Rene Clement: Kielletyt leikit (1952) ****½
![]() |
| Michel ja Paulette |
Vihdoin löysin otsikon nimisen elokuvan. Sen nimistä laulua Muistojen bulevardilla usein Carolan esittämänä olen kuunnellut. "Ei ole lupaa sun kättäs mun pyytää, tein tuulelle tupaa nyt tuuli mua hyytää". En ole kuitenkaan varma, ymmärränkö oikein, miten laulun sanoma liittyy elokuvan tarinaan
Tapahtumat sijoittuvat toiseen maailmansotaan, ja alussa 5-vuotiaan Pauletten vanhemmat ja koira kuolevat. Kylässä asuva 8-vuotias Michel löytää Pauletten, ja heidän välille syntyy syvä ystävyys. Michelin perhe ottaa Pauletten hoiviinsa.
Lapset hautaavat yhdessä Pauletten kuolleen koiran ja tekevät sille hautaristin. Varsinkin Pauletten on vaikea hahmottaa sotaa saatikka, mitä merkitsee että isä ja äiti ovat poissa. Lopulta lapset kehittävät leikit, joissa he vievät ja varastavat kauniina pitämiään hauta- ja kirkkoristejä. Michel vannottaa Paulettelle, ettei tämä kerro tietävänsä risteistä mitään. Pappi puolestaan pitää ristien varastamista pahempana syntinä kuin sotatilaa.
Viranomaiset löytävät Paulettet ja ovat sijoittamassa häntä "mukavaan ja turvalliseen" lastenkotiin. Matkalla Paulette kuitenkin juoksee karkuun ja huutaa Micheliä.
Elokuvan upein anti on mielestäni, että se kaikessa ja loppuun asti on lasten puolella aikuisten luomia mielettömyyksiä, sotaa ja uskonnon rituaaleja ja rukouksia, joita toistavat kun niin käsketään, vaikka eivät ymmärrä niitä ja miksi niin tehdään.
Kielletyt leikit on kansainvälisesti palkittu ja kriitikkoja arvostama elokuva.
Löysin sen JustWatch-palvelusta, missä oli englanninkielinen teksti

Kommentit
Lähetä kommentti