Luis Bunuel: Tristana (1970) ****

 

1920-luvun Espanjaan sijoittuva ärsyttävä ja hämmentävä elokuva. Sen vanhaa holhoojaa ja sovinistista rakastajaa Don Lopea väitetään ohjaajan omaksi kuvaksi, jota hän alkaa vihata.

Elokuvassa kuitenkin niin työtä halveksiva vasemmistolaisuus, taiteilijaelämän ylevyys ja orastava feminismi himmenevät. Nuoren Tristanan selittämätön sairaus tulee jotenkin epäuskottavasti väliin ja vielä ihmeellisemmältä tuntuu nuoren rakastajan Horacion ja Don Lopen uusi ystävyys ja yhteinen huolenpito toisen jalkansa menettäneestä Tristanasta, joka alkaa soittaa taas piano ja kuuntelee papin tekopyhiä neuvoja. Lopulta itsenäisyyttä ja vapaata rakkautta etsivä Tristana menee naimisiin Don Lopen kanssa, joka on perinyt kuolleen sisarensa omaisuuden - eikä mene hääyönä edes samaan huoneeseen miehen kanssa.

Monissa Bunuelin elokuvissa kummittelee taustalla jokin uni. Niin tässäkin. Ehkä se selittää elokuva kummallisuuksia ja vähintään outoja ristiraisuuksia ihmisten käyttäytymisessä.

Tristana ja kuoleva Don Lope

Eniten Bunuelin elokuvista pidän Porvariston hillitystä charmista. Ehkäpä aikoinaan luulin ymmärtäväni sitä. Mainio oli myös Turun kaupunginteatterin tulkinta elokuvasta Tämä intohimon hämärä kohde.