Pirjo Honkasalo: Tulennielijä (1999) ****

 

Kaksostytöt Irene ja Helena päätyvät lastenkodista äitinsä ja tämän uuden sirkustaitelijamiehen kanssa noin kymmenvuotiaina sirkukseen ensin Saksaan ja sieltä vuoden 1956 Budapestiin. Kypsymätön äiti suhtautuu tyttäriinsä eri tavalla - sanoisin eriarvoisesti - Irenen trapetsitaitoja hän ihailee ja Helena saa tyytyä tulennielijän osaan.

Elokuva on täynnä värikästä, moniselitteistä ja sadunomaista symboliikkaa. Minua ei auta edes yhden rakkaimman kirjani, Bruno Bettelheimin Satujen lumous -kirjan viisaat oivallukset satujen selityksistä. Nyt en jaksa kunnolla muistaa, onko Bettelheimilla selvää kantaa kaksosten symbioosista suhteista.

Jossakin elokuvan arvioinnista mainitaan elokuvan sisäisistä ristiriidoista juuri kaksosten käyttäytymisen tulkinnoista. Itse kuitenkin ympäristöön ja kokemuksiin enemmän kuin biologiaan uskoen pidän äidin ja sirkusväen eriarvoista suhtautumista Ireneen ja Helenaan selityksinä heidän keskinäisten väliensä vaihtumiseen.

Mustavalkoisessa osassa aikuinen Helena muistelee ja yrittää selvittää itselleen tapahtumien kulkua, syitä ja seurauksia. Ne eivät mitenkään kunnolla avaudu - varmaan joittenkin ärsytykseksi - minulle ehkä tulevat ensi yönä uneen.

Mielenkiintoisen yksityiskohtana minut yllättää, että lempinäyttelijäni - arvatkaapa kuka - pääsee lopulta rakastelemaan tyttöjen ailahtelevan äidin kanssa Lapin sirkuskiertueella