Roy Andersson: Sinä elävä (2007)

Kolme Anderssonia viikossa taitaa olla minulle liikaa. Nyt pitäisi sitten keksiä adjektiiveja ja sellaisia joita ei ole tämän miehen elokuvista jo kulutettu loppuun. En jaksa innostua.

Sitä minä ihmettelen, miksi liikkumaton, staattinen kamera saa pelkkiä ylistyssanoja. Tarkoittaako se, ettei elokuva ole Anderssonille vai teknisen kehityksen ja editoinnin varassa. Ja tuo hänen kelmeän kaunis tai yhtä hyvin ankea studionsa. Onhan tuollainen originellia ja persoonallista ja sillä Andersson saa varmaan omannäköisensä auteur-tittelin.

Tässä elokuvassa on kuulema 57 kohtausta, ja ne sitten kertovat meistä ihmisistä epäloogisesti ja ristiriitaisesti. Mennäänkö elokuvassa kenties liian lähelle ihmisen tuskaa tai miksei onneakin. Ehkä kosketetaan sellaista, mitä me näemme hurjimmissa unissa - niin painajaisissa kuin hyvissä unissa, mutta joiden sisältöä emme kehtaa kertoa muille. Emme ainakaan niille läheisille tai tutuille, jotka tavalla tai toisella ovat mukana noissa unissa.

Voisiko kuitenkin ajatella, että Andersson saisi paremmin sanottavansa perille jonkin tarinan avulla, ei toki alleviivaten tai sormella osoittaen. Voihan ymmärrettävä tarinakin jäädä merkitykseltään kunkin katsojan omakohtaiseksi päänvaivaksi. Ehkä me arvostamme häntä siksi, että hän on ns. erilainen nuori, jonka debyyttiä Eräs rakkaustarina ainakin minä odotan kiihkeästi Yle Areenan tarjontaan.

Anna menee unessa naimisiin Micken kanssa