Louis Malle (1932-95): Näkemiin lapset
Oppikoulussa luokallamme oli yksi juutalaistaustainen tyttö. En muista mitään häneen kohdistuvaa syrjintää sen paremmin opettajilta kuin luokkatovereiltakaan. Tosin oli aika ymmärtämätön teemasta, kun kotonakaan ei tämän tyyppisistä asioista ei puhuttu.
Sen sijaan joskus oli hiukan kyllästynyt esim. elokuviin, jos antisemitismi oli vahvasti pääaineena. Vaan tämä, ohjaajan omiin kokemuksiin perustuva elokuva karmeliittamunkin yllä pitämästä sisäoppilaitoksen valloittaa mielen. Siinä varmaan vasta lopussa - ainakin minulle - selviää, että niin koulun rehtorin kuin kolme oppilasta Gestapon miehet Ranskassa vievät nämä neljä henkilöä keskitysleireille.
Elokuvan hienoksi päähenkilöksi nousee kuitenkin ranskalainen päähenkilö, nuori Julien, joka alkuriitelyjen jälkeen ystävystyy uuden tulokkaan Jean Bonnetin kanssa. Julienile selviää yökastelunsa takia että, että Jeanin sukunimi onkin Kippellstein, jolle koulun rehtori on antanut turvapaikan.
Ohjaaja on pitkään halunnut tehdä kokemastaan elokuvan, enkä ihmettelisi, jos hän oli jonkun sisäoppilaitoksen oppilaista ellei peräti tuon Julienin alterego.
Kommentit
Lähetä kommentti