Kotimaisia suosikkeja: Valkoinen peura, Kahdeksan surmanluotia, Kun taivas putoaa, Aika hyvä ihmiseksi, Kauas pilvet karkaavat ja Mies vailla menneisyyttä

Erik Blomberg ja Mirjami Kuosmanen: Valkoinen peura (1952) 

Elokuvatietäjien mukaan siihen aikaan kun me olimme kymmenkesäisiä elokuvan ohjaajaksi mainittiin aina mies, vaikka tässä elokuvassa kokonaisuus oli lähes kokonaan Mirjami Kuosmasen aivoitusta tosiasiallisena ohjaajana. 

Aiheen piolesta vertaa Kissaihmiset, Jacques Tournier 1942.

Mirjami Kuosmanen

Mikko Niskanen: Kahdeksan surmanluotia (1972) 

Elokuva jota en sen järkyttävän todellisuuden takia pysty enää katsomaan. Sitä katsoessa eivät riittäneet enää kyyneleet, eivät pala kurkussa, naama meni irvistykseen, oli paettava tv-elokuvassa toiseen huoneeseen. Kun kirjoitan tämän tunnen ahdistuvani.

Risto Jarva: Kun taivas putoaa (1972) 

Lopussa sensaatiotoimittaja (Erkki Pajala) ja naisensa (Eeva-Maija Haukinen) päättävät hukuttautua  huonon omantuntonsa ja ”syntiensä” takia. Viime hetkellä toimittaja nousee pintaan ja kirjoittaa vielä tästäkin sensaatiojutun. Aiemmin hän oli luottamuksellisesti haastatellut vammaista mm. tämän seksuaalielämästä, julkaisi jutun ja vammainen teki itsemurhan. Saksalainen samanaiheinen on ”Katariina Blumen menetetty maine” ( Margaretta von Trotta ja Volker Schlöndorf)

Rauni Mollberg: Aika hyvä ihmiseksi (1977)

Omia lapsuuden pihan muistoja ja ihmisiä mieleen tuova tarina. Juoruavia, kateellisia naisia, saamaton ja juoppo mies, arkisen viisas ”aika hyvä ihminen”. Avioparin Irma Seikkula ja Toivo Mäkelä mestariosat. Tosin Toivo Mäkelän Kanavanvartija Sundvall Matti Kassilan elokuvassa Elokuu (1956) ( Sillanpää) on ylittämätön.

Aki Kaurismäki: Kauas pilvet karkaavat (1996) ja  Mies vailla menneisyyttä (2002) 

Olen nähnyt molemmat kolme kertaa. Huikeita syrjäytettyjen ja todellisuuden kuvauksia, samalla kuitenkin toivoa ja mahdollisuuksia väläyttäviä. Matti Pellonpään lapsuuden ja nuoruuden kuva esillä molemmissa juoneen liittyen.. Suomalaisen iskelmän kunnioitusta mm. Olavi Virran Sä et kyyneltä nää  ja Annikki Tähden Pieni sydän kuten tietenkin Rauli Badding Somerjoen Kauas pilvet karkaavat Markus Allanin esittämänä lakkautettavassa ravintola Dubrovnikissa.