Samuel Fuller: Alaston suudelma (1964)

 

Miksi sanomaltaan hienon melodraaman ja amerikkalaisen yhteiskunnan kaksinaismoralistisen kuvauksen pitää näyttää tai sisältää väkivaltaa ja yhden taponkin? Onko mahdotonta tehdä melodraamaa ja yhteiskuntakuvausta tai -kritiikkiä ilman fyysistä väkivaltaa ja peräti tappamista.

Vai onko 1960-luvun USA jotenkin herkullinen kasvualusta moiselle, mietin tietämättä vastausta.

Joka tapauksessa prostituoiden Kellyn yritys irrottautua taustastaan on välillä sentimentaalisesti, välillä rujosti kuvattu elokuva. Se kertoo oikeutettua hyvitystä toisten, jopa lapsen hyväksikäyttäjistä ja heidän taloudellisista taustavoimistaan, totuuden kertomisen vaikeudesta, poliisin horjuvuudesta ja lopulta oikeuden ja yleisen mielipiteenkin hyväksymästä toisen väärinkäyttäjän tappamisesta.

Riittää siinä etiikasta kiinnostuneelle miettimistä.

Constance Towers Kellynä