksi en osannut ainakaan nauttia elokuvan varsin hektisestä menosta. Alana on ikään kuin hyvinkin tietoinen maailman tilanteesta ja liikemaailman p...

 Taas saan itseni kiinni siitä, että huumori ei ole minun lajini, Tämänkin osan alaotsikko olisi voinut olla yhtä hyvin nainen ja mies, Hoksaan  myös että kun ohjelma on rakennettu pitkälti tv- sketseistä ja niiden pätkistä, joita en vahingossakaan ole katsonut, niin huumori jää usein tajuamattomaksi. Niin, olen vakavaluonteinen ja minulle tuttu huumori on lähes läpikotaisin jotakin osapuolta alentavaa, halventavaa,  - rasistista, maskuliinisia alapään juttuja, muita kansoja ja ihonvärejä pilkkaavia, häviäjiä mollaavia, niin ei minusta saa helposti moisen ystävää, niin ei mene jakeluun. En tarkoita että tämä osa olisi tätä, vaan minulle tuntematonta ja pätkissä tarjottuna kysymysmerkeiksi jääviä.