Rakkaudesta elokuvaan

  Rakastan tätä elokuvaa, sen tarinaa, merta ja Majan osaa esittävää Amanda Janssonia . Vahva syy tähän on oma puolisen vuotta sitten kuollut rakastettuni "meren tytär ja saariston lapsi" Marja. Hän olisi ihastutut elokuvan tapahtumiin ja maisemiin, mereen ja veneisiin minuakin vahvemmin. Ja Marjassa oli samaa Majan puolensa pitävyyttä ja itsenäisyyttä. Marjakin kasvoi rohkeaksi, omia päätöksiä elämästään tekeväksi naiseksi ja kolmen lapsen äidiksi, saariston ja meren tuntijaksi, ja kaupunkiinkin olosuhteitten viemänä, aika kun oli puolitoista sataa myöhemmin kuin Stormskärissä. Amanda Jansson  on syntynyt Uplandin pienessä Skärplingessä, Uppsalan ja Gävlen puolessa välissä Ruotsissa vuonna 1990. Hänen ilmeensä, eleensä, asentonsa, tekonsa ja äänensä vastasivat mielestäni täydellisesti kaikkia niitä tilanteita, mihin hän elokuvassa pääsi tai joutui. Tai siis niin luonnollista oli eläytyä hänen elämäänsä ja kasvuunsa naisena ja ihmisenä. Erityisen hienosti näkyy - sanoisi...

  En tiedä mitä elokuvan nimi tarkoittaa, ehkä se selviäisi Jari Tervon samannimisestä kirjasta. Tällä kertaa en oikein löydä parasta ja hirtehishumoristisinta Ijästä. Toki veljesten, joita (Kaukoa)esittävät Hannes Suominen ja (Velipoikaa) Vesa Vierikko sekoittaminen saa aikaan uskottavuuden rajoilla liikkuvia sotkuja niin psykiatrisessa sairaalassa kuin lähi-ihmissuhteissa, samoin (Velipojan ja Gunnarin), jota jälkimmäistä esittää jälleen kerralla pokerinaamalla Sulevi Peltola, kun hän yrittää ostaa Velipojan vaimon antamalla velkaantuneelle Velipojalle kaivinkoneensa tämän vaimon hinnaksi. Inhimillisissä naisrooleissa ovat Essi Kaila, Ria Kat a ja, Pirkko Hämäläinen ja Laura Birn , ja ettei yksi omituinen mies vielä mahtuisi joukkoon, niin mainittakoon Martti Suosalo , joka yrittää kovasti omistaa Ria Katajaa. Pienessä sivuosassa on Painijasta tuttu mestari Esko Hukkanen (1927 - 2016). Katsoin elokuvan Yle Areenasta

  Ensimmäinen ei-dokumenttiohjaus ohjaajalta, joka heti herättää uteliaisuutta ja kunnioitusta. Siihen myös elokuva nimi viittaa kuten myöhemmätkin esim. Tuhlaajapoika ja Isä meidän. Myös rakkaudella, Maire ja Juoksuhaudantie ovat varteenotettavia näyttöjä Aaltosen kunnianhimosta kertoa jotakin suomalaisista ihmisistä Suomen todellisuudessa Tilinteossa mietitään, voiko ihminen päästä eroon menneisyydestään, erityisesti sen virheistä. Kaksi miestä - Esko Nikkari (1938 - 2006) ja Juhani Niemelä - ovat yhdessä ryöstänee postiauton kuljettamat rahat, ja toinen aikookin pitää rahat itsellään, toista hän ampuu selkään. Tämä joutuu leikkauksen jälkeen vankilaan, mutta ei koskaan paljasta varsinaisen saaliin vienyttä. Ensimmäisellä lomallaan vankilasta kohtaavat pienellä paikkakunnalla ja on tilinteon aika. Toinen on jo pienen kaupungin johtaja ja ehdokkaana eduskuntaan. Hän tarjoaa paljastumisen pelossa 600.000 markkaa eli osan saaliista rikoksesta vaikenijalle. Ei edes ystävällinen...

