Miia Tervo: Aurora (2019)
Pitäisiköhän elokuvaa väittää romanttiseksi komediaksi, kun se samalla muistuttaa vakavasti jatkuvan ja joskus tolkuttoman alkoholinkäytön ja bilettämisen vaaroista? Jos se tehtäisiin nyt, niin miten koronatartunnat ja altistumiset olisivat mukana tarinassa.
Mietin mielessäni tyttöä nimeltä Varpu ja nyt Auroraa, ne tai he kertovat nykypäivästä, joten jätän Helenen ja Toven edesmenneinä ja todellisuuden henkilöinä väliin.
Noin viikko sen jälkeen kun Varpu näytettiin televisiossa, Kirkkonummella neljä alle viisitoistavuotiasta lähtivät ajelemaan autolla. Ehkä he ottivat mallia Varpusta. Ehkä heillä ei ollut lähellä aikuisia kertomassa mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Varpustahan olisi ollut paljon viisaampaakin opittavaa kuin alaikäisen autoajelu.
Toivon siis etteivät vailla turvallisia vanhempia elävät nuoret ota Aurorasta vain alkoholinkäytön ja hurjan bilettämisen mallia. Kenties he löytävät elokuvasta auttamishaluisen nuoren naisen, joka uskaltaa myös tutustua eri elämäntilanteissa eläviin, muutamaan vastuuntuntoisen ystävään ja aikuiseen. Sellaisia jotka ovat turvallisia ja tarpeeksi suorapuheisia.
Elokuvan parasta antia on tilanteitten yllätyksellisyys ja odottamattomuus. Käänteitä ei pysty päättelemään tai arvaamaan etukäteen ja varsinkin rasismiin liittyvät ennakkokäsitykset saavat kyytiä. Romanttisen komedian loppu oli kenties arvattavissa - tai arvaamaton.
"Mietin mielessäni tyttöä nimeltä Varpu ja nyt Auroraa, ne tai he kertovat nykypäivästä, joten jätän Helenen ja Toven edesmenneinä ja todellisuuden henkilöinä väliin."
VastaaPoistaOlisi kiinnostavaa kuulla lisää siitä, miksi mainitset tässä yhteydessä juuri nämä neljä erilaista elokuvaa (Tyttö nimeltä Varpu, Aurora, Helene ja Tove)?
Ehkä omasta blogistani selviää osin, miksi panen saman pakettiin Varpun ja Auroran. Elokuvilla on vaikutus katsojiinsa, niin hyvässä kuin pahassa, vaikka jotkut haluavat ainakin pahan kieltää. Näitä vaikutuksia yritän selittää.
PoistaHelene ja Tove tulivat mieleen siksi, että kas kummaa - etunimellä otsikoidut uudet kotimaiset ovat kaikkia naisia. Se tuli vain mieleen, ja Aalto dokumentissakin oli vahvasti mukana myös Aino.
Tänään katsoin unkarilaisen Kaksi puoliaikaa helvetissä. Blokkaan siitä huomenna. Se oli yksi konkreettisimmista sodan vastaisista elokuvista. Siinä oli mukana tuhansia miehiä ja - yksi nainen, joka hänkin puhui yhdestä miehestä.
Sitä loputonta läträämistä ja muitakin pitkitettyjä kohtauksia oli niin paljon, että kylläpä kyllästytti tämä "komedia". Ainakin puoli tuntia oli ihan löysää elokuvakerrontaa. Arvasihan sen loppuratkaisunkin jo tulevan lemmenparin ensikohtaamisesta, niin ettei sekään pitänyt jännitettä yllä riittävästi. Miitta Sorvalin ronski roolisuoritus vanhuksena huvitti minua kyllä, etenkin se karjalanpiirakkakohtaus. Toinen hupaisa, joskin yliampuva sivurooli oli naiivi hattuhuovuttajahörhö, jolla oli enemmän auttamishalua kuin -kykyä ja jonka tiedoissa mm. Irak = Iran.
VastaaPoistaNiin ajankohtaista ja vaikuttavaa elokuvakerrontaa maahanmuuttajien ja valtaväestön jännitteistä en ole nähnyt elokuvissa kuin Malmön poliisin arjesta kertovassa realistisessa sarjassa Ohuella langalla. Bonuksena tulee annos skånskaa!
VastaaPoista