Virpi Suutari: Aalto (2020)
Alvar ja Aino Aallosta kertovasta dokumentista jotakin sanoessa loppuvat adjektiivien superlatiivit kesken. Mutta ennen kaikkea jälleen kerran tulin todenneeksi, miten vähän tiesin heidän urastaan, yhteistäkin teoksista, missä ei tiedä mikä on kummankin sormenjälkiä, saatikka heidän avioliitostaan ja rakkaussuhteestaan.
Virpi Suutarilla on suhde Aaltoon jo lapsuudessaan Rovaniemen kaupunginkirjastosta, mutta onneksi hän on onneksi malttanut mielensä ja antanut tutkimusmatkan Aaltoihin, heidän töihinsä ja elämäänsä kestää ja viipyä, kunnes siitä tuli niin vangitse ja koukuttava kuin nyt saamme kokea. Yksittäistä teoksista dokumentti kertoo minun mielestäni lumoavimmin Viipurin kirjastosta. Se pääsi pahasti ränsistymään neuvostovallan alussa, mutta peruskorjattiin Aallon miestä pilalle. En ota kantaa pilalle menemisestä, mutta dokumentissa sen pelastavat myös lapset, jotka mm. hivelevät portaitten kaiteitten muotoja ja pintoja.
Alvarin ja Ainon kirjeenvaihdon eroottistakin puolta toteuttavat mestarillisesti Martti Suosalo ja Pirkko Hämäläinen. Dokumentin kuvaajien pitää olla alansa mestareita. Muuten ei onnistu yllättävien muotojen tallentaminen niin, että tuntuu kuin television kuvaruutu toisi tilan, sen tuolit ja valaisimet käsin kosketeltaviksi.
Mielenkiintoinen yksityiskohta kertoo, että sisällissodassa Alvar oli valkoisten puolella, ja jo 1924 hän suunnitteli Jyväskylän työväentalon, mistä tuli hänen läpimurtotyönsä. Dokumentissa - kerrotaan muistaakseni - että Aalto oli kauhuissaan sisällissodan tuhoista.
Turkulaisena olisin toivonut, että olisi kerrottu jotain Alvar Aallon ja Erik Bryggmanin yhteistyöstä ja funktionalismista kotikaupungissani.
 |
| Jyväskylän työväentalo valmistui 1925 |
Kävin katsomassa tämän elokuvissa. Ajattelin silloin, että onpa saatu kiinnostava dokkari syyllistymättä suurmiespönötykseen. Alvar Aallossa oli myös vastenmielisiä, inhimillisiä (?) heikkouksia. Ne eivät tietysti vähennä hänen arvoaan arkkitehtina. Aino ja Alvar olivat tasavertaiset kumppanit, mutta ihmettelen, miten Elissa suostui muuttamaan habitustaan miellyttääkseen itseään huomattavasti vanhempaa miestään. Elokuvassa ei tietysti voi esittää Aallon valtavaa elämäntyötä kokonaan, mutta sen ansio on siinä, että se herättää kiinnostuksen tutustua kohteisiin paikan päällä. Itse haluaisin nähdä esim. Muuratsalon koetalon, https://www.alvaraalto.fi/kohde/muuratsalon-koetalo/.
VastaaPoistaJotain samansuuntaista mietin, mm. ettei hän kestänyt kritiikkiä Finlandiatalosta ja loppuaikoinaan. Onkohan niin että "suurmiehen" on lähes mahdotonta kestää eläessään, että aika tai jokin muu menee ohi. Samoinhan kävi Rauni Mollbergin, minkä Veikko Aaltosen Dinosaurus kertoo.
PoistaArvelen että "Unknown" on nainen. Mietin miten suurnainen kestää menestyksen hiipumisen. En tiedä. Toki elokuva "Filmitähdet eivät kuole Liverpoolissa" on surullinen tarina aiheesta.
Mutta tänään on hieno syy nostaa lippu salkoon Minna Canthin ja tasa-arvon kunniaksi.
Mikäli korona hellittää, menen kesällä muistelemaan Aaltojen luomuksia Jyväskylään a Säynätsaloon
Pohdit, miten naiset mahtavat kokea suosion hiipumisen. En usko sen merkittävästi riippuvan sukupuolesta. Tämä menee nyt vähän aiheesta sivuun, mutta uskallan suositella dokkaria Nothing like a dame. Siinä neljä kuuluisaa naisnäyttelijää muistelee uransa huippuhetkiä ja miettii vanhenemistaan sellaisella itseironialla, että lopputulos on hykerryttävä. He ovat hauskaa seuraa ja hyvä korvike oikeille kohtaamisille, joita korona-aikaan on harmittavan vähän. Katso Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/1-50268301
VastaaPoistaMielestäni mestymispakko ja siitä luopuminen ovat kulttuurimme tuotteina kuitenkin enemmin miesten vaivoja, joista kaikki saavat kärsiä.. Kertomasi naisnäyttelijäjuttu on ilahduttava empowerment-tarina, mikä lienee vaikeampaa nykykulttuurin miehille..
PoistaTyössäni aikuisopettajana suunnittelin ja toteutin ns. Itsenäinen mies -kursseja. Niitten yksi perusajatus oli Älä alistu, äläkä alista,
Jälkimmäinen koski useimmiten parisuhdetta ja ensimmäinen työelämää, mainontaa ja yleistä mielipidettä.
Kurssille tuli usein jo samaan suuntaan kallellaan olevia, mutta myös joku ns. mahco mies. Kerran yksi viime mainituista räyhäsi aikansa ja lähti sitten kesken kurssin pois..
Nothing like a Dame. Katsoin sen. Aika vähän se poikkeaa alkuperäisestä aiheesta sivuun. Kyllähän siinä naiset, joiden nimistä en yhtäkään tunnistanut, muistelivat palkittua näyttelijätyötänsä hauskasti ja nöyrästi, välillä jopa kateellisena ja toisiaan syyttäen, mutta samalla ainakin ilmeitten perusteella anteeksi antaen. Nauru oli herkässä.
PoistaKun tässä kirjoittaja on mies, ja taustalla Aalto ja ja Dinosauruksen Mollberg, niin väkisinkin ajattelee, että ellei mahdotonta niin ainakin hankalampaa meihille - noin keskimäärin pelkojen, kieltäytymisten ja riittämättömän ulkonaisen kauneuden kertominen. Toisalta dokumentin naiset ovat "palkkatyöläisiä" , eivät oman työnsä päälliköitä. Lopun vakavoituminen osui, muttei ihan kymppiin.
Vaikka en siis tunnistanut näyttelijöitä enkä tiedä heidän uristaan muuta kuin dokumentista saattaa päätellä, on tarina hauska ja vapauttava - mikä onkaan se osuva sivistyssana viime mainitulle, mitä en nyt muista - ja hieno täyttymys lauantai-illalle. Kiitos vinkistä ja linkistä