Syysvisa vastauksineen
Syysvisa 2023 ja vastaukset
Kysytäänpä tällä kertaa erilaisten vihjeitten avulla elokuvien sellaisia nimiä, joissa mainitaan eläin varsin väljässä merkityksessä. Eläin vastauksena eläimen - ei toki erisnimi - saa olla missä sijamuodossa tahansa ja myös yhdyssanan osana.
Ja tässä vihjeet ja kysymykset. Kaikkiin siis vastauksena yleinen, eläimen nimi.
1. Elokuva on suomalainen vuodelta 1994, ja se kertoo koulukodin elämästä
Kissan kuolema
2. Tanskalainen nuorisoelokuva, jonka nimi on tämän eläimen erisnimi eli Zappa
(Akvaario)kala
3. Vuonna 1975 valmistunut sähköshokkihoidon ja lobotomian vastainen jenkkielokuva
Yksi lensi yli käenpesän
4. Homomies ja poliittinen vanki ystävystyvät yhteisessä vankisellissä, elokuva vuodelta 1985
Hämähäkkinaisen suudelma
5. Elokuva palkittiin Golden Globe -palkinnolla ja Mirjam Kuosmanen parhaasta naispääosasta
Valkoinen peura
6. Charles Bukovskin fiktiivinen omaelämänkerta, pääosissa Mickey Rourke ja Faye Dunaway
Baarikärpänen
7. Kotimainen fiktiivinen elokuvamusikaali toisen sortokauden ajan Suomesta
Kaksipäisen kotkan varjossa
8 . Sydney Pollackin ohjaus työttömien nöyryyttämisestä 1969. mukana Jane Fonda
Ammutaanhan hevosiakin
9. Kolmetuntinen sotadraama, sai parhaan elokuvan Oscarin vuonna 1979
Kauriin metsästäjät
10. Neuvostoliittolainen liikuttava sota- ja rakkauselokuva vuodelta 1957
Kurjet lentävät
Nimimerkki Nimetön. Kiitos vastauksista Nyt minua jä todella mietitityttämään, tapettiinko Tummien perhosten kodiss kissa. Mutta nyt on siis olemassa iha sellainen elokuva kuin Kissan kuolema. Muistaakseni kuollut kissa löytyi auton takaluukussa. Valkoinen peura tuli tänää kakkoselta. Ja elokuva kahdesta sellikaverista, joista toista hewnkilökunta yritti saada kaikin keinoin toisiansa vastaan, oli nimeltään Hämäkkinaisen suudelma
VastaaPoista