Pirjo Honkasalo: Tulennielijä (1999) ****

 

Kaksostytöt Irene ja Helena päätyvät lastenkodista äitinsä ja tämän uuden sirkustaitelijamiehen kanssa noin kymmenvuotiaina sirkukseen ensin Saksaan ja sieltä vuoden 1956 Budapestiin. Kypsymätön äiti suhtautuu tyttäriinsä eri tavalla - sanoisin eriarvoisesti - Irenen trapetsitaitoja hän ihailee ja Helena saa tyytyä tulennielijän osaan.


Elokuva on täynnä värikästä, moniselitteistä ja sadunomaista symboliikkaa. Minua ei auta edes yhden rakkaimman kirjani, Bruno Bettelheimin Satujen lumous -kirjan viisaat oivallukset satujen selityksistä. Nyt en jaksa kunnolla muistaa, onko Bettelheimilla selvää kantaa kaksosten symbioosista suhteista.


Jossakin elokuvan arvioinnista mainitaan elokuvan sisäisistä ristiriidoista juuri kaksosten käyttäytymisen tulkinnoista. Itse kuitenkin ympäristöön ja kokemuksiin enemmän kuin biologiaan uskoen pidän äidin ja sirkusväen eriarvoista suhtautumista Ireneen ja Helenaan selityksinä heidän keskinäisten väliensä vaihtumiseen.


Mustavalkoisessa osassa aikuinen Helena muistelee ja yrittää selvittää itselleen tapahtumien kulkua, syitä ja seurauksia. Ne eivät mitenkään kunnolla avaudu - varmaan joittenkin ärsytykseksi - minulle ehkä tulevat ensi yönä uneen.


Mielenkiintoisen yksityiskohtana minut yllättää, että lempinäyttelijäni - arvatkaapa kuka - pääsee lopulta rakastelemaan tyttöjen ailahtelevan äidin kanssa Lapin sirkuskiertueella

Kommentit

  1. rm: elokuva oli taide-elokuvaa parhaimmillaan, ei siis mikään helposti tulkittava,
    itselle tuli mieleen että jollain tapaa saisio ja honkasalo entisinä taistolaisina yrittävät
    sanoa, että taistolaisuuskin oli jonkinlaista henkistä liikettä ja katumus stalinista ja unkarin
    kansannousun kannattamisesta kaduttaa. ehkä seuraavaksi tsekkoslovian valtauksesta ja
    putinista on edessä. ehkäpä heidän uusimmassa elokuvassaan, ollaan vasta menossa katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rm. Jotain tällaista taustaa aavistinkin.
      Usein minun tapani ajatella taiteesta on yksilöstä yhteiskuntaan: Tai siis, ettämiten yksilöjen tekemiset kuvaavat yhteiskunnan tilanteita. Kun en tunte4nut kauhea hyvin ohjaajan ja kasikirjoittajan (Pirkko Saisio) poliittista taustaa ja suhdetta, jäin tulkitsemaan yksilöjen välisiä valtasuhteita osana yhteiskuntaa.
      En myöskään tiedä, mikä on heidän uusi, yhetinen elokuvansa. Jään mielenkiinnolla odottamaan

      Poista
  2. Uusi yhteinen elokuva on Orenda, nyt elokuvateattereissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti