Ingmar Bergman: Mansikkapaikka (1957)

Kesäisenä sunnuntaina 1990 nähtiin ykköskanavalla Ingmar Bergmanin ohjaamista elokuvista ehkä vaikuttavin - Mansikkapaikka vuodelta 1957. Elokuvassa Lundin yliopiston kunniatohtoriksi vihittävä 78-vuotias Isak Borg käy pitkän automatkan aikana läpi unien ja tuttujen paikkojen herättämien muistojen kautta elämänsä huiput ja aallonpohjat.

Kesti pitkään ennen kuin sain unta nyt kolmannen kerran näkemäni elokuvan jälkeen. Isak Borgin sielunmaisemassa on varmaan jotain länsimaiselle kulttuurille ja monelle miehelle niin yleispätevää, että se ei jätä kylmäksi. Ei edes siitä huolimatta että se käsittelee juuri inhimillistä kylmyyttä.

Kohti virallisista ansioistaan saamaansa julkista kruunausta - promootiota - matkaava mies kohtaa ahdistuksen, kuolemanpelon, syytteet välinpitämättömyydestä ja itsekkyydestä, - niin häntä syytetään rikoksista elämää kohtaan. Ulkonaisesti menestyvä bakteriologian professori on läheisissä ihmissuhteissaan kylmä, laskelmoiva ja epäuskottavan ymmärtävä.

Isak Borgin vankila ei ole kuitenkaan itseluotu, vaan sen sielullisen keskitysleirin on myös ympäröivä yhteiskunta rakentanut. Kaavoihin kangistunut suhde 96-vuotiaaseen elämän kohtalon ja pettymysten katkeroittamaan kymmenen lapsen ja omaan äitiin, intohimon torjuminen avioliitossa ja lohdutuksen etsiminen menestymisestä työssä ja sen mukanaan tuomassa pedanttisuudessa, oman tunneilmaisun köyhyyden siirtyminen ainoalle pojalle, nuoruudenrakastetun menettäminen riehakkaammalle veljelle - nämä kaikki Isak Borg käy läpi Mansikkapaikassa ja sen ympärille rakentuvissa painajaisissa ja muistikuvissa.

* * *

Kahdeksan vuotta sitten kirjoitin jutun  otsikolla "Rakkaudesta Kareihin". Oman poikani lisäksi kerroin suhteestani neljään muuhun Kariin. Kahdeksan kuukauden aikana olen käynyt kahden Karin viimeisellä matkalla. Minulla on etuoikeutettu asema saada lausua muutama sana arkun äärellä. Ne tilaisuudet - tai niihin valmistautuminen - ovat olleet minun mansikkapaikkojani, matkoja omaan sielunmaisemaan ja riittämättömyyteen mm. läheisissä ihmissuhteissa.  Mitä minä olen opetellut niiden tilalle, mistä olen etsinyt korvikkeita ja lohdutusta?

Mutta lopultakin  Isak Borgia unohtumattoman vavahduttavasti näyttelemä Viktor Sjöström saa hyväksymisen ja hän vapautuu painajaisista. Siinä häntä auttavat teeskentelyn lopettanut ja oikeuksistaan tietoiseksi kasvanut miniä, kolme ihastuttavan suorasukaista ja elämässä kiinni olevaa nuorta sekä lapsuuden Mansikkapaikan ympäriltä hahmottuvat kauniit ja valoisat muistot. Ulkoisen menestyksen tuoman lohdutuksen rinnalle tai jopa sen sijaan tulee oman riittämättömyyden ymmärtäminen elämään kuuluvaksi tosiasiaksi. Ja niin Isak Borg uskaltaa ottaa pienet askeleet ja tehdä vaatimattomat, mutta aidot yritykset lähemmäksi toista ihmistä.