Ulla Heikkilä: Eden (2020) **
Ohjaaja on lukemani mukaan kiinnostunut uskonnoista, yhteisöistä ja nuorista. Mikäpä on silloin osuvampaa kuin tehdä elokuva riparista.
Timo Teinikivi Uskontojen uhrien tuesta kirjoittaa (TS 10.8.22.) mm. "ihmisen mieltä on helppo manipuloida .. Tarvitsisimme siksi viimeistään rippikoulussa kuluttajavalistusta, joka kertoisi riskeistä, jotka saattavat liittyä uskonnollisiin ideologioihin ja niitä tarjoaviin yhteisöihin.
Nuorille näyttelijöille antaisi neljä tähteä, mutta elokuvan vaarallinen, ulkoa lukeminen ja toistaminen, magiikkaa, rituaaleja ja seremonioita pursuava sisältö taipuu kasvumurroksessa elävien nuorten manipulimoiseksi uskonnon säätelemän vallan alamaisiksi jollei muuta niin tullakseen hyväksytyksi yhteisöön.
Minun nuoruudessani ei ollut ripareita. En muista oliko meitä "piruntorjuntakeskukseksi" kutsutussa rakennuksessa edes sekä tyttöjä että poikia samassa ryhmässä. Mutta rippipappimme Viljo Lehtisen (1904 - 1965) muistan vieläkin. Hän kulki auditorion edessä musta, kulunut puku päällään ja pilliklubia polttaen. Mies kyseli meiltä ajatuksiamme enkä vahingossakaan muista hänen saarnanneen meilmillään tavalla kadotusta maallisten syntiemme tai erheittemme takia.
Vanhempani aikoinaan kertoivat, että Viljo Lehtinen rahoitti opiskelunsa Dallapé -yhtyeen laulusolistina salanimellä Veli Lehto, koska ei teologian opiskelijana siihen aikaan sopinut laulaa iskelmiä.
Saatuani tämän teksti julkaistuksi, etsin vanhan LP-levyn ja kuuntelen, rippipappini laulaa humpan Petsamo tai Matti Jurvan kaukokaipuulaulun Sulamith
Elokuvan nuoret olivat luontevia ja raikkaita ja alkukesän luonto ihana samoin kuin kuvauspaikka: upea jugendlinna, jossa kuulemma oikeastikin järjestetään ripareita. Mielestäni elokuva suhtautui kriittisesti manipulointiin ja mm. kammottavan sovitustierituaaliin. Vanhempi pappi sanoo elokuvassa nuorelle tiukkiskollegalleen viisaasti, ettei pyhyyttä voi nuoriin piiskata eikä uskoon pakottaa, ja tämä pyytääkin käytöstään lopulta anteeksi. Mieleen tulivat niin oma ripari itketyksineen kuin lasteni Prometheus- eli protuleirit, jotka olivat tärkeitä aikuistumisriittejä ja jonka fiksut ja turvalliset aikuiset tekivät korvaamattoman arvokasta vapaaehtoistyötä.
VastaaPoistaTulee myös mieleen eräs tuttavapariskunta. Toinen heista on pappi ja jossakin vaiheessa hän ainakin levitti kiruistinuskoa mm. myymällä raamattuja. Toinen puolisoista sanoi että uskonto tai uskominen on pyhä, henkilökohtainen tunne. En malttanut olla kysymättä, miksi sitä sitten pitää esim. Raamattuja painamalla ja myymällä levittää.
PoistaHuomaan että Anonyymin kommenttiin vastatessani menin sivuraiteelle. Itse asiassa minulle jäi epäselväksi, oliko elokuvan sanoma puolustuspuhe rippikouleireille ja tunnustukselliselle uskonnolle, jopa sen opettamiselle vai oliko se rituaaleineen, kenties niitten ylilyönneillä ja nuoren naispapin käyttäytymisine selvää kritiikkiä.
VastaaPoistaMitähän kohtausta Anonyymi tarkoittaa "kammottavalla sovitustierituaalilla"?
Kuitenkin lopun epäuskottava rauhalinen uni viimeisenä yönä ja juhlallinen ripiltä pääsy kirkossa valkoisissa asuissa saa minut ajattelemaan, että se puhuu rippikoulu(leiri)n puolestä. Paitsi jos ymmärtää tai tulkitsee nekin tarkoituksellisiksi ylilyönnneiksi eli itseasiassa kriikiksi.
Koin elokuvan enemmän uskontokriitiseksi. Oli siinä kyllä vastakohta tunnustuksella sen ja rennommin rippikoulun puolella. Sovitusrituaali edusti edellistä. Jos kyse oli näiden kahden vastakkainasettelua, niin elokuva oli rippikoulun puolella, mutta jyrkkäotsaisuutta vastaan.
VastaaPoistaTarkoitan kammottavalta rituaalilla sitä kohtausta, jossa nuoria ikään kuin riiputettiin ristillä. Ei minustakaan elokuvassa kriittisyydestä huolimatta kritisoitu rippikoulua tai kristinuskoa sinänsä. Parhaimmillaan riparit voinevat olla nuoria vahvistavia, yhteisöllisiä kokemuksia siinä missä protuleiritkin.
VastaaPoista