Ristiriitaiset kesäfiilikset

Tämä elokuvablogi on ollut korona-ahdistuksen, rajoitusten ja oman elämäntilaneeni kannalta energiaa ylläpitävä voima. Nyt on kuitenkin takki vähän tyhjä blogien suhteen, kun pitkät valoisat illat eivät kutsu television ääreen. Siis varmaan blogeja tulee harvakseltaan.

Sen sijaan uskallan toivoa seuraajilta ja osallistujilta palauetta ja ehdotuksia jatkoon. Inhoan valmiita vaihtojen valintoja palautteissa. Siksipä toivon avointa viestintää - pettymyksiä, toivomuksia, iloisiakin yllätyksiä - ja nimenomaan ehdotuksia, yleisellä tasolla tai vaikkapa katsotuista ja  katsottavista elokuvista.

Palautteita voi kirjoittaa tähän viestiin kommenttina tai vaikkapa jonkin blogin kommentiksi. Ja taas - voi kirjoittaa nimettömänä, nimimerkillä tai omalla nimellä.

Hyvää kesää

Leksa

Kommentit

  1. Kiitos blogipostauksistasi! Niitä on ollut ilo lukea, vaikka kommentointi on jäänyt vähemmälle. Mukavaa, että olet kirjoittanut elokuvista, jotka ovat katsottavissa Areenan kautta. Ja mukavaa, että olet antanut oman äänesi kuulua ryhtymättä varsinaisesti elokuvakriitikoksi. Ei ihme, jos takki on tyhjä, sillä postauksia on tullut tosi tiheään. Syksyllä toivottavasti pääsee taas elokuviin, mutta sitä ennen oikein hyvää kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasti mieltä lämmittävästä kommentist.

      Täytyykin panna katsomuslistalle tuo toisen kommentoijan Down by law (Jim Jardusch 1985)

      Postausten tiheys liittyy myös yksinasuvan tekemisen puutteeseen ja kirjoittamisesta tykkäämiseen.

      Poista
  2. Olen samoilla linjoilla edellisen kommentoijan kanssa. Postauksia on tullut todella tiheästi, vähempikin riittää. Jos innostut nyt kuitenkin katsomaan kesällä elokuvia, niin suosittelen Areenasta Jim Jarmuschin mainiota Down by law -leffaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti