Veikko Aaltonen: Dinosaurus (2021)

Mestariluokan dokumentti suomalaisen elokuva-alan tuulista ja tyyleistä, erityisesti Rauni Mollbergista (1927-2014)

Dokumentissa kerrotaan että niin Niskanen kuin Mollberg sodan kokeneina miehinä kävivat elokuvia ohjatessaankin sotaa. Osuvin näkökulma on muistaakseni Mollbergin tyttären. Hän aloittaa siitä, että hänelle isä oli hyvä. Mutta hänkin löytää isästä kaksi puolta, lämpimän ja rakastavan ja toisaalta demonisen ja vimmaisen, joka haluaa saada tahtonsa läpi keinolla millä hyvänsä. Exitus facta probat eli tarkoitus pyhittää keino taisi olla yksi jesuiittojen tunnuslauseista.

Sotakokemukset ovat saaneet Mollbergin näkemään maailman ja ihmiset pahoina. Elokuvissa on monia kohtauksia, jotka voidaan nähdä "viattomuuden myrkyttämisenä". Niin kävi Martalle ja niin teki saarnaaja Elinalle Syntisessä laulussa ja niin kävi Milkalle. Samoin tehtiin Pikku Pietarille minun suosikki Mollbergissani Aika hyvä ihmiseksi, katsojan tietämättä.

Ikitien ohjaaja AJ Annila kertoo Syntisestä laulusta, että siinä on jotain vaarallista, liian aitoa, niin että se tulee television kuvaruudusta ulos. Muistan että itselleni kävi samoin, yrittäessäni katsoa Niskasen Kahdeksaa surmanluotia.

Dokumentti antoi paljon tietoa, mutta enne kaikkea pohdittavaa. Oli hyvä saada kuulla sellaisten näyttelijöitten kuin Sulevi Peltolan näkökulmia ja Risto Tuorilan pitkään jatkuneita painajaisista sekä Milkaa esittäneen Irma Huntuksen kokemia moraalituomiota kotipaikkakunnallaan Kaustisilla.

Ehkäpä Teeman tämäniltainen dokumentti Alvar ja Aino Aallosta tuottaa valoisampaa mieltä kuin Dinosaurus.