Audrey Diwan: Happening (2021) *****

 

Pääosassa Anne, syntynyt vuonna 1940 ja opiskelee kirjallisuutta yliopistossa vuonna 1963, kunnianhimoinen ja lahjakas opiskelija joka ei halua lasta, ja abortti on Ranskassa laiton.

Rakas tyttöystäväni, olkoon nimeltä vaikka Anna, syntynyt vuonna 1943, minä 1942. Pelkäsimme tuona samana vuonna 1963, että tuo taiteellinen, herkkä, tunteellinen ja lahjakas Anna, humanistisia tieteitä opiskeleva tyttö olisi raskaana, vaikka ei arkijärjen mukaan voinut ollutkaan - eikä sitten ollutkaan.


Mutta siinä lähtökohta katselukokemukselleni Annen vaikeita, rajuja, vaarallisia, laittomia ratkaisuyrityksiä. On pakko olla Annen puolella alusta loppuun. Jos joku tuona aikana oli oikeutettua kansalaistottelemattomuutta, niin ihmisen oikeus päättää omasta kehostaan ja sen myötä tulevaisuudesta.


Elokuvan visuaalinen rohkeus tekee elokuvasta entistä vahvemman ja uskottavamman kokemuksen

Miehet ovat horjuvia, kiertävät ja kaartavat vastuuta ja avun antamista. Ehkä yliopiston opettajassa ilmenee ymmärrystä. Anne pääsee näyttämään loppukokeessa kirjoittajakykyään.


Elokuva on katsottavissa Cineastissa

Kommentit

  1. Näitäkin oikeuksia poljetaan nyt niin Yhdysvalloissa kuin myös (ainakin itäisessä) Euroopassa.

    Elokuvassa niin miehet kuin naiset olivat ensin haluttomia auttamaan Annea, mutta onneksi sitkeän etsimisen jälkeen löytyi myös ymmärtäjiä ja jopa konkreettisia auttajia.

    Mun oli muuten vaikea ensin päätellä, että elokuva sijoittui 1960-luvulle. Sitä ei korostettu turhan paljon esim. lämpimillä värisävyillä tai muulla nostalgialla. Mikä oli hyvä ratkaisu.

    VastaaPoista
  2. Itsekin huomasin sattumalta elokuvan tapahtuma-ajan oman ikäni samanmoisiin muistoihpn. Ne antavat jotrnkin ihan uudenlaista koskeyusta kokemukseen. Toisaalta ongelman jatkuvuus ja pysyvyys on uskontovaltaisissa maissa aivan järkyttää, ja jos Päivi Räsänen, kristillinen lääkäri saisi määrätä Suomessa, niin vieläkin abortti olisi synti, sairaus ja rikos

    VastaaPoista

Lähetä kommentti