Selma Vilhunen: Tyttö nimeltä Varpu (2016)
On tosi vaikeaa ymmärtää aidosti 12-vuotiasta Varpua elämäntilanteessa äitinsä Sirun kanssa, äiti kun on menettänyt otteensa omaan elämään. Yksinkertaisesti minun ikäisellä miehellä ei ole kokemusta, mihin voisin peilata.
Vaan tuo outous ei estä nauttimasta hyvästä kokonaisuudesta ja erityisesti Linnea Skogin roolityöstä Varpuna, joka ottaa ohjat omiin käsiin ja lähti varsatamallan autolla kohti Oulua etsimään isäänsä, josta ei tiedä kuin nimen. Isäksi paljastunut isä ei varmaan ole Varpun odotusten mukainen, mutta 12 -vuotiaan vielä pilaantumattomalla luontevuudella hän ottaa miehen isäkseen.
Elokuvan etenemisvauhti on juuri sopivaa. Saa sopivasti sulattelemisaikaa ennenkuin hypätään seuraavaan kohtaukseen. Hauskaa on myös, ettei saata arvata mitä seuraavaksi tapahtuu - uskottavuuden rajoissa pysyen.
Elokuva pyöri mielessäni myös yöllä. Mietin, saako äiti otetta elämäänsä vai jatkaako Varpu kodin arjen pyörittäjänä. Paljon jää pohdittavaa. Se tarkoittaa, että kannattaa katsoa.
Mielestäni elokuva onnistuu juurikin kuvaamaan 12-vuotiaan tytön kokemuksia tosi vaivattomasti ja uskottavasti vaikka juonenkäänteet ovatkin paikoin dramaattisia. Vaikka elokuvan lähtökohta (tyttö haluaa tavata isänsä) on melko tavanomainen, niin lopputulos on viisas ja omaperäinen. Hienointa on se miten elokuva käsittelee koskettavasti ja ymmärtävästi hieman rikkinäisiä henkilöitään. Vielä kun kaikki näyttelijät onnistuvat rooleissaan loistavasti, niin elokuva kuuluu mielestäni mestariluokkaan, kuten blogin ylläpitäjä asian ilmaisee.
VastaaPoistaNäin se menee, että lähempänä Varpun ikäinen ymmärtää helpommin nykynuoren kokemuksia. Parasta kuitenkin on, että eri tahoilta tulevat ehdotukset katsottavista elokuvista pakottavat myönteisessä mielessä seuraamaan sellaisia, jotka ehkä jäisivät väliin - ja siten ymmärtämään jotain missä muuten olisi tyhjää.
PoistaToivonkin että niin ikäpolvien kuin sukupuolen väliset keskimääräiset ja perinteiset näkökulmaerot hälvenevät ja muuttuvat avarammiksi, vaan ei seisahtuneeksi konseksuksi
Mietin, johtuiko Varpun aikuismaisuus siitä, että hän joutui perheessä ottamaan vanhemman roolin ja kannattelemaan äitiään. Hämmästyttävän kypsästi hän suhtautui myös isänsä skitsofreniaan ystävien paheksuvista reaktioista huolimatta. Lapsellisempi puoli Varpusta tuli esiin kohtauksissa, joissa hurjasteltiin varastetulla autolla. Mutta sellaistahan nuoruus on (muistaakseni!): välillä ollaan isoja, välillä pieniä. Murrosikäisen tytön tunteisiin oli helppo samastua. Äidin ja tyttären perhe ei ollut niitä tavallisimpia, mutta rakkautta ja viehättävää lämpöä ja avoimuutta tässä suhteessa oli.
VastaaPoistaTämä vahemman roolin ja vastuun ottaminen on luonteva näkökulma. Elämänkumppanini on nelilapsisen, vähävaraisen pereen vanhin. Vanhempien työpäivät olivat pitkiä, ja kumppanini sai tämän roolin, varsinkin sisarustensa paimentamisessa ja hoitamisessa. Hän palaa usein keskusteluissa teemaan. Tosin hänen vanhempansa eivät muuttuneet niin vetämättömäksin elokuvan äiti. Mutta noloihin tilanteisiin kumppaninin joskus niin koulussa kuin kaverpiirissä joutui.
PoistaKaiken kaikkiaan elokuva on emansipatoorinenkin. Erityisesti se auttaa minun ikäistäni sijoittamaan teot ja tapahtumat nykymenoon eikä 1950 - luvun aikakontekstiin