Jay Roach: Trumbo (2015) *****
Katsoin äskettäin Dalton Trumbon (1905-1976) käsikirjoitukseen perustuvan "viihteellisen" elokuvan Loma Roomassa (1953). Nimen elokuvalle ehdotti Trumbon perheen noin 10 -vuotias tytär Nikola. Asemaansa tympääntyneen prinsessan ja amerikkalaisen rahan perässä juoksevan lehtimiehen kohtaaminen ja rakastuminen johtavat siihen, että molemmat kasvavat ja viisastuvat. Sehän ei ole pelkkää viihdettä, vaan yhteiskunnallinen kasvukertomus käyttää asemaansa demokratian kunnioittamiseen.
Ja niin Dalton Trumbo tekee, hänellä on "kommunistisia" tai vasemmistolaisliberaaleja yhteyksiä, viihdeteollisuuden mustalle listalle joutuneita. Hän joutuu myös vankilaan, saa kohdat pilkkaa ja halveksuntaa, mutta ei pelasta itseään paljastamalla muita mustalle listalle joutuneita kuten esim. Elia Kazan.
Kysymys kuuluukin: voiko aikoinaan kallispalkkaisin ja rikas olla samalla radikaalinen vasemmistolainen ja siis jenkeissä. Ilmeisesti työhullu, ja välillä perheensä muiden jäsenten oikeudet unohtava Trumbo ei halua yksinvaltiutta kuten melkein samanniminen USA:n presidentti, vaan demokratiaa.
Viisi tähteä tulee elokuvan (taiteen) ja politiikan yhteyksien selkiinnyttämisestä "demokratian suurvallassa" , USA:ssa: Myös elokuvamaailman suurnimet ja puolensa valinnet mainitaan valintoja tässä paljastamatta: Metro Goldwyn Mayer MGM, antisemitismi, Hedda Hopper, senaattori John McCarthy, John Wayne, Kirk Douglas, Otto Preminger ja presidentti John F. Kennedy
Dalton Trumbon kuuluisimpia käsikirjoituksia Loma Roomassa elokuvan jälkeen ovat esim. Hiljainen sankari, Spartacus, Exodus, Sotilaspoika (myös ohjaus) ja Papillon.
Kommentit
Lähetä kommentti