  Viisi tähteä, vaikka en kaikkea kuullut enkä kaikkea kuulemaani ymmärtänyt. En siis yritäkään kertoa, minkälaiseen ajatteluun käsittämättömän sympaattisen Ida Korhosen näkemys luonnonkadon estämisen ja taloudellisesti kestävän talouden perustuu. Vaistonvaraisesti heikomman eli puolustuskyvyttömän metsän puolelle asettuen olen hänen ja muiden metsäaktivistien kanssa samaa mieltä - keinoja myöten. Ei aseita eikä väkivaltaa, vaan rauhanomaista tiedonvälitystä, passiivista vastarintaa, päättäjien ja tekijöiden kanssa keskusteluja, mielenosoituksia. Ja itse kuvaus mikroskooppisen pienistä kuvakulmista metsän luonnon kauniiseen mahtavuuteen, pitkiä otoksia vedestä ja uimisestakin, ihmisten konkreettisesta läheisyydestä - ja vastakohdaksi välillä keskelle metsää tehdyistä "lentokentistä", jylhien kuusien kaatamista ja koneellista karsintaa ja valtavia tehdaskomplekseja. Varmaan joku ei niin kaupungissa kasvanut kuin minä voisi kertoa vaikka sata yksityiskohtaa, mikä minulla me...

 Tämä on uusi teksti Sokkotanssista. Ehkäpä siksi, että tässäkin yksi merkittävä näyttelijä, vast`ikään menehtynyt Sulevi Peltola (1946-2025) tekee siinä taas yhden niin erilaisen roolin kuin yleensä. Mietinkin, valitaanko hänet usein sellaiseen osaan, mihin ei helpolla löydetä sopivaa esittäjää. Peltolan roolit eivät ole koskaan varsinaisia tähti- tai sankarirooleja, mutta tällä ketaa lähellä omia työteäviä kasvattajana ja opettajana.  Harmillisenkin tuttuja omista kokemuksista tulee ajalta, jolloin toimin ns. epäsosiaalisten poikien  vastaanottokodin niin johtajana kuin joskus opettajanakin hieman elokuvan Jonttia ja Länkiä vanhempien poikien pienessä laitoksessa. En pääse mitenkään selville, missä merenrantakaupungissa Matti Ijäs on koruttoman elokuvan tehnyt. Hän on asunut Jontin ja Länkin ikäisenä pääkaupungissa ja myöhemmin Turussa. Jälkimmäisen maisemia ei minun muistini tavoita, vaikka olen 1950-luvulla asunut siellä. Eikä sillä väliä. Muitakin elokuvan "nimimiehi...

Laura  Monipuolisen ohjaajan yksi minulle vaikeasti avautuva elokuva. Kertoo osasta amerikkalaisesta todellisuudesta noin 30 vuotta sitten jotakin mitä en haluaisi uskoa todeksi, ilmeisesti osana Twin Peaksia. Siitä sarjasta nuorempi polvi kertoo kauhun tunteista, joita pelotti katsoa - ainakin yksinään. Kuuluisan ohjaan suosikkini on Bkue velvet - ja sinisempi oli yö. Vähän samaa teemaa, kauniin ja hiljaisen ulkokuoren kaupungeissa on alla piilossa tapahtuvaa vääryyttä. Nyt näkemässäni "Firessä" Lauran huumeiden käytön yksi syy ehkä paljastuu, mutta sen seurauksena tapahtuva sekopäisyys lähentelee uskomatonta - ainakin Lauraa esittävän näyttelijän hurjassa roolissa. En kuitenkaan voi sanoa pitäväni Firestä. Se kuvaama pahuus ja vääryys seurauksineen jäävät yhteiskunnallisesti selittämättömäksi, kun Lauran isänkin tausta ei minulle ainakaan helposti selkiydy. Syyt ja seuraukset jäävät yksilöpsykologisiksi. Katsoin elokuvan Turun kaupunginkirjaston tarjonnasta