Aarne Tarkas: Olemme kaikki syyllisiä (1954)
Annan elokuvalle viisi tähteä, koska se on aivan ilmeisesti vaikuttanut tuleviin valintoihini. Näin tuon alle 16-vuotiailta kielletyn elokuvan 13-vuotiaana Turussa elokuvateatteri Kinolassa Kauppiaskadulla. Jo silloin kuului markkinatalouteen, että tärkeämpää on kerätä rahaa kassaan kuin noudattaa kasvatuksellisia periaatteita.
Elokuvan alussa nuori mies (Veijo Pasanen) surmaa tyttöystävänsä (Aino-Maija Tikkanen), jonka kaula-aukosta näkee vilahduksen hänen rinnoistaan. Tyttöystävä on ehkä leikillään tehnyt nuorukaisen mustasukkaiseksi, kun ei tunne tämän taustaa.
Surmatyön jälkeen elokuva käy läpi tekijän aikaisemmat elämänvaiheet: hylätyksi tulemiset kotona, sijaiskodissa ja lastenkodissa. Muistan miten vahvasti tulin vakuuttuneeksi elokuvan nimen oikeutuksesta.
Ehkäpä tuo elokuva vaikutti myös tuleviin opiskeluihini ja ammatinvalintoihin. Opiskelin mm. suojelu- ja parantamiskasvatusoppia, kasvatustiedettä, filosofiaa ja psykologiaa ja lähes kolmetoista vuotta toimin sellaisen lastenkodin johtajana, mihin sijoitettiin ns. epäsosiaalisesti käyttäytyviä poikia.
*****
Kommentit
Lähetä kommentti