Ingmar Bergman: Viettelysten ilta (1953)

Mestarin alkukauden teoksen suomennos on harhauttttava. Gycklarnas afton voisi tarkoittaa vaikka ilvelijöitten ellei suorastaan narrien ilta... 

Köyhän sirkusseurueen pomo Albert tulee nöyryytetyteksi ja petetyksi kerta toisensa jälkeen. Teatteriposeurueen pomo herra Sjöberg pilkkaa sirkusta, virkavaltakaan ei hyväksy kulkuetta, entinen vaimo Agda torjuu tylysti, nuori morsmaikku Anne pettää ja tämän petoksella vietellyt teatteritähti Frans hakkaa vielä tappelussa sirkusyleisön edessä  Albertin.

Albert tarttuu aseeseen, uhkaa tappaa itsensä, mutta ampuukin sen sijaan sirkuksen vetonaulan, karhun.

Karavaani jatkaa alakuloista matkaa.

Elämä on elokuvassa toivotonta ja ympäristönä yksitoikkoinen Skåne ja sen sateet. Muutama vuosi myöhemmässä viiden tähden elokuvassa Seitsemäs sinetti, ilveilijät sentään pelastuvat vaikka ritari pelaakin viikatemiehen kanssa shakkia - ja häviää.

Minun ehdoton Bergman -suosikkini on Mansikkapaikka.

Harriet Andersson (Anne) ja Ingmar Bergman