Arkkitehtuuri, Rakkain, kaupunki, osa koristelu ***½

 

Tästä osasta odotin paljon, onhan kauneus yksi kolmesta antiikin hyveistä. Petyin, kun huomasin ettei koristelu ollut edes arkkitehtuurissa läheskään sama kuin kauneus eikä sama kuin taidekaan. Vaikka väitetään että kauneus on kasojan silmissä, en jaksa siihen uskoa. Kyllä on mielestäni jotain yleispätevää, lähes universaalista - sanottaisiko inhimillistä taidetta - värejä, lämpöä, pehmeyttä, sopusointua, vaihtelua, - ei ainakaan mustaa tai mustavalkoista (arvo)valtaa tai virallisuutta paitsi yksityisissä surutilaisuuksissa.


Vähän sekalainen oli tarjonta. Ihailimme Erottajalla vanhoja rakennuksia kauniine koristeineen ja Pikkuhuopalahden elävää asuntorakennusmateriaalia. Suljettu Lastenlinnna oli eniten minun mieleen kotkaemo poikasiaan hoivaamassa muistaakseni ulkokuoren 22 teoksessa.


ja sitten palattiin edellisen jakson betoni Itä-Pasilaan, jota ei ole luovuttu elävöittämästä koristen, joiden avulla kuulemma perille. Mielenkiintoista on toteuttaa taiteen ja tehokkaan katutilan yhteensovittamista

Kommentit